Mynämäen Riistapaja helpottaa peurakannan harventamista

 

Valkohäntäpeura tuotiin Suomeen 1930-luvulla. Nyt Lounais-Suomessa aletaan olla sen kanssa jo pulassa. Peuroja on jo pitkälti yli 100 000, mikä on johtanut siihen, että viljelykset on pitänyt aidata ja peurakolareja ajetaan jo tuhansia vuodessa. Mynämäkeläispariskunta keksi keinon kasvattaa peuran lihan menekkiä.

Jahtikausi on taas alkanut, mikä tarkoittaa Mynämäen Riistapajalla sitä, että peuroja nyljetään välillä yötä myöten. Ville ja Saara Kalluisen vuosi sitten perustama yritys on saanut asiakkaita laajalta alueelta, sillä vastaavia riistantarkastuslaitoksia ei lähialueella juurikaan ole. 

Idea on se, että metsästäjät voivat tuoda ampumansa eläimet Riistapajalle, jossa eläinlääkäri käy tarkastamassa ja leimaamassa ruhot. Esimerkiksi jalostava teollisuus, suurtalouskeittiöt ja kaupat sekä monet ravintolat ostavat nykyisin vain leimattua eli eläinlääkärin tarkastamaa riistaa.

– Kun peurakannat kasvoivat valtaviksi myös metsästyslupien määrää lisättiin, jotta kanta saataisiin kuriin. Monet metsästäjät ovat kuitenkin ampuneet vain yhden peuran kaudessa, sillä se riittää täyttämään oman pakastimen. Peurojen myynti on ollut niin hankalaa, että metsästäjillä ei ole ollut motivaatiota kaataa enempää kuin oma maha vetää, selittää metsästystä jo pitkään harrastanut Ville Kalluinen, joka on mukana myös Riistakeskuksen toiminnassa. 

Kuvassa eläinlääkärin huone ja varusteet. Leima on lukkojen takana kaapissa, jonka koodi on vain eläinlääkärin tiedossa.

Riistapaja voi toimia metsästäjän ja ostajan välikätenä, mutta paljon yritys myös ostaa riistaa ja huolehtii itse sen myynnistä. Ville nylkee eläimet ja leikkaa lihan, Saara taas vastaa markkinoinnista. 

– Viime vuonna myimme peuraa paljon ruhoina, mutta nykyään suurin osaa haluaa valmiiksi leikattua filettä. Jos myymme pelkät fileet, voimme teettää leikkolihasta makkaraa. Teemme yhteistyötä Perniön lihan ja Auran Palvituotteen kanssa. Valikoimassa on esimerkiksi makkaraa, ryynimakkaraa ja palvia, kertoo Saara Kalluinen. 

Mynämäellä on isot peurakannat, mutta eniten niitä on Loimaan seudulla. Suurin osa Riistapajaa hyödyntävistä metsästäjistä tulee Varsinais-Suomesta ja Satakunnasta, mutta välillä saaliita tuodaan Pirkanmaalta ja Uudeltamaalta asti. Peuran lisäksi Riistapajalla käsitellään hirveä ja metsäkaurista. 

Pelkkää priimaa

Ville Kalluinen nylkee riistan ja tekee itse ensimmäisen tarkastuksen ennen eläinlääkärin tuloa. Kuvassa vasemman puoleisin vasa näyttää sen verran punaiselta, että eläinlääkäriltä odotetaan hylkyä. Vieressä näkyy peuroja, joiden lihaksista veri on ehtinyt valua kunnolla.

Ravintolat ovat olleet tyytyväisiä lihan laatuun. Riistapaja lähettää eteenpäin pelkkää priimaa. Jos on pienikin riski, että liha on epäkuranttia, sitä ei myydä. Esimerkiksi kolarieläimiä Riistapaja ei ota käsittelyyn ollenkaan, sillä vuosien kokemuksella he ovat huomanneet, että niiden liha on poikkeuksetta pilaantunutta. Vaikka eläin näyttäisi päältä ehjältä, sisäelimet ovat usein ehtineet rikkoutua. 

– Parasta lihaa saa, kun taidokas metsästäjä ampuu puhtaan keuhkolaukauksen, jolloin eläin kuolee nopeasti ja veri valuu lihaksista keuhkoihin, selittää Ville Kalluinen. 

Moni myös haluaa ostaa lihan riistapajalta, koska silloin kaupanteossa ei ole välikäsiä ja hinta-laatusuhde on parempi. Tähän mennessä riistaa ovat tilanneet lähikuntien ravintolat, mutta nyt näyte-eriä lähetetään myös Helsinkiin. 

Sipulivarastosta teurastamoksi

Leader Ravakka tuki Satakunnan Ely-keskuksen kautta maaseuturahastosta Riistapajan rakentamista.

Riistapaja perustettiin Kalluisten maatilan yhteyteen. Viljan viljelyn ja munituskanalan pyörittämisen lomaan riistan käsittely sopii hyvin, sillä metsästyskausi alkaa samoihin aikoihin, kun puinnit valmistuvat. 

Riistapaja tehtiin maatilan vanhaan sipulivarastoon. Leader Ravakka myönsi tukea investointikustannuksiin ja tiloista tehtiin kerralla Ruokaviraston säädösten mukaiset. 

– Rakennus valmistui lokakuussa 2019, eli vuosi alkaa nyt tulla täyteen, pariskunta kertoo. 

Peurasta voi kokata vaikka mitä

Esimerkiksi peuran lihasta tehty makkara maistui kesällä ihmisille. Kun ravintoloiden varaukset jäivät koronan vuoksi sisään, paikalliset asukkaat ostivat Riistapajn varastot tyhjiksi.

Kalluisten perheessä syötävä liha on pääosin riistaa. Siitä tehdään makaroonilaatikkoa ja pitsaa, lihakastiketta ja erilaisia pataruokia. 

– Nyt olemme opetelleet myös uusia reseptejä, esimerkiksi savustettua sisäpaistia ja riimiä. Peurariimistä tuli niin hyvää, ettei Ville meinannut edes tunnistaa syövänsä peuraa, Saara naurahtaa. 

– Olen nyt 40 vuotta syönyt pääosin hirveä ja peuraa, joten vähän tässä on jo ehtinyt kyllästyä, Ville selventää.

Peuran liha on mureaa ja se sisältää paljon kivennäis- ja hivenaineita. Se on esimerkiksi porsaan lihaa vähärasvaisempaa ja lisäksi ympäristöystävällistä. 

Peurareseptejä voi lähteä opettelemaan Wirmon Marttojen ruokakurssille 10. lokakuuta. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Riistapajan ja Mimis Kotipellon puutarhan kanssa heidän tuotteitaan hyödyntäen. Ilmoittautuminen on auki 1. lokakuuta saakka numerossa 044 209 6555. 

Mynämäellä kasvaneet Ville ja Saara Kalluinen ryhtyivät pitämään maatilaa vuonna 2012. Metsästys on heille koko perheen harrastus. Jopa perheen lapset tunnistavat jo eläinten jäljet maastosta.

Janica Vilen

Haloo maaseudun uusi lehti on julkaistu!

 

Haloo maaseutu! -viestintähanke on julkaissut syyskuussa uuden lehden, jossa esitellään yhdistysten tekemiä yleishyödyllisiä hankkeita maaseudun kehittämiseksi Varsinais-Suomessa. 

Mukana on juttuja kymmenien tuhansien eurojen jättihankkeista, kuten urheilu-, kerho- ja kylätalojen remonteista, mutta myös sellaisia projekteja, joilla on saatu pienellä rahallisella panostuksella paljon aikaan. Esimerkiksi Kustaviin tehtiin koirapuisto 18 000 eurolla. Uuden puiston myötä hankkeen toteuttanut yhdistys on saanut paikan aktiiviselle ja säännölliselle toiminnalle sekä monenlaisille tapahtumille. Koirat ja koirapuisto ovat tuoneet kustavilaiset ja loma-asukkaat yhteen ja poikineet lisää uusia ideoita. 

Vaikka yleishyödyllisten hankkeiden suorat saavutukset ovat usein jonkinlaisia kiinteitä investointeja kuten ulkokuntosaleja, saunoja tai vaikka jalkapallokenttiä, ei kannata unohtaa välillisiä vaikutuksia. Hankkeet tuovat usein ihmisiä yhteen, nostavat yhteishenkeä ja kiinnostusta talkoisiin sekä innostavat ihmisiä ideoimaan lisää niitä keinoja, joilla oma asuinalue olisi paitsi vetovoimaisempi myös pitovoimaisempi. Usein seuraavan hankkeen idea onkin keksitty jo ennen kuin edellinen hanke on saatu päätökseen. 

