Haloo maaseudun kesälehti on julkaistu!

 

Haloo maaseudun kesälehti on julkaistu keskiviikkona 5.7. Lehdessä tutustutaan tarkemmin ohjelmakauden 2014–2022 vaikuttavimpiin hankkeisiin Varsinais-Suomessa. Kyseiset hankkeet palkittiin viime maaliskuussa Varsinais-Suomen maaseutugaalassa. Haloo maaseudun viestinnän asiantuntija Liisa Kallio kirjoitti seuraavanlaisesti lehden pääkirjoituksessa:

Juhlahumussa seuraavaan ohjelmakauteen

Viime maaliskuussa koettiin juhlatunnelmaa, kun satapäinen yleisö kokoontui Varsinais-Suomen maaseutugaalaan juhlistamaan ohjelmakauden 2014–2022 vaikuttavimpia hankkeita. Gaalan järjestivät yhteistyössä Haloo maaseutu -viestintähanke sekä kaikki Varsinais-Suomessa maaseuturahoitusta myöntävät tahot, eli Varsinais-Suomen ELY-keskus ja viisi Leader-ryhmää: Varsin hyvä Turun seudulta, saariston I samma båt – Samassa Veneessä, Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit Loimaan seudulta ja Somerolta, Vakka-Suomessa ja Satakunnassa toimiva Ravakka sekä Ykkösakseli Salon seudulta ja Uudeltamaalta.

Suomi saa Euroopan Unionin maatalouden kehittämisen maaseuturahastosta tukea omien maaseutualueidensa kehittämiseen. Maaseuturahoitusta jaetaan alueellisen maaseutuohjelman ja Leader-ryhmien paikallisten kehittämisstrategioiden mukaisesti. Rahoituskauden 2014–2022 aikana maaseudun kehittämistä on tuettu Varsinais-Suomessa yhteensä 77,5 miljoonalla eurolla.

Tässä lehdessä tutustutaan syvemmin maaseutugaalassa palkittuihin hankkeisiin, joita on yhteensä 12. Mukana on vaikuttavimmat hankkeet muun muassa liikunnan, ympäristön ja kulttuurin saralta, mutta niiden lisäksi palkittiin vaikuttavin yhteistyöhanke ja yleisön suosikki.
Kyseisten hankkeiden vaikuttavuus jatkuu vielä vuosia: esimerkiksi yleisön suosikkina palkittu Yhteisötila Tuuki Mynämäessä on tarjonnut eri yhdistyksille ja järjestöille kokoontumistilan, jonka arvo on mittaamaton koronan värittämien vuosien jälkeen. Samoin Salossa toteutetun SusiAita-hankkeen jälkeen susivahinkojen lisäksi asenteet petoeläimiä kohtaan muuttuivat, kun viranomaiset, luonnonsuojelijat, karjatilalliset sekä asukkaat kokoontuivat yhteen vaihtamaan ajatuksia ja välittämään ajantasaista tietoa.

Maaseudun kehittäminen jatkuu edelleen uudella ohjelmakaudella 2023–2027. Jos haluat rikastaa kotiseutuasi, ole yhteydessä oman alueesi Leader-ryhmään tai Varsinais-Suomen ELY-keskukseen. Maaseudun kehittämisen asiantuntijat auttavat sinua eteenpäin hankeideassasi, ja yhdessä edistämme maaseudun kehitystä.

 

Pääset lukemaan julkaisun kokonaisuudessaan täältä!

Veljekset Kitola Oy pokkasi vaikuttavimman yritystuen palkinnon

Ville Kitola toimistossaan. Vasemmassa yläkulmassa sininen alue, jonka päällä lukee: Varsinais-Suomen vaikuttavin yritystuki.

