Jotta haitalliset vieraskasvit saadaan hallintaan, tarvitaan kaikki mukaan talkoisiin!

Viisi vieraskasvia: lupiini, palsami, tatar, kurtturuusu ja jättiputki.

 

Haitalliset vieraskasvit hallintaan -hankkeen tavoite on lisätä ihmisten vieraslajitietoisuutta ja edistää haitallisten vieraslajien torjuntaa. Hankkeessa halutaan herättää ihmiset vieraslajien aiheuttamiin uhkiin ja saada heidät sitoutumaan pitkäjänteisesti vieraslajien torjuntaan. Lisäksi tavoitteena on saada uutta tietoa erilaisista torjuntamenetelmistä. 

Vieraskasvi on sellainen kasvilaji, joka on päässyt ihmisen avustuksella jonkun esteen, esimerkiksi meren tai vuoriston yli leviämään uusille kasvupaikoille. Joskus käy niin, että vieraslaji löytää itselleen sellaisen ekologisen lokeron, jossa sillä on mahdollisuus kasvaa ja menestyä niin hyvin, että se alkaa syrjäyttää alkuperäisiä lajeja. Pahimmillaan vieraslajit voivat muuttaa koko eliöyhteisön rakennetta, tuoda mukanaan tauteja ja aiheuttaa vaaraa luonnon lisäksi myös ihmisille. 

Leader Varsin Hyvän ja Leader Karhuseudun alueilla käynnissä olevalla Haitalliset vieraskasvit hallintaan -hankkeella on saatu hyviä tuloksia. Hankkeen aikana on järjestetty kymmeniä talkoita vieraslajien torjumiseksi sekä jaettu tietoa Länsi-Suomen yleisimmistä haitallisista vieraslajeista, joita ovat komealupiini, jättipalsami, jättiputki, kurtturuusu sekä tatarit: sahalintatar, japanintatar ja niiden risteytys eli tarhatatar. Näitä kasveja esitellään myös hankkeessa tehdyssä kiertävässä näyttelyssä, joka on lokakuun ajan esillä Nousiaisten kirjastossa. 

– Hanke alkoi joulukuussa 2019 ja päättyy vuoden 2022 marraskuussa, eli yksi kesä voidaan vielä talkoilla hankkeen parissa, toteaa hankkeessa työskentelevä Maa- ja kotitalousnaisten maiseman ja luonnonhoidon asiantuntija Katri Eriksson. 

Ennen kesääkin riittää kuitenkin tekemistä. Hanke järjestää kaikille avoimen vieraslajeihin keskittyvän webinaarin torstaina 28. lokakuuta, johon voi ilmoittautua tämän linkin kautta.

– Webinaarissa kerrotaan muun muassa hankkeen onnistumisista, tulevista rahoitusmahdollisuuksista sekä siitä, miten mitäkin lajia kannattaa torjua. Talven aikana teemme lyhyitä tietoiskuja näistä samoista aiheista, Eriksson esittelee. 

Tavoitteena on se, että mahdollisimman moni oppisi tunnistamaan haitalliset vieraslajit ja oppisi torjumaan niitä myös itsenäisesti. Kitkemiseen tarvitaan maanomistajan lupa, mutta kukkia saa kerätä jokamiehenoikeudella niin paljon kuin jaksaa.

– Ja sehän on oikein hyvää hyötyliikuntaa! Meillä on ollut monena vuonna käynnissä sellainen “kerää sata lupiinia maljakkoon” haastekin.

Nainen pitelee julistetta, jossa esitellään komealupiinia.
Katri Eriksson pystytti hankkeen vieraslajinäyttelyn lokakuuksi Nousiaisten kirjastoon. Tammikuussa näyttely siirtyy Turun pääkirjastoon. Kuva: Janica Vilen.

Hyviä kokemuksia soolotalkoista ja kouluyhteistyöstä

Eriksson on huomannut, että ihmiset ovat aika arkoja torjumaan vieraslajeja omin päin, mutta soolotalkoista on saatu hyviä tuloksia, kun torjuntapaikka on merkitty maastoon. 

– Esimerkiksi Paimiossa Hiekkahelmen alueella järjestettiin viime keväänä ensin komealupiinin torjuntatalkoot ja sen jälkeen alueelle jätettiin kyltit, joissa kerrottiin, miksi komealuupinia pitää torjua ja että tältä alueelta saa torjua. Kaupunki osallistui yhteistyöhön kuljettamalla torjuntajätteet pois alueelta. Kävin siellä nyt syksyllä lenkillä ja huomasin, että ihmiset olivat kesän aikana torjuneet ihan valtavasti. Lupiineja ei näkynyt enää ollenkaan niin paljon!

Paimiossa oli Hiekkahelmen alueen lisäksi viime kesänä ainakin kolme muutakin paikkaa, joissa oli Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Suomen luonnonsuojeluliiton lanseeraamat soolotalkoot käynnissä. 

Kevään korvalla Haitalliset vieraskasvit hallintaan -hanke on taas yhteydessä hankealueen yhdistyksiin ja yrittää saada kesäksi 2022 mahdollisimman monet talkoot kasaan. 

– Toiveena olisi, että kun ensi kesänä järjestetään talkoita yhteistyössä yhdistysten kanssa, niin seuraavina kesinä samat yhdistykset osaisivat järjestää talkoot jo omin voimin. Monen kasvin kohdalla niitto pitää tehdä useampaan kertaan ennen kuin kasvustosta päästään kokonaan eroon. Esimerkiksi lupiinin siemenpankki säilyy maaperässä jopa 50 vuotta, Eriksson selittää.