Hankkeita tukevat Leader-ryhmät paitsi puoltavat rahoituspäätöksiä myös antavat tukea, apua ja neuvoja maaseudulla toimimiseen. Jokaisen yhdistyksen ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Vinkkejä tuleviin projekteihin voi saada oman alueensa Leader-ryhmästä sekä tietysti lehdessä esitellyistä hankkeista ja yhdistystoimijoiden vinkkilistasta sivulta 26.

Lehti on julkaistu sekä sähköisessä muodossa, että painettuna versiona. Painettuja lehtiä voi kysellä 15. syyskuuta alkaen Haloo maaseutu! -hankkeesta, oman alueensa Leader-ryhmästä tai oman alueensa kirjastoista. Klikkaa tästä lukemaan lehden näköisversio:

 

Lapset tutkivat Itämeren tilaa innokkaasti!

 

Veneily on suosittu koko perheen harrastus, mutta erityisesti ulkosaaristossa on ollut yllättävän vähän lapsille suunnattua ohjelmaa. Leader I samma båtin tuella ja saaristossa toimivien yhdistysten tietotaidolla lähdettiin hakemaan ratkaisua tähän ongelmaan ja homma tuli hoidettua tyylillä kotiin!

Oletko jo törmännyt Kalakamujen tutkijapassiin? Se on lapsille suunniteltu passi, jonka kanssa voi lähteä kiertämään Kemiönsaaren ja Paraisten saaristoa tutustuen samalla tarkemmin Itämereen. Passiin kirjattavia tehtäviä voi suorittaa Örössä, Iniössä, Houtskarissa, Korpoströmissä, Pensarissa, Brännskärissä, Stenskärissä, Gullkronassa, Nötössä, Bodössä, Jurmossa, Trunsössä, Tunhamnissa, Vänössä ja Högsårassa. Kun vanhemmat navigoivat, lapset voivat keskittyä bongaamaan vaikka merikotkia. Joka saarella on lisäksi omat tehtävät, jotka suoritettuaan saa passiinsa leiman. 

Tehtävien parissa lapset oppivat paitsi ympäristökysymyksiä myös saariston kulttuurihistoriaa.

– Yhdellä saarella opitaan, miksi mereen ei saa pissata; toisella taas katsotaan karttaa ja lasketaan, kuinka monen saaren nimessä on jossain muodossa hevonen. Saaristossa on ollut asutusta jo kauan, ja ihmisten mukana saariin on tullut myös hevosia. Tehtävien kautta lapset oppivat toivottavasti arvostamaan ja suojelemaan sekä Itämerta että saaristokulttuuria, kertoo hankkeessa mukana ollut yhdistysaktiivi Pia Prost. 

Kalakamujen passeja saa muun muassa Paraisten ja Kemiönsaaren matkailuinfoista, saarista ja Saaristokeskus Korpoströmistä. Kaikkiin kohteisiin pääsee myös lautalla, joten omaa venettä ei ole pakko olla, jos haluaa lähteä tutkimusmatkalle. 

Kalakamujen tutkijapassin tehtävät löytyvät saarista tällaisista kylteistä.

Korpoström on lasten suosiossa

Yksi parhaista lapsiperheiden kohteista saaristossa on Korpoström. Uimisen ja luonnossa liikkumisen lisäksi siellä pääsee hyppäämään saaristotutkijan saappaisiin Saaristokeskuksen katon alla olevassa Junnulabrassa. 

Viidettä kesää toimivassa Junnulabrassa on tietyt kestosuosikit, mutta aina myös vuosittain vaihtuvia tehtäviä. Yksi ikisuosikki on Saaristokeskuksen pihalla oleva Åbo Akademin tutkijoiden akvaario, johon Junnulabran kävijät ovat saaneet laittaa merestä haaviinsa tarttuneita löytöjä. 

Lapsia työn touhussa. Kuva: Erika Silventoinen.

– Tänä kesänä akvaariossa seurattiin suurella mielenkiinnolla hietatokkoja. Yksi rakensi akvaarioon jopa pesän, mutta perhettä hän ei koskaan saanut. Lisäksi akvaarioon saatiin kymmenpiikkejä ja liejutaskurapuja. Leväkatkarapuja osuu täällä lähes jokaiseen haaviin, kertoo Junnulabrasta vastaava Erika Silventoinen.

Lisäksi pikkututkijat ovat päässeet seuraamaan esimerkiksi meriveden laatua ja levätilannetta.

Junnulabran toiminnasta vastaa Erika Silventoinen, jonka mukaan lapset ovat aina hyvin ylpeitä tekemistään löydöistä. Tämän kesän harvinaisin löytö on ollut vesiskorpioni. Yleisimpiä taas ovat sinisimpukat, leväkatkaravut, sudenkorennon toukat ja meduusat.

Kalat tutuksi näyttelyn parissa

Saaristokeskuksen näyttelyissä huomioidaan aina lapset. Vuosina 2020–2021 esillä olevan näyttelyn nimi on Piscatus – Kala ja ihminen. Näyttelyssä kerrotaan tarinoita vedenalaisesta maailmasta ja rannoilta. Tiesitkö esimerkiksi sen, että ihmiset käyttivät kaloja ja äyriäisiä ravinnokseen jo 500 000 vuotta sitten? Näyttelystä saa hyvän käsityksen myös ammattikalastuksesta ja sen vaikutuksista meren tilaan. 

– Tämän näyttelyn suosikki on viiden minuutin mittainen video nimeltä Kalan aistit. Se on hurmannut kaikenikäiset katsojat, kertoo Saaristokeskuksen viestintävastaava Anna Franzén.

Kalan aistit on Leader-hankkeessa tuotettu video. Kuvassa Saaristokeskuksen viestintävastaava Anna Franzén.

Kolmella kielellä pyörivässä videossa kerrotaan esimerkiksi se, että kaloilla on näkö-, kuulo-, tunto-, maku-, haju- ja tasapainoaisti. Jotkut kalat näkevät värit jopa paremmin kuin ihminen. Kalat voivat nähdä myös ultravioletin valon, jota ihmissilmä ei havaitse. Toisaalta kalat näkevät vain noin metrin päähän eivätkä kalan silmät ei kykene säätelemään sisään tulevaa valoa. Siksi kala sokaistuu, jos sen nostaa vedestä.

Kalojen korvat ovat pään sisällä. Ne kuulevat paremmin matalia kuin korkeita ääniä. Osa kaloista pyydystää ruokansa hajuaistin avulla. Ne haistavat myös vaaran, esimerkiksi öljyn ja jopa kalastajan käsistä tulevan hien hajun. Kylkiviivojen avulla kala tuntee veden värähtelyn. Kala tuntee myös kipua ja kosketuksen. 

Latinan kielinen sanonta “viinissä on totuus” ja muokattu kaloista kertovassa näyttelyssä muotoon “kalassa on totuus”. Näyttelyssä selviää myös se, miksi sööttiä hyljettä vihataan kalastajien parissa.

Saaristokeskus Korpoströmissä on näyttelytilan ja Junnulabran lisäksi ravintola, hotelli, vierasvenesatama ja kauppa. 

– Ihmiset kiittävät aina sitä, että meillä on hauskaa ja opettavaa tekemistä lapsille. Yöt ovat rauhallisia ja siksi lapsiperheet yöpyvätkin täällä mielellään, kertoo Franzén. 

Saaristokeskus Korpoströmin pääomistaja on Turunmaan saaristosäätiö. Muita omistajia ovat Metsähallitus, Åbo Akademi ja Paraisten kaupunki.

Yksi päämäärä – monta hanketta

Lapsiperheiden aktiviteettien eteen ollaan tehty viime vuosien aikana useampi Leader-hanke. Kalakamujen tutkijapassi tehtävineen on luotu Leader-hankkeen puitteissa, samoin Junnulabra, joka nykyisin pyörii jo muulla rahoituksella. Saaristokeskuksen näyttelyssä olevat videot on niin ikään tuotettu Leader-tuella. 

Hankkeissa on ollut mukana useita eri toimijoita saaristosta. 

– Kahdeksan vuotta sitten Saaristomeren Biosfäärialue järjesti ideointipäivän saariston yhdistyksille. Lopulta FÖSS (Finlands Öar rf – Suomen saaret ry) otti vetovastuun tutkimusmatkan ja Junnulabran kehittämisestä. Ensimmäinen hanke oli nimeltään Meidän Saaristomeri ja toinen hanke oli Tutkimusmatka Saaristoon, Pia Prost taustoittaa. 