 

Varsinais-Suomen ELY-keskus on palkinnut Veljekset Kitola Oy:n toteuttaman Horeca-tuotteiden valmistus ja jakelu -hankkeen EU:n maaseutuohjelmakauden 2014–2022 vaikuttavimmaksi yritystueksi Varsinais-Suomen maaseutugaalassa lauantaina 25. maaliskuuta. 

Varsinais-Suomen ELY-keskus myönsi EU:n maaseutuohjelmakaudella 2014–2022 yhteensä 328 yritystukea. Maaseudun yrityksille myönnetyn tuen määrä kohosi yli 24 miljoonaan euroon. 

Ohjelmakauden vaikuttavimmaksi yritystueksi palkitussa hankkeessa Nousiaisissa toimiva Veljekset Kitola Oy lähti mukaan horeca-puolelle toimittamaan paikallisten viljelijöiden tuotteita paikalliseen ravintolamaailmaan. Hankkeen ansiosta yritys sai palkattua kahdeksan uutta työntekijää – myyntiin, pakkaamiseen ja kuljetuspuolelle. Nykyisin yritys työllistää jo noin 40 ihmistä ja liikevaihto on noussut lähes 13 miljoonaan euroon. 

Veljekset Kitola Oy on vuonna 2007 Mynämäessä perustettu perunan ja kasvisten pakkaukseen ja tukkukauppaan erikoistunut elintarvikealan perheyritys. Toimintaa pyörittävät veljekset Ville ja Kalle Kitola.

Liiketoimintaa on vuosien varrella kehitetty tuoreus ja hyvä palvelu edellä. Yritys palvelee monipuolisesti kauppoja ja keskusliikkeitä ympäri Suomen ja on tunnettu luotettavista ja nopeista toimituksista. Vihannestukussa arvostetaan erityisesti paikallisten pientuottajien tuotteita ja se toimiikin hyvänä myyntikanavana varsinaissuomalaisille kasviksille. 

Hankkeiden avulla kasvuun

ELY-keskus on myöntänyt yritykselle maaseuturahaston tukea useamman kerran matkan varrella. Esimerkiksi vuonna 2010 yritys muutti Nousiaisiin parempien liikenneyhteyksien varrelle ELY-keskuksen tuella. 

– Remontoimme Telesten vanhasta teollisuuskiinteistöstä itsellemme uuden vihannestukun ja perunapakkaamon. Liikevaihto oli silloin noin miljoonan euron luokkaa ja mukana oli oman perheen lisäksi vain pari työntekijää, toimitusjohtaja Ville Kitola taustoittaa.

Nyt palkitussa hankkeessa yritys laajensi liiketoimintaansa horeca-puolelle. Hankkeessa muokattiin tiloja ja hankittiin tarvittava laitteisto.  

– Nyt voimme pakata horeca-puolelle lähteviä kasviksia vaikka tietynkokoisiksi kuutioiksi pilkottuina. Yhteensä valikoimissamme on jo useita satoja eri tuotetta, Kitola kertoo.

Viimeisimmässä ELY-keskuksen tukemassa hankkeessa yritys luopui fossiilisesta polttoaineesta ja rakensi pihalleen aurinkovoimalan vuonna 2022. 

– Aurinkovoima ja vihreät arvot ovat kiinnostaneet jo pitkään, mutta energian hinnan nousu antoi viimeisen sysäyksen investoinnille. Teimme laskelmat aurinkoenergiaan siirtymisestä jo kolme vuotta sitten. Silloin öljyn litrahinta oli 70 senttiä ja laskimme, että investointi aurinkoenergiaan olisi maksanut itsensä takaisin seitsemässä vuodessa. Nyt kun öljyn hinta tuplaantui, myös investoinnin kannattavuus parani.

– Meille aurinkoenergia on paras ratkaisu, sillä energian tarve on suurin nimenomaan kesällä, kun meille tuodaan paljon juuri pellolta nostettuja tuotteita jäähdytettäväksi. 

