Uusi pyhiinvaellusbuumi innosti kunnostamaan Pyhän Henrikin tietä

Talvinen maisema, jossa näkyy kaksi ihmishahmoa kaukana.

 

Pyhiinvaelluksen kultakausi sijoittuu keskiajalle, ja nyt se on taas uudessa nousussa. Pyhiinvaellusreittejä on saatu sähköisille kartoille, mikä on osaltaan innostanut ihmisiä vaelluksille. Lisäksi ne tarjoavat juuri sitä rauhaa, hiljaisuutta, arjesta irtautumista ja itsensä haastamista, mitä nykyajan ihmiset kaipaavat. 

Suomen vanhin pyhiinvaellusreitti Pyhän Henrikin tie kulkee 140 kilometrin matkan Kokemäeltä Turun Tuomiokirkkoon. 

– Piispa Henrik vietti perimätiedon mukaan viimeisen yönsä Kokemäellä tammikuussa vuonna 1156. Sieltä reitti jatkuu Köyliönjärven kirkkokarille, jonka läheisyydessä Henrik sai surmansa, kertoo Pyhän Henrikin pyhiinvaellusyhdistyksen puheenjohtaja Jouni Elomaa. 

Piispa Henrikin ruumis kuljetettiin Köyliönjärveltä Nousiaisiin Säkylän, Pöytyän Yläneen ja Mynämäen kautta. Pyhiinvaellusreitti kulkee niitä samoja teitä, joita pitkin perimätiedon mukaan härät vetivät ruumiinkin. Nousiaisiin rakennettiin Pyhän Henrikin kirkko, jossa on nähtävillä myös Pyhän Henrikin sarkofagi. 

Kesäkuun 18. päivänä vuonna 1300 osa pyhäinjäännöksistä siirrettiin juuri edellisenä päivänä käyttöön vihittyyn Turun Tuomiokirkkoon. 

– Sen vuoksi reitin viimeinen osa eli Nunnapolku kulkee Nousiaisista Maskun Nunnalähteen kautta Ruskon kirkolle ja sieltä edelleen Turkuun Maarian kirkon, Koroistenniemen ja Katariinan kirkon kautta aina kansallispyhättöömme Turun Tuomiokirkkoon, Elomaa kertoo. 

Mies tummassa takissa ja punaisessa pipossa, takana luminen maisema.
Pyhän Henrikin pyhiinvaellusyhdistyksen puheenjohtaja Jouni Elomaa Turun Koroistenniemellä, joka on osa Pyhän Henrikin tietä.
Valkoinen risti lumisessa maisemassa.
Piispanistuin on siirretty nykyiselle paikalleen Koroisilta vuonna 1300. Sen jälkeen alue jäi unholaan, kunnes 1800–1900-lukujen vaihteessa niemeä alettiin tutkia uudelleen.

Pyhän Henrikin tie eläväksi!

Pyhän Henrikin tie merkittiin maastoon uudelleen 1970-luvulla paikallisten asiantuntijoiden, museoviranomaisten, historioitsijoiden ja arkeologien yhteistyöllä. Sen jälkeen siellä on järjestetty säännöllisesti ekumeenisia ja muita pyhiinvaelluksia sekä lasten ja nuorten polkupyörävaelluksia, mutta omatoimisia pyhiinvaelluksia on ollut käytännössä mahdotonta tehdä.

Elokuussa 2020 Pyhän Henrikin pyhiinvaellusyhdistys aloitti Leader-hankkeen, jonka aikana on tarkoitus luoda puitteita ja mahdollisuuksia reitin hyödyntämiselle myös järjestettyjen vaellusten ulkopuolella.

– Hankkeessa reitti lisätään sähköisille kartoille ja merkitään maastoon kunnolla niin, että kuka tahansa voi lähteä eksymättä matkaan. Lisäksi hankkeessa tehdään reitille uudet opasmateriaalit ja uusi logo. 

