Varsinais-Suomen viljelijät ovat kokeilleet monenlaisia keinoja maatalouden ravinnehuuhtouman hillitsemiseksi. Maan vesitalous ja kasvukunto -hanke jakaa tietoa parhaista keinoista sekä viljelijöille että kuluttajille.
MTK-Varsinais-Suomen toteuttama Maan vesitalous ja kasvukunto -hanke välittää viljelijöille tietoa pellon vesitalouden hallinnasta ja maan kasvukunnon parantamisesta sekä lannan ja kierrätysravinteiden tehokkaasta hyödyntämisestä. Kaikilla näillä toimilla on suora vaikutus paitsi maanviljelyn kannattavuuteen myös vesistöjen tilaan.
Valtion ympäristöhallinnon arvion mukaan Suomessa yli puolet vesiin päätyvästä ihmistoimintojen aiheuttamasta ravinnehuuhtoumasta tulee maataloudesta. Maatalous on merkittävä kuormittaja erityisesti peltovaltaisilla valuma-alueilla, joita Varsinais-Suomessa on paljon. Maan vesitalous ja kasvukunto -hankkeen työntekijä Anna Kymäläinen kertoo, että Varsinais-Suomen viljelijät ovat tehneet pitkäjänteistä työtä maataloudesta tulevan ravinnehuuhtouman vähentämiseksi.
– Mitään yhtä yksittäistä ratkaisua ei ole, mutta hyviä kokemuksia on saatu pellon vesitalouden hallinnasta, toimivista ojista ja salaojista sekä niiden hoidosta. Viljelykierrolla ja kasvien valinnalla on vaikutusta, ja esimerkiksi kalkituksella ja kipsin levityksellä on saatu hyviä tuloksia. Tämä on monen asian summa, kommentoi Kymäläinen.
Kipsikäsittely vähentää merkittävästi pintamaan eroosiota sekä fosforin ja hiilen huuhtoutumista pelloilta. Varsinais-Suomessa on parhaillaan käynnissä KIPSI-hanke, jonka tavoitteena on levittää kipsiä vuosien 2020–2022 aikana Saaristomeren valuma-alueella yhteensä 50 000 – 85 000 peltohehtaarille.
Myös kasvipeitteisyyden lisääminen auttaa. Esimerkiksi joen töyräillä nurmi toimii hyvin ravinteiden suodattimena.
Tiedon puute on suurin ongelma
Nousiaisissa Hunsan tilaa isännöivä agrologi Ilmari Hunsa viljelee seitsemää eri kasvia. Vesistöjen suojelussa yksi avainasia on hänen mukaansa lannoitus.
– Kun levittää lannoitetta oikean määrän, oikeaan aikaan ja oikeaan paikkaan, maahan ei mene mitään ylimääräistä. En lannoita koskaan turhaan. Maanäytteiden perusteella pystyy hyvin arvioimaan, kuinka paljon ravinteita tarvitaan ja kasvukauden aikana lannoitusta lisätään tarpeen mukaan. Meillä peltojen ravinnetase on miinusmerkkinen, sillä joka vuosi ravinteita lähtee sadon mukana enemmän kuin maahan on laitettu, kertoo Hunsa.
Ongelma ei siis niinkään ole tämän päivän viljely, vaan peltoihin vuosikymmenten aikana varastoitunut fosfori, joka valuu vesistöihin pikkuhiljaa vielä useita vuosikymmeniä, vaikka kaikki viljeleminen loppuisi. Professori Kalervo Väänänen julkaisi kesällä 2020 Ainutlaatuinen Saaristomeri -operaation tilaaman selvityksen Saaristomeren alueen kestävästä kehityksestä. Väänäsen mukaan suurin syy Saaristomeremme nykyiseen tilaan on se, että viimeisen 50 vuoden aikana Itämeren valuma-alueelle on tuotu 40 miljoonaa tonnia fosforia. Siitä noin 10 % on valunut mereen ja loput on vasta matkan varrella.
Varastoitunutta fosforia on vaikeaa hyödyntää, mutta siihenkin on keinonsa.
– Keväällä maa on niin kylmä, ettei fosfori irtoa kasvien käyttöön. Tämä on biologinen ongelma. Yksi apukeino on kalkitus. Rakennekalkeilla voidaan parantaa maan rakennetta. Kun ph nousee, fosforin saatavuus paranee, selittää Hunsa.
Lannoituksen ja kalkituksen lisäksi Hunsa on saanut hyviä tuloksia lisäämällä kasvipeitteisyyttä. Kasvipeitteisyys auttaa pitämään maa-aineksen paikoillaan ja sitä kautta ravinteet pellossa. Maanmuokkausta hän tekee kasvilajin tarpeiden mukaan ja maan vesitalouteen panostaminen säästää myös vesistöjä.
