MTK Varsinais-Suomen Paavo Myllymäki jää pian eläkkeelle – takana lähes 40 vuoden ura maaseudun asioiden parissa

Mies seisoo ulkona keltaisen talon edessä aurinkoisena päivänä.

 

MTK Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Paavo Myllymäki on kohdannut työssään niin katovuodet kuin pääministeriltä saadun arvostuksen. Hänen toimintaansa maaseudun hyväksi on aina ohjannut ajatus siitä, että vaikuttamisen keinot kyllä löytyvät yrittämisen kautta.

Kesän vihreys on vaihtumassa syksyn punaisen ja keltaisen sävyihin, kun tapaamme MTK Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja Paavo Myllymäen kanssa hänen kotonaan Raisiossa. Vanhalla maalaistalolla on pitkä historia: se kuului alun perin Venäjän aikaiselle kuvernööri Vuoriselle, joka myi talon Myllymäen isovanhemmille 1920-luvulla. Heidän jälkeensä talo periytyi Myllymäen vanhemmille ja lopulta nykyiselle isännälle muutama vuosi sitten.

– Olen syntynyt Raisiossa. Ostimme sitten tilan Mietoisista, ja vanhempani asuivat täällä. Tällä hetkellä viljelen peltoa molemmilla paikkakunnilla. On sokerijuurikasta, leipäviljoja ja öljykasveja, Myllymäki kertoo.

Viljelijän työn lisäksi Myllymäki on luonut uransa MTK Varsinais-Suomessa, jossa hän aloitti ensimmäiset työt vuonna 1985. Toiminnanjohtajana hän aloitti vuonna 1997. Muutaman kuukauden kuluttua, vuodenvaihteessa, Myllymäki jää eläkkeelle.

– Katsotaan, mitä sitten tulee vastaan. Onhan se mielenkiintoista aikaa. Maatilan hoitaminen jatkuu kuitenkin edelleen, hän summaa tunnelmia työuran lähestyessä päätöstään.

Työura veti mukanaan

Myllymäki on aina kokenut maaseudun omaksi paikakseen: hän esimerkiksi kuvailee kauneimman metsämaiseman löytyvän sieltä, mistä näkyy peltoa puiden takaa. Rakkaus maaseutua ja maanviljelyä kohtaan vei hänet opiskelemaan maataloutta Helsingin Viikkiin, mutta opinnot saivat jäädä, kun Myllymäki siirtyi töihin MTK Varsinais-Suomelle erikoiskasviasioiden pariin. Täyspäiväinen työskentely organisaatiossa alkoi pari vuotta myöhemmin vuonna 1987, ja sillä tiellä Myllymäki on edelleen.

– Työ imaisi samantien mukaansa, ja olen kyllä viihtynyt hyvin. Elämänuran voi tehdä näinkin.

Täyspäiväinen työ MTK:ssa alkoi haastavissa olosuhteissa: vuosi 1987 oli kova katovuosi, sillä kasvukausi oli erittäin kylmä. Myllymäen mieleen on myös jäänyt vuosi 1995, sillä kevät oli sateinen ja viimeiseksi kylvöpäiväksi oli asetettu 15. kesäkuuta. Kuun alussa pellot olivat kuitenkin vielä veden alla.

– Viljelijät olivat hyvin ahdistuneita, kun siinä tilanteessa viranomainen tulee sanomaan, että milloin saa kylvää. Siitä sitten keskusteltiin, ja niistä hetkistä opittiin paljon.

Työssään MTK:ssa Myllymäki on ollut jatkuvasti tekemisissä ihmisten kanssa, eikä silloin jokaisesta kommentista voi ottaa itseensä. Joskus saa vähän kiukutellakin, mutta ratkaisuun on aina pyrittävä.

– Kun yrittää, niin aina löytyy vaikuttamisen keinot. Aina on myös oltava rakentava, ja tekemisen takana pitää olla kannustava ajatus.

Mies nousee traktorin kyytiin aurinkoisena kesäpäivänä.
Maatilan työt jatkuvat myös eläkkeestä huolimatta.