FÖSS:in ja biosfäärialueen yhdistysaktiivi Pia Prost: “Näitä hankkeita on ollut kiva tehdä, kun yhteistyössä on ollut niin monta eri ihmistä!”

Itämeri kuntoon askel kerrallaan! Jurmon kiinteä imutyhjennyslaite osoittautui loistavaksi investoinniksi

 

Jurmon saari on koko Suomen halki kulkevan Salpausselän viimeinen maanpäällinen jatke, lähes puuton moreeninummi, satujen ja merirosvotarinoiden saari. Siksi se on ollut pitkään veneilijöiden suosiossa. Viime kesänä hankittu vessajätteiden imutyhjennyslaite vaikuttaa osaltaan siihen, että Saaristomeren kansallispuiston helmi säilyy paremmassa kunnossa myös tuleville sukupolville. 

Maaseuturahaston tuella hankittu kiinteä imutyhjennyslaite Jurmon vierasvenesatamassa on keventänyt Itämeren ravinnekuormaa jo kahden kesän ajan. Laitteen huoltotöistä ja tyhjennyksestä vastaa Pidä Saaristo Siistinä ry omalla huoltoaluksellaan M/S Roopella.

– Laite otettiin käyttöön keväällä 2019. Ensimmäisenä kesänä sillä kerättiin yhdeksän kuutiota käymäläjätettä. Meidän kelluvat imutyhjennysasemat keräävät kesässä keskimäärin kuusi kuutiota, joten yllätyimme Jurmon määrästä positiivisesti. Jos se yhdeksän kuutiota lietettä olisi päätynyt mereen, se olisi antanut kasvualustan 4,5 tuhannelle kilolle levää, kertoo projektipäällikkö Hanna Haaksi. 

Mutta olisiko liete tosiaan voinut päätyä mereen?

– Vessajätteiden päästäminen mereen kiellettiin jo vuonna 2005. Silti tekemämme selvityksen mukaan veneilijöistä 5 % päästää jätteitään mereen usein ja 40 % silloin tällöin. Syy tähän on veneilijöiden vastausten perusteella se, että imutyhjennysasema on ollut epäkunnossa tai sellaista ei ole löytynyt, Haaksi vastaa.  

Näyttää siis siltä, että veneilijät haluavat toimia oikein, mutta infrassa olevien puutteiden vuoksi hätä ei aina lue lakia. 

– Esimerkiksi purjeveneen vauhti on sen verran hidas, että jos imutyhjennysasema on epäkunnossa, seuraavalle asemalle voi olla niin pitkä matka, että veneen vessa tulee väistämättä täyteen, Haaksi selittää. 

Keskimääräinen koko veneessä olevalle septitankille on noin 40 litraa. Tämä täyttyy noin kahdessa päivässä, kun neljä henkilöä käyttää veneen vessaa. Silti jätösten päästäminen mereen on ehdottomasti kielletty.

– Veneiden vessoissa käytetään niin vähän huuhteluvettä, että se tavara on todella sitä itseään ja siksi erityisen vaarallista päätyessään mereen, Haaksi muistuttaa. 

Jurmossa pysähtyy veneilykauden aikana yli 2000 venettä ja siksi sinne on toivottu imutyhjennyslaitetta jo pitkään. Kuva: Pidä Saaristo Siistinä ry.

Tänä vuonna kerätään ennätysmäärä käymäläjätettä 

Jos vierasvenesatamassa on 50 venepaikkaa, siellä täytyy olla myös imutyhjennysasema. Pidä Saaristo Siistinä on myös kantanut kortensa kekoon: Yhdistyksen hallussa on ympäri Suomen 30 kelluvaa imutyhjennysasemaa, joiden ylläpidosta ja huollosta se vastaa. 

Kuluvana kesänä lietettä on kerätty ennätysmäärät jokaisella asemalla, eikä veneilykausi suinkaan ole vielä edes ohi. 

– Ihmiset ovat liikkuneet veneillä tänä kesänä aiempaa enemmän. Ja toisaalta veneilijät ovat yhä tietoisempia jätösten aiheuttamista ongelmista meressä, Haaksi selittää lukuja. 

Veneilijöiden käymäläjätteet aiheuttavat Itämerelle kuormitusta erityisesti satamien läheisyydessä. Virtsa sisältää ravinteita, esimerkiksi typpeä ja fosforia, jotka ovat kasveille suoraan käyttökelpoisessa muodossa. Uloste sisältää vähemmän ravinteita, mutta sen mukana taas leviää bakteereita. 

Jurmon satamassa vierailee kauden aikana yli 2 000 venettä, joten tarve omalle imutyhjennysasemalle on ollut suuri. 

Leader-tuella ja hyvällä yhteistyöllä

Pidä Saaristo Siistinä ry hankki Jurmoon 40 000 euron arvoisen imutyhjennyslaitteen Leader I samma båtin tuella. Lisäksi hanketta ovat rahoittaneet Saaristomeren Suojelurahasto, paikallinen yrittäjä Klas Mattsson ja Pidä Saaristo Siistinä ry itse.

– Veneilijät olivat jo pitkään toivoneet imutyhjennysmahdollisuutta Jurmoon. Aluksi suunnittelimme sinne kelluvaa asemaa, mutta sille ei löytynyt sopivaa paikkaa, koska Jurmo on niin tuulinen. Lopulta päätettiin tehdä kiinteä asema. Onneksi saimme sataman yrittäjän hyvään yhteistyöhön, Haaksi taustoittaa. 

Maaseuturahastosta on tuettu vuosien varrella myös muita Pidä Saaristo Siistinä ry:n hankkimia imutyhjennysasemia. 

Sinilevä on herättänyt monet pohtimaan omaa toimintaansa merellä. Keskimäärin yhden henkilön yhdessä päivässä tuottamat jätökset luovat vesistöön päästessään kasvumahdollisuudet 2,5 kilolle levää.

Torstaina 27.8. vietetään Itämeripäivää. Päivän tavoitteena on innostaa ihmiset nauttimaan ainutlaatuisesta kotimerestämme sekä tekemään konkreettisia tekoja sen hyväksi. Juhlinnan lisäksi Itämeripäivän tarkoituksena on lisätä tietoa meren monimuotoisesta luonnosta, kulttuurista ja historiasta. Itämeripäivän ohjelma alkaa aamulla klo 8.30 ja sitä voi seurata suorana Itämeripäivän sivulla: https://itameripaiva.fi/

Ponipowerii-hanke poiki Turun seudulle säännöllistä raviponitoimintaa

 

Nykyisin monissa ravitapahtumissa on yksi lähtö varattu poneille. Maailman nopeimmat ponit ravaavat kilometrin alle kahteen minuuttiin. Kilpaurheilun lisäksi poniravitoiminta voi olla myös harrastus, jossa opitaan tuntemaan ponit ja ohjastamaan turvallisesti. Toimitus kävi Ruskolla tutustumassa Turun seudun ainoaan raviponikouluun.

Usein, kun lapsi ihastuu hevosiin, hän suuntaa ratsastustunneille. Ratsutoiminnan lisäksi lapsille on nykyisin tarjolla kuitenkin myös ravitoimintaa, jota pääsee treenaamaan turvallisesti pikkuponeilla. Ruskolla toimiva Poniravikoulu HEPSIS Team tarjoaa ravitunteja 7 vuotta täyttäneille, mutta sitä pienemmätkin lapset ovat tervetulleita perhetunneille yhdessä aikuisen kanssa. 

Toimintaa vetää pitkän uran ravitalleilla tehnyt hevostenhoitaja Maret Ehrlund. 

– Poniravitoiminta alkoi Suomessa joskus 90-luvun alkupuolella, ja itse hyppäsin mukaan 90-luvun lopulla. Ruotsissa poneilla on ajettu raveja jo pitkään ja sieltä ollaan paljon otettu oppia, kertoo Ehrlund. 

Usein ajatellaan, että ponit ovat laiskoja ja itsepäisiä, mutta aika moni poni suhtautuu raveihin itse asiassa todella innostuneesti. 

– Meidän tallilla on kuusi ponia, joista kaikkein pienin ja toiseksi vanhin, Stenstugu Doglas, on kaikkein innokkain. Se on todella työmotivoitunut ja aina, jos muita poneja haetaan tarhasta, se yrittää tunkea mukaan, naurahtaa Ehrlund. 

Nyt jo 22-vuotias ruuna on 3-vuotiaana ravannut pikkuponien maailmanennätyksen, joka on toki tähän päivään mennessä rikottu jo moneen kertaan. Nykyinen ponien maailmanennätysaika kilometrin matkalla alittaa jo kaksi minuuttia. Ravihevosella kilometrin lenkkiin menisi hiukan päälle minuutti, joten ponien vauhti on suunnilleen puolet hevosten vauhdista.

