Tiina Perho – ei ihan tavallinen emäntä!

Nainen sinisessä paidassa ja silmälaseissa ulko-oven edessä.

 

Maatalon tytöstä politiikan ammattilaiseksi ponnistanut MTK:n johdon erityisavustaja Tiina Perho on 60 vuoden aikana nähnyt sukupuolten tasa-arvon ja maaseudun kehittyvän, mutta vielä on työtä jäljellä molemmilla kentillä. 

Loimaalainen Tiina Perho syntyi vuonna 1962 maatilan melskeeseen parin kilometrin päähän nykyisestä kodistaan. Kansakoulun, oppikoulun ja lukion käytyään hän haki luokanopettajakouluun, mutta ei päässyt sisään. Niimpä hän kävi talouskoulun, meni nuorena naimisiin, ryhtyi maatilan emännäksi ja sai neljä lasta. 

Tämä tarina on Perhon elämästä kuitenkin vasta ensimmäinen luku. 16 vuotta maatilan emäntänä sai riittää. Ja sen jälkeen on ehtinyt tapahtua paljon. 

– Vuonna 1997 meidän perheessä oli muutoksen syksy, kun minä menin töihin ja pääsin opiskelemaan yliopistoon kasvatustiedettä, esikoinen aloitti lukion, kaksoset aloittivat yläkoulun ja kuopus ensimmäisen luokan, Perho muistelee.

– Myöhemmin olen ajatellut, että oli vain hyvä, etten päässyt opiskelemaan heti lukion jälkeen. Moni on varmasti kypsä jo silloin, mutta minä en ollut. Olisin ollut yliopistoon ihan liian nuori ja ihan liian pihalla. Kun olin ensin kasvattanut omat lapseni, pystyin ihan eri tavalla omaksumaan kasvatustieteen teoriaa, hän jatkaa. 

Perho sai paikan ammattistarttiopettajana jo ennen valmistumistaan. Ammattistartti valmistaa opiskelijoita peruskoulun jälkeen ammatilliseen koulutukseen ja antaa mahdollisuuden tutustua eri aloihin. 

– Sanoin aina opiskelijoille, että sillä ei ole mitään väliä, jos 16-vuotiaana on valinnut alansa väärin. Suomi on siitä mahtava maa, että täällä voi vaihtaa alaa vaikka viisi kertaa. Minunkaan polkuni ei ollut mikään ihan tavallinen! Kaikki on mahdollista ja omaa mieltään saa muuttaa!

Ja niin muutti Perhokin mieltään. Jo vuonna 2004 hänen unelmauransa opettajana sai väistyä poliittisen uran tieltä.

– Silloinen kokoomuksen puheenjohtaja Ville Itälä soitti ja pyysi minua avustajakseen eduskuntaan. Olin tehnyt politiikkaa kokoomuksessa jo 15-vuotiaasta asti, joten olin hyvin verkostoitunut, vaikka en siinä vaiheessa mitenkään haaveillut poliittisesta urasta. Mutta olen aina ollut tällainen kylmään veteen hyppääjä, joten päätin lähteä kokeilemaan. 

Eduskunnasta Perhon ura jatkui Ville Itälän avustajana Euroopan parlamenttiin. 

– Itälä valittiin parlamenttiin vuoden 2004 vaaleissa. Aluksi minun piti lähteä Brysseliin vain auttamaan hänet alkuun, mutta se keikka kesti lopulta kuusi vuotta.

Vuonna 2010 hän palasi Suomeen Itälän kotimaan avustajaksi, jotta hän pääsi viimeistelemään opintonsa ja lähemmäs ensimmäistä lastenlastaan. 15 vuoden rupeaman jälkeen hän valmistui maisteriksi 52-vuotiaana.

Kun maisterin paperit oli kädessä, politiikka kutsui taas. Tällä kertaa soittaja oli juuri maa- ja metsätalousministeriksi valittu Petteri Orpo. Hän tarvitsi ministeriöön erityisavustajan ja Perho jos kuka tunsi maatalouspolitiikan, sillä sen parissa hän oli työskennellyt Brysselissäkin. 

Tällä hetkellä Perho työskentelee MTK:n johdon erityisavustajana sekä vt. viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtajana. 

– Sekin on poliittista vaikuttamista, vaikka ei olekaan puoluepolitiikkaa. Teemme koko ajan muun muassa maatalous-, ympäristö-, metsä- ja koulutuspolitiikkaa, mutta näkökulma on eri. 

Euroopan parlamentissa sekä Maa- ja metsätalousministeriössä tutuksi tullutta maatalouspolitiikkaa hän käsittelee jatkuvasti edelleen. Nykyisessä työssään hän ei kuitenkaan puutu sisältöihin, vaan siihen, miten asioihin vaikutetaan ja miten niistä viestitään eteenpäin. Työnsä lisäksi hän toimii samojen teemojen parissa myös kokoomuksen maaseutupoliittisen verkoston toisena puheenjohtaja. 

Naistenpäivän teemat koskettavat

Nainen tekee 1000 palan palapeliä valkoisen pöydän ääressä.
Kotona Loimaalla Tiina Perho rentoutuu ulkoilemalla luonnossa ja tekemällä palapeliä kuistillaan.

Brysselin vuosina Perho kertoo juhlineensa naistenpäivää vielä enemmän, mutta edelleen se on päivä, joka pysäyttää miettimään. 

– Lapsena leikimme aina kaksoisveljeni kanssa yhdessä, mutta kun piti osallistua maatilan töihin, minä olin piikana keittiössä ja veljeni pääsi ajamaan traktoria pellolle. Silloin kismitti, mutta voihan se olla, että minäkin olisin päässyt pellolle, jos olisin osannut pyytää. Muuten meitä on kuitenkin aina tasapuolisesti kannustettu toteuttamaan unelmiamme.