– Salaojitus vie pellosta ylimääräisen veden, jolloin maahan tulee lisää ilmatilaa ja happea. Näin kasvit eivät huku liikaan veteen ja maa kantaa meidän laitteet. Kesäisin on toki kastelun tarvetta, mutta lähtökohtaisesti Suomessa ensisijainen ongelma on liika vesi, kertoo Hunsa.
Keinoja on siis paljon ja niiden toteuttamiseen on tarjolla myös investointitukia. Hunsa uskookin, että suurin ongelma on tiedon puute. Agrologin koulutuksen saanut viljelijä opiskelee jatkuvasti lisää ja hakee vinkkejä myös ulkomailta. Kaikilla viljelijöillä ei kuitenkaan riitä aika jatkuvaan uuden opiskeluun. Maan vesitalous ja kasvukunto -hanke vastaa omalta osaltaan tähän haasteeseen tarjoamalla uusinta tietoa viljelijöiden käyttöön. Hankkeessa on laadittu muun muassa lantaopas kasvinviljelytiloille ja järjestetty monenlaisia koulutuksia.
Sikalassa vähennetään ympäristön kuormitusta separoimalla
Koskella Paimionjoen varrella Välimaan tilan sikalaa pyörittävä Ilkka Mäkitalo pyrkii vähentämään vesistöjen rehevöitymistä lannan separoinnin avulla. Mäkitalolla on 115 emakkoa ja 185 hehtaaria peltoa. Se mitä pelloilla viljellään, menee kaikki sikojen rehuksi. Ja sikojen lanta hyödynnetään ravinteina pelloilla – ei kuitenkaan perinteissä tavalla.
– Separointi on sitä, että lannasta erotellaan kuiva osa ja nestemäinen osa. Kuivassa osassa on pääasiassa fosforia ja nestemäisessä typpeä. Kun lanta separoidaan heti, fosfori ei ehdi liukenemaan nesteeseen. Näin eri ravinteet saadaan käyttöön niille lohkoille, joissa on tarve, selittää Mäkitalo.
Hänen isänsä aloitti maanviljelyn 70-luvulla, jolloin lannoitusohjeessa neuvottiin lisäämään lannoitteita 700–800 kiloa hehtaarille. Nykyään ohje on noin 400 kiloa hehtaarille. Määrien lisäksi myös lannoitteiden pitoisuudet ovat vähentyneet merkittävästi.
– Sen ajan viljelijät noudattivat sen ajan neuvoja. Ei se ole viljelijöiden vika, että ravinteita käytettiin liikaa. Nyt kun tiedetään paremmin, myös toimitaan paremmin, Mäkitalo sanoo.
Separoinnin avulla hänen tilallaan on myös helppo tasata peltojen välisiä ravinne-eroja. Monilla tiloilla kaikki lanta ajetaan sikalan lähellä oleville pelloille, koska sen kuljettaminen kauas ei ole kannattavaa. Välimaan tilalla paljon fosforia sisältävät lähipellot saavat nykyisin typpipitoista lannoitetta ja fosforipitoinen kuiva aines viedään kauemmas. Kuiva lannoite on myös helpompi tarvittaessa myydä eteenpäin sellaisille tiloille, joilla ei ole karjalantaa käytettävissä. Lanta on haluttua tavaraa, sillä se lisää maan multavuutta ja sitä kautta kasvua ja auttaa kasvustoa selviämään säiden vaihteluista.
– Meillä on kauempana sellaisia lohkoja, joille ei olla ajettu lantaa. Ne eivät ole läheskään yhtä hyviä. Eron huomaa selvästi varsinkin poikkeusvuosina, Mäkitalo kertoo.
Mäkitalo on laskenut, että rahallisesti oman sikalan lantaa kannattaa levittää vain 1,5 kilometrin päähän. Sen jälkeen tulee edullisemmaksi käyttää säkkitavaraa. Mutta orgaanisella lannoitteella on kuitenkin parempi vaikutus pellon kasvukuntoon, jolloin tilanne mutkistuu.
Mäkitalon tilalla on separoitu jo 15 vuoden ajan. Silti lähipeltojen fosforitasot ovat laskeneet vasta aavistuksen. Muutos on hidasta, mutta sitä kuitenkin on.
MTK Varsinais-suomen Maan vesitalous ja kasvukunto -hankkeen osatoteuttajana toimii ProAgria Länsi-Suomi ja sen rahoittaa Varsinais-Suomen Ely-keskus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta.
Janica Vilen