Poniravikoulu HEPSIS Teamin vetäjä, ruskolainen Maret Ehrlund on koulutukseltaan hevostenhoitaja. Hän on tehnyt pitkän uran ravitalleilla ja nuorten parissa. Hän myös aikanaan järjesti Suomen ensimmäisen raviponikoulun, johon hän haki mallia Ruotsista.

Ponipowerii-hanke toi harrastajat yhteen

Nykyisin Suomessa on seitsemän raviponikoulua, joista Ehrlundin talli on ainoa Turun seudulla. Siksi siellä käy harrastajia monista kunnista ympäri Varsinais-Suomen. Lisäksi Metsämäen raviradan alla toimii ravinuorten kerho. Heistä osalla on omat ponit. 

Sekä Ehrlundin poniravikoulun että ravinuorten toiminta vakiintui Leader Varsin Hyvän tukeman Ponipowerii-hankkeen kautta. Hankkeessa koottiin yhteen lajin harrastajia, järjestettiin koulutusta ja tuotiin lajia tunnetuksi.

Hanketta veti hevosten kanssa koko ikänsä puuhannut Riikka Mustonen. 

– Hanke alkoi toukokuussa 2017 ja päättyi vuoden 2019 loppuun. Aluksi kiersimme ponien kanssa monenlaisissa tapahtumissa ja järjestimme maksuttomia lajikokeilupäiviä. Niiden kautta saimme paljon uusia harrastajia, Mustonen kertoo. 

Hankkeen suurin ponnistus oli koululaispäivät, joihin kutsuttiin mukaan Turun seudun alakouluja. 

– Niistä saimme paljon hyvää palautetta. Suurin osa lapsista ei ollut koskaan silittänyt ponia tai istunut kärryjen kyydissä. Lapset olivat todella innoissaan ja moni keskittyi pitkäksi aikaa seuraamaan esimerkiksi kengitysnäytöstä. Jokaisesta ei tietenkään tule hevosharrastajaa, mutta nyt he tietävät, mitä kaikkea hevosharrastus voi tarjota, selittää Mustonen. 

Hankkeen puitteissa teetettiin myös video, jonka kautta voi tutustua poniravitoimintaan. 

– Hankkeen ansiosta harrastus sai paljon uutta näkyvyyttä. Aiemmin ravipuoli miellettiin vain kilpaurheiluksi. Harvalle on tullut edes mieleen, että ravipuolellakin voi harrastaa, kehuu Mustonen. 

Ponipowerii-hankkeen vetäjä Riikka Mustonen on toiminut hevosten parissa koko elämänsä. Ravitoimintaan hän hyppäsi ratsupuolelta muutama vuosi sitten.

Poniajoluvan kautta kisaamaan

Päästäkseen kilpailemaan, tulee suorittaa poniajolupa. Kursseja järjestetään säännöllisesti raviradoilla, Metsämäen raviradalla kesäisin. 

– Korttikurssille tultaessa lajin täytyy olla jo valmiiksi tuttu. Siellä opetellaan sitten kilpamaailman säännöt, kertoo Ehrlund. 

Ponit ravaavat kahdessa sarjassa. A-ponien säkäkorkeus saa olla korkeintaan 107 senttiä ja B-ponien 130 senttiä. 

– A-sarja on tarkoitettu shetlanninponeille. B-sarjassa voisi olla periaatteessa mitä tahansa puhdasrotuisia poneja, mutta käytännössä lähes kaikki ovat Gotlannin russeja, koska ne ovat nopeimpia, Ehrlund täsmentää. 

Ohjastajien tulee olla A-sarjassa 10–17-vuotiaita ja B-sarjassa 12–30. Kärrylähtöjen lisäksi poneilla on myös monté-lähtöjä, joissa ohjastaja istuu satulassa. 

Raveissa ponilähtöjä ei palata ja palkinnotkin ovat satasen luokkaa. Voittaja saattaa siis saada matkakulut kuitattua, mutta rikastumaan lajilla ei pääse. 

– Raveja varten pitää olla tietysti poni, mutta lisäksi kaikki varusteet, kärryt ja traileri. Siksi monilla ei ole mahdollisuutta lähteä mukaan kilpailutoimintaan. Olisikin hyvä, jos raviponikouluja olisi enemmän kautta Suomen. Ehkä silloin useampi pääsisi mukaan toimintaan, Ehrlund pohtii. 

Stenstugu Doglas on HEPSIS Teamin pienin ja kaikkein innokkain poni.

Ponit tutuiksi 

Ehrlundin poneista kukaan ei käy tällä hetkellä kisoissa, vaan toiminta painottuu opetukseen. 

– Nämä ovat rauhallisia ja kilttejä poneja, joiden kanssa on helppo harjoitella turvallisesti. Toimintaa on kuusi kertaa viikossa aina kahden tunnin ajan. Töitä tehdään paljon pareittain. Usein kun toinen on kokeneempi ja toinen uudempi, lapset tutustuvat helposti ja nopeasti

toisiinsa ja saavat kavereita, Ehrlund kuvailee.

Tärkeintä on kuitenkin tutustua poneihin. 

– Jos ei tunne sitä eläintä, jonka kanssa harrastaa, ei voi päästä kovin pitkälle. Siksi aloitamme aina siitä, että lapset ja nuoret saavat itse hakea ponit tarhasta sekä hoitaa ja harjata ne ennen varustamista, kertoo Ehrlund. 

Sen jälkeen onkin aika hypätä kärryyn ja lähteä 500 metrin pituiselle harjoitusradalle tai hiekkakentälle tekemään tarkkuusharjoituksia. 

Nyt kun poniraviharrastus alkaa olla voimissaan, on syntynyt tilausta myös raviharrastukselle hevosten kanssa. Poniharrastajat kasvavat aikuisiksi ja lisäksi monen harrastajan vanhemmat ovat innostuneet raveista niin paljon, että haluaisivat päästä kokeilemaan. Muutamat innokkaimmat ovat kuulemma käyneet Vermossa asti kokeilemassa lajia, kun lähempää ei ole löytynyt mahdollisuutta.

Ponipowerii-hankkeen aikana järjestettiin monenlaisia ponitapahtumia. Sunnuntaina 30. elokuuta SRL Lounais-Suomi järjestää Ponit Kupittaalla -tapahtuman klo 11–14. Luvassa on sekä ponien että keppihevosten näyttely ja lisäksi talutusratsastusta ja muuta poniaiheista ohjelmaa.

 

Ponipowerii-hanke

Leader-tuki: 47 459 euroa

Korvaus talkoista:   4 500 euroa

Oma / yksityinen rahoitus:   7 365 euroa

Kokonaiskustannus: 59 324 euroa

 

 

 

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen myöntämät hankerahat on tältä vuodelta jaettu – Yritystukia voi hakea vielä lokakuun loppuun

 

Varsinais-Suomen ELY-keskus on 1. elokuuta tarkentanut päätöstään Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman hanke- ja yritystukien valintajaksoista vuodelle 2020. 

Elokuun alusta alkanutta yritystukien valintajaksoa on pidennetty kuukaudella. Aiemmasta poiketen kuluva valintajakso jatkuu siis lokakuun loppuun asti. 

Sen sijaan kehittämishankkeisiin ei saa ELY-keskuksen rahoituskiintiöstä myönnettävää tukea enää tänä vuonna, sillä 1.4.–31.10. väliselle ajalle sijoittuvan valintajakson rahoitus on jo käytetty. Näillä näkymin hankerahoitusta on mahdollista hakea seuraavan kerran vasta ensi vuoden puolella uuden ohjelmakauden tai mahdollisen siirtymäkauden varoista. 

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen myöntövaltuus koko ohjelmakaudella 2014–2020 on 46 miljoonaa euroa. Tavoitteena on koko ohjelmakauden aikana käyttää myöntövaltuudesta 2/3 yrityshankkeiden ja 1/3 kehittämishankkeiden rahoittamiseen.

Maaseuturahaston yritys- ja hanketukien haku on jatkuva, mutta tukihakemukset, jotka koskevat Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen rahoituskiintiöstä myönnettävää tukea, ratkaistaan valintajaksoittain. 

Maaseudun kehittämishankkeisiin voi hakea Varsinais-Suomessa tukea myös oman alueensa Leader-ryhmältä. Leader-ryhmienkin kuluva rahoituskausi päättyy tämän vuoden loppuun ja jaettavissa olevaa rahaa on jäljellä vaihtelevasti.

