Taivassalon eläkeläiset hankkivat välineitä harrastamiseen ja digiloikkaan

Neljä ikäihmistä heittämässä mölkkyä urheilukentällä.

 

Leader Varsin Hyvän teemahanke HobbyLeader tukee harrastustoimintaa maaseudulla. Teemahankkeen kautta rahoitetaan kaikkiaan 24 toimenpidettä yhteensä 62 800 eurolla. Yksi tukea saaneista yhdistyksistä on Eläkeliiton Taivassalon yhdistys, jonka toimenpiteillä lisätään eläkeläisten liikkumista ja digitaitoja. 

Eläkeliiton Taivassalon yhdistys on hankkinut HobbyLeaderin tuella uusia harrastusvälineitä: pari mölkkypeliä, pari bocciapallosarjaa ja neljä frisbeegolfkiekkosarjaa. Mölkkyä pelataan Taivassalon urheilukentällä joka maanantai. Bocciakausi alkaa syyskuussa ja frisbeegolfin saloihin tutustutaan pian paikallisten nuorten opastamana. 

– Täällä on nyt yhdeksän väylää ja lisää on tulossa. Taivassalossa on paljon frisbeegolfin aktiiviharrastajia, joilta pyydämme opastusta, että pääsemme lajissa alkuun. Mölkkyä täällä on pelattu jo kauan, samoin bocciaa. Taivassalon uudella liikuntahallilla on erinomaiset olosuhteet boccian pelaamiseen, kertoo Taivassalon eläkeläisten puheenjohtaja Inkeri Kauppila-Numminen.

Hänen miehensä Timo Numminen vastaa yhdistyksen toisesta HobbyLeader-toimenpiteestä, eli tietokoneen ja projektorin hankinnasta ja käyttöönotosta. Uuden laitteiston avulla yhdistyksen kuukausikokouksia voi jatkossa seurata myös etänä Zoomin tai Teamsin kautta. 

– Meillä on 350 jäsentä, joista yli 50 asuu muualla. Monet heistä ovat mökkiläisiä tai muualle muuttaneita entisiä Taivassalolaisia. Laitehankintojen ansiosta hekin voivat jatkossa osallistua kuukausikokouksiin, joissa on usein tärkeitä aiheita ja mielenkiintoisia luentoja. Ja eihän sitä tiedä, vaikka tällaisia poikkeusoloja olisi jatkossakin, joten kaikkeen on hyvä varautua, puheenjohtaja toteaa koranatilanteeseen viitaten. 

Kuukausikokoukset pidetään Taivassalon uudessa seurakuntakeskuksessa, jossa on hyvin tilaa isommallekin porukalle. 

– Nyt kun meillä on tietokone ja projektori, voimme kokouksen aluksi tai lopuksi pitää pienen liikuntatuokion. Netissä on paljon ilmaiseksi katsottavia jumppavideoita, joten ohjaajaa ei erikseen tarvita. Meidän ikäisille liikunta on niin tavattoman tärkeää, että pienikin liike auttaa, muistuttaa Kauppila-Numminen.  

Inkeri on kuvan etualalla vasemmalla ja Timo oikealla, taustalla muut pelaavat mölkkyä.
Taivassalon eläkeläisten puheenjohtaja Inkeri Kauppila-Numminen ja hänen miehensä Timo Numminen vastaavat HobbyLeader-hankkeen toimenpiteistä.

Digiopastusta pienryhmille

Uutta tekniikkaa on tarkoitus hyödyntää myös suunnitteilla olevissa digiopastuksissa, joita tulee vetämään Timo Numminen.

– Paikallinen Lounaisrannikon osuuspankki tarjoaa meille tilat koulutuskäyttöön. Ajatus on koota 5–10 hengen ryhmä, jotta koulutusta voi antaa ihan kädestä pitäen tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen käyttöön, kertoo Numminen.

Lisäksi hän on suunnitellut pienempiä tietoiskuja digiaiheista kuukausikokousten yhteyteen.  

Digiopastusten tarkoitus on antaa perusvalmiudet digilaitteiden sujuvaan ja turvalliseen käyttöön, sähköiseen asiointiin ja kriittiseen suhtautumiseen verkosta löytyvään tietoon. 

– Palvelut siirtyvät kovaa vauhtia digitaaliseen muotoon. Eläkeläisten pitää osata hoitaa esimerkiksi veroasioita ja pankkiasioita verkossa. Myös terveyspalvelut ovat jo siirtymässä verkkoon, Numminen muistuttaa asian tärkeydestä.

Digilaitteiden hankinta helpottaisi tietysti myös harrastamista. Taivassalon eläkeläisistä vasta kolmanneksella on sähköpostiosoite. Oman digilaitteen hankkimalla pystyy jatkossa osallistumaan myös etänä järjestettävään ohjelmaan.  

Aktiivista toimintaa

Inkeri Kauppila-Numminen ja Timo Numminen ovat asuneet Taivassalossa nyt kuusi vuotta ja ovat erittäin tyytyväisiä eläkeikäisille suunnattuun vapaa-ajan tarjontaan. 

Eläkeläisillä on karaokekerhotoimintaa sekä golfista kiinnostuneita. Jumppia järjestää moni eri taho. Kunnan ja eri yhdistysten palvelut täydentävät hyvin toinen toisiaan. Esimerkiksi Taivassalon Tahti teki kuntoportaat, joita kaikki saavat käyttää ja tähän urheilukentän viereen valmistui juuri Toivon puisto, jossa on vanhemmille sekä nuorille ja lapsille kuntoilu- ja leikkivälineitä, kertoo Kauppila-Numminen. 

