Suomen Miljöörakennus uudisti laitteitaan ja paransi piha-aluetta yritystuen avulla

Pihakalusteita maatalousnäyttely Okrassa.

 

Haloo maaseutu haastatteli Suomen Miljöörakennuksen yrittäjää Ville Alasta maatalousnäyttely Okrassa. Alasen mukaan muun muassa yhtiön takapiha koki muodonmuutoksen Jokivarsikumppaneilta saadun yritystuen myötä.

Tämän vuoden maatalousnäyttely Okrassa näytteilleasettajana mukana oleva Suomen Miljöörakennus valmistaa puusta kaikenlaisia pihakalusteita kuten keinuja, kukkalaatikoita, pihalaattoja ja koristekaivoja. Yrittäjä Ville Alanen kertoo, että Okra on yksi harvoista mahdollisuuksista ostaa yhtiön tuotteita suoraan valmistajalta.

– Suoramyyntiä ei ole muuten paitsi messuilla. Muuten myymme tuotteita jälleenmyyjille ja teemme myös yhteistyötä rakennusurakoitsien kanssa. 

Loimaalainen Suomen Miljöörakennus on perustettu vuonna 1991. Yhtiön noin 3000 neliön toimitilat löytyvät Konepajantieltä Hirvikoskelta, ja työntekijöitä on yhteensä 20. Muutama vuosi sitten yhtiö sai Leader-ryhmä Varsinais-Suomen Jokivarsikumppaneilta yritystukea, jonka se käytti koneiden ja laitteiden uudistamiseen. Lisäksi tuen avulla Suomen Miljöörakennus sai laitettua pihansa kuntoon.

– Toimitilamme ovat vanhassa tehdasmiljöössä, ja takapiha oli aiemmin hyvin kivikkoinen. Saimme sen asvaltoitua tuen avulla. Nyt piha toimii hyvin, ja on olennainen osa toimintaamme. Investointituki edesauttoi toteutusta, Alanen kertoo.

– Hankemaailma oli jo entuudestaan tuttu, sillä olin mukana Loimaan tekonurmikentän uusimishankkeessa. Onhan se työlästä välillä, mutta vaiva kannattaa aina.

Puusta valmistettu pihakeinu ja tuoli maatalousnäyttely Okrassa.
Suomen Miljöörakennus valmistaa muun muassa pihakeinuja.

Maatalousnäyttely Okraan Suomen Miljöörakennus on osallistunut muutamaa kertaa lukuun ottamatta jo 1990-luvulta asti.

– Okra on aina ollut hyvä tapahtuma meille. Tänne on helppo tulla ja kustannukset ovat pieniä esimerkiksi Helsingin messuihin verrattuna. Ylipäätään on hienoa olla mukana, Alanen kehuu.

Tulevaisuuden näkymistä kysyttäessä yrittäjä Ville Alanen kertoo, että näkymiä on vaikea ennustaa mutta siitä huolimatta stressiä on turha ottaa.

– Maailmanpoliittinen tilanne ja muut tekijät vaikuttavat tulevaisuuteen. Yksi konsultti sanoi kerran, että aamulla kun lähtee töihin ja tulee viideltä kotiin, niin se riittää. Turhan isoja riskejä ei kannata ottaa.

Haloo maaseudun kesälehti on julkaistu!

 

Haloo maaseudun kesälehti on julkaistu keskiviikkona 5.7. Lehdessä tutustutaan tarkemmin ohjelmakauden 2014–2022 vaikuttavimpiin hankkeisiin Varsinais-Suomessa. Kyseiset hankkeet palkittiin viime maaliskuussa Varsinais-Suomen maaseutugaalassa. Haloo maaseudun viestinnän asiantuntija Liisa Kallio kirjoitti seuraavanlaisesti lehden pääkirjoituksessa:

Juhlahumussa seuraavaan ohjelmakauteen

Viime maaliskuussa koettiin juhlatunnelmaa, kun satapäinen yleisö kokoontui Varsinais-Suomen maaseutugaalaan juhlistamaan ohjelmakauden 2014–2022 vaikuttavimpia hankkeita. Gaalan järjestivät yhteistyössä Haloo maaseutu -viestintähanke sekä kaikki Varsinais-Suomessa maaseuturahoitusta myöntävät tahot, eli Varsinais-Suomen ELY-keskus ja viisi Leader-ryhmää: Varsin hyvä Turun seudulta, saariston I samma båt – Samassa Veneessä, Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit Loimaan seudulta ja Somerolta, Vakka-Suomessa ja Satakunnassa toimiva Ravakka sekä Ykkösakseli Salon seudulta ja Uudeltamaalta.

Suomi saa Euroopan Unionin maatalouden kehittämisen maaseuturahastosta tukea omien maaseutualueidensa kehittämiseen. Maaseuturahoitusta jaetaan alueellisen maaseutuohjelman ja Leader-ryhmien paikallisten kehittämisstrategioiden mukaisesti. Rahoituskauden 2014–2022 aikana maaseudun kehittämistä on tuettu Varsinais-Suomessa yhteensä 77,5 miljoonalla eurolla.

Tässä lehdessä tutustutaan syvemmin maaseutugaalassa palkittuihin hankkeisiin, joita on yhteensä 12. Mukana on vaikuttavimmat hankkeet muun muassa liikunnan, ympäristön ja kulttuurin saralta, mutta niiden lisäksi palkittiin vaikuttavin yhteistyöhanke ja yleisön suosikki.
Kyseisten hankkeiden vaikuttavuus jatkuu vielä vuosia: esimerkiksi yleisön suosikkina palkittu Yhteisötila Tuuki Mynämäessä on tarjonnut eri yhdistyksille ja järjestöille kokoontumistilan, jonka arvo on mittaamaton koronan värittämien vuosien jälkeen. Samoin Salossa toteutetun SusiAita-hankkeen jälkeen susivahinkojen lisäksi asenteet petoeläimiä kohtaan muuttuivat, kun viranomaiset, luonnonsuojelijat, karjatilalliset sekä asukkaat kokoontuivat yhteen vaihtamaan ajatuksia ja välittämään ajantasaista tietoa.

