Maastopyöräily nostaa tunteet pintaan maaseudulla

Viisi ihmistä istuu pöydän ääressä.

 

Maastopyöräily on yksi maaseudun tämän hetken trendilajeista. Erityisesti sähköavusteiset fatbiket saavat ihmisiä metsiin, mutta myös barrikadeille. Ehkä tärkein vinkki lajin uusille harrastajille olisikin se, että jokaisella polkaisulla muistaisi olevansa jonkun omistamalla maalla. 

Varsinais-Suomen maaseutuverkosto kokoontui keskiviikkona 29. syyskuuta Varsinais-Suomen 2021 Vuoden kylään – Nousiaisten Valpperiin. Päivän aikana seurattiin etäyhteydellä valtakunnallista Maaseutuparlamenttia ja keskusteltiin muun muassa maaseudun trendilajista: maastopyöräilystä.

Maastopyöräilyn ympärille rakennettuun paneelikeskusteluun osallistuivat Akselikuntien pyörämatkailun kehittämishankkeessa työskentelevä Jouko Parviainen (kuvassa vasemmalla), maanomistajia keskustelussa edustanut MTK Varsinais-Suomen aluepäällikkö Terhi Löfstedt, Fillaripäiväkirjoista tuttu pyöräilyn harrastaja Jaska Halttunen, useita retkeilyreittejä rahoittaneen ja kehittäneen Leader Varsin Hyvän toiminnanjohtaja Pia Poikonen sekä Valpperin maastopyörähankkeessa mukana ollut Reima Rantanen.

Tapahtuman osallistujat pääsivät testaamaan Valpperin uutta maastopyöräreittiä ja olivat heti myytyjä. Hulppeat maisemat ja vaihteleva maasto tarjoavat upean elämyksen – ja vauhdin hurmaan pääsee sähköavusteisella pyörällä vaikka olisi vähän heikompikin pyöräilykunto. Ei siis ihme, että laji kasvattaa suosiotaan jatkuvasti!

Maastopyöräilyn suosion lisääntymisellä on kuitenkin ollut myös varjopuolia, ainakin jos maanomistajilta kysytään. MTK:n Terhi Löfstedt kertoo, että parhaillaankin on käynnissä pari oikeudenkäyntiä, joissa maanomistajat hakevat korvauksia heidän maillaan aiheutetusta vahingosta esimerkiksi taimikoille. 

– Jokamiehenoikeudet sallivat niin patikoinnin, polkujuoksun kuin maastopyöräilynkin. Muiden mailla saa siis liikkua, mutta luontoon ei saa jättää jälkiä, eli esimerkiksi katkoa oksia tai ajella niin, että sammalet lentelee. Suurin osa luonnossa liikkujista on fiksuja, mutta yksittäiset välinpitämättömät ihmiset onnistuvat tahraamaan helposti kaikkien maineen. Aina löytyy joku, joka ei kunnioita toisen omaisuutta ja silloin kaikki joutuvat kärsimään, Löfstedt avaa hankalaa tilannetta. 

Leader Varsin Hyvän hankeneuvoja Eeva Mettala-Willberg kävi testaamassa Valpperin maastopyöräreittiä. Nousiaisten Alku vuokraa sähköavusteisia maastopyöriä Valpperin urheilutalolla.

Jokamiehen oikeuksilla saa siis liikkua, mutta merkittyjä reittejä ei voi tehdä ilman maanomistajien lupaa, eikä järjestää kilpailuja tai kaupallista toimintaa. Valpperin maastopyöräreitin tehnyt Nousiaisten Alku törmäsi tähän tosiasiaan omassa hankkeessaan. Alun perin seuran tavoitteena oli tehdä yli 20 kilometrin mittainen reitti, joka yhdistäisi Valpperin Kuhankuonon retkeilyreitistöön, mutta kaikilta maanomistajilta ei saatu hankkeeseen lupaa.

– Nyt meillä on 13 kilometrin mittainen reitti. Reitti on saanut paljon kehuja ja haastetta riittää kokeneillekin harrastajille. Kesällä maastopyöräilijät pystyvät hyödyntämään myös hiihtolatujen pohjia, mutta talveksi meidän pitää erottaa reitit selkeästi toisistaan, ettei pyöräilijät ja hiihtäjät törmää toisiinsa, Reima Rantanen kommentoi. 

