Aurajoentie valmistautuu uuteen kesään

Aurajoen matkailutien standi ja esitteitä.

 

Kansallismaisemassa mutkitteleva Aurajoen matkailutie tarjoaa kulkijoilleen koskien pauhua, viljavia peltoja, historiallista havinaa kirkoissa ja museoissa sekä herkullisia makuja kahviloissa.  

Viime vuonna paikkansa virallisten matkailuteiden joukossa lunastanut Aurajoentie herää jälleen kesäiseen eloon.

– Aurajoentien matkailutiekyltit eli matkailutien viitoittavat liikennemerkit tullaan pystyttämään tien varteen toukokuun 2022 aikana. Matkailutiekylttejä tulee kaikkiaan 42 kappaletta 70 kilometrin pituiselle matkalle Turusta Oripäähän, kertoo matkailukoordinaattori Susanna Ansio. 

Liikennemerkkien lisäksi kesän 2022 aikana valmistuu tien varren infotaulut, joista yksi on suunniteltu Aurajoentien eteläiseen alkupäähän Turun Maarian kirkon edustalle ja toinen pohjoisen alkupään lähettyville Oripään keskustaan. Lisäksi pystytetään infotaulut Pöytyän Riihikoskelle, Lietoon Vilkkimäen meijerille ja Auraan Auraamon pihalle.

– Uudistamme parhaillaan myös tien painettua palvelukarttaausi painos saadaan jakoon toukokuun lopulla, sopivasti uuden kesäkauden alkuun mennessä, Ansio jatkaa.

Tien varren palvelut, luontokohteet ja nähtävyydet aukioloaikoineen löytyvät kootusti sivustolta aurajoentie.fi.

– Oman matkan suunnitteleminen kannattaa aloittaa tutustumalla sivustoon. Vaihtoehtoisesti voi tutkia myös painettua palvelukarttaa. Karttoja on saatavilla vapaasti tien varren yrityksissä. Kaikille löytyy nähtävää ja koettavaa huolimatta siitä, lähteekö matkaan kävellen, pyörällä, autolla, moottoripyörällä tai suppaillen. Kansallismaisemaa kulkiessa pääsee takuuvarmasti nauttimaan jokimaisemasta, luonnosta, maaseudun rauhasta ja museollisista kahviloista, Ansio lupaa.

Matkailutiellä on tekemistä kaikille! Lapsiperheille sopivat muutaman kilometrin luontopolut. Aktiiviliikkujat voivat pyöräillä koko matkan ja halutessaan tulla bussilla takaisin lähtöpisteeseen tai nukkua maatilan loft-huoneessa. Motoristit voivat ajella tietä ja nauttia kahviloiden tarjonnasta. Turusta voi vuokrata polkupyöriä, jotka voidaan kuljettaa vaikka Aurajoentien pohjoispäähän. Sähköläskipyöriä tai sup-lautoja voi vuokrata matkan varrelta. Julkista liikennettä on tarjolla välillä Turku-Lieto-Aura-Pöytyä-Oripää. Matkailuinfot palvelevat matkailijoita kaikissa tien varren kunnissa.

Paljon tapahtumia tulossa!

Tulevana kesänä tien varrella toteutetaan tapahtumia erilaisilla teemoilla.

  • 19.4. klo 18–19.30: Innostu ja Osallistu -webinaari Teams-yhteydellä
  • 13.–19.6. Aurinkoviikko
  • 18.6. Avoimet Ovet Aurajoentiellä – tien yritykset ja toimijat tutuiksi
  • 1.7. Micke & Leftyn blues-konsertti Oripäässä
  • 6.8. Aurajoki SUP 2022
  • 19.–28.8. Lieto-viikko
  • 27.–28.8. Aurajoentien Kulttuuriralli

Aurajoentien matkailutie kulkee Turusta Oripäähän asti valtakunnallisesti arvokkaalla Aurajokilaakson maisema-alueella. Vanha keskiaikainen tielinja, johon Aurajoentie
perustuu, alkaa Turun Suurtorilta, kulkee Raunistulan läpi ja Maarian kirkon ohi kohti Auraa (tie 222). Matkailutie halkoo Liedon kuntaa, Auran keskustaajaman ja Pöytyän
Riihikosken päättyen Oripään keskustaajaman koillispuolelle. Tämä Aurajoen länsirantaa kulkeva vanha ja historiallinen tie on tunnettu Museoviraston rekistereissä Varkaantienä,
ja se kuuluu Museoviraston luokkaan valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt.

Aurajoentien matkailutien kehittämisen taustalla on Aurajoentie herää eloon -hanke sekä Aurajoentie kyltit kuntoon -hanke. Hankkeita hallinnoi Auran kunta ja niitä rahoittavat EU:n maaseuturahastosta Leader Jokivarsikumppanit ja Varsin Hyvä. Mukana ovat myös Liedon, Pöytyän ja Oripään kunnat.