Ilmakuva Kitolan tuotantotiloista ja pihalla olevasta aurinkovoimalasta.
Vuonna 2022 Kitolan pihaan valmistui aurinkovoimala. 

Vielä on suunnitelmia jäljellä

Ville Kitola kiittelee ELY-keskusta hyvästä yhteistyöstä vuosien varrella. 

– Meidän kokemus on ollut mahtava. ELY-keskuksessa on aina ymmärretty meitä hyvin ja heidän kanssaan on ollut helppo toimia. Rahallisen tuen lisäksi olemme saaneet varmuutta omiin ideoihimme, kun ne on arvioitu järkeviksi ja kannattaviksi myös ELY-keskuksessa, hän kommentoi.

– Eikä tarina varmasti jää tähän. Meillä on vielä paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle!

 

Varsinais-Suomen maaseutugaala pidetään 25.3. Äänestä suosikkihankettasi!

 

EU:n maatalouspolitiikan rahoituskausi on vaihtunut ja nyt on aika juhlia! Varsinais-Suomen Ely-keskus ja Leader-ryhmät järjestävät maakunnan oman maaseutugaalan, jossa palkitaan rahoituskauden 2014–2022 vaikuttavimmat hankkeet. 

Varsinais-Suomen maaseutugaalaa vietetään lauantaina 25. maaliskuuta kello 12–16 Kaarinan Piikkiössä, Kavalton tilalla. Gaalassa julkistetaan Varsinais-Suomen parhaat maaseudun kehittämishankkeet vuosilta 2014–2022. Palkintojen jaon lomassa syödään maittava lähiruokalounas ja nautitaan elävästä musiikista, jota tarjoilee Kapteeni Vahto ja Luntreijarit.

Maaseutugaalaan kutsutaan sekä maaseudun kehittäjiä että hanketoteuttajia. Juhlan juontavat Maskun kunnan elinvoimapäällikkö Lauri Hyttinen ja Ruokaviraston verkostoasiantuntija Ann-Sofie Backgren. Juhlapuheen pitää Ely-keskuksen Maaseutupalvelut-yksikön päällikkö Antti Jaatinen. Tilaisuus on kaksikielinen. 

77,5 miljoonaa euroa Varsinais-Suomen maaseudun hyväksi

Suomi saa Euroopan Unionin maatalouden kehittämisen maaseuturahastosta tukea omien maaseutualueidensa kehittämiseen. Maaseuturahaston tukia jaetaan alueellisen maaseutuohjelman ja Leader-ryhmien paikallisten kehittämisstrategioiden mukaisesti. Rahoituskauden 2014–2022 aikana maaseudun kehittämistä on tuettu Varsinais-Suomessa yhteensä 77,5 miljoonalla eurolla, joka on jakautunut yritystukiin ja yleishyödyllisiin kehittämishankkeisiin. 

Varsinais-Suomessa maaseudun kehittämistukia myöntävät Ely-keskus ja viisi Leader-ryhmää: Turun seudulla toimiva Varsin Hyvä, saaristossa toimiva I samma båt – Samassa veneessä, Loimaan seudulla ja Somerolla toimiva Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit, Vakka-Suomessa ja Satakunnassa toimiva Ravakka sekä Salon seudulla ja Uudellamaalla toimiva Ykkösakseli.

Uusi ohjelmakausi 2023–2027 on jo alkanut, mutta tukihaku aukeaa vasta myöhemmin. Uusia hankkeita voi kuitenkin jo suunnitella. Hankeneuvojat ovat töissä koko hakutauon ajan ja auttavat hakemusten valmistelussa.

Vaikuttavimmat hankkeet palkitaan

Maaseutugaalassa jaetaan kymmenen palkintoa. Ely-keskus palkitsee Varsinais-Suomen vaikuttavimman kehittämishankkeen ja vaikuttavimman yritystuen. Leader-ryhmät ovat valinneet tukemistaan hankkeista maakunnan vaikuttavimman ympäristöhankkeen, liikuntahankkeen, kulttuurihankkeen, nuorisohankkeen, lähiruokahankkeen, kylähankkeen ja kansainvälisen hankkeen sekä yritystuen. 