Nuorena emäntänä hän hoksasi nopeasti, ettei hänen tarvitse mahtua siihen tuttuun maatilan emännän muottiin, vaan voi tehdä asiat omalla tavallaan. Emäntä-termin kanssa hän oli kuitenkin sujut, sillä maatalousyrittäjistä alettiin yleisemmin puhua vasta myöhemmin. 

– Sen kyllä muistan, että jouduin usein perustelemaan, että minunkin työni on ihan oikeaa työtä. Joku oli jopa sitä mieltä, ettemme tarvitse kotihoidon tukea, kun minä olen kerran kotona. Todellisuudessa vuodet emäntänä olivat rankkaa aikaa. Koko ajan rakennettiin, tilalla oli jatkuvasti harjoittelijoita ja töitä oli paljon juuri silloin kun lapset olivat pieniä. Mutta olin toisaalta tottunut maatilan arkeen. Ja nykyään ajattelen, että oli etuoikeus tehdä töitä kotona.

Perhon poliittinen urakin on herättänyt ihmisissä kummastusta. 

– Kun lähdin Brysselliin, muistan että opettajahuoneessa kollegat ihmettelivät, että miten minä voin lähteä ulkomaille töihin, kun minulla on perhe. Ei sellaista miesten kohdalla kauhistella. 

Lapset ovat kuitenkin itse olleet äidistään ylpeitä ja nauttineet siitä, että ovat päässeet viettämään lomia Brysselissä. 

– Kaikki ovat tiedostavia ja aktiivisia ihmisiä – jonkin verran myös puoluepolitiikassa, Perho kehuu.

Vahvan naisen mallia he ovat saaneet äitinsä lisäksi myös edellisiltä sukupolvilta. 

– Isoäitini muutti 20-luvulla uudisraivaajaksi Kanadaan miehensä kanssa ja äitini syntyi siellä. 30-luvulla isovanhempani erosivat ja mummu palasi kotitilalleen Suomeen äitini kanssa, alkoi yksin pitää maatilaa ja selvisi siitä hyvin. Oma äitini kirjoitti espanjan ylioppilaskokeen 72-vuotiaana ja itsekin olen ajatellut vielä opiskella.

Euroopan parlamentissakin on tasa-arvo edistynyt Perhon poliittisen uran aikana. Kun Perho lähti Brysseliin, naisedustajien osuus parlamentista oli 29,9 %. Nyt se on 39,3 %. Virkamieskunnan keskuudessa työyhteisö oli tasa-arvoinen, mutta meppien keskuudessa näkyi myös epäasiallista vallankäyttöä. Ja koska Perho oli vanhempi kuin suurin osa muista avustajista, häntä luultiin jopa päämiehensä Ville Itälän vaimoksi. 

– Mutta silloinkin oli jo valtavan vahvoja ja arvostettuja naismeppejä! Ja yleisesti koen, että minäkin olen saanut ääneni kuuluviin aina kun olen halunnut.

Eduskuntaan Perho on hakenut kaksi kertaa. Hänen isänsä Heikki Perho ja 14 vuotta vanhempi siskonsa Maija Perho ovat molemmat olleet kokoomuksen kansanedustajia. Pettymys vaalituloksista ei kuitenkaan ole ollut karvas, sillä Perho on keksinyt muita tapoja vaikuttaa. 

– Minut tunnetaan puolueen sisällä ja jotain olen varmasti tehnyt oikein, kun puhelin on tätä tahtia soinut. 

Palkkatasa-arvo kuntoon

Tiina Perho täyttää kesällä 60 vuotta, joten sukupuolten tasa-arvon suhteen hän on ehtinyt nähdä jo monta edistysaskelta. Yhden kauden hän on ollut mukana myös Kokoomuksen Naisten Liiton hallituksessa. Jos hän saisi muuttaa yhden asian tasa-arvon edistämiseksi, se olisi palkkatasa-arvo. Tällä hetkellä naisen euro on Suomessa 84 senttiä.

– Näissä töissä, joita minä teen, on kyllä sama palkka naisilla ja miehillä, mutta esimerkiksi hoitajien ja opettajien kohdalla epäkohta on räikeä. Jotain liikahdusta pitäisi nyt saada aikaan, varsinkin kun näillä aloilla alkaa olla työvoimapulaa. 

Monet maatilojen pariskunnat jakavat tilan tulot nykyään puoliksi, mutta Perhon vanhempien aloittaessa tilan pitoa, tulo meni vielä kokonaan miehelle.

– Sen vuoksi monilla maaseudun naisilla on nyt ihan toivottoman huonot eläkkeet, Perho selittää.

Tukikohta maaseudulla

Nainen punaisen tuvan ulko-ovella.
Tiina Perho on maatalon tyttö ja maatalouspolitiikan ammattilainen.

Paremman maaseudun eteen Perho on tehnyt paljon töitä uransa aikana. Yksi suurimmista muutoksista maaseudun kehittymisessä on ollut liittyminen Euroopan Unioniin. 

– Sitähän ei tiedä, mikä tilanne olisi nyt, jos emme olisi EU:ssa, mutta uskon, että teimme oikean ratkaisun. Liittyminen jakoi aikanaan maanviljelijöiden mielipiteitä ja meillä oli perheessäkin kiivasta väittelyä aiheesta. Mutta itse olen koko ajan ajatellut, että Suomen ei kannata jäädä yksin!

Vaikka työt ovat vieneet Perhoa kaupunkeihin, hänellä on aina ollut tukikohta maaseudulla. 

– Maaseudussa parasta on se, että saa olla luonnon keskellä. Täällä voi lähteä lenkille tai hiihtämään suoraan omalta kotiovelta. Lisäksi täällä saa olla ihan omassa rauhassaan, mutta toisaalta apuakin saa aina, kun sitä tarvitaan. 