Maaseudun kehittäminen jatkuu edelleen uudella ohjelmakaudella 2023–2027. Jos haluat rikastaa kotiseutuasi, ole yhteydessä oman alueesi Leader-ryhmään tai Varsinais-Suomen ELY-keskukseen. Maaseudun kehittämisen asiantuntijat auttavat sinua eteenpäin hankeideassasi, ja yhdessä edistämme maaseudun kehitystä.

 

Pääset lukemaan julkaisun kokonaisuudessaan täältä!

Ministeri Sari Essayah avasi OKRA Maatalousnäyttelyn

 

Uusi maa- ja metsätalousministeri kiitteli Okrassa viljelijöitä ja otti kantaa EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan.

Nelipäiväinen OKRA Maatalousnäyttely alkoi keskiviikkona 5. heinäkuuta iloisissa merkeissä. Muutaman vuoden tauon jälkeen tapahtuma veti taas Oripään lentokentän täyteen ihmisiä heti ensimmäisenä päivänä sateisesta aamusta huolimatta. Maatalousnäyttelyn avasi Suomen uusi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.

– On todella upeaa päästä kohtaamaan teitä, joilla on tavalla tai toisella kädet savessa – joskus jopa kirjaimellisesti. Suomi on aina elänyt maasta ja metsästä. Ruoka on kasvatettu työllä ja vaivalla ja siitä on oltu ylpeitä ja kiitollisia. Hallitusneuvotteluissa olimme yksimielisiä siitä, että tämä arvokas työ ruuantuotannon parissa on edelleenkin elintärkeä osa itsenäisen Suomen selkärankaa. Ruuantuotanto on maatalouden tärkein tehtävä ja huoltovarmuuden perusta. Maatalouden heikko kannattavuuskehitys on siksi saatava taitettua, Essayah aloitti.

Ministeri totesi puheessaan, ettei maatalous ei ole vain yksi elinkeino, vaan koko Suomen elinehto.

– Oma vahva ruuantuotanto on merkittävä osa turvallisuuttamme. Siksi siitä on pidettävä huoli kaikenlaisina aikoina.

Ministeri huomautti myös, ettei niin hienoa herraa olekaan, joka ei viljelijän kädestä söisi ja kiitteli vuolaasti paikalle tulleita viljelijöitä.

– Kiitän jokaisesta viljakilosta, maitolitrasta ja lihagrammasta – jokaisesta perunavakasta ja kaikesta muusta, mitä olette yhteiseen pöytäämme tuottaneet. Hallitus vakinaistaa Välitä viljelijästä -toiminnan rahoituksen. Toivon kuitenkin, ettei Välitä viljelijästä olisi vain hankkeen nimi, vaan oikea toimintaohje jokaiseen päivään niin hallitukselle kuin meistä jokaiselle.

Kiertotalousmallista apua ilmastonmuutoksen hillintään

Ministeri Essayah nosti esiin myös viljelijöiden kohtaamia haasteita, esimerkiksi alkukesän kuivuuden, globaalit ruokaturvan haasteet sekä ilmastonmuutoksen.

– Vasta päättyneen tukihaun perusteella voi todeta, että viljelijöiden sitoutuminen ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristöhaasteiden hillitsemiseen on edelleen voimakasta. Oma vahva ruuantuotanto alleviivaa tarvetta kehittää energiaomavaraisuutta ja purkaa riippuvuutta tuontilannoitteista. Yhden ratkaisun siihen tarjoaa kiertotalousmalli, jossa hyödynnetään uusiutuvia materiaaleja ja energiaa. Alkutuotannolla on tässä siirtymässä valtava potentiaali.

Yksinkertaisempaa tukipolitiikkaa

Kaksi naista messuosastolla: vasemmalla Hannakaisa Markkanen ja oikealla kasvot kohti kameraa SariEssayah.
Sari Essayah ministeriön viestintäasiantuntija Hannakaisa Markkasen haastattelussa Luonnonvarat-lavalla.
Sari Essayah ministeriön viestintäasiantuntija Hannakaisa Markkasen haastattelussa Luonnonvarat-lavalla.

EU:n maatalous- ja maaseuturahoituksen uusi kausi 2023–2027 on vasta alkanut, mutta ministeri katsoo puheessaan jo seuraavaankin kauteen. Hän haluaisi kehittää ja yksinkertaistaa tukijärjestelmää siten, että maataloustuet kohdistuisivat nykyistä paremmin varsinaiseen ruuantuotantoon.

– Tätä me viestimme aktiivisesti EU:n suuntaan, kun tulevaa rahoituskautta valmistellaan. EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa ei tehdä viranhaltijoita, vaan kestävää ruokatuotantoa varten.

Avauspuheenvuoronsa jälkeen Sari Essayah oli haastattelussa vielä Maaseudun tulevaisuuden osastolla ja ministeriön omalla Luonnonvarat-lavalla, jossa hän jatkoi ajatuksiaan EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta. Ministeri näkee haasteena sen, että yhteisessä maatalouspolitiikassa 27 maata yrittää sovittaa yhteen omia kantojaan erilaisissa olosuhteissa ja lähtötasoissa.

– Parasta taas on se, että EU:ssa on tunnistettu lähtökohtaisesti se, että meidän pitää saada tuottaa ruokaa joka puolella EU:ta. Se on tärkeä huoltovarmuuskysymys, hän toteaa.

Tietoa maatalous- ja maaseuturahoituksesta hallissa 1

Messuosaston edessä mies ja nainen katsovat kameraan.
Varsinais-Suomen ELY-keskuksen maaseutupalvelut -yksikön päällikkö Antti Jaatinen ja Elinkeinot-vastuualueen johtaja Okku Kalliokoski ELY-keskuksen osastolla.