Hyviä tuloksia saatiin viime kesänä myös Paimiossa Vistan koulun kanssa tehdystä yhteistyöstä, jossa Eriksson kertoi koulun oppilaille vieraslajeista ja lähti heidän kanssaan maastoon kitkemään. Vastaavaa yhteistyötä yritetään viritellä toukokuun viimeisille viikoille ensi vuonna myös muiden hankealueen koulujen kanssa. 

Lupiini on haitallisista vieraslajeista tunnetuin

Lupiinikasvusto.
Aikoinaan lupiini kukki juhannusviikolla, mutta viime kesinä se on usein kukkinut jo toukokuun lopussa. Kuva: Katri Eriksson.

Nykyisin tien pientareilla rehottava komealupiini tunnistetaan hyvin, mutta edelleenkään kaikki ihmiset eivät ymmärrä sen haitallisuutta Suomen luonnolle.

– Moni kysyy vieläkin, että onko se nyt muka niin vaarallinen, kun se on niin kaunis! 

Kyllä se on ja Eriksson kertoo, miksi:

– Meidän niityt ovat vähentyneen tosi paljon jo 50 -luvulta lähtien, kun maataloudessa on tullut isoja muutoksia. Niittyjen katoamisen myötä köyhissä oloissa viihtyvät ketokasvit löysivät uuden elinympäristön tienpientareilta, mutta nyt ne joutuvat väistymään sieltäkin, kun lupiini valtaa alueet. Ja nyt niittykukilla ei enää ole mitään korvaavaa elinympäristöä, johon väistyä, hän aloittaa.

– Meillä on tosi paljon sellaisia päiväperhosia ja pölyttäjiä, jotka ovat keskittyneet joihinkin tiettyihin kukkakasveihin. Kun lupiini tulee tilalle, niiden ravinto häviää. Nyt puhutaan jo pölyttäjäkadosta ja lintukadosta – ja se johtuu ihan siitä, että pölyttäjiltä katoaa ruoka. 

Toki lupiinikin tuottaa siitepölyä, mutta vain viikon tai korkeintaan kaksi vuodessa, kun taas kotimaiset ketokasvit kukkivat toukokuusta lokakuulle. Ja lupiinista pölyttäjät eivät saa ollenkaan mettä.

Komealupiinia voi torjua niittämällä, tuhkaamalla tai kitkemällä eli nostamalla juurineen. Niittäminen on tehokkainta ennen siementen kypsymistä, jolloin kukkavarret voi jättää maatumaan luontoon. Jos alimmat kukinnot ovat alkaneet jo ränsistyä, kukat tulee kerätä jätesäkkeihin ja laittaa sekajätteeseen. Siementen tuhoutuminen vaatii yli 70 asteen lämpötilan ja siksi niittojätettä ei saa missään nimessä laittaa kotikompostoriin. 

Juurakoiden lapioiminen on tehokasta, sillä lupiini ei lähde kasvamaan uudestaan kovin pienestä juuren palasta. Ja uusimapana torjuntakonstina on kokeiltu puutuhkan levittämistä. 

– Tuhka pitää levittää lupiinin kasvupaikalle aikaisin keväällä ennen kuin maasta nousee mitään ylös. Nakkilassa tuhkan levityksestä saatiin viime kesänä hyviä tuloksia. Lupiinia tuli selvästi vähemmän, mutta muut kasvit kasvoivat normaalisti, Eriksson kertoo kokeilusta.

Jättipalsami rehottaa jokien varsilla

Jättipalsami kukkii vaaleanpunaisena.
Jättipalsamin tunnistaa sen näyttävistä kukista. Kuva: Katri Eriksson.

Samalla kun lupiini on vallannut teiden varret, jättipalsamia näkee todennäköisimmin jokien varsilla. Jättipalsami on tuotu Himalajan vuoristosta Suomeen aikanaan pölytyskasviksi, koska se kukkii niin pitkään. Jostain syystä sillä olikin Suomessa niin otolliset kasvuolosuhteet, että se kasvoi täällä paljon suuremmaksi ja alkoi levitä vauhdilla. 

Jättipalsami on helppo tunnistaa sen näyttävästä kukinnosta ja moni tunnistaa kasvin myös paukkuvista siemenkodista. Palsamin aggressiivinen leviäminen selittyykin osin sillä, että siemenkodan poksahtaessa siemenet voivat lentää jopa seitsemän metrin päähän, ja yksi kasvi voi tuottaa kesässä 2 000 siementä. Siksi torjunta on tämänkin kasvin osalta parasta tehdä ennen siementen kypsymistä.

– Kokeilimme viime kesänä Paimionjoen varrella kahta hävitystapaa. Toisella puolella jokea järjestettiin niittotalkoot ja toisella puolella kitkentätalkoot. Niitetty kasvusto hävisi kerralla, mutta kitkentäkohteesta nousi uutta kasvustoa. Eli ainakin tässä kohteessa niittohoidolla ongelma saatiin kerralla kuntoon. Se oli tavallaan hyvä uutinen, sillä niittäminen on paljon helpompaa kuin kitkeminen. 

Kitkeminen on kaikkein helpointa heti toukokuun alussa, kun jättipalsamin sirkkataimet nousevat.

– Taimet kasvavat tasaisena mattona, joka on helppo nostaa juurineen ylös. 

