Aurajoentien Kulttuurirallia vietetään taas 27.–28.8.

Lautaseinässä kyltti, jossa lukee "Tervetuloa!"

 

Aurajoentien Kulttuuriralli avaa Aurajoentien matkailutien nähtävyyksien ovet elokuun viimeisenä viikonloppuna jo kolmatta vuotta peräkkäin. Mukana on yli 30 kohdetta Liedosta Oripäähän.

Ars Auranmaa ry ja Aurajoentie herää eloon- hanke järjestävät jälleen Aurajoentien Kulttuurirallin, jolloin suuri osa tien varren kulttuurikohteista on auki. Yleisön pyynnöstä tapahtuma järjestetään kaksipäiväisenä lauantaista sunnuntaihin 27.–28. elokuuta. Kohteet ovat auki molempina päivinä klo 11–16 ja sijaitsevat Aurajoentien matkailutien varrella (tie 222, 2255) tai lähistöllä.

Kulttuurirallin aikana matkailutien varrella olevat yritykset, yksityiset henkilöt ja yhdistykset avaavat kotiensa tai maatilojensa ovet konsertteineen, pop up -ravintoloineen ja näyttelyineen.

– Jokainen kävijä löytää varmasti itselleen mieluisia vierailukohteita. Elävää musiikkia on tarjolla useammassa kohteessa. Eikä autottomien tarvitse suinkaan jäädä pelkästään omalle kylälle, sillä tapahtumassa on mahdollisuus kulkea kylien ja kohteiden välillä maksuttomalla linja-autokuljetuksella, sanoo Ars Auranmaan puheenjohtaja Susanna Joki.

Tapahtuman kartat ovat ilmestyneet ja niitä saa tapahtumapäivinä kohteista. Ennakkoon karttaan voi tutustua Aurajoentien Facebook-sivuilla sekä kotisivuilla. Suurin osa kohteista sijaitsee tien varressa, muutamat kohteet ovat kauempana. 

Elokuun viimeisenä viikonloppuna on tänäkin vuonna hurjasti ohjelmaa, sillä samanaikaisesti toteutuu Aurajoentien Kulttuuriralli, valtakunnallinen Nuku Yö Ulkona -tapahtuma, Aurajokivarsikirppisralli, Aurajoen yömelonta, Linnavuoren yö sekä Lieto-viikko! Lauantaina juhlistetaan Suomen luonnon päivää ja sunnuntaina Varsinais-Suomen Museopäivää, listaa Aurajoentie herää eloon -hankkeen projektikoordinaattori Susanna Ansio.

Tapahtumassa on mukana viime vuodelta tuttuja kohteita, mutta myös uusia helmiä tutustuttavaksi. Esimerkiksi Liedossa pääsee tutustumaan lauantaina kahvimuseoon ja molempina päivinä Liedon kirkkoon. Aurassa Äären tila esittelee sunnuntaina vanhoja käsitöitä ja Auraamossa käynnistetään Runorysä. Pöytyältä on ensi kertaa rallissa mukana legomuseo Vanha Palikka ja Terveydenhuoltomuseo. Määhärissä Pöytyällä tapahtuu koko viikonlopun kansallispukujen tuuletuksesta Turun Sotilaskotiyhdistyksen puffettiin. Oripäässä muun muassa kotiseutumuseo Kivimakasiini on avoinna molempina päivinä.

Tapahtuma tarjoaa paitsi laajan ja tasokkaan kattauksen vierailukohteita, myös mahdollisuuden nähdä oma kotiseutu uusin silmin. Matkailutien tapahtuma mahdollistaa samanaikaisesti kulttuurillisen kokemuksen sekä mahdollisuuden liikkua kansallismaisemassa jokivartta ihaillen. Aurajoentie on listattu koko pituudeltaan valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi ja Aurajokilaakso on yksi Suomen kansallismaisemista. Matkailutie sai kevään 2022 aikana myös viralliset matkailutiekyltit sekä infotaulut. 

 

Aurajoentien matkailutien kehittämisen taustalla on Aurajoentie herää eloon -hanke 1.1.2021–31.12.2022. Hanketta rahoitetaan EU:n maaseuturahastosta Leader-toimintaryhmien Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry:n ja Varsin Hyvä ry:n kautta. Hanketta hallinnoi Auran kunta. Aura, Lieto, Pöytyä ja Oripään kunnat osallistuvat kehittämiseen omarahoituksen myötä.