Jouko Parviainen kertoo, että monissa hankkeissa maanomistajat ovat antaneet luvat reitin perustamiselle mielellään sillä ajatuksella, että jos maastopyöräilijät polkevat kaikki samaa polkua pitkin, muu metsä pysyy paremmassa kunnossa. Toisaalta opastuskaan ei ole aina johtanut toivottuun lopputulokseen, sillä seikkailun nälkäiset maastopyöräilijät ovat ahkeria poikkeamaan merkatuilta reiteiltä, kun vastaan tulee houkuttelevan näköinen maisema. 

– Sen lisäksi, että mietitään missä liikutaan, pitäisi miettiä myös milloin liikutaan. Kuivalla säällä maasto kärsii pyöräilystä vähemmän, mutta märkään metsään jäljet jää helposti, Parviainen muistuttaa. 

Valpperin maastopyöräreitti kuten moni Turun seudun luontopolkukin on saanut maaseuturahaston tukea Leader Varsin Hyvän kautta. Pia Poikosen mukaan Leader-tukea reitistöhankkeilleen voivat saada niin yleishyödylliset yhdistykset kuin maaseudun yrityksetkin.

Fillaripäiväkirja Hangosta Nuorgamiin

Mies luennoi oikeassa reunassa, valkokankaalla näkyy hänen Youtube-videonsa retkipyöräilystä.
Jaska Halttunen kertoi tapahtumassa tekemistään pyöräretkistä, joiden perusteella Suomi on seikkailijan paratiisi.

Jaska Halttunen on pyöräillyt Hangosta Nuorgamiin kolmessa viikossa ja kirjoittanut reissustaan kirjan. 

– Se retki muutti elämäni kulun, opetti kaiken retkeilystä ja paljon itsestäni, muistelee Halttunen. 

Suuri yleisö tuntee hänet Youtubessa julkaistuista Fillaripäiväkirja-videoista, joita aletaan pian esittää myös AlfaTV:ssä. Nykyisin Halttunen polkee lähinnä metsissä, joissa ei tarvitse varoa autoja. 

– Suomi on seikkailijan paratiisi ja maastopyöräily on vienyt minut aivan uudenlaisiin seikkailuihin. Viime aikoina olen testaillut pyörämatkailun rajoja ja huomannut, että huonoja kelejä pyöräilylle ei oikeastaan ole, on vain huonoja varusteita. Talvella olen vetänyt ahkiota pyörän perässä. Talvipyöräilykään ei ole mitenkään vaikeaa, vaikka se vaatiikin vähän enemmän viitseliäisyyttä.

Ympärivuotiseen retkeilyyn ja varusteisiin keskitytään paljon Halttusen seuraavassa kirjassa, joka on parhaillaan työn alla. 

Halttunen on myös itse ollut mukana kehittämässä uusia reittejä kotikuntaansa Karkkilaan. Reittejä tehdessä hän kannustaa miettimään, miten samat reitistöt pystyisivät palvelemaan mahdollisimman monenlaisia pyöräilijöitä. 

– Reittien merkkaamisessa olisi tärkeää, että seuraava merkkipaalu on koko ajan näkyvissä. Koskaan ei saisi reitin käyttäjälle tulla sellainen olo, että on eksynyt. Lisäksi reitillä olisi hyvä olla merkittynä vaikeusaste ja myös kilometriviittoja, jotta reitin varrella tietää, kuinka pitkä matka on maaliin tai vaikka seuraavalle laavulle, Halttunen neuvoo. 

Lisäksi hänen mielestään olisi tärkeää, että reitin voisi aina ladata omaan navigaattoriinsa sähköisessä muodossa, mutta paperikarttojakaan ei kannata unohtaa. 

– On aina kiva nähdä kerralla koko reitti ja kaikki sen varrella olevat palvelut. Nyt kun sähköpyöräily koko ajan yleistyy, olisi hyvä saada kartalle myös latauspaikat. Pyöräilijöillä on yleensä oma laturi mukana, joten pelkkä pistorasia riittää, Halttunen jatkaa. 

