Sipulinviljelijän Tero Sarkalan mukaan ikävällä koronatilanteella on ollut positiivinenkin puoli: Suomalaisen ruuan ja sen viljelijöiden arvostus on noussut. Laadukkaan ruuan lisäksi Sarkalaa ja muita Aurajokilaakson viljelijöitä voi kiittää heidän muokkaamastaan kansallismaisemasta.
Tero Sarkalan luotsaamalla perhemaatilalla Liedossa viljellään keltaista, punaista ja valkoista sipulia sekä sipulin vaatiman pitkän viljelykierron vuoksi muun muassa viljaa ja heinää.
– Sipuli on arvoituksellinen kasvi. Leikkisästi voisi sanoa, että siitä paljastuu kuori kerrallaan aina uusia piirteitä ja ominaisuuksia. Se vaatii pellolla aika paljon toimenpiteitä kasvaakseen hyvin, mutta on myös tosi palkitseva kasvi, hän kertoo.
Sipulin viljelykierto on viitisen vuotta, joten aina kun pellolla on viljelty vuosi sipulia, pitää sen jälkeen viljellä viisi vuotta jotain muuta ennen kuin maa on taas valmis seuraavia sipuleita varten.
Silti Sarkalan tilalla viljellään sipulia lähes 10 hehtaarilla niin paljon, että työtä riittää pakkaamon puolella koko vuodeksi.
– Elokuussa korjattavia sipuleita pakataan ja myydään aina seuraavaan juhannukseen asti. Siksi tässä on kädet täynnä töitä ympäri vuoden. Tämä on tosi puoleensa vetävää hommaa, mutta kyllä sitä toisaalta joskus kaipaisi sellaista selkeää irtiottoa ja lomaa, joka monen muun kasvin viljelijälle tulee itsestään, Sarkala kommentoi.
Kotimaisen viljelijän arvostus kasvoi koronan myötä
Sarkalan mukaan ikävällä koronatilanteella on ollut positiivinenkin puoli: Suomalaisen ruuan ja sen viljelijöiden arvostus on noussut.
– Kotimainen ruuantuotanto on tärkeä juttu ja haluan olla kantamassa omaa korttani soppaan. Meillä on tosi hyvä ruokahuolto ja hyvin toimiva ruokaketju. Kyllä se kasvattaa motivaatiota, että muutkin vihdoin näkevät sen, hän toteaa.
Suomalaisissa kaupoissa myytävät sipulit ovat lähes poikkeuksetta kotimaisia. Vain erikoissipulia, kuten hopeasipulia ja pinkkisipulia, tuodaan ulkomailta ja niitäkin pääosin muista Euroopan maista: Hollannista, Espanjasta ja Ranskasta.
Sarkalan sipuleista suurin osa myydään paikallisissa K- ja S-ryhmien kaupoissa. Lisäksi pieni osuus lähtee tukkuihin ja teollisuuteen vähän kauemmas. Kaikki noin 250 000 kiloa Sarkalan sipulia tulee kuitenkin syötyä Suomen sisällä.
Viljelijä kolmannessa polvessa
Tero Sarkalan isä aloitti sipulin viljelyn vuonna 1997, mutta jo häntä ennen sukutilan maat olivat viljelyksessä.
– Muistan, että olen 7–8-vuotiaana ollut kesällä pellolla isän kanssa ja tohissut kovaan ääneen, että minusta tulee isona maanviljelijä. Ajan mittaan se ajatus vahvistui ja lopulta opiskelin vielä maataloutta yliopistossa, hän taustoittaa.
Tähän asti tilalla ollaan pärjätty oman perheen voimin. Tero Sarkalan äiti on vielä aktiivisesti mukana toiminnassa ja hänen puolisonsakin on isona tukena, vaikka käykin töissä kotitilan ulkopuolella.
Tilan pitkällä viljelyshistorialla on ollut vaikutusta muuhunkin kuin varsinaissuomalaiseen ruuantuotantoon. Sarkalaa ja muita Aurajokilaakson viljelijöitä voi kiittää myös kansallismaisemasta. Kun maat ovat viljelyksessä, ne avaavat ihmisille näkymän Aurajoelle. Aurajoen rinnalla Liedonkin läpi kulkeva vanha Varkaantie on alkuvuodesta saanut virallisen matkailutien statuksen. Äänestyksen jälkeen Aurajoentieksi nimetty matkailutie kulkee yhtäjaksoisesti kuutisenkymmentä kilometriä avoimessa peltomaisemassa.
MTK antaa hyvän selkänojan
Sarkala toimii aktiivisesti myös MTK:ssa. Liedon MTK:ssa hän on sihteerinä ja lisäksi hänet on juuri valittu Varsinais-Suomen MTK:n johtokuntaan.
– Liedossa viljellään paljon. Täällä on useampi iso tila ja esimerkiksi Aurajokirannassa on komeat peltoaukeat. Liedon MTK:ssa pinnalla on nyt ennen kaikkea kuntavaaliasiat ja toisaalta Euroopan yhteinen maatalouspolitiikka, jota parhaillaan uudistetaan. Odotamme sormet syyhyten tietoja Brysselistä, Sarkala kertoo.
– Itse viljelijänä toivoisin avoimempia markkinoita, mikä vaatisi tiettyjä muutoksia lainsäädäntöön. Ja kaikki viljelijät tietysti toivovat, että lomakkeisiin kuluisi jatkossa vähemmän aikaa. Paperisota vähemmälle ja asiat yksinkertaisemmiksi, Sarkala tiivistää omat toiveensa maatalouspolitiikan suhteen.
Viisasten kiveä hänen toiveidensa täyttämiseksi ei vain tunnu löytyvän.
– Tässä on aina vähintään neljä osapuolta: viljelijä, asiakas, poliittinen päättäjä ja kauppa. Asiat ovat monimutkaisia. MTK tekee viljelijöiden eteen paljon sellaista hiljaista puurtamista, joka ei näy ulospäin, hän toteaa.
Lisäksi MTK järjestää viljelijöiden avuksi monenlaista koulutusta ja neuvontaa.
Janica Vilen