OKRA Maatalousnäyttely jatkuu vielä kolmen päivän ajan. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien yhteinen osasto F63 löytyy hallista 1. Tarjolla on tietoa muun muassa EU:n maatalous- ja maaseuturahoituksen mahdollisuuksista Varsinais-Suomessa sekä painotuoreita Haloo maaseutu -lehtiä. Viereisellä osastolla päivystävät Maa- ja metsätalousministeriön sekä Ruokaviraston asiantuntijat. Ministeriön Luonnonvarat-lavalla kuullaan mielenkiintoisia tietoiskuja kaikkina messupäivinä.

Teksti ja kuvat: Janica Vilen

Okrassa esillä olevassa Jos lehmät puhuisivat -näyttelyssä voi tutkiskella omaa suhdetta maaseutuun

Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Leader-ryhmät mukana OKRA-messuilla

Ykkösakselin nuorisojaosto kokoontui ensimmäisen kerran – tavoitteena on esimerkiksi käynnistää uutta nuoriin liittyvää toimintaa

Joukkoa nuoria kesäisessä puistossa.
Ykkösakselin nuorisojaostoon kuuluvat vasemmalta oikealle Tomas Chen, Frida Heathfield, Kristian Lindström, Minttu Lallukka, Angelina Morozyuk, Edonit Bytyqi, Venla Patinen, Teemu Özen ja Mikael Sallinen.

 

Nuorista koottuun joukkoon kuuluu jäseniä kaikkialta Ykkösakselin toiminta-alueelta, ja se on ensimmäinen laatuaan kyseisessä Leader-ryhmässä.

Leader-ryhmä Ykkösakseli on aloittanut Nuoriso Leader -toiminnan ensimmäistä kertaa. Nuorisojaostoon kuuluu yhteensä 10 nuorta Salon, Lohjan, Karkkilan ja Vihdin alueilta. Ryhmä kokoontui ensimmäisen kerran tiistaina 20.6. Lohjalla, jossa he kävivät läpi ryhmän tehtäviä, tavoitteita ja tulevia tapahtumia.

Nuorisojaostoon mukaan lähteneet salolainen 17-vuotias Teemu Özen ja Lohjalta kotoisin oleva 16-vuotias Kristian Lindström kertovat, että heille on tärkeää saada nuorten oma ääni kuuluviin vaikuttamisen kautta. 

– Nuoriso Leader oli itselleni vieras asia aiemmin, mutta aihe on tärkeä ja se resonoi ajatusteni kanssa, joten halusin ehdottomasti mukaan. Tässä nuoret saavat ajatuksensa esiin, Özen kertoo.

– Tässä nuoret tekevät toimintaa nuorille ja sitä tuetaan rahallisesti. Tässä kannustetaan ja annetaan vastuuta, mikä on aivan mahtavaa. Varsinkin maaseudulla tämä on tärkeää, ja haluan siksi olla mukana toiminnassa, Lindström lisää.

Mahdollisuuksia maaseudun nuorille

Nuoriso Leader -toiminnan tavoitteena on käynnistää nuorten uutta toimintaa ja saada nuoret mukaan kehittämistyöhön ja projekteihin. Nuorille suunnattua Ykkösmassi-tukea voidaan myöntää projekteille, jotka ovat nuorten suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia ja joissa nuorten rooli on aktiivinen. Itse nuorisojaosto antaa esimerkiksi lausunnot hankehakemuksista, osallistuu toiminnan kehittämiseen ja tiedottaa siitä ja rahoitusmahdollisuuksista.

Niin Özen kuin Lindström kuuluvat esimerkiksi omien kotikuntiensa nuorisovaltuustoihin, joten vaikuttaminen on heille jo tuttua entuudestaan. Sen lisäksi he molemmat kokevat maaseudulla asuvien nuorten hyvinvoinnin tärkeäksi.

– Asun itse Salon Kuusjoella, josta monet nuoret muuttavat muualle opiskelujen perässä. Mielestäni on erittäin tärkeää ylläpitää pienempien paikkakuntien elämää, Özen kertoo.

– Maaseutu ansaitsee tulevaisuuden, Lindström jatkaa.

Kehitystä muiden esimerkkien kautta

Jaoston toiminta on vasta käynnistynyt, mutta loppuvuodelle on jo suunnitelmia. Syksyllä luvassa on esimerkiksi matka Irlantiin Ykkösakselin yhteistyökumppanin luo. Sen lisäksi Kannonkoskella järjestetään marraskuussa Nuoriso Leader -päivät, johon jaosto aikoo osallistua.

Teemu Özen ja Kristian Lindström näkevät Nuoriso Leader -toiminnassa paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia. Esimerkiksi Irlannin matka on varmasti opettavainen.

– Kun näemme organisaation toimintaa muualla, voimme kehittää sitä täällä entistä parempaan suuntaan, Lindström sanoo.

Okrassa esillä olevassa Jos lehmät puhuisivat -näyttelyssä voi tutkiskella omaa suhdetta maaseutuun

Lehmä ja mies kohtaavat niityllä.

 

Lehmät herättävät usein ihmisissä suuria tunteita. Näitä tunteita pääsee tutkimaan Jos lehmät puhuisivat -näyttelyssä Okrassa.

Vuoden 2019 Okrasta tuttu Jos lehmät puhuisivat -näyttely nähdään jälleen tämän kesän maatalousnäyttelyssä Oripäässä 5.8.7. Kaarihallista löytyvän näyttelyn on koonnut MTK Varsinais-Suomi osana Leader-rahoitteista tiedonvälityshanketta, jonka tavoitteena oli muun muassa parantaa kaupungin ja maaseudun välistä yhteyttä.