Suomen paras maakunta

Varsinais-Suomessa kasvanut ja työuransa tehnyt Myllymäki näkee kotimaakuntansa maaseudun monipuolisena. Hän kuvailee kaikkien maaseudun tapahtumien koskettavan Varsinais-Suomea poroja lukuun ottamatta.

– Luonnonolosuhteiltaan Varsinais-Suomi on Suomen paras maakunta. Ihmiset ovat avarakatseisia, harkitsevia ja viljelijöiden osaamistaso on korkea. Kun asioihin tartutaan, niihin tartutaan kovaa, Myllymäki kertoo.

Hän kehuu myös maakunnan yhteistyökumppaneita ja ilmapiiriä, jossa uskalletaan katsoa kotimaan lisäksi muualle Eurooppaan. Lisäksi hän kuvailee Varsinais-Suomen maaseudun hanketoimintaa ja investointeja äärimmäisen tärkeiksi.

– Varsinais-Suomessa on käytetty paljon aikaa ja tarmoa ympäristöasioihin, mikä kehittää koko yhteiskuntaa. MTK Varsinais-Suomen ensimmäinen yleishanke oli nimeltään Tarmonpesä, jolla saimme paikallistoimintaa aktivoitua. Yleisesti hankkeet ovat vaikuttaneet myös yritystoiminnan syntyyn.

Hanketoiminnan huonoksi puoleksi Myllymäki nimeää esimerkiksi sen, että säädökset eivät aina vastaa hankkeiden tarvitsemaa aikaa.

– Kehittäminen jatkuu kuitenkin yleensä vuosikymmenen eikä vain kaksi tai kolme vuotta.

Unohtumattomia hetkiä

Lähes 40 työvuoden varrelle on mahtunut myös positiivisesti mieleenpainuneita tilanteita. Esimerkiksi vuonna 1999 Turussa järjestettiin Euroopan, Pohjois-Amerikan, Kanadan ja Meksikon tuottajajärjestöjen kokous. Pääministeri Lipponen avasi tapahtuman unohtumattomilla sanoilla.

– Hän toivotti vieraat tervetulleiksi Suomen ruokapääkaupunkiin Turkuun. Silloin nuorena uransa alussa olevana toiminnanjohtajana ajatteli, että ollaan oikealla tiellä.

Seuraavasta mieleenpainuneesta muistosta ei ole kovin pitkä aika: koronasulun alkaessa arkkipiispa Tapio Luoma piti kylvösiunauksen etäyhteyden kautta.

– Se oli todella hieno hetki. Toki muistimme sitten kertoa, että Turun piispa Kaarlo Kallialan siunaus kaksi vuotta aiemmin tuotti paremman sadon.

Yhteistä työtä maaseudun hyväksi

Eläkkeen osalta Myllymäellä ei ole erikoisempia suunnitelmia, eikä hän esimerkiksi tiedä tällä hetkellä, mitä tekee tammikuussa. Osaamista erilaisiin töihin ja luottamustoimiin kyllä löytyy, mutta samaan aikaan Myllymäki on hyvin realistinen taitojensa suhteen.

– Täytyy aina muistaa, että laajaa ja pitkäaikaista kokemusta on, mutta se on kaikki historiassa, hän kiteyttää.

Maaseudun tulevaisuudesta puhuttaessa Myllymäki on huolissaan muun muassa ilmastonmuutoksesta. Samaan aikaan hän kuitenkin uskoo, että viljely jatkuu Varsinais-Suomessa jatkossakin ja että maatalouden ja ruuantuotannon merkitys vain korostuu tulevaisuudessa.

– Luotan siihen, että Suomen poliittisessa päätöksenteossa tiedetään omavaraisen ruuantuotannon arvo ja ettei sitä voi jättää muiden maiden hyväntahtoisuuden varaan. Se antaa hyvän pohjan tulevaisuudelle.

Lopuksi Myllymäki haluaa välittää kiitokset MTK Varsinais-Suomen vapaaehtoisille, jotka tekevät äärimmäisen tärkeää työtä.

– On todella hienoa, että kaikki tekevät töitä suomalaisen maatalouden ja elintarvikkeiden puolesta Varsinais-Suomessa ja muualla Suomessa. Joskus viljelijöillä unohtuu, että ollaan samassa veneessä, mutta ihmiset tarkoittavat aina hyvää.