Sokerina pohjalla palkitaan yleisön suosikkihanke, jonka päättävät äänestäjät. Äänestysaika päättyy torstaina 23.3. klo 12.

Tutustu ehdokkaisiin ja äänestä omaa suosikkihankettasi klikkaamalla tästä!

1. Koirabaanan kuntoportaat Paraisilla

Paraisten keskustan tuntumaan kalkkilouhosta ympäröivälle jätekivimäelle rakennettiin talkoilla 470-askelmaiset kuntoportaat. Portaiden huipulla on näköalatasanne, josta voi ihailla kalkkilouhosta ja saaristomaisemia sekä huipulle pystytettyä taideteosta Kvinnan ur berget. Kuntoportaat ovat saaneet paljon kiitosta esimerkiksi valaistuksestaan, sijainnistaan, pituudestaan, leveydestään ja optimaalisesta askelkorkeudestaan. Lisäksi portaat tunnetaan siitä, että kulkijat tervehtivät siellä aina toisiaan. Hankkeessa tehtiin yli 2000 tuntia talkoita ja kerättiin paljon myös lisärahoitusta, kun puun hinta nousi kesken hankkeen. Hankkeessa tehtiin esimerkillistä yhteistyötä yhdistysten, yrittäjien, kunnan ja maanomistajan välillä.

2. Loimaan Trombilandia

Paljon lapsia ja pomppulinnoja liikuntasalissa.

Loimaalaiset lentopalloseurat Jankko lentopallo ja Hurrikaani-Loimaa järjestävät parin kuukauden välein lapsille hauskoja liikuntapäiviä Hirvihovin liikuntahallissa. Trombilandiaksi nimetyssä peuhupuistossa on pomppulinnoja, temppuratoja, lentopalloverkkoja, polkuautoja, air track -mattoja ja vaikka mitä! Tapahtumat vetävät aina paikalle satoja ihmisiä liikkumaan, leikkimään ja tapaamaan toisiaan. Trombilandiat alkoivat syksyllä 2021. Vuonna 2022 Jankko toteutti Leader-hankkeen, jossa tapahtumia kehitettiin eteenpäin. Leader-tuella saatiin hankittua ilmatäytteinen lentopalloverkko ja kaksi uutta pomppulinnaa, jotka ovat nykyisin Trombilandian vetonauloja.

3. Yhteisötila Tuuki Mynämäellä

Yhteisötila Tuukin keittiö.

Mynämäen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen entisiin tiloihin rakennettu yhteisötila Tuuki avattiin lokakuussa 2020. Tuukissa on hyvä opetuskeittiö, jossa voidaan järjestää vaikka ruokakursseja. Tiloista löytyy yhteiskäytössä olevia ompelukoneita ja saumureita. Lisäksi Tuukissa voi lukea lehtiä tai viettää aikaa muiden kanssa. Yhteisötilaa ja siellä olevia tarvikkeita voivat käyttää muutkin yhdistykset ja yhteisöt, eikä käytöstä peritä vuokraa. Ylläpidosta aiheutuvia kustannuksia katetaan yhteistötilan kummiyritysten avulla. Yhteisötilan eteen tehtiin yli 1 400 tuntia talkoita. Marttoja oli talkoissa jo 50, mutta lisäksi niihin osallistui monia muitakin vapaaehtoisia.

4. Eloisa Pohjois-Turku

Kaksi naista esittelypöydän takana.