Näyttelyn tuottajan Katja Mahalin mukaan samankaltaista näyttelyä ei ole ennen tehty. Erikoiseksi näyttelyn tekee myös sen aihe ja syntypaikka: lehmät eivät ole Mahalin mukaan Varsinais-Suomessa enää suuressa osassa, mutta silti maaseutu henkilöityy usein juuri lehmiin.

– Lehmät eivät enää näy samalla tavalla Varsinais-Suomen maaseudulla kuten ennen. Silti lehmät herättävät aina voimakkaita tunteita ihmisissä. Niiden kautta jokainen voi tutkia omaa suhdettaan maaseutuun. Näkeekö kuvissa enemmän iloa, vihaa, kuormituksen tunteita, haasteita vai ratkaisuja? Mahal pohtii.

– Esimerkiksi autolla ajaessa syntyy aina riemunkiljahduksia, kun näkyy lehmiä. Jokaisella on jokin mielikuva lehmistä, hankeasiantuntija Taina Simola Varsinais-Suomen Jokivarsikumppaneista sanoo. Jokivarsikumppanit oli yksi hanketta rahoittaneista Leader-ryhmistä.

Näyttely koostuu valokuvista ja veistoksista. Se avattiin Berliinissä Saksassa vuonna 2019, ja Mahalin mukaan moni saksalainen muistaa näyttelyn edelleen hyvin juuri lehmien takia. Hän kuvailee näyttelyn olleen taukopaikka ja rauhan tyyssija meluisassa Grüne Wochen messuympäristössä.  Saksan ja Varsinais-Suomen lisäksi näyttely on kiertänyt muun muassa Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja viime vuonna Keski-Pohjanmaalla. Näyttelyssä esillä olevia kuvia on tullut lisää vuosien varrella, ja osa niistä on muokkautunut myös sisustustuotteiksi.

Mahal toivoo, että näyttely herättää keskustelua maaseudun elinvoimatekijöistä laajemminkin.

– Näyttely voi antaa uusia havaintoja elämästä. Kuvat kertovat etenkin kiireettömyydestä ja toivon, että ihmiset kokevat samaa tunnetta näyttelyssä.

Kuva: Tervehdys, Pia Simonen

Maaseudun yritys- ja hanketukien haku alkoi!

Vihreällä pohjalla teksti: Pyörivätkö kehittämisideat mielessä? Maaseudun yritys- ja hanketukien haku on nyt alkanut.

 

Maaseudun yritys- ja hanketukien haut EU:n rahoituskaudelle 2023–2027 ovat alkaneet. Varsinais-Suomessa maaseuturahoitusta on tällä kaudella tarjolla ainakin 38 miljoonaa euroa. Alkaneella rahoituskaudella painotetaan entistä voimakkaammin ilmasto- ja ympäristötoimia.

Kaikki EU:n maaseuturahoitukseen kuuluvat yritystukimuodot sekä suurin osa hanketuista on nyt haettavissa Hyrrä-asiointipalvelussa. Hanketuista on avautunut yhteisöjen investoinnit, koulutus- ja tiedonvälityshankkeet sekä valtaosa yhteistyöhankkeista. Loput hanketukimuodoista tulee hakuun syksyllä 2023. Silloin käynnistyvät esimerkiksi laajakaistahankkeiden ja Leader-ryhmien uusien pienhankkeiden haut.

Hyrrä asiointipalvelu on uudistunut käyttöliittymältään uudelle rahoituskaudelle. Uudistunut asiointipalvelu ohjaa ja opastaa hakemuksen teossa aiempaa enemmän. Päivityksiä tehdään kuitenkin edelleen.

Tukien päätöksenteko ja maksaminen alkavat vaiheittain syksyn 2023 aikana. ELY-keskukset ja Leader-ryhmät valitsevat rahoitettavat kohteet ja neuvovat tukien hakemisessa. Varsinais-Suomessa maaseuturahoitusta on tällä rahoituskaudella tarjolla ainakin 38 miljoonaa euroa. Tukien haku on jatkuva, mutta hakemukset ratkaistaan valintajaksoittain.

Hanketuissa painotetaan ympäristö- ja ilmastotoimia

Hanketukia voivat hakea julkis- ja yksityisoikeudelliset yhteisöt, kuten yhdistykset, järjestöt, oppilaitokset ja kunnat. Rahoitusta voi saada esimerkiksi koulutukseen ja tiedonvälitykseen, yleishyödyllisiin investointeihin, kylien kehittämiseen, elinkeinojen kehittämiseen sekä innovaatiohankkeisiin. Osaaminen, innovaatiot ja digitalisaatio ovat läpileikkaavia teemoja kaikissa toimissa.

Uutta on entistäkin voimakkaampi painotus ympäristö- ja ilmastotoimiin. Entistä enemmän rahoitetaan yleishyödyllisiä investointeja luonnon monimuotoisuuden parantamiseksi sekä investointeja ja kehittämistoimia luonnonvarojen kestävän hoidon edistämiseksi ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja siihen sopeutumiseksi. Varsinais-Suomessa näihin investointeihin on varattu 140 000 euroa tälle vuodelle.

– Toivommekin hakijoilta aktiivisuutta lähteä suunnittelemaan ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen, luonnonvarojen kestävään käyttöön ja luonnon monimuotoisuuteen liittyviä toimenpiteitä heti ohjelmakauden alussa, kommentoi Varsinais-Suomen ELY-keskuksen Maaseutupalvelut-yksikön kehittämispäällikkö Johanna Mattila.

Yritystukia kehittämiseen ja kokeiluihin

Maaseudulla sijaitseville mikro- ja pienet yrityksille suunnattuja maaseudun yritystukia voi hakea ELY-keskuksista ja Leader-ryhmistä. Tukea voi saada yritystoiminnan käynnistämiseen, kehittämiseen ja investointeihin. Tukea voidaan myöntää myös keskisuurten maataloustuotteita jalostavien yritysten investointeihin.

