Lapset tutkivat Itämeren tilaa innokkaasti!

Lapsia tutkimassa merestä löytyneitä löydöksiä.

 

Veneily on suosittu koko perheen harrastus, mutta erityisesti ulkosaaristossa on ollut yllättävän vähän lapsille suunnattua ohjelmaa. Leader I samma båtin tuella ja saaristossa toimivien yhdistysten tietotaidolla lähdettiin hakemaan ratkaisua tähän ongelmaan ja homma tuli hoidettua tyylillä kotiin!

Oletko jo törmännyt Kalakamujen tutkijapassiin? Se on lapsille suunniteltu passi, jonka kanssa voi lähteä kiertämään Kemiönsaaren ja Paraisten saaristoa tutustuen samalla tarkemmin Itämereen. Passiin kirjattavia tehtäviä voi suorittaa Örössä, Iniössä, Houtskarissa, Korpoströmissä, Pensarissa, Brännskärissä, Stenskärissä, Gullkronassa, Nötössä, Bodössä, Jurmossa, Trunsössä, Tunhamnissa, Vänössä ja Högsårassa. Kun vanhemmat navigoivat, lapset voivat keskittyä bongaamaan vaikka merikotkia. Joka saarella on lisäksi omat tehtävät, jotka suoritettuaan saa passiinsa leiman. 

Tehtävien parissa lapset oppivat paitsi ympäristökysymyksiä myös saariston kulttuurihistoriaa.

– Yhdellä saarella opitaan, miksi mereen ei saa pissata; toisella taas katsotaan karttaa ja lasketaan, kuinka monen saaren nimessä on jossain muodossa hevonen. Saaristossa on ollut asutusta jo kauan, ja ihmisten mukana saariin on tullut myös hevosia. Tehtävien kautta lapset oppivat toivottavasti arvostamaan ja suojelemaan sekä Itämerta että saaristokulttuuria, kertoo hankkeessa mukana ollut yhdistysaktiivi Pia Prost. 

Kalakamujen passeja saa muun muassa Paraisten ja Kemiönsaaren matkailuinfoista, saarista ja Saaristokeskus Korpoströmistä. Kaikkiin kohteisiin pääsee myös lautalla, joten omaa venettä ei ole pakko olla, jos haluaa lähteä tutkimusmatkalle. 

Kalakamujen tutkijapassin tehtävät löytyvät saarista tällaisista kylteistä.

Korpoström on lasten suosiossa

Yksi parhaista lapsiperheiden kohteista saaristossa on Korpoström. Uimisen ja luonnossa liikkumisen lisäksi siellä pääsee hyppäämään saaristotutkijan saappaisiin Saaristokeskuksen katon alla olevassa Junnulabrassa. 

Viidettä kesää toimivassa Junnulabrassa on tietyt kestosuosikit, mutta aina myös vuosittain vaihtuvia tehtäviä. Yksi ikisuosikki on Saaristokeskuksen pihalla oleva Åbo Akademin tutkijoiden akvaario, johon Junnulabran kävijät ovat saaneet laittaa merestä haaviinsa tarttuneita löytöjä. 

Lapsia työn touhussa. Kuva: Erika Silventoinen.

– Tänä kesänä akvaariossa seurattiin suurella mielenkiinnolla hietatokkoja. Yksi rakensi akvaarioon jopa pesän, mutta perhettä hän ei koskaan saanut. Lisäksi akvaarioon saatiin kymmenpiikkejä ja liejutaskurapuja. Leväkatkarapuja osuu täällä lähes jokaiseen haaviin, kertoo Junnulabrasta vastaava Erika Silventoinen.

Lisäksi pikkututkijat ovat päässeet seuraamaan esimerkiksi meriveden laatua ja levätilannetta.

Junnulabran toiminnasta vastaa Erika Silventoinen, jonka mukaan lapset ovat aina hyvin ylpeitä tekemistään löydöistä. Tämän kesän harvinaisin löytö on ollut vesiskorpioni. Yleisimpiä taas ovat sinisimpukat, leväkatkaravut, sudenkorennon toukat ja meduusat.