Okrassa esillä olevassa Jos lehmät puhuisivat -näyttelyssä voi tutkiskella omaa suhdetta maaseutuun

Lehmä ja mies kohtaavat niityllä.

 

Lehmät herättävät usein ihmisissä suuria tunteita. Näitä tunteita pääsee tutkimaan Jos lehmät puhuisivat -näyttelyssä Okrassa.

Vuoden 2019 Okrasta tuttu Jos lehmät puhuisivat -näyttely nähdään jälleen tämän kesän maatalousnäyttelyssä Oripäässä 5.8.7. Kaarihallista löytyvän näyttelyn on koonnut MTK Varsinais-Suomi osana Leader-rahoitteista tiedonvälityshanketta, jonka tavoitteena oli muun muassa parantaa kaupungin ja maaseudun välistä yhteyttä.

Näyttelyn tuottajan Katja Mahalin mukaan samankaltaista näyttelyä ei ole ennen tehty. Erikoiseksi näyttelyn tekee myös sen aihe ja syntypaikka: lehmät eivät ole Mahalin mukaan Varsinais-Suomessa enää suuressa osassa, mutta silti maaseutu henkilöityy usein juuri lehmiin.

– Lehmät eivät enää näy samalla tavalla Varsinais-Suomen maaseudulla kuten ennen. Silti lehmät herättävät aina voimakkaita tunteita ihmisissä. Niiden kautta jokainen voi tutkia omaa suhdettaan maaseutuun. Näkeekö kuvissa enemmän iloa, vihaa, kuormituksen tunteita, haasteita vai ratkaisuja? Mahal pohtii.

– Esimerkiksi autolla ajaessa syntyy aina riemunkiljahduksia, kun näkyy lehmiä. Jokaisella on jokin mielikuva lehmistä, hankeasiantuntija Taina Simola Varsinais-Suomen Jokivarsikumppaneista sanoo. Jokivarsikumppanit oli yksi hanketta rahoittaneista Leader-ryhmistä.

Näyttely koostuu valokuvista ja veistoksista. Se avattiin Berliinissä Saksassa vuonna 2019, ja Mahalin mukaan moni saksalainen muistaa näyttelyn edelleen hyvin juuri lehmien takia. Hän kuvailee näyttelyn olleen taukopaikka ja rauhan tyyssija meluisassa Grüne Wochen messuympäristössä.  Saksan ja Varsinais-Suomen lisäksi näyttely on kiertänyt muun muassa Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja viime vuonna Keski-Pohjanmaalla. Näyttelyssä esillä olevia kuvia on tullut lisää vuosien varrella, ja osa niistä on muokkautunut myös sisustustuotteiksi.

Mahal toivoo, että näyttely herättää keskustelua maaseudun elinvoimatekijöistä laajemminkin.

– Näyttely voi antaa uusia havaintoja elämästä. Kuvat kertovat etenkin kiireettömyydestä ja toivon, että ihmiset kokevat samaa tunnetta näyttelyssä.

Kuva: Tervehdys, Pia Simonen

Kati Knuutila elää unelmaansa todeksi Someron maaseudulla

Kati Knuutila kotitalonsa edessä talkoisessa toppatakissa.

 

Kolmekymppinen kasvituotannon asiantuntija, aktiivinen yhdistystoimija, kahden pienen lapsen äiti ja tuleva maatalousyrittäjä Kati Knuutila nauttii maaseudun rauhasta ja luonnosta sekä siitä, ettei tekeminen lopu koskaan kesken!

Puolisonsa, 3-vuotiaan tyttärensä ja vastasyntyneen vauvansa kanssa Someron Joensuun kylässä, Yli-Seppälän tilalla asuva Kati Knuutila (s.1992) kokee, että elämä on nyt täydellistä. 

– Aina minulla joku uusi projekti on käynnissä, mutta koen, että oikeastaan kaikki unelmani ovat toteutuneet tavalla tai toisella!

Knuutila on lapsesta asti auttanut kotitilansa töissä ja haaveillut maatilayrittäjän arjesta. Nyt hän kasvattaa Yli-Seppälän tilalla jo suvun viidettä polvea.

