Leader Varsin Hyvän hallitus järjestäytyi ja myönsi rahoituksen kolmelle hankkeelle

Ilmakuva talvisesta Aurajoesta.

 

Leader Varsin Hyvän uusi hallitus on järjestäytynyt ja tehnyt ensimmäiset rahoituspäätökset. Aurajoentien kehittämiseen Varsin Hyvä myönsi rahoitusta yhteensä 15 529 euroa kahden eri hankkeen kautta. Lisäksi Leader-ryhmä päätti tukea Maskun Niemenkulman marttojen kuntoporrasprojektia 15 000 eurolla. 

Leader Varsin Hyvän hallituksen puheenjohtajaksi on valittu seuraavan kolmen vuoden ajaksi Kaarinan kaupunginjohtaja Harri Virta ja varapuheenjohtajaksi myöskin kaarinalainen Johanna Mattila.

Leader-toiminta perustuu siihen, että paikalliset ihmiset tietävät itse parhaiten, miten omaa kotiseutua tulisi kehittää. Siksi rahoituspäätöksetkin tehdään paikallisten kesken. Leader-ryhmien hallitusten valinnassa noudatetaan kolmikantaperiaatetta, jonka mukaan kolmasosa hallituslaisista on maaseudun asukkaiden edustajia, kolmasosa yhdistysten ja yritysten edustajia ja kolmasosa julkisen sektorin edustajia.

Paikallista julkista hallintoa hallituksessa edustavat Harri Virta (Kaarina), Esko Poikela (Lieto), Mikko Hulkkonen (Rusko), Vesa Rantala (Taivassalo), Johanna Ojaranta (Paimio) ja Lassi Rosala (Naantali).

Yhdistysten edustajina hallituksessa toimivat Katri Alajärvi, Aleksis Klap, Raili Selinheimo, Katriina Mäntylä, Salla Axelin, Kirsi Äyräs.

Paikallisia asukkaita taas edustavat Jenna Ekman, Johanna Mattila, Virve Lankosaari, Miia Juvankoski, Anne-Maija Kivimäki, Riikka Mustonen.

Vuoden ensimmäisessä kokouksessa tehtiin päätöksiä Aurajoen matkailutien kehittämiseksi ja kuntoportaiden rakentamiseksi Maskun Niemenkulmalle. Lisäksi puollettiin investointitukea viemäri- ja putkilinjojen huoltotöitä tekevälle yritykselle.

Aurajoentiestä houkutteleva, kestävän kehityksen mukainen lähimatkailukohde

Leader-hankkeena toteutettu Aurajoentien esiselvitys on juuri tullut päätökseen. Esiselvityshankkeen tuloksena Aurajoentie on saanut nimen, logon, virallisen matkailutien statuksen ja kartoituksen uusista palveluntarpeista. Nyt esiselvityshankkeessa mukana olleet kunnat Aura, Lieto, Pöytyä ja Oripää lähtevät kehittämään uutta matkailutietä kahden uuden hankkeen turvin.

Aurajoentie herää eloon -hankkeen kustannusarvio on 78 454 euroa, josta Varsin Hyvän alueen osuus on 18 044,42 euroa. Myönnetty tuki on 70 % tästä. Suurin osa matkailutiestä osuu naapurissa olevan Leader-ryhmän Varsinais-Suomen jokivarikumppanit ry:n alueelle. Kehittämishankkeen avulla teetetään matkailutien opastussuunnitelma, verkkosivustoa täydennetään paremmin matkailijaa ja alueen asukkaita palvelevaksi, tiestä ja sen aktiviteeteistä, palveluista ja kohteista tuotetaan esite- ja karttamateriaalia sekä digitaalisena että paperiversioina. Hankkeen avulla kehitetään ja toteutaan eri kohderyhmille ja eri vuoden aikaan soveltuvia tapahtumakonsepteja. Lisäksi suunnitellaan ja luodaan perusteet erilliselle investointihankkeelle tauko- ja uimapaikkojen sekä maisemapolkujen kunnostamiseksi. Hankkeen päämääränä on käynnistää Aurajoentien toiminta matkailutienä ja luoda tiestä houkutteleva, kestävän kehityksen mukainen lähimatkailukohde, jota tapahtumat tuovat tunnetuksi.

Toinen hanke on nimeltään Aurajoentien kyltit kuntoon. Investointihankkeen tarkoitus on nimensä mukaisesti hankkia ja pystyttää matkailutiekyltitys sekä kehittää Aurajoentien varrelle osuvien kohteiden kyltitystä. Hankkeen kustannusarvio on 18 000 euroa, josta Varsin Hyvän alueen osuus on 4 140 euroa. Myönnetty tuki on 70 % tästä.

Maskun Niemenkulman koulun metsämaastoon saadaan kuntoportaat

Maskun Niemenkulman martat ry on hakenut Varsin Hyvältä tukea kuntoportaiden rakentamiseen. Hankkeen kustannusarvio on 20 000 euroa, ja myönnetty tuki 15 000 euroa, eli 75 %.

Hankkeensa avulla martat haluavat tukea lähiliikuntaa. Marttojen yksi motto on: ”Elämä on parasta itse tehtynä”.   Oman tekemisen rinnalla yhdistyksen vahvuutena on yhdessä tekeminen.

– Tämä hanke on toimintamme ydintä vuodesta 2021 alkaen.  Portaiden valmistuttua kannustamme portaiden aktiivista käyttöä mm kunnan hyvinvointipalvelujen kanssa, martat kertovat.

Leader Varsin Hyvä toimii Turun seudun parhaaksi

Varsin Hyvä ry on Turun seudulla toimiva maaseudun kehittämisyhdistys ja Leader-ryhmä. Yhdistyksen tarkoituksena on kannustaa asukkaita yhteistyöhön asuinalueiden kehittämiseksi ja hyvinvoinnin lisäämiseksi. Varsin Hyvä tukee myös maaseudun pieniä yrityksiä. Leader-varat tulevat maaseutuohjelmasta, jonka tarkoitus on luoda maaseudulle kasvua, kehitystä ja hyvinvointia. Rahoituksesta 42 % tulee EU:lta, 38  % valtiolta ja 20 % kunnilta.

Varsin Hyvän toimialueeseen kuuluvat Masku, Nousiainen, Paimio, Rusko, Sauvo, Taivassalo, Kaarina (ent. Piikkiön alue ja Kuusiston saari), Lieto (pl. Tarvasjoki), Naantali (Vanha kaupunki ja saaristoalueet), Turku (Maaria, Paattinen ja Kakskerta), Raisio (alue Palovuoresta Haunisten altaalle ja Raision joelle).

 

Lue lisää Aurajoentien kehittämisestä:

Haloo maaseutu 8. helmikuuta 2021: Aurajoentie sai virallisen matkailutiestatuksen!

Haloo maaseutu 28. elokuuta 2020: Vanha Varkaantie, Aurajokilaaksontie vai kenties Viljatie? Millä nimellä sinä kutsuisit tulevaa matkailutietä?