Uusi pyöräilyreitistö Akselikuntiin

Mies luennoi. Kuvassa vasemmalla näkyy retkipyörä.
Jouko Parviainen kertoi Akselikuntien pyörämatkailun kehittämishankkeesta.

Akselikuntien eli Nousiaisten, Maskun ja Mynämäen yhteisessä Leader-rahoitteisessa pyörämatkailuhankkeessa suunnitellaan uutta pyöräilyreitistöä, joka palvelisi sekä paikallisia että matkailijoita. Toiveissa olisi sellainen reitistö, joka tarjoaa sopivia päivämatkoja niin maastopyöräilijöille, retkipyöräilijöille kuin maantiepolkijoillekin. Myös reitistön varrella olevia palveluita kehitetään osana hanketta, ja tavoitteena on yhdistää Akselikuntien reitit myös Turun seudun ja koko Lounais-Suomen olemassa oleviin reitistöihin. 

– Sitä kautta olisi mahdollisuus saada myös kansainvälisiä matkailijoita, Parviainen toteaa. 

Jo useampia pyörämatkailun kehittämishankkeita vetänyt Parviainen pohtii paikallisten kanssa myös sitä, miten sesonkia voisi pidentää ja mitkä ovat niitä asioita, jotka voisivat tuoda pyörämatkailijoita juuri Akselikuntiin. 

– Suomea pidetään turvallisena matkailukohteena ja meillä on monipuolinen maasto. Täällä on jokamiehenoikeudet ja mahdollisuus saunoa. Lisäksi on hyvää lähiruokaa ja paljon pienimuotoisia, mutta suuresti ihmisiä koskettavia elämyksiä. Pyörämatkailun suosio on parhaillaan hurjassa nousussa ja se tarjoaa maaseudulle hyvän mahdollisuuden näyttää parhaat puolensa!

Frisbeegolfia ja sukupolvien välistä yhteistyötä

Nainen heittää frisbeetä metsässä.
Leader Varsin Hyvän toiminnanjohtaja Pia Poikonen Valpperin uudella frisbeegolfradalla.

Valpperilaiset Reima Rantanen ja Jukka Heinonen kertoivat tapahtumassa Valpperin kylästä ja sen historiasta aina 1500-luvulle asti. Valpperilaiset hakivat Vuoden kylä -titteliä jo vuonna 2017, kun uusi kyläkoulu valmistui, mutta silloin voitto lähti Loimaalle Virttaan kylään. Kylätekopalkinto koulun perustamisesti innosti kuitenkin hakemaan uudelleen ja nyt perusteitakin oli enemmän. Muutaman välissä kuluneen vuoden aikana Valpperissa oli ehditty muun muassa remontoida urheilutalo, rakentaa kuntoportaat ja kota sekä tehdä maastopyörä- ja frisbeegolfradat. 

– Tänä syksynä avatulla frisbeegolfradalla on heittäjiä joka arki-ilta noin 50, ja viikonloppuisin radalla saattaa käydä yli sata ihmistä päivässä, Rantanen kertoo.

Frisbeegolfista puhuttaessa Heinonen nostaa esiin myös kyläläisten talkoohengen. 

– Valpperissa on oikeastaan kaksi ihmettä. Toinen on se, että täällä on joka talvi lunta ja toinen on eri sukupolvia yhdistävä talkoohenki. Meidän kylän nuoret ja eläkeläiset tekivät frisbeegolfrataa yhdessä talkoilla koko viime kesän, hän kiittelee. 

Kaksi miestä luennoimassa liikuntasalissa.
Reima Rantanen ja Jukka Heinonen esittelivät Valpperin kylää.

Asukkaita Valpperin koulupiirissä on noin 300. Kyläkoulussa oppilaita on ollut 30–50 vuodessa ja opettajia on kolme. Ensimmäisen ja toisen luokan oppilaita opettava koulun rehtori Satu Mäkinen ja Nousiaisten kunnan sivistysjohtaja Pasi Isokangas esittelivät Maaseutuparlamentin osallistujille Valpperin kyläkoulua ja muun muassa siellä tehtävää ympäristökasvatustyötä, joka palkittiin alkuvuodesta 2021 ympäristökasvatusjärjestö FEE:n myöntämällä Vihreällä lipulla. 

Kyläläisten mukaan koko Valpperin kylähenki nousi uuden kyläkoulun myötä aivan uudelle tasolle. 