Kalat tutuksi näyttelyn parissa

Saaristokeskuksen näyttelyissä huomioidaan aina lapset. Vuosina 2020–2021 esillä olevan näyttelyn nimi on Piscatus – Kala ja ihminen. Näyttelyssä kerrotaan tarinoita vedenalaisesta maailmasta ja rannoilta. Tiesitkö esimerkiksi sen, että ihmiset käyttivät kaloja ja äyriäisiä ravinnokseen jo 500 000 vuotta sitten? Näyttelystä saa hyvän käsityksen myös ammattikalastuksesta ja sen vaikutuksista meren tilaan. 

– Tämän näyttelyn suosikki on viiden minuutin mittainen video nimeltä Kalan aistit. Se on hurmannut kaikenikäiset katsojat, kertoo Saaristokeskuksen viestintävastaava Anna Franzén.

Kalan aistit on Leader-hankkeessa tuotettu video. Kuvassa Saaristokeskuksen viestintävastaava Anna Franzén.

Kolmella kielellä pyörivässä videossa kerrotaan esimerkiksi se, että kaloilla on näkö-, kuulo-, tunto-, maku-, haju- ja tasapainoaisti. Jotkut kalat näkevät värit jopa paremmin kuin ihminen. Kalat voivat nähdä myös ultravioletin valon, jota ihmissilmä ei havaitse. Toisaalta kalat näkevät vain noin metrin päähän eivätkä kalan silmät ei kykene säätelemään sisään tulevaa valoa. Siksi kala sokaistuu, jos sen nostaa vedestä.

Kalojen korvat ovat pään sisällä. Ne kuulevat paremmin matalia kuin korkeita ääniä. Osa kaloista pyydystää ruokansa hajuaistin avulla. Ne haistavat myös vaaran, esimerkiksi öljyn ja jopa kalastajan käsistä tulevan hien hajun. Kylkiviivojen avulla kala tuntee veden värähtelyn. Kala tuntee myös kipua ja kosketuksen. 

Latinan kielinen sanonta “viinissä on totuus” ja muokattu kaloista kertovassa näyttelyssä muotoon “kalassa on totuus”. Näyttelyssä selviää myös se, miksi sööttiä hyljettä vihataan kalastajien parissa.

Saaristokeskus Korpoströmissä on näyttelytilan ja Junnulabran lisäksi ravintola, hotelli, vierasvenesatama ja kauppa. 

– Ihmiset kiittävät aina sitä, että meillä on hauskaa ja opettavaa tekemistä lapsille. Yöt ovat rauhallisia ja siksi lapsiperheet yöpyvätkin täällä mielellään, kertoo Franzén. 

Saaristokeskus Korpoströmin pääomistaja on Turunmaan saaristosäätiö. Muita omistajia ovat Metsähallitus, Åbo Akademi ja Paraisten kaupunki.

Yksi päämäärä – monta hanketta

Lapsiperheiden aktiviteettien eteen ollaan tehty viime vuosien aikana useampi Leader-hanke. Kalakamujen tutkijapassi tehtävineen on luotu Leader-hankkeen puitteissa, samoin Junnulabra, joka nykyisin pyörii jo muulla rahoituksella. Saaristokeskuksen näyttelyssä olevat videot on niin ikään tuotettu Leader-tuella. 

Hankkeissa on ollut mukana useita eri toimijoita saaristosta. 

– Kahdeksan vuotta sitten Saaristomeren Biosfäärialue järjesti ideointipäivän saariston yhdistyksille. Lopulta FÖSS (Finlands Öar rf – Suomen saaret ry) otti vetovastuun tutkimusmatkan ja Junnulabran kehittämisestä. Ensimmäinen hanke oli nimeltään Meidän Saaristomeri ja toinen hanke oli Tutkimusmatka Saaristoon, Pia Prost taustoittaa. 

FÖSS:in ja biosfäärialueen yhdistysaktiivi Pia Prost: “Näitä hankkeita on ollut kiva tehdä, kun yhteistyössä on ollut niin monta eri ihmistä!”