Hanke jatkuu vielä vuoden 2023 puolelle, mutta vuoden 2022 kesään mennessä on jo tarkoitus tehdä maaston kunnostustyöt ja saada reitti kartalle. Iso työ on tehty jo siinä, että reitistä on solmittu kirjalliset sopimukset lähes kaikkien maanomistajien kanssa. Tähän asti reittiä on saanut kulkea 70-luvulla tehtyjen suullisten sopimusten nojalla. 

Tällä hetkellä omatoimisia vaelluksia hankaloittaa myös se, ettei reitin varrella ole juurikaan majoitus- tai ruokailumahdollisuuksia. Myös niitä yritetään hankkeen aikana saada tarjolle yhteistyössä paikallisten yritysten, yhdistysten, seurakuntien ja aktiivisten asukkaiden kanssa. 

Ekologisuuskin huomioidaan hankkeen aikana. Kun paikallinen pyhiinvaellusreitti tulee kuntoon, ihmisten ei tarvitse lentää vaeltamaan Santiago de Compostelaan tai muihin kauempana sijaitseviin kohteisiin. Myös reittiä merkitsevät muovinauhat vaihdetaan hankkeen aikana johonkin ekologisempaan ja kestävämpään materiaaliin. 

Hanke toteutetaan EU:n maaseuturahaston tuella, jonka ovat myöntäneet reitin varrella toimivat Leader-ryhmät: Varsin Hyvä, Ravakka, Jokivarsikumppanit, Pyhäjärviseutu ja Karhuseutu.

Pyhiinvaelluksen suosio kasvussa

Jouni Elomaa on tehnyt ensimmäisen pyhiinvaelluksensa 80-luvulla – nimenomaan Pyhän Henrikin tiellä. Useina vuosina hän toiminut oppaana kesäkuun yhteisillä vaelluksilla. Vuosikymmenten aikana pyhiinvaellus on muuttunut pienen porukan vuosittaisesta rituaalista yleiseksi hiljentymisen ja arjesta irtautumisen keinoksi. 

– Kyse on sellaisesta meidän aikamme herätysliikkeestä – paino sillä jälkimmäisellä sanalla, koska tämä on ihan konkreettista liikettä, Elomaa toteaa. 

– Pyhiinvaelluksiin liittyy kiirettömyyttä, vapautta ja sellaista slow-liikettä, joka tänä päivänä on niin suosittua. Nyt halutaan irtautua sellaisesta jokapäiväisestä hektisyydestä ja kaiken mukanaan kantamisesta, hän jatkaa.

Lisäksi Elomaa muistuttaa, että pyhiinvaellukset ovat universaali ilmiö.

– Niitä on ollut jo ennen kristillisiä kirkkoja, ja niitä on edelleen kaikissa suurissa maailman uskonnoissa. Ja pyhiinvaelluksia voi tehdä myös aika sekulaareihin kohteisiin. Ihmiset käyvät esimerkiksi Elviksen Gracelandissa, Jim Morrisonin haudalla tai Leninin mausoleumissa. 

Matkailullisesti pyhiinvaelluksissa yhdistyy elämysmatkailu, luontomatkailu, kulttuurimatkailu ja monia muita aspekteja – joten ei ihme, että ne kasvattavat suosiotaan.

Pyhiinvaeltajien koti avattiin Turun Tuomiokirkkoon

Turun Tuomiokirkon pormestarin kappelissa sohvia, säkkituoleja ja muuta pyhiinvaelluskeskuksen rekvisiittaa.
Pyhiinvaelluskeskus Turun Tuomiokirkossa on uusi kohtaamispaikka pyhiinvaeltajille ja vaeltamisesta kiinnostuneille.

Kesäkuussa 2021 Turun Tuomiokirkkoon avattiin Suomen ensimmäinen pyhiinvaelluskeskus, joka tavoitti jo ensimmäisen vuoden aikana tuhansia kävijöitä. Pyhiinvaelluskeskuksen projektipäällikkö Annastiina Papinahon mukaan Tuomiokirkko on keskukselle otollinen paikka, sillä se on useiden suomalaisten pyhiinvaellusreittien solmukohta. 