Ja jos näkee vähän enemmän vaivaa, voi palsamia hävittää vielä elokuussakin. 

– Silloin kukinto taitetaan varovasti jätesäkkiin, jolloin siemenet poksahtavat sinne ja sen jälkeen heitetään loput kasvista perään. 

Jättiputken torjunta on otettu tosissaan

Jättiputken valkoinen kukinto.
Jättiputken tunnistaa paksusta varresta ja valkoisesta kukinnosta. Kuva: Katri Eriksson.

Jättiputkea on torjuttu jo pitkään. Asialla ovat olleet paitsi talkoolaiset, myös kunnat ja valtakunnallinen vieraslajien torjuntahanke Viekas. 

– Tänä vuonna näin esimerkiksi Paimiossa tien varrella jättiputken ja ilmoitin havainnosta osoitteessa vieraslajit.fi. Viikon päästä se oli jo poissa. Ainakin Viekas-hanke seuraa ilmoituksia aktiivisesti, ja esimerkiksi Maskussa kunta on torjunut jättiputkea jo pitkään. 

Jättiputkelle, kuten muillekin vieraslajeille, hyvä torjuntakeino olisi laidunnus, sillä ensimmäisen ja toisenkin vuoden taimet ovat eläimille vielä hyvää ravintoa. Jättiputki tekee kukan vasta kolmantena kesänä.

Jättiputki kukkii kesä–elokuussa ja voi kasvaa valtavan kokoiseksi. Varsi voi olla halkaisijaltaan jopa 10 cm. Parhailla kasvupaikoilla jättiputket voivat muodostaa niin tiheitä kasvustoja, että kaikki muu kasvillisuus tukahtuu. Lisäksi ne ovat ihmisten terveydelle haitallisia. Jos jättiputken kasvinestettä tulee iholle, se reagoi auringon valon kanssa niin, että ihoon voi tulla vakavia palovammoja. Lisäksi se allergisoi monia. 

Jättiputki on sitä helpompi hävittää, mitä pienempi kasvi on. Hyviä tuloksia on saatu esimerkiksi niin, että niittämisen jälkeen kasvuston päälle levitetään tiiviisti maata vasten paksu muovi, joka saa olla paikallaan ainakin pari vuotta. Muovi ankkuroidaan maahan esimerkiksi kivillä.

Kurtturuusu kuriin ensi kesään mennessä

Kurtturuusu kukkii hiekkarannalla.
Kurtturuusu voi kasvaa vaikka hiekkarannalla. Kuva: Katri Eriksson.

Kurtturuusua ei saa enää haitallisuutensa vuoksi kasvattaa Suomessa 1.6.2022 alkaen. Monia puistoja ja pihoja koristavat ruusut ovat vuosien saatossa levinneet lintujen mukana joka paikkaan. Ne ovat vallanneet kokonaisia hiekkarantoja ja päässeet jopa luonnonsuojelueille. 

– Moni kaupunki on jo lähtenyt torjumaan kurtturuusua vauhdilla, mutta kaikkia kasvupaikkoja ei edes tiedetä. Pientä kasvustoa on usein teidenkin varsilla vaikka kuinka paljon. Tulevaisuudessa kurtturuusun kasvattamisesta voi todennäköisesti saada uhkasakon, mutta ei vielä ensi kesänä, kertoo Eriksson. 

Ongelmissa ovat erityisesti taloyhtiöt, joiden pihoilla saattaa olla kurtturuusua vaikka 100 neliön alueella, jolloin hävittämiseen tarvitaan jo kaivinkonetta. Poistetun kasvuston tilalle suositellaan kasvattamaan nurmikkoa, jolloin mahdollisten uusien taimien yli voi ajaa ruohonleikkurilla, mikä helpottaa jälkihoitoa. 

Tatarin juuret menevät läpi vaikka harmaan kiven

Lähikuva tatarin varresta.
Tatarilla on kookkaat lehdet ja puumainen ontto varsi. Se voi kasvaa jopa nelimetriseksi. Kuva: Katri Eriksson.

Katri Eriksson kertoo, että esimerkiksi Iso-Britanniassa ei saa omakotitalolle vakuutusta, jos pihalla kasvaa tataria. Sen juuret ovat niin voimakkaat, että ne kasvavat läpi vaikka talon perustuksista ja asvaltista. Maavarsi voi olla jopa seitsemän metriä pitkä. 

– Tataria torjutaan katkaisemalla varsi läheltä maan pintaa ja laittamalla torjunta-ainetta suoraan juurakkoon. Pitkäaikainen näivettäminen auttaa, mutta yleensä edessä on vuosien taistelu, sillä tatar lähtee kasvamaan uudestaan jo sentin kokoisesta juuren palasta.

Yhteistyötä tarvitaan

Erikssonin mukaan tämän hankkeen aikana vieraslajiongelmaa ei saada kuriin, vaan toivo jää maaseudun asukkaisiin. 

– Jos ihmiset saadaan ymmärtämään asian vakavuus ja sitä kautta toimimaan, niin kaikki on mahdollista!

Taloudellista tukea vieraslajien torjuntaan pystyy hakemaan muun muassa Ely-keskuksista ja Leader-ryhmistä. Useimmissa kohteissa selviää kuitenkin ihan työhanskoilla, jätesäkeillä ja hyvällä motivaatiolla. 

Asiasta kiinnostuneille on tehty yhteinen Facebook-ryhmä nimeltä Vieraslajien torjuntajoukot. Ryhmästä löytyy paljon tietoa aiheesta ja käynnissä olevien vieraslajihankkeiden asiantuntijat neuvovat ihmisiä myös sitä kautta. 