14 vuotta sitten Perho solmi uuden avioliiton. Hänen puolisossaan Harri Syväsalmessa maaseutu herätti aluksi aikamoista hämmennystä.

– Kun ostimme tämän vanhempieni vanhan talon, teetimme remontin niin, että olimme itse kotona Brysselissä tai lomalla Nizzassa. Soittelin vanhoille koulukavereille ja he huseerasivat täällä meidän poissa ollessa. Maaseudulla on helppo luottaa siihen, että kaikki sujuu niin kuin sovitaan, kun ihmiset tuntevat toinen toisensa. Mieheni oli siitä ihan ihmeissään, mutta nykyään hänkin on jo ihan loimaalainen!

Pariskunnalla on myös kaupunkiasunto Espoossa, mutta ykköskoti on ja pysyy maalla. Maalla on tilaa myös kutsua koko perhe koolle. Perholla on neljä lasta ja hänen puolisollaan viisi, joten lapsenlapsia syntyy nyt tiuhaa tahtia.

 

Teksti ja kuvat: Janica Vilen, Haloo maaseutu!

Maan vesitalouden ja kasvukunnon parantaminen auttaa myös ympäristöä

Ilkka Mäkitalo (vas.), Anna Kymäläinen ja Ilmari Hunsa seisovat messuteltassa Forum Marinumin pihalla.
Ilkka Mäkitalo (vas.), Anna Kymäläinen ja Ilmari Hunsa Forum Marinumin Kesätorilla.

 

Varsinais-Suomen viljelijät ovat kokeilleet monenlaisia keinoja maatalouden ravinnehuuhtouman hillitsemiseksi. Maan vesitalous ja kasvukunto -hanke jakaa tietoa parhaista keinoista sekä viljelijöille että kuluttajille. 

MTK-Varsinais-Suomen toteuttama Maan vesitalous ja kasvukunto -hanke välittää viljelijöille tietoa pellon vesitalouden hallinnasta ja maan kasvukunnon parantamisesta sekä lannan ja kierrätysravinteiden tehokkaasta hyödyntämisestä. Kaikilla näillä toimilla on suora vaikutus paitsi maanviljelyn kannattavuuteen myös vesistöjen tilaan. 

Valtion ympäristöhallinnon arvion mukaan Suomessa yli puolet vesiin päätyvästä ihmistoimintojen aiheuttamasta ravinnehuuhtoumasta tulee maataloudesta. Maatalous on merkittävä kuormittaja erityisesti peltovaltaisilla valuma-alueilla, joita Varsinais-Suomessa on paljon. Maan vesitalous ja kasvukunto -hankkeen työntekijä Anna Kymäläinen kertoo, että Varsinais-Suomen viljelijät ovat tehneet pitkäjänteistä työtä maataloudesta tulevan ravinnehuuhtouman vähentämiseksi. 

Mitään yhtä yksittäistä ratkaisua ei ole, mutta hyviä kokemuksia on saatu pellon vesitalouden hallinnasta, toimivista ojista ja salaojista sekä niiden hoidosta. Viljelykierrolla ja kasvien valinnalla on vaikutusta, ja esimerkiksi kalkituksella ja kipsin levityksellä on saatu hyviä tuloksia. Tämä on monen asian summa, kommentoi Kymäläinen. 

Kipsikäsittely vähentää merkittävästi pintamaan eroosiota sekä fosforin ja hiilen huuhtoutumista pelloilta. Varsinais-Suomessa on parhaillaan käynnissä KIPSI-hanke, jonka tavoitteena on levittää kipsiä vuosien 2020–2022 aikana Saaristomeren valuma-alueella yhteensä 50 000 – 85 000 peltohehtaarille. 

Myös kasvipeitteisyyden lisääminen auttaa. Esimerkiksi joen töyräillä nurmi toimii hyvin ravinteiden suodattimena. 

Tiedon puute on suurin ongelma

Nousiaisissa Hunsan tilaa isännöivä agrologi Ilmari Hunsa viljelee seitsemää eri kasvia. Vesistöjen suojelussa yksi avainasia on hänen mukaansa lannoitus. 

– Kun levittää lannoitetta oikean määrän, oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan, maahan ei mene mitään ylimääräistä. En lannoita koskaan turhaan. Maanäytteiden perusteella pystyy hyvin arvioimaan, kuinka paljon ravinteita tarvitaan ja kasvukauden aikana lannoitusta lisätään tarpeen mukaan. Meillä peltojen ravinnetase on miinusmerkkinen, sillä joka vuosi ravinteita lähtee sadon mukana enemmän kuin maahan on laitettu, kertoo Hunsa. 

Ongelma ei siis niinkään ole tämän päivän viljely, vaan peltoihin vuosikymmenten aikana varastoitunut fosfori, joka valuu vesistöihin pikkuhiljaa vielä useita vuosikymmeniä, vaikka kaikki viljeleminen loppuisi. Professori Kalervo Väänänen julkaisi kesällä 2020 Ainutlaatuinen Saaristomeri -operaation tilaaman selvityksen Saaristomeren alueen kestävästä kehityksestä. Väänäsen mukaan suurin syy Saaristomeremme nykyiseen tilaan on se, että viimeisen 50 vuoden aikana Itämeren valuma-alueelle on tuotu 40 miljoonaa tonnia fosforia. Siitä noin 10 % on valunut mereen ja loput on vasta matkan varrella. 

Varastoitunutta fosforia on vaikeaa hyödyntää, mutta siihenkin on keinonsa.

– Keväällä maa on niin kylmä, ettei fosfori irtoa kasvien käyttöön. Tämä on biologinen ongelma. Yksi apukeino on kalkitus. Rakennekalkeilla voidaan parantaa maan rakennetta. Kun ph nousee, fosforin saatavuus paranee, selittää Hunsa. 