– Tänne päättyy Pyhän Henrikin tie, joka on Suomen vanhin pitkä historiallinen pyhiinvaellustie. Toinen keskiaikainen reitti Jaakontie kulkee Hämeen Härkätietä pitkin Tuomiokirkon kautta Rymättylään ja liittyy sieltä eurooppalaisiin Jaakon reitistöihin ja Santiago de Compostelaan. Lisäksi tämä on Pyhän Olavin reittien solmukohta. Mannerreitti kulkee Savonlinnasta halki Suomen Turun Tuomiokirkkoon. Merireitti taas kulkee Tuomiokirkosta Trondheimiin. Myös Agricola-kävely ja Aurajoen pyhiinvaellukset liittyvät Tuomiokirkkoon. Ja Turun Tuomiokirkko on jo itsessäänkin historiallisesti merkittävä pyhiinvaelluskohde, hän listaa.

Vaaleahiuksinen nainen villapaidassa Turun Tuomiokirkossa.
Pyhiinvaelluskeskuksen projektipäällikkö Annastiina Papinaho kannustaa ihmisiä kokeilemaan pyhiinvaellusta vaikka ensin yhteen kirkkoon, sitten kirkosta kirkkoon ja sen jälkeen pidemmille reiteille.

Pyhiinvaelluskeskus tarjoaa tietoa pyhiinvaelluksesta sekä suomalaisista ja eurooppalaisista pyhiinvaellusreiteistä. Sinne voi mennä aloittamaan matkansa tai suunnittelemaan tulevia vaelluksia, kohtaamaan ihmisiä tai hiljentymään yksin. Sieltä löytyy myös pyhiinvaelluspasseja, joita osalla reiteistä käytetään.

Keskus toimii Pormestarin kappelissa, jonka moni kirkon kävijöistä muistaa lattiasta löytyvistä kissan tassun jäljistä.

– Yksi lapsikävijä löysi 18 tassunjälkeä. Lapset saavat täällä myös leikkiä ja värittää tai istua vaikka säkkituoleihin lukemaan kirjoja, kertoo Papinaho. 

Kissan tassun jälkiä kivilattiassa.
Keskiaikaiset kissan tassun jäljet lattiassa kiinnostavat erityisesti pyhiinvaelluskeskuksen lapsivieraita.

Monet lapset ovat innostuneet myös pyhiinvaelluskeskuksen tarjoamista 360-virtuaalikierroksista muun muassa Turun Koroistenniemelle, Kaarinan Ravattulan Ristimäelle ja Liedon Vanhalinnaan. 

Pyhiinvaelluskeskus on auki aina kirkon aukioloaikoina eli joka päivä klo 9–18. Talvikaudella henkilökunta on paikalla aina keskiviikkoisin. Keskuksen taustalla on Turun kaupungin, luterilaisen kirkon ja lukuisten muiden toimijoiden yhteistyö.

– Toivon, että uusi pyhiinvaelluskeskus kannustaa osaltaan erilaisia vaeltajia matkalle, Papinaho päättää.

 

Jouni Elomaa ja Annastiina Papinaho esittelevät pyhiinvaellusta myös 1.2.2022 järjestettävässä webinaarissa. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan viimeistään 27.1.2022:

Webinaari kylämatkailusta, pyhiinvaelluksesta ja historiallisten reittien kehittämisestä tulossa 1.2.2022

Jotta haitalliset vieraskasvit saadaan hallintaan, tarvitaan kaikki mukaan talkoisiin!

Viisi vieraskasvia: lupiini, palsami, tatar, kurtturuusu ja jättiputki.

 

Haitalliset vieraskasvit hallintaan -hankkeen tavoite on lisätä ihmisten vieraslajitietoisuutta ja edistää haitallisten vieraslajien torjuntaa. Hankkeessa halutaan herättää ihmiset vieraslajien aiheuttamiin uhkiin ja saada heidät sitoutumaan pitkäjänteisesti vieraslajien torjuntaan. Lisäksi tavoitteena on saada uutta tietoa erilaisista torjuntamenetelmistä. 

