Perunapellolta miljoonabisnekseen – Veljekset Kitolan yritystarina on vertaansa vailla

Ihminen pitelee Kitolan perunapussia kädessään.

 

Veljekset Kitola palkittiin lokakuussa 2022 Nousiaisten Vuoden yritykseksi – eikä ihme. Vuonna 2007 perunatilalta alkanut yritystarina on edennyt siihen pisteeseen, että liikevaihto on 12 miljoonaa euroa ja työntekijöitä on palkattuna nelisenkymmentä. Ely-keskus on myöntänyt yritykselle maaseuturahaston tukea useamman kerran matkan varrella. Viimeisimpänä yhtiö investoi aurinkoenergiaan!

Veljekset Kitola Oy on vuonna 2007 Mynämäessä perustettu perunan ja kasvisten pakkaukseen ja tukkukauppaan erikoistunut elintarvikealan perheyritys. Toimintaa pyörittävät veljekset Ville ja Kalle Kitola, ja alussa mukana olivat myös heidän vanhempansa Vesa ja Irmeli Kitola. 

Kitolan tilalla on viljelty ruokaperunaa jo vuodesta 1950.

– Se on auttanut paljon tässä työssä, että ymmärrämme myös viljelijöiden arkea. Arvostamme erityisesti paikallisten pientuottajien tuotteita, eli lähiruoka edellä mennään, mutta riskien hajauttamiseksi meillä on kyllä sopimusviljelijöitä eri puolilla Suomea. Varhaisperunan suhteen olemme täällä oikeassa kulta-aitassa, mutta talviperunaa tulee pääosin kauempaa, kertoo toimitusjohtaja Ville Kitola. 

Vuonna 2010 yritys muutti Nousiaisiin parempien liikenneyhteyksien varrelle. 

– Remontoimme Telesten vanhasta teollisuuskiinteistöstä Varsinais-Suomen Ely-keskuksen avulla itsellemme uuden vihannestukun ja perunapakkaamon. Liikevaihto oli silloin noin miljoonan euron luokkaa ja mukana oli oman perheen lisäksi vain pari työntekijää. Nyt meillä on 40 työntekijää ja liikevaihto on noin 12 miljoonaa, Ville Kitola jatkaa. 

Ihmisiä töissä Kitolan varastolla.
Veljekset Kitola työllistää noin 40 henkeä ja on ollut monille paikallisille nuorille se ensimmäinen työpaikka.

Liiketoimintaa on vuosien varrella kehitetty tuoreus ja hyvä palvelu edellä. Yritys palvelee monipuolisesti kauppoja ja keskusliikkeitä ympäri Suomen ja on tunnettu luotettavista ja nopeista toimituksista. 

– Seuraava laajennus halliin tehtiin vuonna 2014. Silloin tänne valmistui vihannespakkaamo, jossa voidaan pakata myös horeca-puolelle lähteviä kasviksia vaikka tietynkokoisiksi kuutioiksi pilkottuina. Yhteensä valikoimissamme on jo 300 eri tuotetta, toimitusjohtaja kertoo.

Myös horeca-puolen palveluita on kehitetty Ely-keskuksen myöntämällä maaseuturahaston tuella. 

Aurinkoenergialla tähän päivään

Mies seisoo oranssissa takissa aurinkosähköjärjestelmän luona.
Ville Kitola odottaa jo mielenkiinnolla, millaisiin lukemiin aurinkoenergian tuotto nousee ensi kesänä.

Viimeisin Ely-keskuksen tuella tehty investointi valmistui syksyllä 2022, kun Kitolan tuotantotilat siirtyivät öljystä aurinkoenergiaan ja ilmavesilämpöpumppuihin. 

– Aurinkovoima ja vihreät arvot ovat kiinnostaneet jo pitkään, mutta energian hinnan nousu antoi viimeisen sysäyksen investoinnille. Teimme laskelmat aurinkoenergiaan siirtymisestä jo kolme vuotta sitten. Silloin öljyn litrahinta oli 70 senttiä ja laskimme, että investointi aurinkoenergiaan olisi maksanut itsensä takaisin seitsemässä vuodessa. Nyt kun öljyn hinta tuplaantui, myös investoinnin kannattavuus parani, Kitola kertoo.