Vihiniemen kylätaloa remontoidaan maaseuturahaston ja Kotiseutuliiton tuella

 

Vihiniemen kylätalo Perniössä huokuu historiaa. Yli 100-vuotias talo on rakennettu alun perin työväentaloksi, jossa on tanssittu, näytelty, pidetty arpajaisia ja työväenliikkeen kokouksia. Nykyisin talossa majaileva kyläyhdistys on kaatanut taloa peittäneet puut ja remontoi parhaillaan rapistunutta rakennusta uuteen loistoonsa. 

Salossa entisen Perniön kunnan alueella kunnostetaan Vihiniemen kylätaloa, joka on aikanaan toiminut Perniön Työväenyhdistys Riennon työväentalona. Leader Ykkösakseli myönsi tukea keittiön ja entisen talonmiehen huoneen remontointiin. Seuraavaksi korjataan katto Suomen Kotiseutuliiton myöntämällä avustuksella ja sen jälkeen remontti jatkuu vessojen kunnostuksella. 

Tavoitteena on saada upea historiallinen talo edustuskuntoon ja aktiiviseen käyttöön. Tällä hetkellä tapahtumia on kourallinen – jotain jokaiseen vuodenaikaan. 

– Lumisina talvina lasketaan mäkeä ja vähälumisina pidetään jonkinlainen talvitapahtuma sisätiloissa. Keväällä kokoonnutaan vappupiknikille. Kesällä ja syksyllä on pidetty muun muassa tansseja, huutokauppoja ja muistelupäiviä. Adventin aikaan lauletaan joululauluja ja uudenvuoden aattona ammutaan yhdessä raketteja, kertoo Eero Kallio, Koski as. kyläyhdistyksen varapuheenjohtaja. 

260-neliöisessä talossa on keittiö, ravintolasali, talonmiehen asunto, eteinen, vaatehuone ja suuri tanssisali, jossa on myös näyttämö. Remontin myötä talon toivotaan palvelevan entistä paremmin kylän yhteisiä tapahtumia, mutta myös yksityistilaisuuksia. Erityisesti tuleva vessaremontti mahdollistaa isompien tapahtumien järjestämisen, sillä tällä hetkellä käytössä on vain yksi ulkohuussi. 

Kylätalon salissa on iso näyttämö, jossa on esitetty 100-vuotisen historian aikana monenlaisia näytelmiä. Salin seinien oranssi väri on peräisin 70-luvulta, jolloin talossa tehtiin viimeinen isompi remontti. Vanhoista kuvista näkee, että ennen oransseja levyseiniä salissa oli puolipanelointi. Sellainen aiotaan taas laittaa, kunhan remontissa edetään saliin asti.

Tansseja vuodesta 1919

Vihiniemen työväentalon on suunnittelut työväentaloihin erikoistunut perniöläinen rakennusmestari ja kansanedustaja Sikstus Rönnberg (1861–1919). Rakentaminen aloitettiin vuonna 1917, ja talo otettiin käyttöön 25. toukokuuta 1919. Siitä asti talossa on tanssittu, näytelty ja järjestetty monenlaisia muita tapahtumia. Vuodelta 1928 on säilynyt valokuva, jossa talon pihalla on yli 200 ihmistä arpajaisissa.

– Arpajaiset olivat sen ajan kansan viihdettä – niin isoja tapahtumia, että niitä varten saatettiin jopa teettää uudet vaatteet. Yhtenä vuonna pääpalkintona oli lammas. Parhaina vuosina täällä myytiin tuhansia arpoja. Voittoja oli satoja, mutta suurin osa oli tietysti kampoja tai muita pikkupalkintoja. Arpajaisvoittovaroilla sitten pidettiin taloa kunnossa, Kallio selittää. 

Riennon toiminta oli aktiivista vielä 70-luvulla, mutta sen jälkeen tahti alkoi hiipua. 

– 90-luvulla täällä järjestettiin vielä kerran vuodessa tanssit, mutta 2000-luvulla toiminta loppui kokonaan. Talo alkoi rapistua ja se jäi pikkuhiljaa puiden taakse peittoon, taustoittaa Kallio. 

Koski as. kyläyhdistys perustettiin vuonna 2012 ja vuoden 2014 alussa he saivat työväentalon ostettua itselleen kylätaloksi. Kallion mukaan koko vuosi 2013 kului siihen, kun yhdistys yritti saada taloa nimiinsä. 

– Ensin etsittiin Riennon elossa olevat jäsenet, jotka pitivät kokouksen ja päättivät luovuttaa talon kyläyhdistykselle. Salon kaupungissa asia meni läpi, mutta valtion taholta tulikin päätös, että talo pitää laittaa yleiseen myyntiin. Lopulta saimme sen ostettua 1 000 eurolla. Korjaamiseen onkin sitten mennyt useita tuhansia euroja ja paljon on vielä korjattavaa järjellä. 

Salin seinälle on ripustettu vuodelta 1928 säilynyt valokuva, jossa talon pihalla on yli 200 ihmistä arpajaisissa.

Talonmiehen asunto korjattiin Leader-tuella

Talossa on ollut talonmiehen asunto, johon pääsee kulkemaan talon takaa tai ravintolasalista. Siinä asuttiin 70-luvulle asti, mutta senkin jälkeen asuntoa on vuokrattu vielä mökkeilykäyttöön. Asuntoon kuulunut keittiö ja makuuhuone on juuri saatu korjattua Leader Ykkösakselin tuella. 

– Keittiössä on jossain vaiheessa ollut iso vesivahinko. Siksi koko lattia piti poistaa. Kaikki on tehty alusta asti uusiksi, kertoo Kallio. 

Lattia korjattiin ensin Kotiseutuliiton tuella ja sen jälkeen uusi keittiö tilattiin Ikeasta Leader-hankkeena. 

– Sen kokoaminen olikin varsinainen talkootyönäyte, sillä kaikki tavara tuli ihan pieninä nippeleinä, muistelee Kallio. 

Leader Ykkösakselin tuella tehty keittiöremontti parantaa talon käyttömahdollisuuksia.

Uudessa keittiössä on paljon säilytystilaa, kaksi uunia ja hyvä liesi. 

– Nyt kelpaa laittaa tarjoiluja isompiinkin juhliin, kehuu Kallio. 

Keittiön vieressä ollut toinen huone tapetoitiin ja sinne asennettiin ilmalämpöpumppu, jotta sitä ja keittiötä voidaan jatkossa käyttää myös talvella. Remontoitu huone on tällä hetkellä yleisimmin kokouskäytössä, mutta on siellä karaokeakin laulettu.

Vanhassa talonmiehen asunnossa pidetään kokouksia ympäri vuoden.

Historian havinaa

Vuoden 2019 keväällä talossa järjestettiin isot 100-vuotisjuhlat. Niitä varten salin seinille koottiin valokuvia menneiltä vuosikymmeniltä. Nyt salin pöydillä on myös monenlaista esineistöä, jota on löydetty talon vintiltä, kun sitä alettiin siivota kattoremonttia varten. 

– Täällä on kaikenlaista pistimestä alkaen vanhoihin viinapulloihin. Yksi harjoitusasekin löytyi. Sitä on voitu käyttää harjoituksissa 1900-luvun alussa, mutta voi se olla myös teatteria varten tehty, Kallio punnitsee. 

Paljon löytyi myös vanhoja näytelmäkäsikirjoituksia ja lavasteita. Salin yhdessä kulmassa on kamina, jolla salin saa lämpimäksi ja toisessa kulmassa tanssikulttuurista muistuttava lipunmyyntikoppi. 

Koski as. kyläyhdistyksen varapuheenjohtaja Eero Kallio esittelee talon vintiltä tehtyjä löytöjä.
Eteisessä on vanha tupakkateline, johon mahtuu yli 80 tupakkaa. Talon vaatehuoneeseen tuli tupakointikielto jo 1920-luvulla. Kun vei takkinsa tai kävi tanssimassa, saattoi tupakan jättää siksi aikaa telineeseen.

Kyläyhdistys pitää asukkaista huolta

Koski as. kyläyhdistys pitää huolta paitsi kylätalosta myös alueensa asukkaista. 

– Meillä on sellainen naapuriapu, johon voi ottaa yhteyttä, jos tarvitsee vaikka kissanhoitoa tai miesvoimaa kasvihuoneen siirtämiseen. Kiukaita ollaan käyty asentamassa ja korona-aikaan hoidettiin talkoilla riskiryhmäläisten ruokaostoksia, jotta kaikki pärjäävät täällä syrjäseudulla, Kallio kertoo yhdistyksen toiminnasta. 