Vieraskasvi on sellainen kasvilaji, joka on päässyt ihmisen avustuksella jonkun esteen, esimerkiksi meren tai vuoriston yli leviämään uusille kasvupaikoille. Joskus käy niin, että vieraslaji löytää itselleen sellaisen ekologisen lokeron, jossa sillä on mahdollisuus kasvaa ja menestyä niin hyvin, että se alkaa syrjäyttää alkuperäisiä lajeja. Pahimmillaan vieraslajit voivat muuttaa koko eliöyhteisön rakennetta, tuoda mukanaan tauteja ja aiheuttaa vaaraa luonnon lisäksi myös ihmisille. 

Leader Varsin Hyvän ja Leader Karhuseudun alueilla käynnissä olevalla Haitalliset vieraskasvit hallintaan -hankkeella on saatu hyviä tuloksia. Hankkeen aikana on järjestetty kymmeniä talkoita vieraslajien torjumiseksi sekä jaettu tietoa Länsi-Suomen yleisimmistä haitallisista vieraslajeista, joita ovat komealupiini, jättipalsami, jättiputki, kurtturuusu sekä tatarit: sahalintatar, japanintatar ja niiden risteytys eli tarhatatar. Näitä kasveja esitellään myös hankkeessa tehdyssä kiertävässä näyttelyssä, joka on lokakuun ajan esillä Nousiaisten kirjastossa. 

– Hanke alkoi joulukuussa 2019 ja päättyy vuoden 2022 marraskuussa, eli yksi kesä voidaan vielä talkoilla hankkeen parissa, toteaa hankkeessa työskentelevä Maa- ja kotitalousnaisten maiseman ja luonnonhoidon asiantuntija Katri Eriksson. 

Ennen kesääkin riittää kuitenkin tekemistä. Hanke järjestää kaikille avoimen vieraslajeihin keskittyvän webinaarin torstaina 28. lokakuuta, johon voi ilmoittautua tämän linkin kautta.

– Webinaarissa kerrotaan muun muassa hankkeen onnistumisista, tulevista rahoitusmahdollisuuksista sekä siitä, miten mitäkin lajia kannattaa torjua. Talven aikana teemme lyhyitä tietoiskuja näistä samoista aiheista, Eriksson esittelee. 

Tavoitteena on se, että mahdollisimman moni oppisi tunnistamaan haitalliset vieraslajit ja oppisi torjumaan niitä myös itsenäisesti. Kitkemiseen tarvitaan maanomistajan lupa, mutta kukkia saa kerätä jokamiehenoikeudella niin paljon kuin jaksaa.

– Ja sehän on oikein hyvää hyötyliikuntaa! Meillä on ollut monena vuonna käynnissä sellainen “kerää sata lupiinia maljakkoon” haastekin.

Nainen pitelee julistetta, jossa esitellään komealupiinia.
Katri Eriksson pystytti hankkeen vieraslajinäyttelyn lokakuuksi Nousiaisten kirjastoon. Tammikuussa näyttely siirtyy Turun pääkirjastoon. Kuva: Janica Vilen.

Hyviä kokemuksia soolotalkoista ja kouluyhteistyöstä

Eriksson on huomannut, että ihmiset ovat aika arkoja torjumaan vieraslajeja omin päin, mutta soolotalkoista on saatu hyviä tuloksia, kun torjuntapaikka on merkitty maastoon. 

– Esimerkiksi Paimiossa Hiekkahelmen alueella järjestettiin viime keväänä ensin komealupiinin torjuntatalkoot ja sen jälkeen alueelle jätettiin kyltit, joissa kerrottiin, miksi komealuupinia pitää torjua ja että tältä alueelta saa torjua. Kaupunki osallistui yhteistyöhön kuljettamalla torjuntajätteet pois alueelta. Kävin siellä nyt syksyllä lenkillä ja huomasin, että ihmiset olivat kesän aikana torjuneet ihan valtavasti. Lupiineja ei näkynyt enää ollenkaan niin paljon!

Paimiossa oli Hiekkahelmen alueen lisäksi viime kesänä ainakin kolme muutakin paikkaa, joissa oli Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Suomen luonnonsuojeluliiton lanseeraamat soolotalkoot käynnissä. 