Haitalliset vieraskasvit hankkeen kokonaisbudjetti on 79 500 euroa, josta julkisen tuen osuus on 70 prosenttia. Tuen ovat myöntäneet Leader Varsin Hyvä ja Leader Karhuseutu. Hanketta hallinnoi ProAgria Länsi-Suomen alla toimiva Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset.

 

Teksti: Janica Vilen

Kotimaisen kalan syöminen on helppo ympäristöteko!

Janita Kylänpää.

 

Tiedätkö, miten pystyy samaan aikaan lisäämään työllisyyttä, omaa terveyttään ja ympäristön hyvinvointia? Syömällä kotimaista kalaa! Ura aukeaa kalataloudessa -hanke houkuttelee nuoria paitsi syömään kalaa, myös työskentelemään kalataloudessa. 

Yläkoululaisille suunnattu Ura aukeaa kalataloudessa -hanke syntyi tarpeesta: Elineinokalatalouteen kaivataan uusia osaajia, mutta lisäksi myös kalan kulutusta halutaan kasvattaa nuorten keskuudessa. Varsinais-Suomessa on mainiot mahdollisuudet kalatalouteen, mutta kiinnostus alaa kohtaa on päin vastoin hiipumassa. 

– Nykyajan lapset ja nuoret ovat aika kaukana kalasta. Monikaan ei enää kotona opi käsittelemään kalaa, mutta kiinnostus on suurta. Tarvitaan vain lisää tietotaitoa, toteaa ruoka-asiantuntija Janita Kylänpää (artikkelikuvassa) Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaisista. 

Hän on ollut aikaisemmin mukana vastaavassa hankkeessa Satakunnan puolella. Tällä kertaa hanketta vedetään Saaristomeren kalatalousryhmän alueella, eli Varsinais-Suomen saaristossa. Tarkoitus oli edellisten hankkeiden tavoin kiertää kouluissa kertomassa kalastuksesta ammattina ja opettamassa kalan käsittelyä, mutta koronan vuoksi suunnitelmia on pitänyt muuttaa. Kouluvierailuja on korvattu etäluennoilla ja videoilla. 

Hankkeesta vastaavat yhdessä ProAgria Länsi-Suomi ja Länsi-Suomen kalatalouskeskus. Hanketta rahoittaa Euroopan Meri- ja kalatalousrahasto, ja se päättyy huhtikuussa 2021.

Tärkein viesti liittyy ympäristöön

Janita Kylänpää kertoo, että hankkeen tärkein viesti nuorille on se, että kotimaisen kalan syöminen on ympäristöteko. Esimerkiksi Itämeren silakalla on negatiivinen hiilijalanjälki. 

– Monet nuoret ovat huolissaan ruokansa hiilijalanjäljestä. Kotimaista kalaa syömällä tekee samalla ekoteon!

Kun kalaa poistetaan vesistöistä, saadaan vedestä samalla poistettua ravinteita. Ja ravinteita poistamalla pystytään hillitsemään rehevöitymistä ja sitä kautta esimerkiksi levien muodostumista. 

Hankkeessa uskotaankin, että juuri ympäristösyistä kalalla olisi potentiaalia uudeksi trendiruuaksi. 

– Monen nuoren käsitys kalasta on koulussa maistetut pakastekalat. Tuore kalahan on ihan erimakuista! Kalaruuilla on ollut myös vähän semmoinen mummomaine. Sitä yritetään nyt muuttaa, kertoo Kylänpää.

Jos haluaa lisätä kalaa ruokavalioonsa ympäristösyistä, kannattaa suosia kotimaista kalaa, jolloin ympäristöhyödyt eivät pala kuljetuksessa. Suomessa syödään tällä hetkellä kalaa vuodessa noin 14 kiloa asukasta kohden, mutta vain 4 kiloa tuosta määrästä on kotimaista. 

– Norjalaista merilohta ja kasvatettua kirjolohta on usein kalatiskeillä paremmin tarjolla, niistä on helppo tehdä ruokaa ja hinta saattaa olla edullisempi, Kylänpää selittää ihmisten ostokäyttäytymistä.

Roppakaupalla terveyshyötyjä

Kotimaisen kalan syöminen on paitsi ekologisesti kestävää myös terveellistä. Kala on hyvä proteiinin lähde, ja siinä on paljon pehmeitä rasvoja ja d-vitamiinia. Lisäksi kala on hyvä b12-vitamiinin ja seleenin lähde. Siksi Suomessa suositellaan syömään kalaa kolmesti viikossa kalalajeja vaihdellen. 

D-vitamiinin määrä vaihtelee kalalajeittain paljon. Esimerkiksi 100 grammassa kuhaa on jopa 25 mikrogrammaa d-vitamiinia, lohessa ja ahvenessa 8 mikrogrammaa ja kampelassa vain 0,7 mikrogrammaa. Parhaita d-vitamiinin lähteitä ovat kuha, siika ja silakka. 

Kalan pehmeällä rasvalla on puolestaan positiivinen vaikutus sydämen ja verisuonten toimintaan. Verenkiertoelinten sairaudet ovat suomalaisten yleisin kuolinsyy, joten kalan syömisellä on hyvinkin positiivinen vaikutus kansanterveyteen. 

Syökää silakkaa!

Kallen silakkavartaat. Kuva: Janita Kylänpää.

