Frisbeegolfrata nosti Vähäjärven virkistysalueen uuteen suosioon!

Tyttö heittää frisbeetä.

 

Varsinais-Suomen Leader-ryhmät ovat ohjelmakauden 2014–2022 aikana tukeneet 17 frisbeegolfradan rakentamista. Kuusjoen Vähäjärvelle tehty rata on houkutellut väkeä kauempaakin ja lisännyt samalla koko virkistysalueen käyttöastetta.

Salon Kuusjoella Tiskarlan kylässä on toukokuisena maanantai-iltana kova kuhina. Talkoolaiset siivoavat paikkoja kuntoon tulevaa kesää varten ja frisbeegolfradalla kiertää kymmeniä ihmisiä. Vähäjärven rantaan rakennetaan uutta vessaa, moottorisahalla tehdään tilaa kulkureiteille ja kerhotalon terassille katetaan jo kakkukahveja kesäkauden avauksen kunniaksi.

Vähäjärven rannalla oli aikoinaan leirintäalue, jonka aktiivinen toiminta alkoi hiipua 80-luvun jälkeen. Toiminta loppui kokonaan vuosituhannen vaihteessa ja alue jäi unohduksiin – kunnes 10 vuotta sitten Tiskarlan Pienviljelijäyhdistys vuokrasi yhdeksän hehtaarin alueen kaupungilta ja alkoi kehittää sitä yhteistyössä Leader Ykkösakselin kanssa. 

Ihmisiä haravoimassa.
Tiskarlan kylän talkoolaiset laittoivat Vähäjärvellä paikkoja kuntoon kesäkautta varten maanantaina 9. toukokuuta.

Tiskarlan puuhakaksikkona tunnetut sisarukset Sinikka Nikander ja Pekka Välikangas ovat huomanneet, että Leader-hankkeiden jälkeen alueen käyttö on kasvanut huimasti.

– Tänne on tehty Leader-tuella 9-väyläinen frisbeegolfrata ja kahdet kuntoportaat. Kerhohuone on maalattu ja musta mökki remontoitu majoituskäyttöön. Nyt rakennamme vielä uutta ekovessaa järven rantaan saunojia varten, kertoo Nikander.

– Täällä on hyvä yhteishenki ja paljon aktiivisia ihmisiä. Ja nyt olemme saaneet vähän nuorempaakin väkeä mukaan, hän jatkaa. 

Omalla kustannuksellaan yhdistys on rakentanut alueelle viime vuosina uuden parkkipaikan ja laiturin, pitänyt kunnossa vessoja, saunaa ja grillikatosta sekä huolehtinut muutenkin alueen viihtyvyydestä. Juhannuksena on aina perinteiset juhannusjuhlat ja heinäkuussa väki kokoontuu järvikirkkoon. Yleinen saunavuoro on maanantaisin ja muina aikoina tilat ovat kaikkien vuokrattavissa. 

Paikka on myös koirien suosiossa. Team Vähäjärvi kouluttaa koiria alueella säännöllisesti.

Nainen kattaa pöytää vasemmalla ja mies oranssissa takissa istuu oikealla.
Sinikka Nikander ja Pekka Välikangas ovat paljasjalkaisia tiskarlalaisia.
Pieni musta hirsimökki.
Majoitusta tarjoava musta mökki on rakennettu Ylikulman koulun vanhoista hirsistä.

Frisbeegolfradalla riittää haastetta

Yhdistyksen puheenjohtaja Pekka Välikangas kertoo, että erityisesti frisbeegolfrata on tuonut alueelle paljon uusia kävijöitä. Frisbeegolffaajat myös vuokraavat usein majoitustiloja, saunaa ja kerhohuonetta, mikä tuo yhdistykselle kassavirtaa.

– Korona-aikana tämä paikka on ollut todella suosittu, kun ulkona on voinut rauhassa touhuta ilman pelkoa tartunnoista, Välikangas toteaa. 