Uutta on osa-aikaisen yritystoiminnan käynnistystuki. Lisäksi uutena tukimuotona on maatalouden kokeilutuki, jota voidaan myöntää maatalousyrittäjälle uudenlaisen maataloustoiminnan kokeiluihin, muuhun kuin tavanomaiseen maataloustuotantoon, esimerkiksi uusien liikeideoiden testaamiseen. Maatalouden kokeilutukea voi hakea vain Leader-ryhmistä.

Varsinais-Suomessa viisi painopistealuetta

Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa EU:n maaseuturahoituksen neuvonnasta vastaa Maaseutupalvelut-yksikkö. Tukea jaetaan Varsinais-Suomen maaseudun kehittämissuunnitelman perusteella. Suunnitelmassa maaseudun alueelliselle kehittämiselle on valittu viisi painopistealuetta, jotka ovat alkutuotanto, ruokaketju ja elintarvikkeiden jatkojalostus, maaseutu- ja saaristomatkailu, maaseudun monipuolinen yrittäjyys sekä asuminen ja hyvä elämä maaseudulla. Lisäksi suunnitelman läpileikkaavia teemoja ovat osaamisen kehittäminen, digitalisaatio sekä ympäristö- ja ilmastotoimet.

Varsinais-Suomesta suurin osa kuuluu maaseuturahoituksen piiriin. Tukikelpoisen alueen tarkat rajat voi tarkistaa ELY-keskuksen karttapalvelusta.

Leader-tukea paikalliseen kehittämiseen yli 20 miljoonaa euroa

Leader-ryhmien valintajaksot julkaistaan Leader-ryhmien omilla verkkosivuilla. Varsinais-Suomessa on viisi Leader-ryhmää: Turun seudulla toimiva Varsin Hyvä, saaristossa toimiva I samma båt – Samassa veneessä, Loimaan seudulla ja Somerolla toimiva Jokivarsikumppanit, Vakka-Suomessa ja Satakunnassa toimiva Ravakka sekä Salon seudulla ja Uudenmaan puolella toimiva Ykkösakseli.

Varsinais-Suomen Leader-ryhmät pääsevät jakamaan seuraavien viiden vuoden aikana tukea maaseudun kehittämiseen yli 20 miljoonaa euroa.

Varsinais-Suomen Leader-ryhmien rahoituskehykset:

Hanketukien valintajaksot Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa:

  • 6.–15.9.2023
  • 9.–31.10.2023
  • 11.2023–31.1.2024
  • 2.–30.4.2024
  • 5.–30.9.2024

Yritystukien valintajaksoja on vuosittain viisi:

  • 16.1.–15.3.
  • 16.3.–15.5.
  • 16.5.–15.8.
  • 16.8.–15.10.
  • 16.10.–15.1.

Maatalouden investointitukien haku alkoi jo aikaisemmin tänä vuonna. Toukokuussa päättynyt ensimmäinen hakukierros toi Varsinais-Suomeen yli 200 hakemusta.

Maatalouden investointitukien valintajaksot Varsinais-Suomen ELY-keskuksessa:

  • 11.5.–15.8.2023
  • 16.8.–15.10.2023
  • 16.10.2023–15.1.2024

 

Lisätiedot:

Varsinais-Suomen ELY-keskus

Maaseutupalvelut-yksikön päällikkö

Antti Jaatinen, 02 9502 3016

antti.jaatinen@ely-keskus.fi

Lisätietoa tuenhakijalle Varsinais-Suomessa:

Maaseutu.fi/Varsinais-Suomi

Lisätietoa Ruokavirastosta:

Ruokavirasto.fi/yritystuet
Ruokavirasto.fi/hanketuet

 

Heinäkuusta alkaen EU:n maatalous- ja maaseuturahoituksen ajankohtaisia asioita kootaan Varsinais-Suomen maaseutuverkoston yhteiseen uutiskirjeeseen. Tilaa uutiskirje tästä!

 

Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Leader-ryhmät mukana OKRA-messuilla

Yelsikuva Okran alueelta vuodelta 2019.

 

OKRA Maatalousnäyttely järjestetään muutaman vuoden tauon jälkeen suurempana kuin koskaan Oripään lentokentällä 5.–8. heinäkuuta. Varsinais-Suomen ELY-keskuksen osastolla päivystää asiantuntijoita kaikilta eri vastuualueilta sekä paikallisista Leader-ryhmistä.  

OKRA on yksi Suomen suurimmista maatalousnäyttelyistä, joka on kerännyt Oripäähän perinteisesti noin 80 000 kävijöitä. Tänä vuonna mukana on yli 400 näytteilleasettajaa ja ohjelmaa on tarjolla niin maa- ja metsätalouden ammattilaisille kuin maaseudun asukkaillekin. Näytillä on maatalousalan uusimmat koneet, laitteet, tuotteet ja palvelut. Lisäksi messuilla pääsee tutustumaan perinnepihaan ja kädentaitoihin. Lapsiperheiden riemuksi paikalla on tivolilaitteita ja paljon erilaisia kotieläimiä, muun muassa lehmiä, lampaita, hevosia ja alpakoita. 

Maatalousnäyttelyn teemana on tänä vuonna kotimainen ruoka ja huoltovarmuus. Nämä teemat ovat esillä myös Varsinais-Suomen ELY-keskuksen messuosastolla F63, joka löytyy hallista 1. Lisäksi osastolla esitellään EU:n maatalous- ja maaseuturahoitusta kaudella 2023–2027. Rahoituksen avulla tuetaan maatalouden ja maaseudun kehittymistä, jotta koko Suomi voisi hyvin. Tukea on tarjolla niin viljelijöille, maaseudun yrittäjille, yhdistyksille kuin asukkaillekin – kuntia ja kehittämisorganisaatioita unohtamatta. Maaseudun hanke- ja yritystukien haku avautui sopivasti juuri ennen tapahtumaa, joten paikalla on joka päivä asiantuntijoita kertomassa uuden rahoituskauden mahdollisuuksista.  