Eloisa Pohjois-Turku -hankkeessa kehitettiin Pohjois-Turun eri asuinalueille (Moisio, Yli-Maaria, Paattinen, Jäkärlä, Tortinmäki) uutta toimintaa, vapaaehtoistyön mallia ja yhtenäistä tiedotusta. Tavoitteena oli tukea alueen asukkaiden osallisuutta ja yhteisöllisyyttä vauvasta vaariin muun muassa säännöllisen viikkotoiminnan, asukasiltojen sekä tapahtumien ja tempausten avulla. Toimintaa järjestettiin Pohjois-Turun kaikilla asuinalueilla. Hanketta koordinoi Fingeroosin säätiö ja se toteutettiin yhteistyössä Maarian kyläyhdistyksen kanssa. Hankkeen päätoimipaikka oli Maarian kylätalo. Hankkeella oli poikkeuksellisen laaja yhteistyöverkosto ja se edisti myös kestävää kehitystä toiminnassaan.

5. Kotitarveviljelystä enemmän tehoja Salossa

Henkilö pitelee porkkananippua kädessään.

Idea kotitarveviljely-hankkeeseen syntyi itseltään kotiviljelijöiltä. Hankkeessa jaettiin  tietoa ja kokemuksia kotitarveviljelystä sekä pidettiin aiheeseen liittyviä luentoja ja tilattiin yhdessä siemeniä. Hankkeessa tuotettiin verkkoon roimasti tietoa esimerkiksi kompostoinnista, taimikasvatuksesta ja erilaisista kasvulavoista. Lisäksi hanke järjesti juuresviikot, joiden aikana tehtiin Facebookissa live-lähetyksiä eri juuresten ympärillä. Hanke toteutettiin Salossa ja se sai suuren suosion salolaisten keskuudessa. Hankkeen Facebook-ryhmässä on yli 400 jäsentä. 

6. Hyvinvointia riistasta

Peura metsässä.

Hyvinvointia riistasta – Välmående av vit oli kaksikielinen hanke, joka toteutettiin alueiden välisenä. Varsinais-Suomen lisäksi hanke vaikutti Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä, Satakunnassa ja Päijät-Hämeessä, eli valkohäntäpeurojen levinnäisyysalueella. Valkohäntäpeurakantojen ennustetaan kasvavan voimakkaasti tulevan vuosikymmenen aikana. Hanke tarjosi molemmilla kotimaisilla kielillä välineitä metsästysseuroille ja yhdistyksille sekä metsästylupa-asioihin että riistalihan myyntikanavien kehittämiseen. Kuluttajilla on nyt selkeästi kiinnostusta riistalihaa kohtaan, joten hanke vastasi hyvin ajankohtaiseen tarpeeseen. Hankkeessa tuotettiin aiheesta myös käytännönläheisiä oppaita. Yhteistyökumppaneina olivat Riistakeskus ja Brahea-keskus. 

7. Ullman´s Villa Taalintehtaalla

Valkoinen kartano.

Kartano 2021 -hankkeessa perustettiin uusi boutique-hotelli Taalintehtaalle. Ullman’s Villa avattiin kesällä 2022 linnamaiseen, 1860-luvulla rakennettuun kartanoon, joka on toiminut aikaisemmin esimerkiksi Wärtsilän edustustilana. Hienolla paikalla mäen laella sijaitseva hotelli tarjoaa myös kahvila- ja ravintolapalveluita. Kartanon sisustus huokuu historiaa ja tarjoaa rentouttavan ympäristön sekä yöpyjille että ravintolan asiakkaille. Hotellissa on järjestetty myös tapahtumia ja hanke on toiminut hyvässä yhteistyössä muiden Taalintehtaan matkailua kehittävien hankkeiden kanssa. 

 

På svenska:

Egentliga Finlands landsbygdsgala hålls 25.3. Rösta på ditt favoritprojekt!

Vakka-Suomen Mobiililuotsi ehdolla maaseutuohjelman parhaaksi hankkeeksi

Ihminen hyppää ilmaan maalaismaisemassa.