– Koulu on meidän yhdistävä voima, joka saa ihmiset liikkeelle, Heinonen summaa. 

Vuoden kylä -tittelin kunniaksi Valpperiin on tehty Vuoden kylä 2021 -kyltti ja avattu kylälle uudet verkkosivut osoitteeseen www.valpperi.fi

Valpperin koulun rehtori esitteli nykyaikaista kyläkoulua maaseutuparlamentin väelle. Pulpettien päällä olevat muovipurkit ovat oppilaiden maskeja varten.

 

Teksti ja kuvat: Janica Vilen

 

Maaseutuparlamentti on Suomen suurin ideafestivaali ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen paikka. Tapahtuma järjestettiin 28.–30.9.2021 verkossa ja monipaikkaisesti eri puolilla maata. Osana Maaseutuparlamenttia julkistettiin myös maaseutupoliittinen julkilausuma.

Nousiaisten Valpperi on Varsinais-Suomen Vuoden kylä 2021!

Ilmakuva Valpperista, jonka päällä teksti "Varsinais-Suomen Vuoden kylä 2021: VALPPERI Nousiainen.

 

Varsinais-Suomen Kylät ry on valinnut Nousiaisten Valpperin kylän Vuoden 2021 varsinaissuomalaiseksi kyläksi. Vuoden kylä -tittelin lisäksi kilpailussa jaettiin tänä vuonna kunniamaininta Nauvon kirkonkylälle ja erityispalkinto Paimion Sahan seudun alueelle. Palkinnot jaettiin Varsinais-Suomen Kyläpäivän yhteydessä sunnuntaina 11. heinäkuuta Salon Hajalassa. 

Varsinais-Suomen Vuoden kylä 2021 on Nousiaisten Valpperi, joka on viime vuosina kokenut melkoisen muodonmuutoksen: Kylään rakennettiin vuonna 2015 uusi kyläkoulu, jossa opiskelee kolmisenkymmentä lasta. Pari vuotta sitten remontoitiin urheilutalo, jonka läheisyyteen on nyt kunnostettu uimapaikka ja sauna, jotka palvelevat ympäri vuoden. Uudella kodalla voi nauttia kesäviikonloppuisin paikallisen nuoren pyörittämän kotakahvilan herkuista ja muina aikoina syödä omia eväitä. Valpperiin on hiljattain tehty myös ÄssäMix-kenttä, juoksuportaat, rantalentopallokenttä, frisbeegolfrata ja 10 km mittainen maastopyöräreitti, jota laajennetaan pian toisetkin 10 km. 

Ennestään kylällä on maankuulu latuverkosto, ja myös Nousiaisten kunnan virkistysalue Rantapiha Kurjenrahkan kansallispuistossa on Valpperin aluetta. Koulun vanhempainyhdistys jäädyttää luistelukenttää talkoilla ja kesäisin kylän lapset kokoontuvat pelaamaan jalkapalloa. Myös leikkikenttä pidetään kunnossa talkoovoimin. 

Työ liikunnan ja urheilun parissa on Valpperissa ollut pitkäjänteistä, mutta moni asia on kulminoitunut juuri vuoteen 2021. Eikä kaikki suinkaan tähän lopu. Elokuussa luvassa on vielä Valpperin uuden maastopyöräreitin ensimmäinen MTB-tapahtuma, josta odotellaan samanlaista menestystä kuin Valpperin tunnetuista hiihtokilpailuista. Lisäksi kyläläiset kokoavat parhaillaan Valpperille verkkosivuja, jotta muutkin kuin kyläaktiivit saavat tietoa uusista palveluista. 

Ilmakuva Valpperin urheilutalon ja koulun alueelta.
Valpperin urheilutalon (kuvassa oikealla) ympäristö on kokenut viime vuosina kunnon muodonmuutoksen, joka alkoi kyläkoulun (punainen rakennus kuvan taka-alalla) rakentamisesta vuonna 2015. Nyt alueella on suosittujen hiihtolatujen lisäksi muun muassa maastopyöreitti, kota, kuntoportaat, uimapaikka ja sauna.