– Täällä on ollut aikoinaan kolme kantatilaa: Kiiru, Hoppu ja Hätä. Tämä tila on irrotettu Hopun tilasta, ja minun isovanhempieni vanhemmat ovat ostaneet tämän joskus 30-luvulla. Omassa lapsuudessani täällä oli vielä sikojakin, mutta nykyisin tämä on ihan perinteinen viljatila, Knuutila kertoo. 

Peltoja tilalla on 70 hehtaaria ja metsää 100 hehtaaria. Tila on vielä Knuutilan isän omistuksessa, mutta töitä tehdään tiiviissä yhteistyössä ja sukupolvenvaihdosta jo suunnitellaan.

– Tämä meidän talo rakennettiin vanhan hevoshaan paikalle silloin, kun isäni ja isovanhempani tekivät sukupolvenvaihdoksen. Silloin isovanhempani siirtyivät tänne ja isä muutti päärakennukseen, missä minäkin olen kasvanut. Aikanaan meillä on tarkoitus tehdä samanlainen vaihto.

Somerolla käydyn lukion jälkeen Knuutila opiskeli Helsingin yliopiston Viikin kampuksella agronomiksi. Hänellä on yliopistolla vielä kesken väitöstutkimus nurmikasvien juurista. Kun omalta kotipaikkakunnalta löytyi mielenkiintoinen työ ProAgria Länsi-Suomen kasvituotannon asiantuntijana, oma tutkimus jäi kesken, mutta sen pariin on tarkoitus palata jossain vaiheessa. 

ProAgrialla Knuutila on ehtinyt työskennellä esimerkiksi Luomumpi Varsinais-Suomi -hankkeessa ja Hiilipelto-hankkeessa. 

Aktiivista yhdistyselämää ja maaseudun rauhaa

Nainen katsoo ulos ikkunasta.
Kati Knuutilaa rentouttaa se, että ikkunasta voi katsella metsän reunaa. Opiskeluaikanaan Helsingissä hänestä tuntui usein, ettei kaupungissa ole mitään tekemistä, mutta maaseudulla ei ole koskaan tekemisestä pulaa.

Kati Knuutila on aktiivinen yhdistystoimija. Hän on ollut  muutaman vuoden mukana Someron MTK:n johtokunnassa ja nyt hän on ensimmäistä vuotta myös MTK Varsinais-Suomen johtokunnassa. 

Lisäksi hän on tiiviisti mukana paikallisen Martta-yhdistyksen toiminnassa.

– Meillä on joka kuukausi jotain ohjelmaa, esimerkiksi retkiä tai yhdessäoloa eri teemojen ympärillä. Joskus olemme laittaneet yhdessä kasvisruokaa ja joskus neuloneet villasukkia. 

Knuutila on yhdistystoiminnassa tottunut siihen, että hän on jäsenistön nuorimmasta päästä, mutta se ei ole menoa haitannut. 

– Yhdistystoiminta tuo mukavaa vaihtelua arkeen ja kotona olemiseen. Ja kesäksi toiminta yleensä hiljenee. Silloin on aikaa keskittyä maatilan töihin, puutarhan hoitoon ja esimerkiksi kansallispuistojen kiertämiseen tai käsitöiden tekoon, mikä on minulle paras tapa rentoutua. 

Kehityksessä mukana

Nainen lumihangen peitossa olevan pellon reunalla.
Knuutila näkee kotitilallaan paljon mahdollisuuksia esimerkiksi satovarmuuden ja peltojen kunnon kohentamiseksi.

Knuutila seuraa aktiivisesti maatalouden kehitystä kolmesta eri näkökulmasta. Kesken oleva väitöskirja pitää hänet kiinni akateemisessa tutkimuksessa, ProAgriassa hän on mukana viemässä uusinta tutkimustietoa käytäntöön ja kotitilallaan hän pääsee seuraamaan alaa viljelijän näkökulmasta.

Yli-Seppälän tilalla viljellään tällä hetkellä vehnää ja ohraa sekä öljykasveja: rypsiä ja pellavaa. 