Vähäjärven frisbeegolfradan ovat suunnitelleet Mauri Lokkila ja Harri Saari. Pari ensimmäistä väylää on tehty lämmittelyyn, mutta sitten paljastuu radan todellinen luonne. Heittää saa kovaa ja pitkälle, mutta koria lähestyttäessä myös tarkkaan, sillä väylät ovat metsän siimeksessä. Kuntoportaat on tehty yhdelle heittoväylälle niin, että jos kiekko jää hiekkamonttuun, pääsee toisia kuntoportaita pitkin alas ja toisia ylös. Parhaat heittäjät välttyvät kuntoilukierrokselta, mutta suurin osa pääsee treenaaman portaisiin kiekkoa hakiessaan.

Kaksi tyttöä frisbeegolfkorilla.
Lähistöllä asuvat Katri Lehtinen ja Maria Tuominen ovat käyneet muutaman kerran heittämässä Vähäjärven radan läpi. “Kiva, mutta tosi vaikea”, nuoret kommentoivat.
Ilmakuvassa kahdet kuntoportaat metsän siimeksessä.
Kuntoportaat ovat myös frisbeegolffaajien käytössä.

Helppokulkuisen, mutta vaikeatasoisen frisbeegolfradan kruunaa vieressä oleva Vähäjärvi, johon voi pulahtaa kierroksen päätteeksi. Matala hiekkaranta on aina kaikkien käytettävissä, vaikka sauna ja sen laituri olisivat vuokrattuina yksityiskäyttöön. 

– Täällä on niin hyvä vesi, että ihmiset tulevat uimaan kauempaakin. Se tutkitaan joka vuosi ja koskaan ei ole löytynyt mitään. Makua siihen alkaa tulla, kun veden lämpötila nousee yli 24 asteen, mutta vaarallista se ei ole ollut silloinkaan, kertoo Välikangas. 

Ilmakuva Vähäjärven alueesta.
Vähäjärven yleinen saunavuoro on maanantaisin. Hiekkarannalle saa mennä uimaan koska tahansa.

100 vuotta maaseudun asialla

Tiskarlan Pienviljelijäyhdistys on perustettu vuonna 1925, joten kohta vietetään 100-vuotisjuhlia. 

– Perustajajäsenistä moni on meidän nykyisten jäsenten isovanhempia. Toiminta on jatkunut sukupolvelta toiselle, kertoo Välikangas. 

Yhdistyksellä on aktiivista toimintaa, muun muassa ruuan parissa. 

– Viime vuonna meillä oli täällä grillikatoksella nuotioruokakurssi ja kalakurssi. Ja tänä vuonna meidän teemana on sienet, kertoo Nikander.

Tiskarlan kylä on tiiviissä yhteistyössä myös muiden Kuusjoen kylien kanssa. 

– Kylätoiminta on piristynyt viime vuosina todella paljon. Kaikki menevät aina paikalle, kun joku jotain järjestää. Ja tapahtumia suunnitellaan niin, etteivät ne kilpaile keskenään, sisarukset kertovat. 

Ihmisiä metsässä haravoimassa ja karsimassa kasvustoa.
Talkoolaiset vauhdissa! Vähäjärven saunaa, kerhohuonetta ja majoitustiloja vuokraa Tiskarlan Pienviljelijäyhdistys: 0400 985 591.

Ohjelmaa koko kesäksi

Valtakunnallista Avoimet Kylät -päivää vietetään muun muassa Kuusjoen ympäripyöräilyn merkeissä. Pysähdyspaikkoja on jokaisessa kylässä, myös Tiskarlan Vähäjärvellä. 