Osastolla päivystää kaikki viraston vastuualueet, eli elinkeinot, liikenne ja ympäristö. Elinkeinoja edustavat kattavalla joukolla maaseututoimen väki kaikkina messupäivinä. Maatalousyksikkö on varautunut kertomaan muun muassa luomuasioista, eläinvalvonnasta ja peltovalvonnasta sekä siihen liittyvästä satelliittiseurannasta. Lisäksi esittelyssä on Vipu-mobiilin demo, jonka käyttöä voi tulla osastolle harjoittelemaan.  

Liikennepuoli esittelee keskiviikosta perjantaihin yksityisteiden valtionavustuksia.  

Ympäristöpuoli jakaa tietoa esimerkiksi ympäristösopimuksista, kuivuusriskien hallinnasta, luonnon monimuotoisuuden ja luonnonsuojelun edistämisestä sekä Helmi-ohjelman tuesta perinnebiotooppien kunnostukseen ja hoitoon. Lisäksi osastolla esitellään käynnissä olevia hankkeita, esimerkiksi Peltojen viljavuusluvut -hanketta ja KIPSI-hanketta, jonka avulla viljelijät voivat tilata pelloilleen maksutta kipsikäsittelyn, joka vähentää merkittävästi pintamaan eroosiota sekä fosforin ja hiilen huuhtoutumista pelloilta. ELY-keskuksen osastolla KIPSI-hankkeen työntekijät neuvovat kipsikäsittelyn hakemiseen liittyvissä asioissa. Ulkona he jakavat kipsiä ämpäreissä kotiin viemisiksi ja esittelevät kipsinlevityskalustoa PJM Servicen osastolla A32. 

Osastolla on jaossa painotuoreita Haloo maaseutu -lehtiä ja tietokilpailuun vastanneille on luvassa pieniä palkintoja, esimerkiksi kuivattuja mustikoita. Kaikkien kilpailuun osallistuneiden kesken arvotaan jokaisena messupäivänä lähiruokatuotteilla täytetty Vilikkalan huopakori. 

Viisi ihmistä oransseissa paidoissa Varsinais-Suomen ELY-keskuksen edessä.
Varsinais-Suomen ELY-keskus edustaa messuilla oransseissa paidoissa. Kuvassa kehittämisasiantuntija Mailis Savela, harjoittelija Tuomas Jäntti, tarkastajat Teemu Työppönen ja Ilpo Uusi-Eskola sekä yritysasiantuntija Hilkka Halla.

Leader-ryhmät kertovat maaseudun paikallisista kehittämismahdollisuuksista 

Varsinais-Suomen kaikki Leader-ryhmät ovat mukana OKRA Maatalousnäyttelyssä. Ryhmät päivystävät ELY-keskuksen osastolla ja lisäksi Varsinais-Suomen jokivarsikumppaneilla on oma osasto Kaarihallissa hevosareenan vieressä. Ryhmät esittelevät Leader-toimintaa, hanke- ja yritystukia, uutta rahoituskautta ja uusia strategioitaan.  

Kaarihallissa nähdään myös vuoden 2019 Okra Maatalousnäyttelystä tuttu Jos lehmät puhuisivat -näyttely. Näyttelyn on koonnut MTK Varsinais-Suomi osana Leader-rahoitteista tiedonvälityshanketta, jonka tavoitteena oli parantaa kaupungin ja maaseudun välistä yhteyttä sekä lisätä maaseutuelämän ja maataloustuotteiden arvostusta.  

Lehmä ja mies kohtaavat niityllä.
Pia Simosen kuvaama Tervehdys on osa Jos lehmät puhuisivat -näyttelyä.

​​Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala mukana 

ELY-keskuksen osaston vieressä on maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalan osasto, jolla esitellään muun muassa Vipu-mobiilia, Hyrrä-asiointipalvelua, uutta koirarekisteriä ja uutta eläinten hyvinvointilakia. Yhteisosastolla ovat mukana ministeriö, Ruokavirasto, Maanmittauslaitos, eläinsuojeluasiamies, Eläinten hyvinvointikeskus, Kalatalouden Keskusliitto ja elintarvikemarkkinavaltuutettu.  

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen projektipäällikkö Olli Salo esittelee osastolla ravinnekiertotukea. Uusi tukijärjestelmä on tarkoitettu biokaasulaitoksille, jotka käyttävät raaka-aineena lantaa tai vesistökasvillisuuden niittojätteitä ja tuottavat biokaasun ohella jalostettuja ravinnevalmisteita. 

Ministeriön yhteisosasto järjestää messuilla myös lavaohjelmaa, esimerkiksi viljelijäpaneeleja ja keskusteluja siitä, miten EU:n maatalous- ja maaseuturahoituksen uusi kausi on lähtenyt käyntiin. Uusi maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah tulee tämän hetken tiedon mukaan ohjelmalavalle haastatteluun keskiviikkona klo 13.30. 

 

Heinäkuusta alkaen EU:n maatalous- ja maaseuturahoituksen ajankohtaisia asioita kootaan Varsinais-Suomen maaseutuverkoston yhteiseen uutiskirjeeseen. Tilaa uutiskirje tästä! 

TUTA Salo pyrkii lisäämään nuorten turvallisuustaitoja ja tekemään pelastustoiminnan tutummaksi

 

Halikon VPK:n koordinoima Turvallisuustaidot haltuun -hanke on turvallisuustaitojen kouluttamisen lisäksi edistänyt yhteistyötä eri tahojen kanssa.

Salossa Märynummen paloasemalla ei ole käynnissä täysin tavanomainen kesäkuinen perjantai-ilta: yksi paloautoista on ajettu pihalle tutustumista varten, “palava talo” odottaa innokkaita sammuttajia ja Salon kaupungin nuorisopalvelujen Kesäkaara on myös kurvannut pihaan hyppykeppeineen, skeittilautoineen ja erilaisine pihapeleineen.