Lannoituksen ja kalkituksen lisäksi Hunsa on saanut hyviä tuloksia lisäämällä kasvipeitteisyyttä. Kasvipeitteisyys auttaa pitämään maa-aineksen paikoillaan ja sitä kautta ravinteet pellossa. Maanmuokkausta hän tekee kasvilajin tarpeiden mukaan ja maan vesitalouteen panostaminen säästää myös vesistöjä.

– Salaojitus vie pellosta ylimääräisen veden, jolloin maahan tulee lisää ilmatilaa ja happea. Näin kasvit eivät huku liikaan veteen ja maa kantaa meidän laitteet. Kesäisin on toki kastelun tarvetta, mutta lähtökohtaisesti Suomessa ensisijainen ongelma on liika vesi, kertoo Hunsa.

Keinoja on siis paljon ja niiden toteuttamiseen on tarjolla myös investointitukia. Hunsa uskookin, että suurin ongelma on tiedon puute. Agrologin koulutuksen saanut viljelijä opiskelee jatkuvasti lisää ja hakee vinkkejä myös ulkomailta. Kaikilla viljelijöillä ei kuitenkaan riitä aika jatkuvaan uuden opiskeluun. Maan vesitalous ja kasvukunto -hanke vastaa omalta osaltaan tähän haasteeseen tarjoamalla uusinta tietoa viljelijöiden käyttöön. Hankkeessa on laadittu muun muassa lantaopas kasvinviljelytiloille ja järjestetty monenlaisia koulutuksia.

Sikalassa vähennetään ympäristön kuormitusta separoimalla

Koskella Paimionjoen varrella Välimaan tilan sikalaa pyörittävä Ilkka Mäkitalo pyrkii vähentämään vesistöjen rehevöitymistä lannan separoinnin avulla. Mäkitalolla on 115 emakkoa ja 185 hehtaaria peltoa. Se mitä pelloilla viljellään, menee kaikki sikojen rehuksi. Ja sikojen lanta hyödynnetään ravinteina pelloilla – ei kuitenkaan perinteissä tavalla. 

– Separointi on sitä, että lannasta erotellaan kuiva osa ja nestemäinen osa. Kuivassa osassa on pääasiassa fosforia ja nestemäisessä typpeä. Kun lanta separoidaan heti, fosfori ei ehdi liukenemaan nesteeseen. Näin eri ravinteet saadaan käyttöön niille lohkoille, joissa on tarve, selittää Mäkitalo. 

Hänen isänsä aloitti maanviljelyn 70-luvulla, jolloin lannoitusohjeessa neuvottiin lisäämään lannoitteita 700–800 kiloa hehtaarille. Nykyään ohje on noin 400 kiloa hehtaarille. Määrien lisäksi myös lannoitteiden pitoisuudet ovat vähentyneet merkittävästi. 

– Sen ajan viljelijät noudattivat sen ajan neuvoja. Ei se ole viljelijöiden vika, että ravinteita käytettiin liikaa. Nyt kun tiedetään paremmin, myös toimitaan paremmin, Mäkitalo sanoo. 

Separoinnin avulla hänen tilallaan on myös helppo tasata peltojen välisiä ravinne-eroja. Monilla tiloilla kaikki lanta ajetaan sikalan lähellä oleville pelloille, koska sen kuljettaminen kauas ei ole kannattavaa. Välimaan tilalla paljon fosforia sisältävät lähipellot saavat nykyisin typpipitoista lannoitetta ja fosforipitoinen kuiva aines viedään kauemmas. Kuiva lannoite on myös helpompi tarvittaessa myydä eteenpäin sellaisille tiloille, joilla ei ole karjalantaa käytettävissä. Lanta on haluttua tavaraa, sillä se lisää maan multavuutta ja sitä kautta kasvua ja auttaa kasvustoa selviämään säiden vaihteluista. 

– Meillä on kauempana sellaisia lohkoja, joille ei olla ajettu lantaa. Ne eivät ole läheskään yhtä hyviä. Eron huomaa selvästi varsinkin poikkeusvuosina, Mäkitalo kertoo. 

Mäkitalo on laskenut, että rahallisesti oman sikalan lantaa kannattaa levittää vain 1,5 kilometrin päähän. Sen jälkeen tulee edullisemmaksi käyttää säkkitavaraa. Mutta orgaanisella lannoitteella on kuitenkin parempi vaikutus pellon kasvukuntoon, jolloin tilanne mutkistuu. 

Mäkitalon tilalla on separoitu jo 15 vuoden ajan. Silti lähipeltojen fosforitasot ovat laskeneet vasta aavistuksen. Muutos on hidasta, mutta sitä kuitenkin on.

MTK Varsinais-suomen Maan vesitalous ja kasvukunto -hankkeen osatoteuttajana toimii ProAgria Länsi-Suomi ja sen rahoittaa Varsinais-Suomen Ely-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. 

 

Janica Vilen

Värme är ett trumfkort för potatisodlare i skärgården

Pontus Franzén traktorin kyydissä.

 


Mer än 70% av de finska tidiga potatisarna odlas i sydvästra Finland. Traditionellt
kommer årets första potatisar från skärgården redan i maj.

Beroende på vädret skördas tidigpotatis årligen i slutet av maj eller början av juni. De som är först ute på marknaden kan sälja den första frilandspotatisen för ett grossistpris på upp till fem euro per kilo. Efter den första skörden sjunker priset vanligen varje dag och under midsommarveckan är grossistpriset ofta mindre än en euro per kilo.

– Det är varmare i skärgården, så vi brukar sätta och ta upp potatis ungefär en och en halv vecka tidigare än på fastlandet. Det är vår enda konkurrensfördel. Annars är jordmånen ofta sämre och skiftena mindre här. Långa avstånd ökar produktionskostnader och rådjur och hjortar gör mycket skada, säger Pontus Franzén, en jordbrukare från Nagu.