Yhdistyksessä on yli 80 jäsentä, joista kymmenkunta toimii johtokunnassa. Omaa lehteä on tehty vuodesta 2014, ja varoja kerätään oman seinäkalenterin avulla. Vuoden 2020 kalenteri kuvitettiin Jouko Heikolan akvarellimaalauksilla, jotka kuvaavat Kosken kylän vanhoja rakennuksia. 

– Hän asui täällä jo pikkupoikana ja muistaa hyvin, miten aluetta pommitettiin paljon talvisodan aikana. Tänä vuonna hän täytti 90, kertoo Kallio. 

Ravintolasalissa on paikallisen palkitun luontokuvaajan Ana Schorin näyttely, johon on valittu Kosken asemanseudulla kuvattuja revontulia, salamointia ja tähtitaivaita.
Kun kyläyhdistys osti Vihiniemen työväentalon, se ei edes näkynyt tieltä. Nyt kun pihalta on kaadettu 70 isoa puuta, upea talo on taas ihmisten silmänilona. Vieressä solisee Varsinais-Suomen ja Uudenmaan rajaa merkkaava Kiskonjoki.

 

Vihiniemen kylätalon Leader-hankkeet

 

LIVE-teemahanke 

Toimenpiteet: keittiön remontti

Leader-tuki: 4245,24 euroa

Korvaus talkoista: 2061,30 euroa

Oma rahoitus: 2183,94 euroa

Kokonaiskustannus: 8490,47 euroa

 

LIVE 3 -teemahanke

Toimenpiteet: kammarin remontti

Leader-tuki: 4674 euroa

Korvaus talkoista: 4674 euroa

Kokonaiskustannus 9348 euroa

 

 

Leinmäen kylätalolla on yhteishenki kohdillaan

 

Laitilassa Leinmäen kylätalolla on vietetty viime vuosina monet talkoot. Vanhasta kyläkoulusta vaihdettiin ensin lämmitysjärjestelmä ja katto. Sen jälkeen tehtiin pintaremontit ja uusi keittiö. Viimeisimpänä remontoitiin sauna, kylpyhuone ja takkahuone. Leader Ravakka on tukenut Leinmäen kyläyhdistyksen hankkeita matkan varrella jo kymmenillä tuhansilla euroilla.

Leinmäen kylätalo tavoittaa kesäisin tuhansia ihmisiä perjantaisille kesätoreille ja kerran vuodessa järjestettäville Rompetoreille. Kylätalon toiminta on kuitenkin aktiivista ympäri vuoden: on jumppia, levyraateja, kylävisoja, saunailtoja, kankaan kudontaa ja monenlaista muuta aktiviteettia. Toiminnasta vastaa Leinmäen kyläyhdistys, joka osti talon vuonna 2007.

– Kun kyläkoulu lopetettiin, paikalliset yhdistykset saivat muutaman vuoden ajan käyttää taloa omiin kokoontumisiin. Sitten kaupunki alkoi realisoimaan omaisuuttaan ja oli laittamassa taloa julkiseen myyntiin. Silloin me kyläläiset keräännyimme yhteen ja päätimme, että ostetaan talo kylätaloksi ja tehdään hanke, jolla saadaan laitettua talo kuntoon, kertoo hankevastaava Pirkko Lavila. 

Leinmäen kylätaloa on remontoitu Leader-hankkeiden avulla pikkuhiljaa vuodesta 2007 alkaen.

Nykyisin eläkepäiviä viettävä Lavila teki työuransa Mynämäen kulttuurisihteerinä ja sitä kautta hänellä oli kokemusta monenlaisten hankkeiden vetämisestä. Suunnitelmat tehtiin ja rahoitus saatiin Leader Ravakalta. Lisäksi alkupääomaa kerättiin kesätoreilla, jotka ovat edelleen suuressa suosiossa. 

– Ensimmäisessä hankkeessa vaihdettiin lämmitysjärjestelmä öljylämmityksestä pellettilämmitykseen ja uusittiin katto sekä maalattiin kylätalo ja varastorakennus. Seuraavassa hankkeessa laitettiin keittiö kuntoon. Nyt kylätalolla on moderni pitokeittiö. Vanha puuhella modernisoitiin ja keittiöön tuli suurtalouskeittiön astianpesukone, joka pesee nopeasti, kertoo Lavila. 

Uusitussa suurtalouskeittiössä on helppo tehdä juhlatarjoilut. Astiat löytyy sadalle hengelle ja uudella astianpesukoneella tiskit hoituvat käden käänteessä. Kuvassa kyläyhdistyksen puheenjohtaja Paula Huppunen.

Viimeisimmässä hankkeessa remontoitiin alakerta, jossa on sauna, erilliset pukuhuoneet naisille ja miehille sekä takkahuone. Energiatehokkuutta saatiin uusimalla vuosikymmeniä vanhat putket ja vaihtamalla suihkut sellaisiksi, jotka hyödyntävät sadevettä. Kiuas lämpiää edelleen puilla ja remontissa saatiin hyödynnettyä vanhoja lauteita. 

Viimeisimmässä hankkeessa uusittiin talon alakerta, jossa on sauna, suihkut ja pukuhuoneet sekä takkahuone.

Leaderin tuella ja talkoovoimalla

Lavila näkee, ettei yhdistys olisi pystynyt tekemään remontteja ilman Leader Ravakalta saatua tukea, vaikka paljon on toki tehty ominkin voimin. Talkoissa on parhaimmillaan ollut mukana 70 ihmistä ja aina on tekijöitä löytynyt, kun apukäsiä on kaivattu. Varsinaisen remontoinnin lisäksi talkoolaiset ovat valmistaneet tuotteita myyntiin kesätoreille ja toimineet siellä myyjinä ja makkaranpaistajina. Lettutaikinaakin on tehty joka viikko 90 litraa.

Yhdistyksen omin varoin on remontoitu myös kaksi vanhaa opettajan asuntoa, joiden vuokratuloilla saadaan katettua kylätalon ylläpidon kustannuksia. 

Vaikka paljon on saatu aikaan, vielä riittää haaveitakin. Suunnitelmissa on muun muassa terassi, jolle pääsisi saunasta vilvoittelemaan ja kylätalon katolle sijoitettavat aurinkopaneelit. Lisäksi toiveissa olisi kyläarkisto, johon kerättäisiin kylän historiaa. Historian kirjojen ensimmäiset maininnat Leinmäestä ovat 1400-luvulta. 

Kylähenki kohoaa yhdessä tehden

Yksi hankkeiden tärkeimmistä saavutuksista on Lavilan mukaan ollut se, miten kylähenki kasvoi silmissä.

– Kun kesätoreja alettiin pitää, pian ihmiset jo alkoivat sanoa, että me ollaan Leinmäeltä. Kylälle tehtiin oma Whatsapp-ryhmä ja yhteisten talkoiden kautta myös nuoriso tuli tutuksi. Täällä ovat 16-vuotiaat ja 80-vuotiaat tehneet töitä yhdessä, iloitsee Lavila.

Kylän yhteisessä Whatsapp-ryhmässä on lähes sata jäsentä. Välillä siellä sovitaan talkoovuoroista, välillä vaihdetaan kuulumisia. Joskus joku kysyy jotain paikallisesta historiasta ja joskus joku kaipaa kyytiä keskustaan. Lähes mihin tahansa kysymykseen saa ryhmästä nopeasti vastauksen, koska se tavoittaa lähes koko kylän. 

Pihalla järjestettävät tapahtumat ovat olleet tauolla koronan vuoksi. Tämän vuoden ensimmäinen kesätori pidetään 7. elokuuta ja Rompetori 14.–15. elokuuta.

Kyläyhdistys on perustettu 50-luvulla. Nykyisin sen puheenjohtajana toimii Paula Huppunen, joka on muuttanut alueelle lapsena. Hänen pikkusisaruksensa ovat käyneet Leinmäen kyläkoulua ja hymyilevät edelleen kylätalon seinille ripustetuissa luokkakuvissa.

– Olemme keränneet koko kyläkoulun historian ajalta kaikki luokkakuvat ja kaivaneet esiin lasten nimet. Ehkä kolme lasta koko historian ajalta on enää tunnistamatta, kertoo Huppunen. 

Vanhan kyläkoulun aikaiset Kouluaitan opetustaulut herättävät mielenkiintoa kylätalon seinillä. Moni Rompetorin kauppias on tehnyt niistä tarjouksia, mutta yhdistys ei aio niistä luopua.

Hyvä paikka juhlille ja tapahtumille

Leinmäen kylätalo on monille tuttu isoista pihatapahtumista, joissa on aina tunnelma kohdillaan. 