Aurajoentien Kulttuurirallissa mukana yli 20 kohdetta!

Ilmakuva Aurajoentiestä ja vasemmalla vieressä kulkevasta Aurajoesta.

 

Kulttuurirallin aikaan 28.–29. elokuuta Aurajoentie tarjoaa upeiden kansallismaisemien lisäksi paljon muutakin nähtävää ja koettavaa. Liedossa pääsee ihastelemaan muun muassa Nautelan kartanoa, Aurassa Mattilan Tilan vanhaa päärakennusta ja Pöytyällä Yli-Raatikaisten kotiseutumuseota. Oripään alueella voi yöpyä ja ruokailla Wanhassa Kanalassa sekä ihastella Maarit Ailion ja Viljo Syrjämän taideteoksia.

Elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestetään Aurajoentien Kulttuuriralli, jolloin suuri osa tien varren kulttuurikohteista on auki. Myös yksityiset henkilöt ja yhdistykset avaavat kotiensa tai maatilojensa ovet konsertteineen, pop up -ravintoloineen ja näyttelyineen. Yhteensä kohteita on yli 20 Liedosta Oripäähän.

Tällä kertaa Kulttuurirallissa mukana on toinenkin tapahtuma, Aurajoentien Yö, jonka tarkoituksena on innostaa yöpymään matkailutien varren majoituskohteissa tai vaikkapa omalla kotipihallaan luonnon helmassa. Kulttuuritallin kohteiden joukossa on ainakin kolme yöpymiskohdetta.

Yleisön pyynnöstä tapahtuma järjestetään kaksipäiväisenä lauantaista sunnuntaihin. Kohteet ovat auki klo 11–16 ja sijaitsevat Aurajoentien matkailutien varrella (tie 222, 2255) tai lähistöllä. Tapahtuman kartat ilmestyvät jakoon hieman ennen tapahtumaa.

Aurajoentien Kulttuurirallin järjestävät yhdessä Ars Auranmaa ry ja Leader-rahoitteinen Aurajoentie herää eloon- hanke.

– Mukana on tälläkin kertaa yksityisiä koteja ja maatiloja sekä tien varressa sijaitsevia yhdistyksiä ja yrityksiä. Jokainen kävijä löytää varmasti itselleen mieluisia vierailukohteita. Eikä autottomien tarvitse tänä vuonna suinkaan jäädä pelkästään omalle kylälle, tapahtumassa on mahdollisuus kulkea kylien ja kohteiden välillä myös linja-autolla, sanoo Ars Auranmaan puheenjohtaja Susanna Joki.

Järjestäjät seuraavat tarkasti vallitsevaa pandemiatilannetta ja painottavat, että tapahtumaan saa osallistua ainoastaan terveenä. Moni kohteista on ulkoilmakohde ja vieraiden toivotaan jakautuvan tasaisesti eri kohteisiin niin, ettei ruuhkia pääse syntymään ja hygieniasta huolehditaan. Turvallisuusasiat huomioiden he kannustavat kaikkia mukaan matalan kynnyksen ja hyvän mielen kulttuuritapahtumaan.

– Elokuun viimeistä viikonloppua voisi kutsua superviikonlopuksi, sillä samanaikaisesti toteutuu Kulttuuriralli & Yö, valtakunnallinen Nuku Yö Ulkona -tapahtuma ja Pöytyän Elopäivät. Lauantaina juhlistetaan Suomen luonnon päivää ja sunnuntaina Varsinais-Suomen Museopäivää. Jo viime vuonna kohteita oli mukana niin runsaasti, että tälle vuodelle tapahtumaa ryhdyttiin suunnittelemaan kaksipäiväiseksi, jotta ehtisi vierailemaan useammassa kohteessa. Uutuutena ovat nyt yöpymismahdollisuus sekä bussikuljetus, avaa Aurajoentie herää eloon -hankkeen projektikoordinaattori Susanna Ansio.

Aurajoentie on listattu koko pituudeltaan valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi (RKY) ja Aurajokilaakso on yksi Suomen Kansallismaisemista.

Nautelankosken kartano puiden varjossa.
Tapahtumassa on mukana viime vuodelta tuttuja kohteita, mutta myös uusia helmiä tutustuttavaksi. Nautelankosken historiallinen kartanomiljöö on avoinna sunnuntaina klo 11-16 osoitteessa Nautelantie 50, Lieto. Kuva: Susanna Ansio.

Lue lisää:  www.aurajoentie.fi/ajankohtaista

 

Aurajoentien matkailutien kehittämisen taustalla on Aurajoentie herää eloon-hanke 1.1.2021–31.12.2022. Hanketta rahoitetaan EU:n maaseuturahastosta Leader-toimintaryhmien Varsinais-Suomen Jokivarsikumppanit ry:n ja Varsin Hyvä ry:n kautta. Hanketta hallinnoi Auran kunta. Aura, Lieto, Pöytyä ja Oripään kunnat osallistuvat kehittämiseen omarahoituksen myötä.