Franzén har odlat gården i 13 år. Hans far som hade gården tidigare började odla tidigpotatis i början av 80-talet.

– Nu är arealen med tidigpotatis cirka 7,5 hektar, men skörden varierar naturligtvis från år till år. Timo och Siikli odlas mestadels, men under de senaste åren har vi även provat odla Colomba och Avanti.

Förutom tidig potatis har Franzéns gård spannmål och skogsbruk – och många känner till deras skärgårdslimpa som säljs under namnet Björkdals delikatesslimpa.

Pontus Franzén har studerat till agrolog, men arbetet på gården har hjälpt honom att utvecklas som jordbrukare mer än studierna.

Mycket beror på vädret

I år började Franzén sätta sin tidiga potatis den 26 mars och de sista potatisarna sattes den 16 april. För närvarande är fälten täckta med plast och fiberduk. När plasten tas bort börjar den mödosamma fasen. Om det blir nattfrost i maj måste man vara beredd att frostbekämpa.

– Förra året vakade jag 16 nätter. Jag var riktigt trött, när jag var tvungen att arbeta igen på morgonen, efter en vakad natt. Men något år har det bara varit en kall natt i maj. I tidigpotatisodling beror arbetsbelastningen verkligen mycket på vädret, förklarar Franzén.

Frostbevattning baseras på det faktum att vattnet är varmare än luften. När vattnet träffar fiberduken och fryser till is så frigörs värme. Trots att islagret på duken blir tjockt så klarar sig den underliggande växtligheten.

Om det blir frost, får Franzén ett larm i telefonen.

– I detta arbete har jag redan lärt mig att tolka kvällens väder. Ofta betyder en klar och lugn kväll frost, säger han.

Å andra sidan kan värme också öka behovet av att vattna. Under vissa år har det varit stor brist på vatten.

I år utfördes sättningssarbetet på Pontus Franzéns gård från 26 mars till 16 april. Franzén får hjälp av sin familj, men under upptagningen anställs vanligtvis några lokala skolelever för sommarjobb.

Tidig potatis sysselsätter året runt

Även om den mödosammaste fasen av tidig potatisodling är över efter skörden, har Franzén tillräckligt med arbete för hela året. Efter att ha tagit upp den tidiga potatisen, sås skiftena med fånggröda. Franzén tycker att oljerättika är det bästa alternativet.

– Det kommer att sås i juli. När den växer använder den näringsämnena som finns kvar i jorden. Starka rötter luckrar upp marken och samtidigt förbättras vattenhushållningen inför nästa års odling. I oktober krossas växterna – allt lämnas kvar på fältet, ingenting tas bort. Fälten plöjs sedan, så att näringsämnena kan användas igen nästa år, förklarar Franzén.

Dessutom odlas utsädespotatis på Franzéns gård. Den skördas på sensommaren. På hösten måste man sortera och lagra utsädespotatis. Och vid jultiden börjar förgroningen av nästa års potatis.

– Jag började förgro de första potatisarna i år vid juletid. Vanligtvis gör jag groning i tre eller fyra omgångar eftersom sättningen också görs i steg. Förgroning är en av de viktigaste faktorerna förframgång. Om du förgror för mycket kommer det att växa snabbt men skörden blir dålig. Lagom är bäst!

På Franzéns gård är arealen med tidigpotatis cirka 7,5 hektar.

Det finns många saker att tänka på i skärgården

I skärgården är odling av tidigpotatis fördelaktig tack vare värmen från havet. I maj har fastlandet ofta kallare nätter än skärgården. I skärgården försvåras dock odlingen av dimma, utmanande mark, långa avstånd och hjortdjur.

–  Nagu har lerjord, sandsluttningar och gammal havsbotten. Vi odlar gammal havsbotten och sandmark här. Sand är mycket lättare, särskilt om det regnar mycket. När man odlar gamla havsbotten är det väldigt viktigt att marken ibland fryser. Om vi inte längre har kalla vintrar, får vi problem, säger Franzén.

Hjortdjur, å andra sidan, gör arbetet svårt inte bara genom att de gräver upp potatis utan också genom att de söndrar fiberduk och plast där de går fram. Om det inte vore för djuren kunde samma fiberduk användas i upp till fem år och plast ännu längre. Återvinning av fiberduk och plast medför också extra kostnader, eftersom taxorna är höga när återvinningsföretag hämtar plast från skärgården.

Närheten till havet i skärgården betyder också att man måste tänka på miljön.

– Det viktigaste är att bevattningsvattnet samlas in. Vi har placerat bevattningsdammar och pumpar mellan åkrarna och havet så att allt bevattningsvatten återvinns. Vi använder samma vatten om och om igen, säger Franzén.

Förgroning av potatis börjar vid juletid och sättning i slutet av mars.

Olika marknader

Även om det är jobbigt att odla tidig potatis, gillar Franzén utmaningarna.

– Om en mycket bra skörd erhålls överallt, kommer för mycket tidigpotatis att finnas på marknaden samtidigt, vilket dramatiskt sänker priset, förklarar Franzén.

Förutom den inhemska marknaden övervakas också den svenska marknaden noga i skärgården, eftersom svensk färskpotatis ofta kommer in i butikerna ett par veckor tidigare och priset redan är riktigt konkurrenskraftigt i slutet av maj.

– Förra året var ett undantag. Det var mycket frostskador i Sverige och dessutom gjorde coronan det svårt att importera potatis. Därför var den inhemska tidigpotatisen efterfrågad förra sommaren.

Franzéns potatis kommer till butikerna via grossister. De säljer bara direkt till ett par lokala butiker. Förutom sin egen gård övervakar han också utvecklingen av tidigpotatisodling och marknaden i MTK:s potatisutskott.

 

VISSTE DU?

– Finländarna äter i genomsnitt 50 kilo potatis per person per år.