– Ihmiset tulevat tänne vaihtamaan kuulumisia ja muistelemaan. Mutta kyllä täällä kauppakin käy. Lapsille on leikkipuisto, ja pomppulinna pystytetään aina. Joskus on poniratsastusta ja joskus ongintaa. Kaikki ohjelma on maksutonta ja hinnat ovat muutenkin edulliset. Emme halua, että ihmisille tulee täällä ryöstetty olo. Itsellänikin on monta lasta ja tiedän, miten paljon tapahtumissa voi kulua rahaa, kun kaikki haluavat vuorotellen ponin selkään ja lettuja syömään, kertoo Huppunen. 

Liikuntasalissa pidetään säännöllisesti jumppaa, mutta yhtä hyvin sen voi koristella juhlasaliksi.

Ympäri vuoden talolla on kyläläisten omia aktiviteetteja. Yleensä joka ilta talossa tapahtuu jotain. Kyläläiset saavat varata saunavuoroja ja taloa voi vuokrata myös juhlakäyttöön. Pöydät ja astiat löytyy jopa sadan hengen kattauksiin. 

– Täällä on järjestetty esimerkiksi häitä ja ristiäisiä, mutta kaikkein eniten synttäreitä, toteaa puheenjohtaja. 

Kesällä pystyy pitämään vielä isompia juhlia ja tapahtumia, sillä ulos voi pystyttää teltat ja kyläyhdistykseltä voi tilata keittiöhenkilökunnan laittamaan ruokaa soppatykillä. Talolta löytyy aggregaatti, jonka avulla kylätalolla pystyisi myös kriisitilanteessa ruokkimaan useita suita. 

Luontoretkienkin tukikohdaksi kylätalo sopii, sillä lähistöllä olevalla Liesjärvellä on laavu. Myös suunnistuskilpailuja pidetään säännöllisesti. 

Kellarissa järjestään myös kudontapiiriä.

Katettu katsomo parantaa kesäteatterin toimintaedellytyksiä Loimaalla

 

Loimaalla Kertunmäen kesäteatterissa tehtiin Leader-tuella uusi katettu katsomo 320 hengelle. 40-vuotisjuhliaan viettävässä teatterissa ollaan totuttu tekemään talkoita ja yhteistyötä.

Loimaan Seudun Teatteriyhdistys ry rakennutti Kertunmäen kesäteatterille uuden katetun ja nousevan katsomon kesällä 2019. Nyt yleisö saa nauttia teatterista suojassa mahdolliselta sateelta tai paisteelta. Samalla saatiin parannettua teatterin valaistusta ja ääniä, sillä katsomosta löytyy miksauskoppi ja telineet valoille. 

– Täällä oli ennen sellaiset pitkät penkit, joissa ei ollut selkänojia. Monet katsojista ovat jo iäkkäitä, joten uudet penkit tulivat tarpeeseen. Nyt katsomoon on myös helpompi kulkea. Ennen maa oli täynnä juuria, eikä kaiteita ollut, kertoo katsomoprojektista vastannut Sari Äikää-Torkkeli, joka toimii myös ohjaajana teatterissa. 

Selkänojalliset irtotuolit kerätään talveksi pois, mutta katsomossa pystyy istumaan mukavasti myös ilman niitä.

Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit myönsi katsomoprojektille Leader-tukea. Katsomon rakensi Raleka Oy ja lisäksi hankkeeseen saatiin mukaan iso joukko talkoolaisia, jotka purkivat vanhan katsomon, osallistuivat uuden katsomon maalaamiseen, numeroivat tuolit ja tekivät maisemointitöitä. 

Uuden katsomon katos, kaiteet ja selkänojalliset penkit ovat olleet bussiretkiä järjestävien tahojen mieleen. Uudella katsomolla on parannettu teatterin saavutettavuutta ja sitä kautta saatu lisäpotkua lipunmyyntiin.

Mahdollisuuksia muillekin toimijoille

Urheiluseura Loimaan Jankko on toiminut Kertunmäellä jo vuosikymmeniä ja rakennuttanut Kertunmäen hiihtomajan. 40 vuotta sitten heräsi ajatus kesäteatterista ja niin alkoi urheilijoiden ja teatteriväen yhteiselo Kertunmäellä. 

– Katsomo voisi nyt palvella myös Jankkoa. Esimerkiksi hiihtokisat voidaan järjestää niin, että lähtö tai maali sijoitetaan katsomon eteen, toteaa teatteriyhdistyksen puheenjohtaja Jani Hägg. 

Yhteistyötä on tehty muun muassa päiväkodin ja eri kulttuuritoimijoiden kanssa. Myös koulu, kyläyhdistys ja seurakunta mainitaan hankehakemuksessa mahdollisina käyttäjinä. 

–  Toivomme tietysti, että mahdollisimman moni hyötyisi tästä. Pääsymaksuttomiin tapahtumiin annamme katsomon maksutta käyttöön. Jos taas tapahtumalla on pääsymaksu, mekin otamme pienen maksun katsomosta, kertoo Sari Äikää-Torkkeli.

Teatterilla on tiivis yhteistyö myös Loimaan työväenopiston kanssa, jossa teatterin harjoituskausi vuosittain aloitetaan. Teatteriyhdistys pyörittää Kertunmäen kesäteatterin lisäksi Loimaan teatteria. Teatterin harrastajia on toista sataa ja toiminta on aktiivista ympäri vuoden. 

40-vuotisjuhlan kunniaksi kesällä 2020 teatteriyleisölle esiteltiin menneiden vuosien asuja. Vasemmalla Peppi Pitkätossun ja keskellä Heta Niskavuoren asut. Oikealla Kruununpuistosta tuttu asu.

40 vuotta kesäteatteria

Kesällä 2020 Kertunmäellä vietettiin 40-vuotisjuhlia. Juhlanäytelmäksi valikoitui Metsolat – Urjanlinna. Antti Metsolaa näytellyt Markku Sihvonen on ollut teatterin toiminnassa mukana ensimmäisestä kesästä asti ja moni muukin jo useita vuosia. Silti myös uusia tekijöitä on saatu houkuteltua mukaan joka kesä.

Kertunmäen ensimmäinen näytelmä oli Pikku Pietarin piha, joka esitettiin uudelleen 25-vuotisjuhlien yhteydessä.

– Vanhat kertunmäkeläiset muistelevat usein Niskavuoria ja Putkinotkoa. Uudemmasta tuotannosta mieleen ovat jääneet erityisesti Tankki Täyteen -näytelmät vuosina 2012 ja 2013. Ne saivat sellaisen suosion, että täällä saattoi olla samana iltana yli 400 katsojaa, muistelee Äikää-Torkkeli.

– Pari kertaa olemme esittäneet Astrid Lindgrenin tekstejä, mutta muuten näytelmät ovat olleet pääosin kotimaista draamaa. Siitäkin Kertunmäki on tunnettu, että näyttämöllä on vieraillut muun muassa hevosia, lehmiä, lampaita ja kanoja, hän jatkaa. 

40-vuotisjuhlan kunniaksi oli tarkoitus pystyttää näyttely menneistä vuosista, mutta se jäi koronan vuoksi tekemättä. Myös väliaikakahvit juotiin tänä kesänä ulkona. Juhlavuodesta muistutti kuitenkin muutamat vanhojen näytelmien esiintymisasut, joita oli nostettu Metsoloita katsomaan tulleen yleisön nähtäville. 

Juhlanäytelmäksi valittu Metsolat on ollut harkinnassa aiemminkin. Sen on sovittanut näyttämölle Loimaalta kotoisin oleva Miisa Lindén, joka oli 90-luvulla mukana tv-sarjan käsikirjoittajien joukossa ja näytteli Erkki Metsolan sihteeriä Riitta Vanhasta.

– Olemme esittäneet muitakin hänen teoksiaan, joten meillä oli matala kynnys kysyä Metsoloita juhlavuoden näytelmäksi. Lindén ja alkuperäistekstin käsikirjoittaja Carl Mesterton tulivat molemmat myös ensi-iltaan, kertoo ohjaaja. 

Metsolat sai myös näyttelijät innostumaan. Tulijoita olisi ollut enemmän kuin rooleja oli tarjolla – ja esimerkiksi Kari Kaukovaaraa näytellyt Matti Salminen ajoi näytöksiin Koskelta asti, koska on Metsoloiden kova fani. 

Yhteensä produktiossa oli 17 näyttelijää, ohjaaja, puvustaja, ääniteknikko sekä kahvion talkoolaiset ja kesätyöntekijät. Ennakkovarausten perusteella näytti siltä, että tulossa on kaikkien aikojen kesä, mutta koronan vuoksi moni asia muuttui. Katsomosta pystyttiin täyttämään vain puolet, jotta tarvittavat turvavälit pystyttiin pitämään ja niin moni jäi ilman lippua. 