Kesä täynnä tapahtumia! Aurajoentie kutsuu seikkailulle kansallismaisemaan!

Pariskunta Aurajoen rannalla.
Kuva: VisitLieto.

 

Kesän kohisevin uutuus on Varsinais-Suomen maalaismaisemaa halkova uusi Aurajoentien matkailutie. 70 kilometrin matkalla voi pysähtyä ihastelemaan koskien pauhua, tähystää viljavien peltojen yli, todistaa historian havinaa vanhoissa kirkoissa ja museoissa sekä pysähtyä herkuille kahviloihin.

Uusi matkailutie, Aurajoentie, kulkee Turusta Oripäähän asti valtakunnallisesti arvokkaalla Aurajokilaakson maisema-alueella. Tänä kesänä matkailutien kokonaisuutta nostetaan kaiken kansan tietoisuuteen.

Aurajoentie herää eloon, kun matkailutien varren historiallinen kansallismaisema nousee tärkeäksi alueellisen ja kotimaan matkailun kärjeksi. Kansallismaisema joen kera, luonto, maaseudun rauha, museolliset kahvilat ovat tien parhainta antia. Maisemista voit nauttia parhaiten moottoripyörällä, kävellen, pyöräillen tai suppaillen, kertoo matkailukoordinaattori Susanna Ansio.

Matkailutiellä on tekemistä monenlaiselle matkailijalle läheltä ja kaukaa. Lapsiperheille sopivat muutaman kilometrin luontopolut. Aktiiviliikkujat voivat pyöräillä koko matkan ja halutessaan tulla bussilla takaisin lähtöpisteeseen tai nukkua yön yli riippukeinussa. Motoristit voivat ajella tietä ja nauttia kahviloiden tarjonnasta. Turusta voi vuokrata polkupyöriä, jotka voidaan kuljettaa vaikka Aurajoentien pohjoispäähän. Sähköläskipyöriä tai sup-lautoja voi vuokrata matkan varrelta. Tiellä toimii julkista liikennettä välillä Turku-Lieto-Aura-Pöytyä-Oripää. Matkailuinfot palvelevat matkailijoita kaikissa tien varren kunnissa.

Tien elävyyttä ja tunnettuutta nostetaan tulevana kesänä, kun erilaiset tapahtumat synnyttävät vipinää tien läheisyyteen. Aurajoentien kesän starttaa valtakunnallinen teemapäivä, Avoimet Puutarhat sunnuntaina 20. kesäkuuta. Heinäkuun alkuun on suunniteltu Aurajoki SUP 3.–4. heinäkuuta, joka ihastuttaa jokimaisemallaan. Heti seuraavana viikonloppuna Oripään valtaa Villi ori 9.–10. heinäkuuta. Elokuun 28.–29. on aika superviikonlopun, sillä silloin toteutetaan Aurajoentien Yö ja Kulttuuriralli. Samalla juhlistetaan Suomen luonnon päivää ja Varsinais-Suomen Museopäivää. Kesän aikana testataan myös ihastuttavaa lammasjoogaa ja juhlitaan laululavan avajaisia joen varrella Aurassa.

Vanha keskiaikainen tielinja, johon Aurajoentie perustuu, alkaa Turun Suurtorilta, kulkee Raunistulan läpi ja Maarian kirkon ohi kohti Auraa (tie 222). Matkailutie halkoo Liedon kuntaa, Auran keskustaajaman ja Pöytyän Riihikosken päättyen Oripään keskustaajaman koillispuolelle. Tämä Aurajoen länsirantaa kulkeva vanha ja historiallinen tie on tunnettu Museoviraston rekistereissä Varkaantienä, kuuluu Museoviraston luokkaan valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt.

Aurajoentien matkailutie on avoinna vuoden jokaisena päivänä. Matkailutien palvelukartta valmistuu toukokuun lopulla ja tienvarsikyltit saadaan paikoilleen syksyllä. Palvelut, luontokohteet ja nähtävyydet aukioloaikoineen löytyvät osoitteesta www.aurajoentie.fi

Aurajoentien matkailutien kehittämisen taustalla on Aurajoentie herää eloon-hanke 1.1.2021–31.12.2022. Hanketta rahoitetaan EU:n maaseuturahastosta Leader-toimintaryhmien Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry:n ja Varsin Hyvä ry:n kautta. Hanketta hallinnoi Auran kunta. Aura, Lieto, Pöytyä ja Oripään kunnat osallistuvat kehittämiseen omarahoituksen myötä.