Sukupolvet yhteistyössä

Vuoden kylä -kilpailun raatia ilahdutti erityisesti se, miten Valpperissa talkoillaan yhdessä monen sukupolven kesken. Esimerkiksi frisbeegolfradan avauspaikkojen pohjia nikkaroitiin talvella paikallisten eläkeläisten ja teinien kesken ja sama porukka lähti kevään tullen talkoisiin maastoon. 

– Huomionarvoista on, että esimerkiksi maastopyörävuokraamoa ja kotakahvilaa pyörittävät 4H-nuorten yritykset, toteaa Varsinais-Suomen kyläasiamies Tauno Linkoranta. 

Kylällä asuva kuuden lapsen äiti ja vanhempainyhdistyksen aktiivi Heidi Sukari pitää kyläkoulua Valpperin sydämenä.

– Meidän lapsilla on koulumatkaa 900 metriä. Jos kyläkoulua ei olisi, pitäisi matkustaa bussilla 15 kilometrin päähän. On todella harvinaista, että vielä johonkin tehdään uusi kyläkoulu, kun muualta niitä päin vastoin lakkautetaan, hän kommentoi.

Lisäksi hän on iloinen kylän liikuntamahdollisuuksista. 

– Meidänkin alakouluikäisiä lapsia saa oikein hakemalla hakea kotiin välillä syömään. Jos tällaisia puitteita ei olisi, moni lapsi saattaisi jäädä yksin kotiin pelaamaan puhelimellaan, Sukari jatkaa. 

Kuvassa kahdeksan ihmistä terassilla.
Valpperilaiset puhaltavat yhteen hiileen. Parasta kylässä on heidän mukaansa kyläkoulu, liikuntamahdollisuudet ja yhteishenki.

Testamentti vauhditti yhteistyötä

Kylällä asuvan Markku Arvolan mukaan juurisyy siihen, miksi Valpperi on nyt kehittynyt niin paljon, on Erkki Peltolan testamentti, jonka kautta saatiin varoja Valpperin kehittämiseen. Testamenttivaroista perustettiin vuonna 2018 Valpperin kehittämisrahasto, joka käyttää varoja testamentin ehtojen mukaisesti pitkäjänteisesti Valpperin kylän hyväksi.

– Se on edesauttanut yhteistyötä koulun, paikallisten yhdistysten ja kylän asukkaiden välillä. Viimeisen vuoden aikana on saatu yhteistyöllä paljon aikaan, Arvola kiittelee. 

Kylähenki oli kuitenkin kohdillaan jo ennen testamenttia. Tiistaisin pidettävä kyläkahvila on tuonut ihmisiä yhteen – samoin niin ikään tiistaisin järjestettävä nuorisosähly. Perhepartio tarjoaa toimintaa jo alle kouluikäisille ja talkootyössä ihmiset ovat tulleet hyviksi ystäviksi.

Valpperin valkea ihme!

Viime vuosina Valpperiin on tullut paljon uusia mahdollisuuksia kesälajien harrastamiseen, mutta hiihto oli kuitenkin se, mistä kaikki alkoi. Valpperin hiihtoladuilla riittää mäkiä ja haastetta!

– Täällä puhutaan Valpperin valkeasta ihmeestä. Vieressä olevat isot suot luovat tänne vilpoisen pienilmaston, minkä vuoksi täällä on aina hiukan parempi lumitilanne kuin muualla, selittää kylällä asuva Päivi Lehtonen. 

Hänkin on omalta osaltaan vaikuttanut kylän elinvoimaan, sillä koronan alkaessa hän perusti kotiinsa Take away -kioskin, josta Kuhankuonon retkeilijät voivat napata lämmintä ruokaa mukaansa. 

 

Nauvon kirkonkylälle kunniamaininta

Nauvon kirkonkylä eli Nagu Kyrkbacken tuli Vuoden kylä -kisassa toiseksi ja saa näin ollen kunniamaininnan. 

– Yhteisellä tekemisellä ja yhteistyöllä Nauvon kirkonkylästä on tullut erinomaisen vetovoimainen kyläkeskus Paraisilla. Yritysvetoisten palveluiden, kuten vierasvenesataman, ohella yhdistykset ovat järjestäneet jo pitkään suosittuja tapahtumia, jotka houkuttelevat väkeä kauempaakin, Tauno Linkoranta perustelee valintaa. 