Uusi 1200-neliöinen aurinkovoimala sijaitsee tuotantotilojen vieressä, optimaalisesti etelään päin olevalla pellolla. 

– Se on iso systeemi, joka tuottaa 105 kilowattia tunnissa. Meille aurinkoenergia on paras ratkaisu, sillä energian tarve on suurin nimenomaan kesällä, kun meille tuodaan paljon juuri pellolta nostettuja tuotteita jäähdytettäväksi. 

Ville Kitola kiittelee Ely-keskusta hyvästä yhteistyöstä vuosien varrella. 

– Meidän kokemus on ollut mahtava. Ely-keskuksessa on aina ymmärretty meitä hyvin ja heidän kanssaan on ollut helppo toimia. Rahallisen tuen lisäksi olemme saaneet varmuutta omiin ideoihimme, kun ne on arvioitu järkeviksi ja kannattaviksi myös Ely-keskuksessa, hän kommentoi.

Lisäksi he ovat Veljekset Kitolassa tyytyväisiä yhteistyöhön Nousiaisten kunnan kanssa, joka on aina palvellut lupa-asioissa ripeästi. Ja viimeisimmässä investoinnissa heillä oli hyvä paikallinen kumppani toimittamassa aurinkosähköjärjestelmää.

– Näin isossa hankkeessa on mukavaa, että toimittaja ja tuki on parin kilometrin päässä!

Ilmakuva Veljekset Kitolan tuotantotiloista ja aurinkosähköjärjestelmästä.
Aurinkoenergiaan siirtymistä ehdittiin suunnitella useampi vuosi. Lopullisen sysäyksen investoinnille antoi tänä vuonna noussut energian hinta. Kuva: Sakuvisuals Oy.

Peruna on elämisen perusta

Ville Kitola puhuu perunan puolesta aina kun mahdollista. 

– Peruna on elämisen perusta. Itse pidän perunasta kaikissa muodoissa. Se on myös edullinen tuote. Vaikka raakatuotteen hinta on noussut nyt noin 30 %, parin kilon pussin saa kaupasta edelleen edullisesti. 

Kitolan perunoita varastoidaan vihreässä valossa, mikä parantaa niiden säilyvyyttä. Optisella lajittelulla linjastolta saadaan automaattisesti pois vihertävät tai rupiset perunat. Infrapunakameroiden avulla pystytään lajittelemaan perunoita myös koon mukaan, jolloin yhteen pussiin menee aina samankokoisia perunoita, joiden keittoaika on sama. Optisen lajittelun jälkeen perunat pestään ja kiillotetaan vielä ennen pussittamista ja parhaat tuotteet varustetaan yhtiön omalla Premium-merkillä. 

Perunasäkkejä vihreällä valolla valaistussa varastossa.
Perunat viihtyvät vihreässä valossa.

Vielä on tavoitteena laajentua

Vuonna 2019 veljekset perustivat Kitolan alle tytäryhtiö EverDeli Oy:n Mynämäen keskustaan. 

– Siellä tehdään valmissalaatteja ja täytettyjä patonkeja. Tuotteissa ei käytetä suojakaasuja, vaan säilyvyys perustuu korkeaan hygieniatasoon ja siihen, että raaka-aineet ovat priimaa. Toiminta alkoi juuri ennen koronaa, joka on jonkin verran haitannut kehittämistyötä, mutta nyt olemme noin 1,3 miljoonan euron liikevaihdossa ja työllistämme kahdeksan ihmistä, Ville Kitola kertoo. 

Eikä Veljekset Kitolankaan tarina valmis ole. 

– Koko ajan olisi laajennuspaineita, mutta tällä hetkellä rakentamisen kustannukset ovat niin korkeat, että odottelemme vielä sopivaa hetkeä.

Valmissalaatti rasiassa.
Veljekset Kitolan tuotteita hyödyntävä tytäryhtiö EverDeli valmistaa Mynämäessä esimerkiksi valmissalaatteja.