– Tämä on vielä niin pieni tila, että sen pyörittäminen onnistuu muiden töiden ohella. Isällänikin on koko ajan ollut toinen työ. Mutta toki pohdimme yhdessä, millä tavoin toimintaa voisi vielä kehittää. Esimerkiksi satovarmuuden ja peltojen kunnon kohentamiseksi olisi paljon mahdollisuuksia. Kasvipeitteisyyttä aiomme lisätä ja kokeilla joitain uusia maanparannuskasveja. Tilakokoakin pystyisi vielä kasvattamaan, Knuutila pohtii.

Naisten kiinnostus maataloutta kohtaa kasvussa

Naisten kiinnostus maataloutta ja ruokaketjua kohtaan on tällä hetkellä selkeässä kasvussa. Esimerkiksi Agronomiliiton seniorijäsenistä naisia on 43 %, työikäisistä jäsenistä 71 % ja opiskelijajäsenistä jo 78 %. 

– Alan sukupuolijakauma on muuttunut ihan selvästi jo tässä minun elinaikanani. Esimerkiksi asiantuntijatehtävissä ja neuvonnan töissä on naisia paljon, kommentoi Knuutila. 

Maatalousyrittäjien joukko on edelleen melko miehinen, mutta se ei tuo nuorelle naiselle paineita. 

– Olen itse eniten kiinnostunut viljelyn suunnittelusta ja tykkään toki istua traktorissakin, mutta jos sitä traktoria pitää alkaa korjata, niin siinä vaiheessa tarvitsen apua. Toisaalta ei ole edes järkeä yrittää selviytyä kaikesta itse, joten täytyy vain miettiä, mitkä ovat niitä asioita, joihin kannattaa pyytää muilta apua, Knuutila puntaroi. 

Metsätalous on Knuutilalle vieraampi ala, mutta silläkin saralla on apua tarjolla. Esimerkiksi paikallinen metsänhoitoyhdistys on taho, jolta saa tarvittaessa neuvoja.

Knuutilaa on aina kotona kannustettu omissa unelmissaan. 

– Meitä on ollut kaksi tytärtä, joten en toki tiedä, olisivatko asiat menneet toisin, jos minulla olisi ollut veli. Pikkusiskoni on aina ollut kiinnostunut ihan muista asioista, mikä on toki hyväkin, sillä näin pienen tilan jakaminen voisi olla hankalaa. 

Vaikka Knuutilan elämää voi pitää poikkeuksellisena 2020-luvun Suomessa, hänen omassa ystäväpiirissään tarina on tuiki tavallinen. 

– Iso osa ystävistäni on tullut opintojen kautta ja heillä on monilla hyvin samanlaisia elämäntilanteita. Ja täällä Somerollakin eletään niin lähellä maataloutta, että esikoiseni vauvakerhossa kaikilla vanhemmilla tuntui olevan joku linkki ruuantuotantoon – jos ei oman tai puolison ammatin kautta, niin vähintään isovanhempien kautta, Knuutila naurahtaa. 

Maan vesitalouden ja kasvukunnon parantaminen auttaa myös ympäristöä

Ilkka Mäkitalo (vas.), Anna Kymäläinen ja Ilmari Hunsa seisovat messuteltassa Forum Marinumin pihalla.
Ilkka Mäkitalo (vas.), Anna Kymäläinen ja Ilmari Hunsa Forum Marinumin Kesätorilla.

 

Varsinais-Suomen viljelijät ovat kokeilleet monenlaisia keinoja maatalouden ravinnehuuhtouman hillitsemiseksi. Maan vesitalous ja kasvukunto -hanke jakaa tietoa parhaista keinoista sekä viljelijöille että kuluttajille. 

MTK-Varsinais-Suomen toteuttama Maan vesitalous ja kasvukunto -hanke välittää viljelijöille tietoa pellon vesitalouden hallinnasta ja maan kasvukunnon parantamisesta sekä lannan ja kierrätysravinteiden tehokkaasta hyödyntämisestä. Kaikilla näillä toimilla on suora vaikutus paitsi maanviljelyn kannattavuuteen myös vesistöjen tilaan. 