Janita Kylänpää tavoittaa nuoria koulujen lisäksi myös TikTokissa, jossa hän on julkaissut videon esimerkiksi siitä, miten silakat voi perata vaivattomasti saksilla. Silakka on myös siitä helppo kala, että sitä saa tiettyinä aikoina paljon pienellä vaivalla. 

– Silakka nousee aina tiettyihin paikkoihin jossain vaiheessa toukokuuta vähän säistä riippuen. Esimerkiksi Särkisalossa ja Paraisilla on tietyt sillat, joilta on helppo saada litkaamalla silakkaa ihan ämpäritolkulla. Yhdessä litkassa voi olla 5–10 koukkua eikä syöttejä tarvita, Kylänpää vinkkaa. 

Kylänpään omassa lapsuudessa varoiteltiin Itämeren silakan elohopeapitoisuudesta, minkä vuoksi moni on unohtanut koko kalan. 

– Tänä päivänä se on kuitenkin puhdasta ruokaa, hän vakuuttaa. 

Janita Kylänpään oma suosikkiresepti on Kallen silkkavartaat, josta löytyy ohjevideo Youtubesta.

– Vartaat sopivat hyvin vaikka sormisyötäväksi illanistujaisiin tai saaristolaisleivän päälle, hän vinkkaa. 

Lisää reseptejä ja ohjeita kalan käsittelyyn löytyy muun muassa Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten sivuilta Kalaherkut haltuun -hankkeen alta.

Kalojen parissa kelpaa työskennellä

Elinkeinokalataloudella on pitkään ollut vaikeuksia saada nuoria innostumaan alasta. Saaristomeren päätoimisten ammattikalastajien määrä on laskenut 2000-luvulla 60 %. Jos vuosituhannen alussa ammattikalastajia oli vielä 200, nyt heitä on enää 80. Toisaalta moni kalastaa myös jonkin muun työn ohessa. 

Yksi selkeä syy kalastajien vähenemiseen on hyljekannan kasvu. Myös korona on koetellut kalastajia, sillä kotimaista kalaa on perinteisesti myyty paljon ravintoloihin, joiden toiminta on kärsinyt koronatilanteesta. 

Janita Kylänpää uskoo kuitenkin kalastuksen mahdollisuuksiin, varsinkin jos kalastukseen liittää kalan käsittelyä, kuljetusta ja esimerkiksi matkailua tai opetustyötä. 

– Näkisin, että tämä ala sopii hyvin  erityisesti sellaisille nuorille, jotka eivät nauti teoriasta ja koulun penkillä istumisesta. Kalastaminen on fyysistä ja antoisaa työtä. Ja kalankäsittely puolestaan arvostettua käsityötä, Kylänpää sanoo. 

Hankkeessa ollaan etsitty kalasta kiinnostuneita nuoria ja esitelty heille alan koulutusmahdollisuuksia. Kalatalouden ammattilaisia koulutetaan Paraisilla. Tarjolla on perustutkinto, ammattitutkinto ja erityisammattitutkinto. Ammattikalastajan urasta nuorille on kertonut Lauri Rantanen Kalatalouskeskukselta. Lisäksi esittelyssä on ollut kalan jalostukseen, myymiseen ja valmistamiseen liittyviä uramahdollisuuksia. Hankevetäjät ovat päivittäneet myös oppilaanohjaajien tietämystä elinkeinokalataloudesta ja kalaan liittyvistä ammateista.

 

Janica Vilen

Kipsinlevityksen haku aukeaa Varsinais-Suomessa maaliskuussa

Ilmakuva joesta.

 

KIPSI-hankkeen ensimmäisestä vuodesta saatiin hyviä kokemuksia. Lähes 400 varsinaissuomalaista viljelijää haki kipsikäsittelyä yhteensä 10 500 ha:n peltoalalle ja kipsiä levitettiin noin 9 000 hehtaarin peltolalle. Palautekyselyssä viljelijöiltä saatiin myönteistä palautetta. Haku kipsinlevitykseen aukeaa jälleen maaliskuussa. Varsinais-Suomen Ely-keskus lähettää aiheesta tietoa alueen viljelijöille, ja ProAgria Länsi-Suomi neuvoo, jos kipsinlevitys herättää kysymyksiä.

KIPSI-hankkeen tavoitteena on levittää Saaristomeren valuma-alueen pelloille kipsiä 50 000 – 85 000 hehtaarille vuosien 2020 – 2022 aikana ja vähentää valuma-alueelta Saaristomereen tulevaa kuormitusta. Tavoitteena on myös tehdä kipsikäsittely ja sen mahdollisuudet tunnetuksi sekä muutoinkin tiedottaa maatalousalueilla tehtävistä vesiensuojelutoimista, joiden tarpeellisuutta kipsikäsittely ei mitenkään vähennä. Hankkeessa testataan, onko mahdollista liittää kipsikäsittely myös tulevaisuuden maatalouden ympäristötoiminpiteisiin ja miten se teknisesti järjestettäisiin. Tavoitteisiin kuuluu myös yhteistyön vakiinnuttaminen vesien hyvän tilan aikaansaamiseksi.

Hanketta hallinnoi Varsinais-Suomen ELY-keskus, jonka yhteistyötahoina toimivat MTK-Varsinais-Suomi, SYKE, Helsingin yliopisto, Ruokavirasto, Luke, Aurajokisäätiö, Paimionjoki-yhdistys, maatalousneuvonta, SAVE- ja SAVE II-hankkeet sekä paikalliset tuottajayhdistykset.