Samana päivänä vietetään myös Kuusjoki-seuran uusien näyttelyiden avajaisia vanhalla viljamakasiinilla Kuusjoen kirkon kupeessa. Yhteen näyttelyyn on koottu vanhoja huoneentauluja; toiseen asuja ja asusteita 50–80-luvuilta; kolmannessa näyttelyssä kerrotaan, miten Kuusjoki sai sähköt sata vuotta sitten! Makasiinin alakerrassa on vielä Gloria Badarau-Heikkilän ja Sofia Maleike-Ruoholan taidenäyttelyt sekä Kuusjoen koululaisten oma näyttely. Avajaisten jälkeen näyttelyt ovat auki aina sunnuntaisin klo 12–15.

Muita Kuusjoen tulevia tapahtumia ovat museopäivä 17. heinäkuuta, jolloin Reijo Reunanen avaa yksityisen kotimuseonsa ovet yleisölle klo 13–17. Kuusjoki-päivää vietetään kirkonmäellä 14. elokuuta ja Yö Kuusjoella -tapahtumaa 29. lokakuuta. 

Kuusjoki-seuran perinnetoimikunta on puolestaan urakoinut vanhojen valokuvien ja lehtileikkeiden digitoinnin parissa. Kuusjoki-seuran arkistoihin pääsee tutustumaan aina kuukauden ensimmäisenä lauantaina, mutta tavoitteena on pian saada materiaalit myös verkkoon avoimesti nähtäville. 

Viljamakasiini, jonka edessä ihmisiä.
Viljamakasiinin näyttelyiden ja kesäkahvilan avajaisia vietetään 11. ja 12. kesäkuuta klo 12–15. Kuva: Kuusjoki-seura.

 

Tiskarlan pienviljelijäyhdistyksen Leader-hankkeiden kokonaiskustannukset: 22 400 €

Leader-tuen osuus kokonaiskustannuksista: 50 %

ProAgria kutsuu lapsia ja nuoria onkikisaan Saloon tiistaina 24.8.

Lapsi istuu selin laiturilla ja kalastaa.

 

Valtakunnallista kalastuspäivää vietetään keskiviikkona 25. elokuuta, mutta Salossa Kuusjoen Nummijärvellä etkoillaan jo tiistaina 24. elokuuta lasten ja nuorten leikkimielisen onkikisan merkeissä!

Pakkaa mukaasi onkivälineet ja tule ongelle Nummijärven niemenkärkeen. Tapahtuma alkaa uimarannan parkkialueelta (Järvitie 91, 25340 Kanunki) klo 17 infolla, jonka jälkeen suuntaamme kohti onkipaikkaa. Jokainen kisaaja huolehtii itse paikalle omat kalastusvälineensä. Aikaa onkia on klo 18:45 asti, jolloin suoritetaan kalojen punnitseminen parkkialueella.

Kisan voittajaksi kruunataan se onkija, joka onnistuu kalastamaan isoimman kalan ja tunnistaa sen itsenäisesti.

Tilaisuuden järjestelyissä otetaan huomioon alueelliset kokoontumisrajoitukset. Onkikisa toteutuu, jos ilmoittautuneita on vähintään 7. Tapahtumaan on ennakkoilmoittautuminen ja ilmoittautua voi Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaisten verkkosivulla, johon pääsee tästä linkistä! Viimeinen ilmoittautumispäivä on 22.8. Tapahtuma on maksuton.

 

Lisätiedot:
Janita Kylänpää
Matkailu- ja ruoka-asiantuntija
Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset
ProAgria Länsi-Suomi
050 66471
janita.kylanpaa@maajakotitalousnaiset.fi

 

Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset toteuttavat Ravintoa Rantakalasta projektia, joka on saanut avustusta kalastonhoitomaksuvaroista Varsinais-Suomen ELY-keskukselta. Hankkeen tarkoituksena on parantaa lasten ja nuorten kalan käsittelytaitoja sekä kannustaa perheitä ja nuoria vapaa-ajankalastus harrastuksen pariin käytännön toimenpiteiden sekä viestinnän avulla. Luonto- ja kalatalousharrastus nostaa yksilön ja perheen hyvinvointia ja tukee tasapainoista elämää.