– År 2020 odlades cirka 21 000 hektar potatis i Finland. Av dessa var 800 hektar tidigpotatis.

– Potatisen kommer från Peru. Till Finland kom den först på 1760-talet, man började odla tidigpotatis 

först på 1930-talet.

– Potatis innehåller C-vitamin, kalium, magnesium, fiber och kolhydrater.

– Potatisen är laktosfri, glutenfri och nästan fettfri.

– Potatis har ett mindre koldioxidavtryck än till exempel ris eller vete.

 

Text: Janica Vilen

Översättning: Nina Maunuaho

 

 

Korona kasvatti lähiruuan ja viljelijöiden arvostusta

Tero Sarkala perunalaatikoiden keskellä.

 

Sipulinviljelijän Tero Sarkalan mukaan ikävällä koronatilanteella on ollut positiivinenkin puoli: Suomalaisen ruuan ja sen viljelijöiden arvostus on noussut. Laadukkaan ruuan lisäksi Sarkalaa ja muita Aurajokilaakson viljelijöitä voi kiittää heidän muokkaamastaan kansallismaisemasta. 

Tero Sarkalan luotsaamalla perhemaatilalla Liedossa viljellään keltaista, punaista ja valkoista sipulia sekä sipulin vaatiman pitkän viljelykierron vuoksi muun muassa viljaa ja heinää. 

– Sipuli on arvoituksellinen kasvi. Leikkisästi voisi sanoa, että siitä paljastuu kuori kerrallaan aina uusia piirteitä ja ominaisuuksia. Se vaatii pellolla aika paljon toimenpiteitä kasvaakseen hyvin, mutta on myös tosi palkitseva kasvi, hän kertoo. 

Sipulin viljelykierto on viitisen vuotta, joten aina kun pellolla on viljelty vuosi sipulia, pitää sen jälkeen viljellä viisi vuotta jotain muuta ennen kuin maa on taas valmis seuraavia sipuleita varten. 

Silti Sarkalan tilalla viljellään sipulia lähes 10 hehtaarilla niin paljon, että työtä riittää pakkaamon puolella koko vuodeksi. 

– Elokuussa korjattavia sipuleita pakataan ja myydään aina seuraavaan juhannukseen asti. Siksi tässä on kädet täynnä töitä ympäri vuoden. Tämä on tosi puoleensa vetävää hommaa, mutta kyllä sitä toisaalta joskus kaipaisi sellaista selkeää irtiottoa ja lomaa, joka monen muun kasvin viljelijälle tulee itsestään, Sarkala kommentoi. 

Kotimaisen viljelijän arvostus kasvoi koronan myötä

Sarkalan mukaan ikävällä koronatilanteella on ollut positiivinenkin puoli: Suomalaisen ruuan ja sen viljelijöiden arvostus on noussut. 

– Kotimainen ruuantuotanto on tärkeä juttu ja haluan olla kantamassa omaa korttani soppaan. Meillä on tosi hyvä ruokahuolto ja hyvin toimiva ruokaketju. Kyllä se kasvattaa motivaatiota, että muutkin vihdoin näkevät sen, hän toteaa. 

Suomalaisissa kaupoissa myytävät sipulit ovat lähes poikkeuksetta kotimaisia. Vain erikoissipulia, kuten hopeasipulia ja pinkkisipulia, tuodaan ulkomailta ja niitäkin pääosin muista Euroopan maista: Hollannista, Espanjasta ja Ranskasta. 

Sarkalan sipuleista suurin osa myydään paikallisissa K- ja S-ryhmien kaupoissa. Lisäksi pieni osuus lähtee tukkuihin ja teollisuuteen vähän kauemmas. Kaikki noin 250 000 kiloa Sarkalan sipulia tulee kuitenkin syötyä Suomen sisällä. 

Kuva sipuleista.
Sipulia viljelevän Tero Sarkalan kesä alkaa siitä, kun hän saa ensi kertaa lautaselleen uusia perunoita ja uusia sipuleita. Se on hänen mielestään ruokaa parhaimmillaan. Vaikka alkukesän nippusipulit ovatkin aivan omassa luokassaan, maistuu sipuli viljelijälleen ympäri vuoden. Talvella Tero Sarkalan suurinta herkkua on kermainen sipulikeitto höystettynä timjamilla.

Viljelijä kolmannessa polvessa

Tero Sarkalan isä aloitti sipulin viljelyn vuonna 1997, mutta jo häntä ennen sukutilan maat olivat viljelyksessä. 

– Muistan, että olen 7–8-vuotiaana ollut kesällä pellolla isän kanssa ja tohissut kovaan ääneen, että minusta tulee isona maanviljelijä. Ajan mittaan se ajatus vahvistui ja lopulta opiskelin vielä maataloutta yliopistossa, hän taustoittaa. 

Tähän asti tilalla ollaan pärjätty oman perheen voimin. Tero Sarkalan äiti on vielä aktiivisesti mukana toiminnassa ja hänen puolisonsakin on isona tukena, vaikka käykin töissä kotitilan ulkopuolella. 

Tilan pitkällä viljelyshistorialla on ollut vaikutusta muuhunkin kuin varsinaissuomalaiseen ruuantuotantoon. Sarkalaa ja muita Aurajokilaakson viljelijöitä voi kiittää myös kansallismaisemasta. Kun maat ovat viljelyksessä, ne avaavat ihmisille näkymän Aurajoelle. Aurajoen rinnalla Liedonkin läpi kulkeva vanha Varkaantie on alkuvuodesta saanut virallisen matkailutien statuksen. Äänestyksen jälkeen Aurajoentieksi nimetty matkailutie kulkee yhtäjaksoisesti kuutisenkymmentä kilometriä avoimessa peltomaisemassa. 