40-vuotisjuhlanäytelmäksi valikoitui Metsolat – Urjanlinna.

 

Kertunmäen kesäteatterin katsomon peruskorjaus ja kattaminen

Leader-tuki: 56 708 euroa

Korvaus talkootunneista: 7 245 euroa

Oma / yksityinen rahoitus: 49 463 euroa

Kokonaiskustannus: 113 416 euroa

 

Kemiönsaaren kesävieraita hemmotellaan paikallisilla luksustuotteilla

 

Kemiönsaarella on käynnissä Lähiruokaa yhteistyössä -niminen Leader-hanke, jonka tarkoitus on tutustuttaa muualta tulevat kesävieraat paikallisten tuottajien herkkuihin. Ostokset tilataan näppärästi verkosta ja tuotteet voi noutaa mökille mennessä Kemiön torilta. 

Kemiönsaarelta löytyy lähiruokaa moneen makuun: on mansikoita, perunoita ja muita kasviksia, hilloja, mehuja, leipiä, versotuotteita ja kaloja. Tunnelmallisten maalaisteiden varsilla on pieniä tilapuoteja ja paikallinen REKO-lähiruokarengas on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta, mutta monille kesävieraille on ollut vaikea päästä käsiksi Kemiönsaaren omiin herkkuihin. Heitä varten aloitettiin oma kokeilu, jonka kautta voi hankkia lähiruokaa entistä helpommin. 

Foodhubissa pääsee valitsemaan ja maksamaan tuotteet verkossa – ja valmiin kassin voi napata mukaan Kemiön torilta. Tarjolla olevat tuotteet vaihtelevat satokauden mukaan. Toukokuun hittituote oli parsa, kesäkuun raparperi, heinäkuussa halutaan mansikkaa ja syksyn tullen myyntiin tulee muun muassa sieniä ja hunajaa. 

Kokeilu on osa Kemiönsaaren omaa Leader-hanketta, jossa pyritään kasvattamaan lähiruokamarkkinoita. Hankevetäjät Jonas Bergström ja Stella Törnroth ovat saaneet kokeiluun mukaan kourallisen tuottajia ja jonkin verran asiakkaitakin. 

– Tänä kesänä meillä on jakelu vielä elokuun ja syyskuun alussa. Sen jälkeen tulee raportointivaihe ja mietitään, voisiko homma pyöriä jatkossa ilman hanketta. Kemiön kyläyhdistyksen kanssa ollaan jo pohdittu mahdollista yhteistyötä myynnin ja kuljetusten suhteen, kertoo Stella Törnroth.

Uudellamaalla saman sivuston kautta tilatut tuotteet noudetaan itsepalveluperiaatteella Nihtisillan myyntipisteestä, johon pääsee sisälle tilauksen jälkeen puhelimeen tulevalla koodilla. Toiminta perustuu luottamukseen eikä väärinkäytöksiä ole ilmennyt. Myös Kemiönsaarella ollaan pohdittu kokonaan digitaalista vaihtoehtoa. 

Sabina ja Torsten Ekholmin hillo voitti kultaa artesaaniruuan SM-kisoissa vuonna 2017. Se on myös yksi Foodhubin tuotteista. Kuvassa Lähiruokaa yhteistyössä -hankkeen vetäjät Jonas Bergström ja Stella Törnroth.

Läpinäkyvyys tärkeää

Kokeiluun valittiin valmiiksi Uudellamaalla toiminut ekompi.net -sivusto, jossa valttina on ennen kaikkea läpinäkyvyys. Asiakas näkee tuotteita tilatessaan, mikä osuus hinnasta menee tuottajalle, mikä on verojen osuus ja minkä siivun saa myyjä, eli Foodhub. Esimerkiksi paikallisen paholaisenhillon hinta on verkkokaupassa 6 euroa. Siitä euro jää Foodhubille, 0,74 euroa menee veroihin, jolloin tuottajan osuus on 4,26 euroa. 

Erityisesti pienet tuottajat ovat todenneet Foodhubin hyväksi. Esimerkiksi JuuriHerkun leipiä tulee myyntiin kerralla vain kahdeksan, sillä tuotteet myydään tuoreina, eikä Vuokko Nuorteva ehdi niitä päivässä paistaa kahdeksaa enempää. Ne menevät yleensä kaikki. Sen sijaan viljelijä, joka kuljettaa päivittäin satoja kiloja tomaatteja myyntiin kauppoihin, ei ehkä näe hyötyä siinä, että myy Foodhubin kautta 30 kiloa. Sen vuoksi valikoimaan toivotaan paljon juuri artesaani- ja luksustuotteita. 

– Moni on mukana myös siksi, ettei heillä ole omaa myyntipistettä ja erät ovat ruokakaupoille liian pieniä. Paikallinen versotuottaja taas lähti mukaan säästääkseen markkinoinnin vaivan. Verkkokaupan tekeminen on vielä melko yksinkertaista, mutta vaikeampaa on saada sinne asiakkaita, Törnroth listaa. 

Närboden – Lähipuoti myy muun muassa satokauden kasviksia ja artesaanituotteita Turuntien varressa. Kesätöissä olevan Samuel Engblomin mukaan kaupaksi käyvät heinäkuussa ennen kaikkea mansikat ja uudet perunat. Lähipuoti on mukana myös Foodhubissa.

Kuluttajat ruokatalouden keskiössä

Lähiruokaa yhteistyössä -hanke sai Kemiönsaarella alkunsa sen jälkeen, kun kunta lähti mukaan Varsinais-Suomen yhteiseen KulTa-hankkeesseen. KulTa-hanke on tiedonvälityshanke, jonka tavoitteena on parantaa varsinaissuomalaisten elintarvikealan yritysten kilpailukykyä välittämällä uusinta tietoa ja luomalla kumppanuusverkostoja.

KulTa-hankkeessa tehtyjen kuluttajakyselyiden perusteella ihmiset ostavat lähiruokaa, koska haluavat tukea paikallista yrittäjää. Ihmiset haluaisivat ostaa lähituotteita kaupoista, mutta myös vaihtoehtoiset jakelukanavat ja esimerkiksi lähiruuan joukkorahoitus kiinnostavat. 

– KulTa-hankkeessa olemme selvittäneet muun muassa villiluonnon hyödyntämistä. Valmis ostajakunta olisi jo olemassa, mutta alkuketju puuttuu. Tänä keväänä meidän piti järjestää villiyrttien poimintaa, mutta korona sotki suunnitelmat, kertoo Törnroth. 

Kemiönsaaren omassa Lähiruokaa yhteistyössä -hankkeessa järjestetään syksyllä sienikurssi. 

– Meillä on metsät pullollaan hyvää ruokaa, jota ei vain osata hyödyntää. Moni löytää kanttarellit ja suppilovahverot, mutta metsissä kasvaa paljon muitakin sieniä, joista pystyy jatkojalostamaan vaikka mitä, hankevetäjät sanovat. 

Lähipuodin omat mansikat kasvavat tien toisella puolella.

Valtteina maku, terveys ja ympäristöystävällisyys

Vaikka ihmiset kyselyissä vastaavat arvostavansa lähiruokaa, se ei kuitenkaan kovin paljon näy ostokäyttäytymisessä. 

– Suomalaiset ovat tottuneet käymään isoissa kaupoissa, joista saa kerralla kaiken. Ja moni miettii hintaa. Jos hillopurkki maksaa kaupan hyllyllä 2 euroa ja Foodhubissa 8 euroa, on ihan luonnollista miettiä, kumman valitsee. Lähiruoka ei koskaan pysty kilpailemaan hinnalla, mutta ehdottomia valtteja ovat maku, terveellisyys ja ympäristöystävällisyys, kun tuotteita ei kuljeteta kauas, Jonas Bergström toteaa. 

– Monet lähiruokatuotteet ovat käsintehtyjä artesaanituotteita, eli luksusta – ja luksukselle oma kohderyhmänsä niin ruuassa kuin muissakin tuotteissa, lisää Törnroth. 

Foodhubissa tarjolla olevat tuotteet vaihtelevat satokauden mukaan.

 

Lähiruokaa yhteistyössä -hanke

Toimenpiteet: Uusien toimintamallien luominen lähiruokamarkkinoiden kasvattamiseksi

Leader-tuki: 32 753 euroa

Oma / yksityinen rahoitus: 21 835 euroa

Kokonaiskustannus: 54 588 euroa