Käynnissä on yksi Turvallisuustaidot haltuun -hankkeen eli TUTA Salon tapahtumista, joiden tavoitteena on lisätä maaseudulla asuvien nuorten turvallisuustaitoja esimerkiksi palo-, liikenne- ja tietoturvallisuuden saroilla. Lisäksi hanke pyrkii tekemään pelastustoimintaa tutummaksi nuorille. TUTA Salon työntekijä Alisa Elovaara kertoo, että hanke tekee yhteistyötä monen eri tahon kanssa.

– Olemme käyneet esimerkiksi seurakunnan kesäleireillä ja kaupungin nuorisotiloissa. Lisäksi esimerkiksi MLL, partiolaiset ja muut VPK:t ovat lähteneet yhteistyöhön mukaan ja tänään myös nuorisopalvelujen Kesäkaara on mukana, hän sanoo.

Mies ja nainen seisovat paloauton vierellä.
Aleksi Peurala ja Alisa Elovaara ovat tyytyväisiä hankkeen alkutaipaleeseen.

Palokunnan toiminta tutuksi

Hanke käynnistyi viime vuoden lopussa, ja sitä koordinoi Halikon VPK. Hankkeessa mukana olevan Aleksi Peuralan mukaan olisi mahtavaa, jos projektin myötä pelastustoiminta pääsisi lähemmäs samaa asemaa, jonka esimerkiksi poliisit ovat jo saavuttaneet.

– Poliisin tullessa pihaan moni tulee juttelemaan ja kyselemään, mutta paloautoja katsellaan kauempaa. Hankkeen kautta voimme tehdä toimintaa tutummaksi nuorille ja saada aikaan vuorovaikutusta, mutta myös kertoa esimerkiksi paloturvallisuudesta, Peurala kertoo.

Tänä kesänä hanke vierailee esimerkiksi Kuusjoella MLL:n liikuntatapahtumassa ja Juvankosken leirikeskuksessa Perttelissä.

Turvallisuustaidot viedään nuorten luo

Alisa Elovaara kertoo olevansa oikein tyytyväinen hankkeen tuloksiin tässä vaiheessa. Myös nuorilta saatu palaute on ollut positiivista.

– Nuoret tuntuvat kyllä tykkäävän. Parhaimmillaan tilaisuuksissa on ollut parikymmentä nuorta kerrallaan kuuntelemassa. He pitävät etenkin käytännön tehtävistä ja pienestä kisailusta. Tärkeintä on mennä sinne, missä nuoret ovat jo valmiiksi.

Hanketta on tarkoitus jatkaa ainakin vuoden 2024 kesäkuuhun saakka. Peurala toivoisi, että Salon alueella toimivat palokunnat ottaisivat hankkeen teemat omakseen ja jatkaisivat sitä kautta turvallisuustaitojen lisäämistä nuorten keskuudessa projektin päätyttyä.

Hän myös kannustaa muita yhdistyksiä kehittämään toimintaansa hankkeiden avulla.

– TUTA on meidän toinen hankkeemme, ja edellisestä jäi todella hyvät kokemukset. Ehkä tämä hanke rohkaisee muitakin palokuntia toteuttamaan projekteja, sillä nämä ovat todella opettavaisia ja kehittäviä kokemuksia.

Salon nuorisopalvelujen Kesäkaara oli myös paikalla tapahtumassa.

Vaikuttaminen keräsi nuoret yhteen Turussa

Kolme nuorta keskustelee huoneessa.

 

Tapahtuman aikana nuoret kuulivat eri vaikuttamismahdollisuuksista ja pääsivät myös keskustelemaan vaikuttamisesta ja sen kehittämisestä.

Varsinaissuomalaiset nuoret kokoontuivat sunnuntaina 21. toukokuuta Turun Kuralaan vaikuttajatapahtumaan, jonka teemana oli nuorten vaikuttaminen ja yhteistyön kehittäminen nuorten vaikuttajien välillä. Noin kolme tuntia kestänyt tilaisuus järjestettiin Leader Varsin hyvän toimistolla, ja se oli osa Opportunities for young people -hanketta.

Tapahtumaan osallistui 10 nuorta, ja sitä veti Leader Varsin hyvän projektikoordinaattori Eetu Orava. Hän aloitti tilaisuuden kertomalla Varsin hyvän toiminnasta ja nuorisotyöryhmästä, jonka tavoitteena on edistää nuorten osallisuutta. Ryhmä antaa esimerkiksi lausunnot NuorisoLeader yritys- ja hanketukihakemuksista, tiedottaa NuorisoLeader-toiminnasta ja rahoitusmahdollisuuksista ja osallistuu NuorisoLeader-toiminnan kehittämiseen.

Oravan mukaan tapahtuma sai alkunsa nimenomaan nuorten ideasta.

– Nuorisotyöryhmäläiset saivat itse suunnitella tapahtuman. Sen toteuttamista varten pidettiin suunnittelukokous työryhmäläisten kanssa, ja valmiin rungon jälkeen minä pääsin työntekijänä pähkäilemään lopputoteutuksen, hän kertoo.

Varsin hyvän projektikoordinaattori Eetu Orava ohjasi tapahtuman kulkua.

Vaikuttamismahdollisuuksia Suomesta maailmalle

Tilaisuudessa esiteltiin myös eri järjestöjen toimintaa ja niiden vaikuttamismahdollisuuksia. Ensimmäisenä puheenvuoron sai Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton eli Nuva ry:n liittohallituksen jäsen Eino Koskinen, joka kertoi järjestön toiminnasta, tapahtumista ja kanavista.