Yhdistysyhteistyön yksi keskeinen uroteko on ollut Kunnantuvan pelastaminen ja kunnostus. 

– Kuusi yhdistystä perusti tätä varten yhteisen Föreningen Kommunalstugan i Nagu rf:n, joka kehittää tilasta kylän olohuonetta. Nauvo on tullut tutuksi myös tuloksekkaasta maahanmuuttajien kotouttamistyöstä, Linkoranta jatkaa. 

Mikael Aalto Kunnantuvan ulko-ovella.
Kyläläisten yhdessä remontoima Kunnantupa on keskeinen paikka Nauvon kirkonkylässä. Kyläaktiivi Mikael Aalto kertoo, että remontin myötä tuvassa on nyt muun muassa parempi keittiö, uusi sähköjärjestelmä, ilmalämpöpumppu ja hyvä kokousjärjestelmä yhdistysten kokouksia varten.

Erityispalkinto Paimion Sahan seudun alueelle

Vuoden kylä -kisan erityismaininta päätettiin antaa Paimion Sahan Seudun alueelle. 

– Hakemuksen lähettänyt Aikuisten Olohuone ry haastoi hienosti miettimään, mikä oikeastaan on kylä. Paimiossa Sahan Seudun alue oli sahan loppumisen jälkeen 1986 pitkään hylättynä. Kaupunki päätti kuitenkin vuonna 2011 kunnostaa alueen Jokipuiston virkistysalueeksi, kertoo Linkoranta. 

Sittemmin alueesta on tullut keskeinen kokoontumis- ja virkistyspaikka. Siellä voi kuntoilla ja ulkoilla ja yhdistykset järjestävät siellä tapahtumia. Olennainen osa aluetta on naapuruston hieno pientalomiljöö, jossa vanhoja omakotitaloja ja huviloita on kunnostettu pieteetillä. Myös Joulukujana tunnettu Postinkuja kuuluu alueeseen, samoin kuin Työväentalo Isku, jota on kunnostettu Tapahtumatalo Iskuksi yksityishenkilön voimin vuodesta 2017 lähtien.

Ilmakuva Paimion joesta ja Jokipuistosta.
Paimioon 1889 perustetun Sahan rannassa on nykyisin Paimion Jokipuisto, jossa on muun muassa petankkikenttä, pulkkamäki, grillikatos, ulkokuntosali, kuntoportaat ja laituri.

Jo 20 kylää palkittu

Valpperi on Vuoden kylä -kilpailun 20. voittaja. Aikaisemmat palkinnot ovat saaneet Salon Hajala (2020), Kemiönsaaren Västanfjärd (2019), Salon Märynummi (2018), Loimaan Virttaa (2017), Taalintehtaan Dalsbruk (2016), Uudenkaupungin Pyhämaan Luoto (2015), Mynämäen Asemanseutu (2014), Sauvon Karuna (2013), Naantalin Livonsaari (2012), Pöytyän Uusikartano (2011), Salon Teijon alue (2010), Someron Häntälä (2009), Yläneen Tourula-Keihäskoski (2008), Taivassalon Vehas (2007), Someron Kultela (2006), Laitilan Untamala (2005), Loimaan Niinijoki (2004), Kiskon Aijala-Kaukuri (2003) ja Loimaan Haara-Onkijoki (2002).

Tänä vuonna kilpailun teemana oli Taitava kylä. Tällaisella kylällä hallitaan jokin asia tai asiat erityisen hyvin. Kylä kenties jopa tunnetaan muualla tästä taidostaan. Taitoa myös välitetään kylässä uusille toimijoille.

Vuoden 2021 valinnat teki Varsinais-Suomen Kylät ry:n kokoama kuusihenkinen raati, jossa Varsinais-Suomen Kylät ry:tä edustivat yhdistyksen puheenjohtaja Sami Tantarimäki sekä kyläasiamies Tauno Linkoranta ja kyläaktivaattori Joonatan Stenwall. Mukana olivat myös Varsinais-Suomen liitosta Sami Heinonen, Haloo Maaseutu -hankkeen tiedottaja Janica Vilen ja Eero Kaskela Osuuspankista. 

Karttakuva, jossa 20 merkintää kaikkien voittajakylien kohdalla.

 

Janica Vilen