MTK antaa hyvän selkänojan

Sarkala toimii aktiivisesti myös MTK:ssa. Liedon MTK:ssa hän on sihteerinä ja lisäksi hänet on juuri valittu Varsinais-Suomen MTK:n johtokuntaan. 

– Liedossa viljellään paljon. Täällä on useampi iso tila ja esimerkiksi Aurajokirannassa on komeat peltoaukeat. Liedon MTK:ssa pinnalla on nyt ennen kaikkea kuntavaaliasiat ja toisaalta Euroopan yhteinen maatalouspolitiikka, jota parhaillaan uudistetaan. Odotamme sormet syyhyten tietoja Brysselistä, Sarkala kertoo. 

– Itse viljelijänä toivoisin avoimempia markkinoita, mikä vaatisi tiettyjä muutoksia lainsäädäntöön. Ja kaikki viljelijät tietysti toivovat, että lomakkeisiin kuluisi jatkossa vähemmän aikaa. Paperisota vähemmälle ja asiat yksinkertaisemmiksi, Sarkala tiivistää omat toiveensa maatalouspolitiikan suhteen. 

Viisasten kiveä hänen toiveidensa täyttämiseksi ei vain tunnu löytyvän. 

– Tässä on aina vähintään neljä osapuolta: viljelijä, asiakas, poliittinen päättäjä ja kauppa. Asiat ovat monimutkaisia. MTK tekee viljelijöiden eteen paljon sellaista hiljaista puurtamista, joka ei näy ulospäin, hän toteaa. 

Lisäksi MTK järjestää viljelijöiden avuksi monenlaista koulutusta ja neuvontaa. 

 

Janica Vilen

Lämpö on saaristossa varhaisperunan viljelijöiden valttikortti

Pontus Franzén traktorin kyydissä.

 

Yli 70 % suomalaisesta varhaisperunasta viljellään Varsinais-Suomessa. Perinteisesti vuoden ensimmäiset pellolla viljellyt perunat tulevat saaristosta jo toukokuun puolella. 

Varhaisperunaa aletaan vuosittain nostaa säistä riippuen touko–kesäkuun vaihteessa. Ne, jotka pääsevät nostamaan perunaa ensimmäisinä, voivat saada tukkuhinnaksi kilosta jopa viisi euroa. Ensimmäisten nostojen jälkeen hinta putoaa joka päivä ja juhannusviikolla tukkuhinta on tuottajalle usein jo alle euron per kilo. 

– Saaristossa on sen verran lämpimämpää, että pääsemme yleensä istuttamaan ja myös nostamaan perunaa noin puolitoista viikkoa aikaisemmin kuin mantereella. Se on meidän ainoa kilpailuvalttimme. Muuten täällä on pienempiä aloja ja huonompia lohkoja. Pitkät välimatkat kasvattavat tuotantokustannuksia ja peurat tekevät paljon tuhoja, toteaa nauvolainen maanviljelijä Pontus Franzén. 

Franzén on viljellyt varhaisperunaa nyt 13 vuotta, mutta vietti jo lapsuutensa kesät perunapelloilla, sillä ennen häntä saman tilan peltoja viljeli hänen isänsä.

– Nyt varhaisperunan istutusala on noin 7,5 hehtaaria, mutta sato tietysti vaihtelee vuosittain. Eniten viljellään Timoa ja Siikliä, mutta viime vuosina kokeilussa ovat olleet myös Colomba ja Avanti. 

Varhaisperunan lisäksi Franzénin tilalla on viljan viljelyä ja metsätaloutta – ja moni tuntee heidän saaristolaislimppunsa, jota myydään nimellä Björkdals delikatesslimpa. 

Ilmakuva perunapelloista muovien alla.
Pontus Franzénin tilalla varhaisperunan istutusala on noin 7,5 hehtaaria. Yhteensä Suomessa viljeltiin vuonna 2020 perunaa noin 21 000 hehtaarilla. Varhaisperunaa alasta oli noin 800 hehtaaria. 

Paljon riippuu säästä

Tänä vuonna Franzén alkoi istuttaa varhaisperunaa 26. maaliskuuta ja viimeiset perunat saatiin maahan 16. huhtikuuta. Tällä hetkellä pellot ovat valkoisten muovien ja harsojen peitossa. Kun muovit poistetaan, alkaa työläin vaihe. Jos toukokuussa tulee yöpakkasia, pitää olla valmiina hallakasteluihin. 

– Viime vuonna valvoin 16 yötä. Siinä oli kyllä ihan loppu, kun valvotun yön jälkeen piti kuitenkin aloittaa aamulla vielä toinen työpäivä. Mutta on ollut sellaisiakin vuosia, jolloin toukokuussa on ollut vain yksi pakkasyö. Varhaisperunan viljelyssä työmäärä riippuu todella paljon säästä, Franzén selventää.

Hallakastelu perustuu siihen, että vesi on lämpimämpää kuin ilma. Kun vesi osuu harsoon, lämpö siirtyy sen läpi. Harson päälle saattaa kertyä sentin paksuinen jääkerros, mutta veden lämpö jää talteen harson alle kasvin avuksi. 

Hallaöistä Franzénille tulee hälytys puhelimeen, mutta harvoin pakkaset pääsevät yllättämään. 

– Tässä työssä on oppinut jo hyvin tulkitsemaan illan säästä, millainen yö on tulossa. Yleensä selkeä ja tyyni ilta tarkoittaa pakkasyötä, hän sanoo. 

Toisaalta myös kuumuus voi lisätä paljon kastelun tarvetta. Joinain vuosina vedestä on ollut loppua kohden jo kova pula. 

Kuvassa Pontus Franzén perunamaansa laidalla.
Pontus Franzén on opiskellut agrologiksi, mutta opintoja enemmän häntä on viljelijän uralla auttanut eteenpäin kaikki se, mitä hän on oppinut työskennellessään tilalla lapsesta asti.