Valtion ympäristöhallinnon arvion mukaan Suomessa yli puolet vesiin päätyvästä ihmistoimintojen aiheuttamasta ravinnehuuhtoumasta tulee maataloudesta. Maatalous on merkittävä kuormittaja erityisesti peltovaltaisilla valuma-alueilla, joita Varsinais-Suomessa on paljon. Maan vesitalous ja kasvukunto -hankkeen työntekijä Anna Kymäläinen kertoo, että Varsinais-Suomen viljelijät ovat tehneet pitkäjänteistä työtä maataloudesta tulevan ravinnehuuhtouman vähentämiseksi. 

Mitään yhtä yksittäistä ratkaisua ei ole, mutta hyviä kokemuksia on saatu pellon vesitalouden hallinnasta, toimivista ojista ja salaojista sekä niiden hoidosta. Viljelykierrolla ja kasvien valinnalla on vaikutusta, ja esimerkiksi kalkituksella ja kipsin levityksellä on saatu hyviä tuloksia. Tämä on monen asian summa, kommentoi Kymäläinen. 

Kipsikäsittely vähentää merkittävästi pintamaan eroosiota sekä fosforin ja hiilen huuhtoutumista pelloilta. Varsinais-Suomessa on parhaillaan käynnissä KIPSI-hanke, jonka tavoitteena on levittää kipsiä vuosien 2020–2022 aikana Saaristomeren valuma-alueella yhteensä 50 000 – 85 000 peltohehtaarille. 

Myös kasvipeitteisyyden lisääminen auttaa. Esimerkiksi joen töyräillä nurmi toimii hyvin ravinteiden suodattimena. 

Tiedon puute on suurin ongelma

Nousiaisissa Hunsan tilaa isännöivä agrologi Ilmari Hunsa viljelee seitsemää eri kasvia. Vesistöjen suojelussa yksi avainasia on hänen mukaansa lannoitus. 

– Kun levittää lannoitetta oikean määrän, oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan, maahan ei mene mitään ylimääräistä. En lannoita koskaan turhaan. Maanäytteiden perusteella pystyy hyvin arvioimaan, kuinka paljon ravinteita tarvitaan ja kasvukauden aikana lannoitusta lisätään tarpeen mukaan. Meillä peltojen ravinnetase on miinusmerkkinen, sillä joka vuosi ravinteita lähtee sadon mukana enemmän kuin maahan on laitettu, kertoo Hunsa. 

Ongelma ei siis niinkään ole tämän päivän viljely, vaan peltoihin vuosikymmenten aikana varastoitunut fosfori, joka valuu vesistöihin pikkuhiljaa vielä useita vuosikymmeniä, vaikka kaikki viljeleminen loppuisi. Professori Kalervo Väänänen julkaisi kesällä 2020 Ainutlaatuinen Saaristomeri -operaation tilaaman selvityksen Saaristomeren alueen kestävästä kehityksestä. Väänäsen mukaan suurin syy Saaristomeremme nykyiseen tilaan on se, että viimeisen 50 vuoden aikana Itämeren valuma-alueelle on tuotu 40 miljoonaa tonnia fosforia. Siitä noin 10 % on valunut mereen ja loput on vasta matkan varrella. 

Varastoitunutta fosforia on vaikeaa hyödyntää, mutta siihenkin on keinonsa.

– Keväällä maa on niin kylmä, ettei fosfori irtoa kasvien käyttöön. Tämä on biologinen ongelma. Yksi apukeino on kalkitus. Rakennekalkeilla voidaan parantaa maan rakennetta. Kun ph nousee, fosforin saatavuus paranee, selittää Hunsa. 

Lannoituksen ja kalkituksen lisäksi Hunsa on saanut hyviä tuloksia lisäämällä kasvipeitteisyyttä. Kasvipeitteisyys auttaa pitämään maa-aineksen paikoillaan ja sitä kautta ravinteet pellossa. Maanmuokkausta hän tekee kasvilajin tarpeiden mukaan ja maan vesitalouteen panostaminen säästää myös vesistöjä.

– Salaojitus vie pellosta ylimääräisen veden, jolloin maahan tulee lisää ilmatilaa ja happea. Näin kasvit eivät huku liikaan veteen ja maa kantaa meidän laitteet. Kesäisin on toki kastelun tarvetta, mutta lähtökohtaisesti Suomessa ensisijainen ongelma on liika vesi, kertoo Hunsa.