 

Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten Ruokaneuvolivet ovat tavoittaneet jo 400 000 katsojaa

Janita Kylänpää ja Mari Mäenpää valmistavat rusinamakkaraa kameroiden takana.

 

Maaliskuussa alkaneet Ruokaneuvolivet ovat ilahduttaneet ihmisiä ympäri Suomen ja ulkomailla asti. Omilla älypuhelimilla omista kotikeittiöistä käsin tehdyt kotikutoiset videot ovat aitoja ja välittömiä – ja ehkä siksi niin suosittuja. Lähes kaikki videot ovat keränneet tuhansia katsojia. Hitiksi noussutta piispanmunkkivideota on katsottu TikTokissa jo 170 000 kertaa. 

Kun korona alkoi jyllätä Suomessa ja ihmiset jäivät työskentelemään ja opiskelemaan koteihinsa, Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset eivät luonnollisesti voineet järjestää keväälle sovittuja ruokakursseja, ja muutoinkin toiminnalle piti keksiä uusi digitaalinen suunta. Se löytyi nopeasti, sillä poikkeustilan julistamisesta ei ehtinyt kulua viikkoakaan, kun ihmiset ympäri maailman saattoivat jo kokoontua ruudun ääreen seuraamaan, miten ruoka-asiantuntijat Janita Kylänpää ja Anna Kari kokkasivat kodeissaan ja vastailivat katsojien kysymyksiin. 

– Tämä homma lähti käyntiin aika luovasti. Ekalla kerralla vain avattiin linja perjantai-iltana ja sanottiin, että saa kysellä mitä tahansa. Minulla oli silloin sattumalta hirveä sulamassa, joten tein sitten lähetyksen aikana samalla hirvipataa. Ensimmäisen lähetyksen jälkeen jo hoksasimme, että kannattaa aina sopia aihe etukäteen ja muutaman lähetyksen jälkeen aloimme jo hoksata, mitkä kaikki vaiheet kannattaa näyttää livessä, ja mitä kannattaa ehkä valmistella etukäteen, naurahtaa Janita Kylänpää.

Pienten viilausten jälkeen tunnin mittaiset lähetykset ovat tiivistyneet keskimäärin 20 minuutin mittaisiksi, mutta idea on edelleen sama. Yleensä livet tehdään samaan aikaan sekä Facebookkiin että Instagramiin. 

– Nyt kun lähetyksiä tehdään päivällä, katsojia saattaa olla livenä paikalla vaikka 2 000, mutta iltaan mennessä näyttökertoja voikin olla jo 12 000, Kylänpää kertoo suosiosta. 

Jotkut aiheet ovat selvästi muita suositumpia. Esimerkiksi karjalanpiirakka-liveä on katsottu Facebookissa jo 24 000 kertaa. 

Uutta yleisöä

Facebookissa live-lähetyksiä pääsee seuraamaan ja katsomaan myös jälkikäteen Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten sivulla. Instagramissa lähetyksille on tehty oma kanava @Ruokaneuvolive. Lisäksi ruoka-asinatuntijat tekevät videoita TikTokkiin, joka on nuorten suosima videoiden julkaisua ja katselua varten luotu mobiilisovellus. 

– Siellä on sellainen video, jossa täytämme ja kuorrutamme piispanmunkkeja. Sitä on katsottu jo 170 000 kertaa. TikTok toimii juuri niin, että jotkut videot lähtevät leviämään ja katsojamääristä tulee valtavia, Kylänpää sanoo. 

Erityisesti TikTokissa katsojat ovat muita kuin Maa- ja kotitalousnaisten omia jäseniä, jotka ovat suurimmaksi osaksi ikäihmisiä. Live-lähetysten kautta yhdistys onkin tavoittanut paljon uutta yleisöä. 

– Kun korona alkoi, suunnittelimme sisältöä ennen kaikkea lapsiperheitä ajatellen. Koulujen ruokalistat on suunniteltu ravitsemuksellisesta näkökulmasta tosi hyvin. Heräsi ajatus, että mahdetaanko kodeissa kiinnittää etäkoululaisten ruokiin samalla tavalla huomiota. Siksi teimme usein ihan tavallisia arkiruokia kotimaisista, edullisista ja terveellisistä raaka-aineista. Esimerkiksi tortilla-livessä täytteenä ei ollut juuri porkkanaa ja jauhelihaa kummempaa. Tarkoitus ei ole hifistellä, vaan tarjota apua ihmisten arkeen, Kylänpää taustoittaa. 

Myös järjestön oma väki on innostunut digitaalisista ruokaneuvoista. 

– Monilla eläkeikäisillä on jo älypuhelin tai tabletti. Live-lähetysten kautta olemme samalla saaneet mahdollisuuden kouluttaa ihmisiä sähköisten välineiden käyttöön, Kylänpää kertoo. 

Rusinamakkara on turkulainen perinneherkku

Keskiviikkona 11. marraskuuta Janita Kylänpää ja Mari Mäenpää tekivät live-lähetyksessä turkulaista perinneherkkua eli rusinamakkaraa. Makkaran tekemiseen kannattaa pyytää kaveri mukaan. Homma sujuu helpoiten, kun toinen lisää taikinaa ja toinen pitää suolta.

Keskiviikkona 11. marraskuuta Janita Kylänpää ja Mari Mäenpää tekivät liven rusinamakkarasta. Taikinassa oli possun kylkeä ja naudan maksaa sekä jatkeaineena ohrayynejä, rusinoita, kananmunaa, siirappia ja mausteita. 