Kevään korvalla Haitalliset vieraskasvit hallintaan -hanke on taas yhteydessä hankealueen yhdistyksiin ja yrittää saada kesäksi 2022 mahdollisimman monet talkoot kasaan. 

– Toiveena olisi, että kun ensi kesänä järjestetään talkoita yhteistyössä yhdistysten kanssa, niin seuraavina kesinä samat yhdistykset osaisivat järjestää talkoot jo omin voimin. Monen kasvin kohdalla niitto pitää tehdä useampaan kertaan ennen kuin kasvustosta päästään kokonaan eroon. Esimerkiksi lupiinin siemenpankki säilyy maaperässä jopa 50 vuotta, Eriksson selittää.

Hyviä tuloksia saatiin viime kesänä myös Paimiossa Vistan koulun kanssa tehdystä yhteistyöstä, jossa Eriksson kertoi koulun oppilaille vieraslajeista ja lähti heidän kanssaan maastoon kitkemään. Vastaavaa yhteistyötä yritetään viritellä toukokuun viimeisille viikoille ensi vuonna myös muiden hankealueen koulujen kanssa. 

Lupiini on haitallisista vieraslajeista tunnetuin

Lupiinikasvusto.
Aikoinaan lupiini kukki juhannusviikolla, mutta viime kesinä se on usein kukkinut jo toukokuun lopussa. Kuva: Katri Eriksson.

Nykyisin tien pientareilla rehottava komealupiini tunnistetaan hyvin, mutta edelleenkään kaikki ihmiset eivät ymmärrä sen haitallisuutta Suomen luonnolle.

– Moni kysyy vieläkin, että onko se nyt muka niin vaarallinen, kun se on niin kaunis! 

Kyllä se on ja Eriksson kertoo, miksi:

– Meidän niityt ovat vähentyneen tosi paljon jo 50 -luvulta lähtien, kun maataloudessa on tullut isoja muutoksia. Niittyjen katoamisen myötä köyhissä oloissa viihtyvät ketokasvit löysivät uuden elinympäristön tienpientareilta, mutta nyt ne joutuvat väistymään sieltäkin, kun lupiini valtaa alueet. Ja nyt niittykukilla ei enää ole mitään korvaavaa elinympäristöä, johon väistyä, hän aloittaa.

– Meillä on tosi paljon sellaisia päiväperhosia ja pölyttäjiä, jotka ovat keskittyneet joihinkin tiettyihin kukkakasveihin. Kun lupiini tulee tilalle, niiden ravinto häviää. Nyt puhutaan jo pölyttäjäkadosta ja lintukadosta – ja se johtuu ihan siitä, että pölyttäjiltä katoaa ruoka. 

Toki lupiinikin tuottaa siitepölyä, mutta vain viikon tai korkeintaan kaksi vuodessa, kun taas kotimaiset ketokasvit kukkivat toukokuusta lokakuulle. Ja lupiinista pölyttäjät eivät saa ollenkaan mettä.

Komealupiinia voi torjua niittämällä, tuhkaamalla tai kitkemällä eli nostamalla juurineen. Niittäminen on tehokkainta ennen siementen kypsymistä, jolloin kukkavarret voi jättää maatumaan luontoon. Jos alimmat kukinnot ovat alkaneet jo ränsistyä, kukat tulee kerätä jätesäkkeihin ja laittaa sekajätteeseen. Siementen tuhoutuminen vaatii yli 70 asteen lämpötilan ja siksi niittojätettä ei saa missään nimessä laittaa kotikompostoriin. 

Juurakoiden lapioiminen on tehokasta, sillä lupiini ei lähde kasvamaan uudestaan kovin pienestä juuren palasta. Ja uusimapana torjuntakonstina on kokeiltu puutuhkan levittämistä. 

– Tuhka pitää levittää lupiinin kasvupaikalle aikaisin keväällä ennen kuin maasta nousee mitään ylös. Nakkilassa tuhkan levityksestä saatiin viime kesänä hyviä tuloksia. Lupiinia tuli selvästi vähemmän, mutta muut kasvit kasvoivat normaalisti, Eriksson kertoo kokeilusta.