Keinoja on siis paljon ja niiden toteuttamiseen on tarjolla myös investointitukia. Hunsa uskookin, että suurin ongelma on tiedon puute. Agrologin koulutuksen saanut viljelijä opiskelee jatkuvasti lisää ja hakee vinkkejä myös ulkomailta. Kaikilla viljelijöillä ei kuitenkaan riitä aika jatkuvaan uuden opiskeluun. Maan vesitalous ja kasvukunto -hanke vastaa omalta osaltaan tähän haasteeseen tarjoamalla uusinta tietoa viljelijöiden käyttöön. Hankkeessa on laadittu muun muassa lantaopas kasvinviljelytiloille ja järjestetty monenlaisia koulutuksia.

Sikalassa vähennetään ympäristön kuormitusta separoimalla

Koskella Paimionjoen varrella Välimaan tilan sikalaa pyörittävä Ilkka Mäkitalo pyrkii vähentämään vesistöjen rehevöitymistä lannan separoinnin avulla. Mäkitalolla on 115 emakkoa ja 185 hehtaaria peltoa. Se mitä pelloilla viljellään, menee kaikki sikojen rehuksi. Ja sikojen lanta hyödynnetään ravinteina pelloilla – ei kuitenkaan perinteissä tavalla. 

– Separointi on sitä, että lannasta erotellaan kuiva osa ja nestemäinen osa. Kuivassa osassa on pääasiassa fosforia ja nestemäisessä typpeä. Kun lanta separoidaan heti, fosfori ei ehdi liukenemaan nesteeseen. Näin eri ravinteet saadaan käyttöön niille lohkoille, joissa on tarve, selittää Mäkitalo. 

Hänen isänsä aloitti maanviljelyn 70-luvulla, jolloin lannoitusohjeessa neuvottiin lisäämään lannoitteita 700–800 kiloa hehtaarille. Nykyään ohje on noin 400 kiloa hehtaarille. Määrien lisäksi myös lannoitteiden pitoisuudet ovat vähentyneet merkittävästi. 

– Sen ajan viljelijät noudattivat sen ajan neuvoja. Ei se ole viljelijöiden vika, että ravinteita käytettiin liikaa. Nyt kun tiedetään paremmin, myös toimitaan paremmin, Mäkitalo sanoo. 

Separoinnin avulla hänen tilallaan on myös helppo tasata peltojen välisiä ravinne-eroja. Monilla tiloilla kaikki lanta ajetaan sikalan lähellä oleville pelloille, koska sen kuljettaminen kauas ei ole kannattavaa. Välimaan tilalla paljon fosforia sisältävät lähipellot saavat nykyisin typpipitoista lannoitetta ja fosforipitoinen kuiva aines viedään kauemmas. Kuiva lannoite on myös helpompi tarvittaessa myydä eteenpäin sellaisille tiloille, joilla ei ole karjalantaa käytettävissä. Lanta on haluttua tavaraa, sillä se lisää maan multavuutta ja sitä kautta kasvua ja auttaa kasvustoa selviämään säiden vaihteluista. 

– Meillä on kauempana sellaisia lohkoja, joille ei olla ajettu lantaa. Ne eivät ole läheskään yhtä hyviä. Eron huomaa selvästi varsinkin poikkeusvuosina, Mäkitalo kertoo. 

Mäkitalo on laskenut, että rahallisesti oman sikalan lantaa kannattaa levittää vain 1,5 kilometrin päähän. Sen jälkeen tulee edullisemmaksi käyttää säkkitavaraa. Mutta orgaanisella lannoitteella on kuitenkin parempi vaikutus pellon kasvukuntoon, jolloin tilanne mutkistuu. 

Mäkitalon tilalla on separoitu jo 15 vuoden ajan. Silti lähipeltojen fosforitasot ovat laskeneet vasta aavistuksen. Muutos on hidasta, mutta sitä kuitenkin on.

MTK Varsinais-suomen Maan vesitalous ja kasvukunto -hankkeen osatoteuttajana toimii ProAgria Länsi-Suomi ja sen rahoittaa Varsinais-Suomen Ely-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. 

 

Janica Vilen