Varhaisperuna työllistää ympäri vuoden

Vaikka varhaisperunan viljelyn työläin vaihe onkin istutuksesta nostoon, eli maaliskuun lopulta juhannukseen, työtä riittää kuitenkin koko vuodeksi. Varhaisperunan noston jälkeen maahan istutetaan keräilykasvia. Franzén on todennut omalla maallaan öljyretikan parhaaksi vaihtoehdoksi.

– Se kylvetään heinäkuussa. Kasvaessaan se käyttää hyväkseen peltoon jääneet ravinteet. Vahvat juuret muhentavat maata ja parantavat samalla vesitaloutta seuraavan vuoden viljelyä varten. Lokakuussa kasvusto murskataan – kaikki jätetään peltoon, mitään ei viedä pois. Sitten pellot kynnetään alas, jolloin ravinteet ovat käytössä myös ensi vuonna, Franzén selittää. 

Lisäksi Franzénin tilalla työtä teettää myös siemenperuna. Sitä viljellään varhaisperunan jälkeen ja nostetaan kesän lopulla. Syksyllä aikaa kuluu siemenperunan lajitteluun ja varastointiin. Ja joulun aikoihin alkaakin sitten jo seuraavan vuoden perunoiden idätys. 

– Tämän vuoden ensimmäisiä perunoita aloin idättää joulun välipäivinä. Yleensä teen idätyksen kolmessa tai neljässä osassa, koska istutuskin tehdään vaiheittain. Idätys on onnistumisen kannalta yksi tärkeimmistä tekijöistä. Jos idättää liikaa, tulee nopea kasvu, mutta huono sato. Maltti on valttia!

Kuvassa itävä peruna.
Perunoiden idätys alkaa joulun aikoihin ja istutus yleensä maaliskuun viimeisinä päivinä.

Saaristossa huomioitava monta asiaa

Saaristossa varhaisperunan viljely on kannattavaa meren tuoman lämmön vuoksi. Usein toukokuussa mantereella on huomattavasti kylmemmät yöt kuin saaristossa. Saaristossa työtä hankaloittaa kuitenkin sumu, haastava maaperä, pitkät välimatkat ja peurat. 

– Nauvossa on savimaata, hiekkarinteitä ja vanhaa merenpohjaa. Me viljelemme vanhaa merenpohjaa ja hiekkamaata. Hiekka on huomattavasti helpompi, varsinkin, jos tulee paljon sateita. Vanhaa merenpohjaa viljellessä on todella tärkeää, että maa on välillä roudassa. Se parantaa maata. Jos kunnon talvet menetetään, ollaan pahassa pulassa, Franzén sanoo.

Peurat puolestaan hankaloittavat työtä paitsi kaivamalla perunoita, myös rikkomalla harsoja ja muoveja juostessaan. Jos peurat eivät juoksisi pelloilla, samoja harsoja voi käyttää jopa viisi vuotta ja muoveja vielä kauemmin. Harsojen ja muovien kierrätys aiheuttaa myös lisäkuluja saaristossa, sillä kierrätysfirmoilla on kovat taksat, kun ne hakevat muoveja lossimatkan takaa. 

Saaristossa merenläheisyys asettaa painetta myös ympäristönsuojelulle. 

– Tärkeintä on se, että kasteluvesi kerätään talteen. Olemme sijoittaneet kastelualtaat ja pumput peltojen ja meren väliin niin, että kaikki kasteluvesi saadaan talteen. Käytämme samaa vettä uudelleen ja uudelleen. Vedestä tehtyjen mittausten perusteella tiedetään, että ensimmäisen yön jälkeen ravinteita valuu veden mukana paljon altaisiin, mutta muutaman viikon päästä vesi on jo ihan puhdasta. Se tarkoittaa, että kasvi on saanut käytettyä kaikki ravinteet, kertoo Franzén. 

kuva traktorista, jonka kanssa perunaa istutetaan.
Istutustyöt tehtiin Pontus Franzénin tilalla tänä vuonna 26.3.–16.4. Tilalla viljellään pääosin perheen kesken. Franzénin apuna on hänen vaimonsa sekä heidän molempien vanhemmat. Nostokaudella otetaan yleensä kesätöihin myös muutama paikallinen koululainen.

Moninaiset markkinat

Vaikka varhaisperunan viljely on työlästä, Franzén nauttii siitä, että haasteita riittää. 

– Jos käy niin, että kaikkialla saadaan huippuhyvä sato, niin varhaisperunaa tulee markkinoille samaan aikaan liikaa, jolloin hinta laskee dramaattisesti, Franzén selittää.

Kotimaan markkinoiden lisäksi saaristossa seurataan tarkkaan myös Ruotsin markkinoita, sillä ruotsalaista varhaisperunaa tulee kauppoihin usein pari viikkoa aikaisemmin ja sen hinta on toukokuun lopussa jo todella kilpailukykyinen. 

– Viime vuosi oli poikkeus. Ruotsissa oli paljon hallavahinkoja ja lisäksi korona hankaloitti tuontia. Sen vuoksi kotimainen varhaisperuna oli arvossaan viime kesänä. 

Franzénin perunat lähtevät kauppoihin tukkuliikkeiden kautta. Suoramyyntiä on vain pariin paikalliseen kauppaan. Oman tilansa lisäksi hän seuraa varhaisperunan viljelyn ja markkinoiden kehitystä myös MTK:n varhaisperunajaostossa. 

ilmakuva perunoiden istutuksesta.
Suomalaiset syövät keskimäärin 50 kiloa perunaa vuodessa. Perunassa on muun muassa C-vitamiinia, kaliumia, magnesiumia, kuitua ja hiilihydraatteja. Peruna on kotoisin Perusta. Suomessa sitä alettiin syödä 1760-luvulla, mutta varhaisperunaa alettiin viljellä vasta 1930-luvulla.

 

Janica Vilen