Johanna Mattila aloitti ELY-keskuksen maaseutupalveluiden uutena kehittämispäällikkönä

Jaa juttu somessa!

 

EU:n maatalouspolitiikan rahoituskausi on juuri vaihtunut ja sen paikallista toimeenpanoa Varsinais-Suomessa on saatu tekemään monille tuttu kasvo.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen maaseutupalveluiden uutena kehittämispäällikkönä aloitti 1. helmikuuta FM Johanna Mattila (s.1980). Mattila on monille maaseudun kehittämisen parissa työskenteleville sidosryhmille tuttu, sillä hän ehti tehdä 16-vuotisen uran Turun yliopistolla ruokaketjun ja maaseudun kehittämisen parissa. Lisäksi hän on työskennellyt Ruokavirastossa elintarviketurvallisuuteen liittyvissä tehtävissä. 

Mattila on valmistunut maisteriksi elintarvikekehityksestä ja lisäksi hänellä on vahva tausta kauppatieteistä. Kehittämispäällikkönä hänen vastuullaan on ennen kaikkea Varsinais-Suomen maaseutuohjelman 2023–2027 toimeenpano ja sidosryhmäyhteistyön kehittäminen.

– Työsarkaa riittää nyt, kun uusi ohjelmakausi on juuri alkamassa. Tämä on myös hyvä hetki vähän miettiä, voisiko joitain asioita tehdä toiselle tavalla. Erityisesti haluan panostaa avoimeen tiedon vaihtoon ja siihen, että kehittämistyössä keskustelut eri tahojen kanssa käydään saman pöydän ääressä, Mattila kommentoi. 

Uusi ohjelmakausi ja uudet painopisteet

Varsinais-Suomen uudessa maaseutuohjelmassa on viisi painopistettä: alkutuotanto, ruokaketju, maaseutu- ja saaristomatkailu, maaseudun monipuolinen yrittäjyys sekä asuminen ja hyvä elämä maaseudulla. 

– Minun syvimmälle menevä substanssiosaaminen liittyy alkutuotantoon ja ruokaketjuun. Matkailukin on läheinen teema, sillä olen ollut mukana kehittämässä ruokamatkailua ja sitä kautta ollut mukana esimerkiksi Varsinais-Suomen matkailun tiekarttatyössä.

Myös varsinaissuomalainen yritystoiminta on tullut Mattilalle tutuksi aikaisemmissa työtehtävissä. 

– Nykyisessä koko ajan muuttuvassa toimintaympäristössä mikroyritykset kohtaavat aika samanlaisia haasteita riippumatta toimialasta. Nyt pitäisi löytää keinoja varautumiseen ja muutosvalmiuden kehittämiseen. Suurien muutosten vuoksi juuri nyt on tärkeää pitää yllä myös sellaista positiivista kehittämispöhinää ja tarjota elinkeinoelämälle innostavia syötteitä.

Asuminen ja hyvä elämä maaseudulla on sellainen teema, jossa tarvitaan yhteistyötä esimerkiksi kuntien ja yhdistysten kanssa. Mattila on toiminut aiemmin Leader Varsin Hyvän hallituksessa ja uskoo, että juuri Leader-ryhmät pystyvät tarjoamaan hyviä työkaluja muun muassa ohjelman viidennen teeman toimeenpanossa.

Yhteistyötä eri sidosryhmien ja rahastojen välillä

EU:n maaseuturahoitusta myöntävät Varsinais-Suomessa ELY-keskus ja viisi Leader-ryhmää: Turun seudulla toimiva Varsin Hyvä, saaristossa toimiva I samma båt – Samassa veneessä, Loimaan seudulla ja Somerolla toimiva Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit, Vakka-Suomessa ja Satakunnassa toimiva Ravakka sekä Salon seudulla ja Uudellamaalla toimiva Ykkösakseli. 

Lisäksi ohjelman toimeenpanossa tehdään avointa yhteistyötä muiden rahastojen ja kehittämisohjelmien sekä esimerkiksi Varsinais-Suomen Liiton kanssa. 

– Meidän yhteinen tehtävämme on huolehtia siitä, että paikalliset hyvät ideat kanavoituvat oikeisiin ohjelmiin. Esimerkiksi ilmasto- ja ympäristötoimenpiteitä voidaan tukea useamman ohjelman avulla, Mattila toteaa. 

– Maaseutuohjelmassa on nyt sellaisia uusia työkaluja, joiden avulla pystytään tukemaan ilmastonmuutokseen sopeutumista tai jopa hillitsemään sitä. Kestävyys on maaseutuohjelmassa  kantava teema sen kaikissa ulottuvuuksissa. Ympäristön kestävyyden lisäksi pitää aina miettiä myös taloudellista, sosiaalista ja kulttuurista kestävyyttä, hän jatkaa. 

Metsästystä ja puutarhan hoitoa

Varsinais-Suomen maaseutu on Johanna Mattilalle tuttua työelämän lisäksi myös vapaa-ajan kautta.

– Olen kotoisin Piikkiöstä, ja kun perhe alkoi kasvaa, veri veti takaisin Piikkiönlahden rannoille. Siellä olemme nyt asuneet viimeiset kymmenen vuotta puolisoni ja kahden kouluikäisen lapseni kanssa. 

Myös hänen harrastuksensa liittyvät maaseutuun. Korona-aikana Mattila suoritti metsästyskortin ja samoihin aikoihin hän sai innostuksen kotipuutarhan hoitoon. Perheen kanssa yhdessä he viettävät usein vapaa-aikaa luontopoluilla. 

Jaa juttu somessa!