Jättipalsami rehottaa jokien varsilla

Jättipalsami kukkii vaaleanpunaisena.
Jättipalsamin tunnistaa sen näyttävistä kukista. Kuva: Katri Eriksson.

Samalla kun lupiini on vallannut teiden varret, jättipalsamia näkee todennäköisimmin jokien varsilla. Jättipalsami on tuotu Himalajan vuoristosta Suomeen aikanaan pölytyskasviksi, koska se kukkii niin pitkään. Jostain syystä sillä olikin Suomessa niin otolliset kasvuolosuhteet, että se kasvoi täällä paljon suuremmaksi ja alkoi levitä vauhdilla. 

Jättipalsami on helppo tunnistaa sen näyttävästä kukinnosta ja moni tunnistaa kasvin myös paukkuvista siemenkodista. Palsamin aggressiivinen leviäminen selittyykin osin sillä, että siemenkodan poksahtaessa siemenet voivat lentää jopa seitsemän metrin päähän, ja yksi kasvi voi tuottaa kesässä 2 000 siementä. Siksi torjunta on tämänkin kasvin osalta parasta tehdä ennen siementen kypsymistä.

– Kokeilimme viime kesänä Paimionjoen varrella kahta hävitystapaa. Toisella puolella jokea järjestettiin niittotalkoot ja toisella puolella kitkentätalkoot. Niitetty kasvusto hävisi kerralla, mutta kitkentäkohteesta nousi uutta kasvustoa. Eli ainakin tässä kohteessa niittohoidolla ongelma saatiin kerralla kuntoon. Se oli tavallaan hyvä uutinen, sillä niittäminen on paljon helpompaa kuin kitkeminen. 

Kitkeminen on kaikkein helpointa heti toukokuun alussa, kun jättipalsamin sirkkataimet nousevat.

– Taimet kasvavat tasaisena mattona, joka on helppo nostaa juurineen ylös. 

Ja jos näkee vähän enemmän vaivaa, voi palsamia hävittää vielä elokuussakin. 

– Silloin kukinto taitetaan varovasti jätesäkkiin, jolloin siemenet poksahtavat sinne ja sen jälkeen heitetään loput kasvista perään. 

Jättiputken torjunta on otettu tosissaan

Jättiputken valkoinen kukinto.
Jättiputken tunnistaa paksusta varresta ja valkoisesta kukinnosta. Kuva: Katri Eriksson.

Jättiputkea on torjuttu jo pitkään. Asialla ovat olleet paitsi talkoolaiset, myös kunnat ja valtakunnallinen vieraslajien torjuntahanke Viekas. 

– Tänä vuonna näin esimerkiksi Paimiossa tien varrella jättiputken ja ilmoitin havainnosta osoitteessa vieraslajit.fi. Viikon päästä se oli jo poissa. Ainakin Viekas-hanke seuraa ilmoituksia aktiivisesti, ja esimerkiksi Maskussa kunta on torjunut jättiputkea jo pitkään. 

Jättiputkelle, kuten muillekin vieraslajeille, hyvä torjuntakeino olisi laidunnus, sillä ensimmäisen ja toisenkin vuoden taimet ovat eläimille vielä hyvää ravintoa. Jättiputki tekee kukan vasta kolmantena kesänä.

Jättiputki kukkii kesä–elokuussa ja voi kasvaa valtavan kokoiseksi. Varsi voi olla halkaisijaltaan jopa 10 cm. Parhailla kasvupaikoilla jättiputket voivat muodostaa niin tiheitä kasvustoja, että kaikki muu kasvillisuus tukahtuu. Lisäksi ne ovat ihmisten terveydelle haitallisia. Jos jättiputken kasvinestettä tulee iholle, se reagoi auringon valon kanssa niin, että ihoon voi tulla vakavia palovammoja. Lisäksi se allergisoi monia. 