– Rusinoita alettiin tuoda Turkuun 1900-luvulla. Turun linnan ja Turun sataman vuoksi moni ruokaperinne on rantautunut Suomeen juuri Turun kautta. Täällä on ollut Suomen ensimmäinen kahvila ja esimerkiksi ruokailuvälineitä käytettiin Suomessa ensimmäisenä juuri Turun linnassa, kertoo Kylänpää sillä aikaa kun Mäenpää viimeistelee taikinaa. 

Sitten alkaakin taikinan pursottaminen suoleen. Ruoka-asiantuntijat kertovat videollaan, miten ennen vanhaan taikinan pursotus tapahtui kaiverretulla lehmän sarvella, mutta nykyisin kone ajaa saman asian. Suolta saa ostaa lihakaupoista ja sen käsittely on Kylänpään mukaan helpointa kosteana ja paljain sormin. 

Videolta selviää myös se, miksi makkara on juuri loppuvuoden perinneruoka. 

– Yleensä kesäpossut teurastettiin syksyllä ja lisäksi makkaraa oli helpoin valmistaa silloin, kun oli lunta tarjolla, sillä suoli pestiin ennen vanhaan lumihangessa, Kylänpää kertoo. 

Mäenpää neuvoo tekemään makkaraa aina kaverin kanssa, sillä yksin homma on vähän turhan kiireistä, kun pitää samaan aikaan lisätä taikinamassaa ja ottaa vastaan valmista makkaraa. 

– Makkaraa kannattaa tehdä aina isompi satsi kerralla. Tuoreesta lihasta tehty makkara voidaan pakastaa raakana, mutta jos lihat on otettu pakkasesta, niin makkarat pitää kypsentää ennen pakastamista. Raakamakkarat kannattaa keittää ennen paistamista ja paistamista helpottaa, kun painelee makkaran pintaan tikulla pieniä reikiä, ruoka-asiantuntijat ohjeistavat. 

Makkaraan kannattaa painella pieniä reikiä, ettei se poksahda paistuessaan.

Teemat satokauden ja juhlapäivien mukaan

Live-lähetysten teemat on mietitty juhlapyhien ja satokauden mukaan. Pääsiäisenä ruudun välityksellä pääsi seuraamaan mämmin tekoa, vappuna paistettiin munkkeja, juhannuksena grillattiin ja pian tehdäänkin jo jouluruokia. 

– 1. joulukuuta on pikkujoulu-live ja 7. joulukuuta olen luvannut kuvata kinkun suolaamisen, Kylänpää mainostaa. 

Kylänpään ja Mäenpään seuraava yhteinen live tulee käsittelemään turkulaisia joulun perinneruokia. 

Maa- ja kotitalousnaiset ovat tehneet live-lähetyksiä useamman eri hankkeen ja yhteistyötahon kanssa. He ovat avoimia myös kaupalliselle yhteistyölle esimerkiksi paikallisten tuottajien kanssa, jolloin paikalliset ruokatuotteet saavat näkyvyyttä ja Maa- ja kotitalousnaiset laadukkaita raaka-aineita kokkaushetkiinsä. 

Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset toimii ProAgria Länsi-Suomen sisällä Turusta käsin Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Kyseessä on asiantuntija- ja neuvontaorganisaatio, joka on erikoistunut ruoka-, yritys- ja maisemapalveluihin. 

Suurinta osaa yhdistyksen palveluista pystyy hyödyntämään tällä hetkellä etäyhteyksien avulla. 

 

Janica Vilen

Aikaa on -hanke kouli viljelijöistä tehot esiin

Ihmisiä kokoontuneena pellolle.

 

Aika on rahaa – ja paljon muutakin. ProAgria Länsi-Suomen vetämä Aikaa on -hanke on auttanut maatilayrittäjiä kehittämään toimintaansa niin, että aikaa jää muuhunkin kuin työntekoon. 

Moni maatilayrittäjä tekee 100-tuntisia työviikkoja. Kun tekee töitä välillä kellon ympäri, on vaikea nähdä metsää puilta. ProAgria Länsi-Suomen Aikaa on -hanke on auttanut jo kymmeniä yrittäjiä tehostamaan tilansa tuottavuutta.

–  Esimerkiksi nurmituotannossa satotaso on tuplaantunut. Monella tilalla työn laatu on parantunut ja samalla työtuntien määrä on laskenut, kertoo ProAgrian huippuasiantuntija Anu Ellä, joka toimii Aikaa on -hankkeen vetäjänä yhdessä Riikka Mäkilän kanssa. 

Hankkeen aikana yrittäjille on tarjottu tietoa ja koulutusta, mutta parhaat tulokset ovat syntyneet pienryhmätoiminnan ansiosta. Alle kymmenen hengen pienryhmiä ollaan perustettu hankkeen alle parikymmentä, esimerkiksi nurmiryhmä, siipikarjaryhmä ja marjaryhmä. Tuotantosuunnan lisäksi ryhmäläisten yhteinen nimittäjä voi olla myös jokin muu. Esimerkiksi nuorten yrittäjien ryhmässä ollaan keskitytty johtamistaitojen kehittämiseen. 

– Pienryhmätoiminta perustuu luottamukseen ja avoimuuteen. Sitä kautta päästään tekemään nopeasti positiivisia muutoksia. Pienryhmissä mukana olevat yrittäjät kertovat, että heidän ongelmanratkaisutaidot ovat parantuneet, he osaavat tehdä paremmin havaintoja ja analysoida tuloksia paremmin. Moni yrittäjistä kokee, että yritystoiminnan kannattavuus on parantunut, Ellä listaa yrittäjien kertomia esimerkkejä. 