Nuva ry on nuorten osallisuuden asiantuntija. Järjestö on perustettu vuonna 1998 ja se toimii Suomen nuorisovaltuustojen, muiden vastaavien nuorten vaikuttajaryhmien ja yleisesti nuorten edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. Se myös edistää nuorten asemaa yhteiskunnassa ja parantaa nuorten osallisuus- ja vaikutusmahdollisuuksia.

Mies pitää puheenvuoroa pöydän ääressä.
Eino Koskinen esitteli Nuva ry:n toimintaa.

Koskisen jälkeen Linnea Parkatti tuli esittelemään Kirkon Ulkomaanavun vaikuttamisverkosto Changemakeria. Kansainvälisen verkoston toiminta alkoi Norjassa vuonna 1992, ja Suomen Changemaker perustettiin vuonna 2004. Sen tarkoituksena on edistää nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnassa, ja toiminnan ytimessä on nuorten osallisuus ja vapaaehtoisuus.

– Changemaker muun muassa tekee kannanottoja, osallistuu mielenosoituksiin ja järjestää tempauksia. Lisäksi vaikutamme Globalisti-lehden ja podcastin kautta, Parkatti kertoo.

Pitkätukkainen nainen pitää esitelmää.
Changemaker tuli tutuksi Linnea Parkatin johdolla.

Miten voi vaikuttaa ja miksi?

Tapahtuman viimeisenä osiona nuoret pääsivät itse keskustelemaan vaikuttamisesta pienryhmissä. Ensimmäiseksi he keskustelivat eri tavoista vaikuttaa, toiseksi syistä vaikuttamisen takana ja viimeiseksi yhteistyöstä eri vaikuttajaryhmien välillä ja kuinka sitä voisi kehittää. Jokaisen kysymyksen jälkeen vuorossa oli avoin keskustelu kaikkien osallistujien kesken ja vastausten purku yhteisesti.

Eri vaikuttamisen tavoista nousivat esiin muun muassa sosiaalinen media, tempaukset, nuorisovaltuustot, eri vaikuttajaryhmät, äänestäminen, mielenosoitukset ja aloitteet. Syitä vaikuttamiselle löytyi esimerkiksi halusta muuttaa maailmaa, ongelmien ratkaisusta ja uusien ihmisten tapaamisesta. Yhteistyötä taas voitaisiin parantaa kommunikoimalla enemmän järjestöjen välillä, kontaktien hyödyntämisellä ja yhteisillä tapahtumilla.

Eetu Oravan mukaan tapahtuma sujui onnistuneesti.

– Tapahtuman parasta antia oli hyvä ja kattava keskustelu nuorten välillä. Oli mukava nähdä, miten jopa eri mielipiteet sopivat keskusteluun asiallisesti mukaan.

Kolme nuorta keskustelee huoneessa.
Nuoret pääsivät vaihtamaan ajatuksia vaikuttamisesta ja sen kehittämisestä.

Tule mukaan toteuttamaan tämän vuoden Kestävän kehityksen viikkoa!

Nainen pitelee käsissään Kestävän kehityksen viikko -kylttiä aurinkoisena kesäpäivänä koivun alla.

Mitä kestävä kehitys käytännössä tarkoittaa? Miten se näkyy kylillä tai eri organisaatioiden toiminnoissa? Pieniä tekoja yhteisöissä ja suuria suunnitelmia tulevaisuuden nuorille?

Kestävän kehityksen viikko on tapahtumaviikko, jolloin yhdessä tuodaan esille esimerkkejä kestävän kehityksen työstä paikallisesti ja laajemmassa mittakaavassa. Tapahtumajärjestäjiksi ovat tervetulleita laajasti kaikki toimijat, valtakunnalliset järjestöt, paikallisyhdistykset, kunnat, koulut ja yritykset. Mitä kirjavampi joukko sen parempi!

Viikon aikana järjestettävä toiminta voi olla ekologista, sosiaalista tai taloudellista kestävyyttä, ja toiminnan voi toteuttaa esimerkiksi työpajoina, luentoina, teemapäivinä, tempauksina, tapahtumina, kampanjoina tai esimerkiksi avoimien ovien tapahtumina. Jo olemassa olevat kestävän kehityksen toimet ja hankkeet kannattaa myös sitoa osaksi Kestävän kehityksen viikkoa.

Tapahtumaviikon taustatahona toimii Kestävän kehityksen viikko – maaseutu edelläkävijänä – verkosto, jonka tavoitteena on tapahtumaviikon kautta tuoda maaseutupolitiikkaa käytännön tasolle. Kestävän kehityksen toimikunta on myös valmistelemassa teeman mukaista valtakunnallista Toiveikas tulevaisuus -kirjoituskilpailua, johon voidaan esimerkiksi eri yhteisöissä ja kouluissa ottaa
osaa.

Tapahtumien ilmoittaminen on jo nyt avattu

Tapahtumat rekisteröidään Kestävän kehityksen viikko -sivustolle, josta löytyy myös kattavasti tietoa viikon järjestelyistä, yhteyshenkilöistä, sekä viestintämateriaalia vapaasti kaikkien osallistuvien tahojen hyödynnettäväksi. Viime vuodesta poiketen tapahtumia pääsee itse muokkaamaan rekisteröinnin jälkeenkin.

Tule mukaan!

  • Miettikää, mitä voitte järjestää, joka koskee joko sosiaalista, taloudellista tai ekologista kestävyyttä.
  • Suunnitelkaa tapahtuma kestävän kehityksen viikolle, viikko 39.
  • Miettikää kumppaneita ja kohderyhmää.
  • Varatkaa mahdolliset luennoitsijat ja tilat. Pohtikaa myös, miten tilaisuuteen kuljetaan.
  • Rekisteröikää tapahtumanne Kestävän kehityksen viikko -sivustolla, 31.8 mennessä.

Tapahtuma kokoaa niin paikallisia tapahtumia kymmenessä maakunnassa kuin valtakuunnallista ohjelmaa, tapahtumaviikon partnerina toimii Euroopan kestävän kehityksen viikko.