Jättiputki on sitä helpompi hävittää, mitä pienempi kasvi on. Hyviä tuloksia on saatu esimerkiksi niin, että niittämisen jälkeen kasvuston päälle levitetään tiiviisti maata vasten paksu muovi, joka saa olla paikallaan ainakin pari vuotta. Muovi ankkuroidaan maahan esimerkiksi kivillä.

Kurtturuusu kuriin ensi kesään mennessä

Kurtturuusu kukkii hiekkarannalla.
Kurtturuusu voi kasvaa vaikka hiekkarannalla. Kuva: Katri Eriksson.

Kurtturuusua ei saa enää haitallisuutensa vuoksi kasvattaa Suomessa 1.6.2022 alkaen. Monia puistoja ja pihoja koristavat ruusut ovat vuosien saatossa levinneet lintujen mukana joka paikkaan. Ne ovat vallanneet kokonaisia hiekkarantoja ja päässeet jopa luonnonsuojelueille. 

– Moni kaupunki on jo lähtenyt torjumaan kurtturuusua vauhdilla, mutta kaikkia kasvupaikkoja ei edes tiedetä. Pientä kasvustoa on usein teidenkin varsilla vaikka kuinka paljon. Tulevaisuudessa kurtturuusun kasvattamisesta voi todennäköisesti saada uhkasakon, mutta ei vielä ensi kesänä, kertoo Eriksson. 

Ongelmissa ovat erityisesti taloyhtiöt, joiden pihoilla saattaa olla kurtturuusua vaikka 100 neliön alueella, jolloin hävittämiseen tarvitaan jo kaivinkonetta. Poistetun kasvuston tilalle suositellaan kasvattamaan nurmikkoa, jolloin mahdollisten uusien taimien yli voi ajaa ruohonleikkurilla, mikä helpottaa jälkihoitoa. 

Tatarin juuret menevät läpi vaikka harmaan kiven

Lähikuva tatarin varresta.
Tatarilla on kookkaat lehdet ja puumainen ontto varsi. Se voi kasvaa jopa nelimetriseksi. Kuva: Katri Eriksson.

Katri Eriksson kertoo, että esimerkiksi Iso-Britanniassa ei saa omakotitalolle vakuutusta, jos pihalla kasvaa tataria. Sen juuret ovat niin voimakkaat, että ne kasvavat läpi vaikka talon perustuksista ja asvaltista. Maavarsi voi olla jopa seitsemän metriä pitkä. 

– Tataria torjutaan katkaisemalla varsi läheltä maan pintaa ja laittamalla torjunta-ainetta suoraan juurakkoon. Pitkäaikainen näivettäminen auttaa, mutta yleensä edessä on vuosien taistelu, sillä tatar lähtee kasvamaan uudestaan jo sentin kokoisesta juuren palasta.

Yhteistyötä tarvitaan

Erikssonin mukaan tämän hankkeen aikana vieraslajiongelmaa ei saada kuriin, vaan toivo jää maaseudun asukkaisiin. 

– Jos ihmiset saadaan ymmärtämään asian vakavuus ja sitä kautta toimimaan, niin kaikki on mahdollista!

Taloudellista tukea vieraslajien torjuntaan pystyy hakemaan muun muassa Ely-keskuksista ja Leader-ryhmistä. Useimmissa kohteissa selviää kuitenkin ihan työhanskoilla, jätesäkeillä ja hyvällä motivaatiolla. 

Asiasta kiinnostuneille on tehty yhteinen Facebook-ryhmä nimeltä Vieraslajien torjuntajoukot. Ryhmästä löytyy paljon tietoa aiheesta ja käynnissä olevien vieraslajihankkeiden asiantuntijat neuvovat ihmisiä myös sitä kautta. 

Haitalliset vieraskasvit hankkeen kokonaisbudjetti on 79 500 euroa, josta julkisen tuen osuus on 70 prosenttia. Tuen ovat myöntäneet Leader Varsin Hyvä ja Leader Karhuseutu. Hanketta hallinnoi ProAgria Länsi-Suomen alla toimiva Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset.

 

Teksti: Janica Vilen