Käytännössä parhaat oivallukset ovat syntyneet, kun saman alan ammattilaisista koostuva pienryhmä on tullut tilalle vierailulle, seurannut työpäivän kulkua ja kertonut sitten tuorein silmin tekemänsä havainnot. Esimerkiksi yhdellä tilalla vaihdettiin ape-prosessiin isompi kauha. Pienellä muutoksella saatiin työpäivään 10 minuutin säästö. Viikossa säästö on jo 50 minuuttia ja kuukaudessa yli kolme tuntia. 

Hankkeen johtamisryhmissä mukana olevat yrittäjät tekevät talvikaudella keskimäärin 70-tuntista työviikkoa ja sesongin aikana työtunteja tulee viikkoon helposti yli 100. 

– Hankkeen alussa tehtiin tarkka lista siitä, mihin kaikkeen työaika kuluu. Sitten luetteloitiin kaikki hukkatyypit. Jollain kului aikaa odottamiseen, jollain tavaroiden etsimiseen. Kun työaikaseuranta analysoitiin, huomattiin, että sadasta tunnista saattoi mennä jopa 20 tuntia turhaan sähläämiseen, selventää Ellä.

– Hankkeen tavoitteena on parantaa Varsinais-Suomen ja Satakunnan maatilojen kannattavuutta välttämällä turhia töitä, hän tiivistää.

Ajankäytön seurannan lisäksi kaikille yrittäjille on tehty persoonallisuusanalyysit ja mietitty, miten oma persoonatyyppi vaikuttaa omaan yrittäjyyteen. 

Anu Ellä (kuvassa oikealla) toimii valtakunnallisena huippuasiantuntijana ProAgrian nurmi- ja ryhmänohjausasioissa.

Mallia muista maista

Moni on sanonut myös kielitaidon parantuneen, sillä hankkeesta neljännes on kansainvälistä toimintaa. Opintoretkiä on tehty ulkomaille muutaman kerran vuodessa, kunnes koronan vuoksi matkustaminen loppui. Moni ehti saada ulkomailta hyviä vinkkejä omaan toimintaansa, muun muassa kuivuuden kestävyyteen, tilusrakenteeseen ja laidunnuskäytäntöihin. 

Samalla muut ovat hyötyneet suomalaisista käytännöistä.

– Tätä pienryhmämallia käytetään usein esimerkkinä onnistuneesta toiminnasta kansainvälisissä yhteyksissä. Sitä ollaan esitelty muun muassa Norjassa ja Iso-Britanniassa, Anu Ellä kertoo. 

Hankkeen kansainvälisessä osuudessa jokainen yrittäjä teki omasta tilastaan englanninkielisen tilakortin, joka auttoi samalla yrittäjiä ymmärtämään paremmin omaa tilakokonaisuuttaan. Nyt jokaisella tilalla on termit hallussa kansainvälistä liiketoimintaa ajatellen. Riittää kun jatkossa päivittää tilakorttiinsa tuoreet luvut. 

Koronankin aikana kansainvälisiin hankekumppaneihin ollaan pystytty pitämään yhteyttä etänä. Myös kotimainen pienryhmätoiminta pyörii nyt luontevasti virtuaalisena. Ryhmien sisäinen keskustelu on Whatsapp-ryhmissä lähes päivittäistä. 

Vertaistuki arvokkainta

Aikaa on -hankkeella on 800 000 euron budjetti ja sen mukaiset tavoitteet. Hanketta on jäljellä vielä vuoden verran ja sinä aikana kerätään tuloksia. 

– Nyt näyttää siltä, että parasta hankkeessa on ollut kokemusten jakaminen ja yhteisöllisyys sekä ryhmän sisällä että kansainvälisten kollegojen kanssa. Toisten tapaaminen on arvioitu jopa tärkeämmäksi kuin tieteellisen tiedon saaminen. Eniten hankkeen aikana on lisääntynyt ammatillinen osaaminen, tilan kokonaisuuden hallinta sekä innostus omaa työtä kohtaan, Ellä listaa tuloksia.

Tiloilla ollaan päästy eroon turhasta työstä, opittu havainnoimaan ja analysoimaan omaa toimintaa, tehty muutoksia esimerkiksi kalustoon, siemenseoksiin ja viljelykäytäntöihin sekä ennen kaikkea kyseenalaistettu omaa toimintaa ja sitä kautta kasvatettu itsetuntemusta ja -luottamusta.

Tulokset ovat olleet samantyyppisiä riippumatta yrittäjien koulutustaustasta tai siitä, pyöriikö tila yrittäjäpariskunnan omin voimin vai lukuisten työntekijöiden avulla. 

Vertaistuen merkityksestä kertoo sekin, että pienryhmiin tulleet tuotantosuunnan vaihtajat ovat päässeet nopeasti hyviin tuloksiin, kun ovat saaneet heti alan parhaat vinkit käyttöönsä.

– Jokaisella hankkeen pienryhmällä on kaksi ohjaajaa, ja ohjaajilla on vielä keskenään oma tsemppiryhmä, jossa voidaan ideoida ja vaihtaa hyviä kokemuksia, Ellä kertoo. 

 

Teksti: Janica Vilen

Kuvat: Aikaa on -hanke