 

Syyskuun aikana valitaan pian päättyvän ohjelmakauden vaikuttavimmat hankkeet ja yritystukea hyödyntäneet yritykset. Varsinais-Suomesta kilpailun finaalissa on yksi hanke: Mobiililuotsi!

Leader Ravakan tukema ja Ukipolis Oy:n toteuttama Mobiililuotsi-hanke on ehdolla Suomen maaseutuohjelmakauden 2014–2022 parhaaksi hankkeeksi kategoriassa maaseudun elinvoima ja elämänlaatu. Valinnan voittajista tekee tuomaristo, mutta lisäksi kaikkien finalistien joukosta valitaan yleisön suosikki! Äänestys on nyt käynnissä ja voittaja julkistetaan Maaseutugaalassa Kurikassa perjantaina 30. syyskuuta.

Mobiililuotsi on sovellus, joka auttaa Vakka-Suomeen saapuvia maahanmuuttajia, maallemuuttajia ja muita uusasukkaita sopeutumaan uuteen asuinympäristöön. Tammikuussa 2022 käyttöön otettu palvelusektori- ja kuntarajoja rikkova sovellus auttaa ihmisiä valtakunnallisten, kunnallisten ja kaupallisten palveluiden pariin ja esimerkiksi uusien harrastusten äärelle.

Sovellus kokoaa avointen rajapintojen kautta haettua perustietoa Suomesta ja Vakka-Suomesta sekä paikallisten yritysten ja yhdistysten dataa. Kun tiedot tulevat suoraan organisaatioiden itse päivittämistä palvelutietovarannoista, sovellus ei vaadi jatkuvaa tietojen päivittämistä. Tämän toimintamallin ansiosta sovellus itsessään on kevyt, eikä vie paljoa tilaa puhelimesta.

Mobiililuotsin kanssa samassa kategoriassa kilpailee neljä muutakin hanketta: 

Trokareita ja kylttyyriä -hanke toimi aktiivisesti ja innovatiivisesti kulttuuriharrastajien, taiteen esittäjien ja alueen järjestöjen aktivoijana. 

Rural Finland II -valtakunnallinen matkailun koordinaatiohanke on tuonut matkailun kehittämiseen uutta ja tuoretta tietoa muun muassa viestinnän ja tiedonvälityksen keinoin.

Pessimismihankkeessa on luotu Puolangan kunnalle omaleimainen kuntabrändi, jolle on haettu laajaa näkyvyyttä hyödyntäen digitaalisia välineitä ja sosiaalista mediaa. Ainutlaatuisen someilmiön kautta on saatu myös laajaa kansainvälistä huomiota.

Koiraurheilukeskus Sievä -investointihankkeessa on tehty vanhaan kiinteistöön koiraurheilukeskus. Hanke on parantanut koiraharrastamisen mahdollisuuksia Sievin ja lähikuntien asukkaille pysyvästi ja lisännyt näin alueen vetovoimaisuutta.

Kolme kategoriaa

Hankekilpailussa on yhteensä kolme kategoriaa: 

  1. Biotalous ja maatalouden kestävyys
  2. Maaseudun elinkeinot, työllisyys ja yrittäjyys
  3. Maaseudun elinvoima ja elämänlaatu.

Kilpailusarjat perustuvat Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 kolmeen strategiseen painopisteeseen, joiden avulla halutaan nostaa esiin ohjelmakauden vaikuttavuutta.

Kaikkien kolmen kategorian ehdokkaita voi äänestää osoitteessa Menti.com ja lisäämällä aloitusnäkymään koodin 1759 9190. Äänestäminen on ilmaista eikä vaadi kirjautumista. Äänestys on auki 30.9.2022 klo 21.00 saakka.

 

Lisätietoa hankekilpailusta

Lisätieltoa Maaseutugaalasta

Lisätietoa Mobiililuotista:

Vakka-Suomen Mobiililuotsi auttaa kotoutumaan ja kotiutumaan