Urheilukentältä lähtee myös 2,6 km mittainen valaistu kuntorata. Kävely onkin ollut eläkeläisten keskuudessa suosittua erityisesti korona-aikana, kun sisäliikuntaa ei ole voinut harrastaa. 

Silloin kun oli paljon osallistujia, jakaannuimme pienempiin ryhmiin, ettemme ylittäneet koronarajoituksia, kertoo Numminen.  

Pariskunta toimii aktiivisesti myös muissa Taivassalon yhdistyksissä, joiden kautta Leader Varsin Hyvän rahoitusmahdollisuudet olivat jo ennalta tuttuja. Inkeri Kauppila-Numminen on osallistunut Marttojen kautta kahteen Leader-hankkeeseen, joista toisessa uusittiin Marttalan ulkolaudoitus ja toisessa hankittiin ekokäymälä. Hänen miehensä taas on ollut hankevetäjänä Taivassalo-Seuran hankkeessa, jossa digitoitiin talteen vanhoja valokuvia ja lasinegatiiveja.

Ilmakuva urheilukentästä.
Taivassalon urheilukentällä on hyvät puitteet harrastaa vaikka ja mitä!

62 800 euroa harrastustoiminnan hyväksi

HobbyLeader-teemahankkeen kautta myönnettiin tukea 24 eri toimenpiteeseen yhteensä 62 800 euroa. Tuettujen investointien tavoitteena on kehittää harrastusmahdollisuuksia kulttuurista urheiluun ja muihin aktiviteetteihin sekä edistää maaseudun asukkaiden aktiivisuutta, yhdessä tekemistä ja hyvinvointia. 

Yksittäisten toimenpiteiden kustannusarviot ovat 1 000 – 5 000 euroa. Teemahankkeen toimenpiteille myönnettävä tuki on 75 % kokonaiskustannuksista, mutta omarahoitusosuuden voi korvata kokonaisuudessaan talkootyöllä. Toimenpiteiden tulee olla valmiita lokakuuhun 2022 mennessä.

Teemahankkeen tarkoitus on rahoittaa sellaisia investointeja, jotka ovat liian pieniä itsenäisiksi Leader-hankkeiksi. Tavallisessa Leader-hankkeessa julkisen tuen osuus tulee olla vähintään 5 000 euroa, jolloin hankkeen kokonaiskustannus on aina vähintään 7 000 euroa. Yleishyödyllisten Leader-hankkeiden haku on käynnissä jatkuvasti. Turun seudulla toimivan Leader Varsin Hyvän rahoituskehys vuosina 2021–2022 on 700 000 euroa. 

Lista kaikista HobbyLeader-hankkeen tukemista toimenpiteistä:

  1. Paimion Rasti ry: Mobiilisuunnistusradat Paimion Parantolan lähimetsiin ja Rivonmäkeen.
  2. Peimarin Koirat ry, Paimio: Koirapuiston aitaus.
  3. Turun Ursa ry: Allsky-kameran, objektiivin ja kontrollerin hankinta Kevolan observatoriolle Paimioon.
  4. South West Karting Fin ry, Paimio: Kahden kartingauton ja moottorin hankinta.
  5. Paimion musiikkiopiston tuki ry: Hankitaan sähköinen kosketinsoitin tarvikkeineen, langaton äänentoistosetti ja vahvistin/kaiutin -yhdistelmä Sauvoon.
  6. Peimari United: Jalkapallon kenttävarusteiden hankinta.
  7. Sauvon Urheilijat ry: Laavun rakentaminen Suojalan ulkoilualueelle.
  8. Sauvon Elävän Kulttuurin Seura ry: Kulttuurikeskuks Vahtisten vanhan koulun valotekniikan parantaminen, mikrofonien hankinta ja näyttämön kattaminen ns. tanssimatolla.
  9. Piikkiön Kehitys ry: Piikkiön Kehityksen kerhotalon parkkipaikan laajennus.
  10. Tuorlan tähtitieteellinen seura ry, Kaarina/Piikkiö: Rakennetaan visuaalinen Aurinkokunta -reitti Tuorlan alueelle.
  11. Rusko Riding Team ry: Isojen peilien hankkiminen ratsastusmaaneesiin.
  12. Raision Rinkka ry: Vuokrattavien lumikenkien hankinta.
  13. Nousiaisten perhepäivähoidon vanhempainyhdistys ry: Kuljetettava puuhaperäkärryn hankinta perhepäivähoitajien käyttöön sekä lainattavaksi esim. lasten tapahtumiin.
  14. Nousiaisten kotiseutuyhdistys ry: Opasteiden asentaminen kunnan keskustasta Nousiaisten kotiseutumuseolle, opastaulu museoalueelle ja rakennuskohtaiset opasteet.
  15. Ruskon Pallo-67 ry: Sähköisen tulostaulun hankinta Ruskon hiekkatekonurmikentälle.
  16. Eläkeliiton Taivassalon yhdistys ry: Tietokoneen ja projektorin sekä liikuntavälineiden hankinta ryhmätoiminnan kehittämiseksi.
  17. Liedon Teatteri ry: Tietokoneen, vahvistinmikserin, säilytyskalusteiden sekä lipunmyynnin ja kahvion varusteiden hankinta.
  18. Raision seudun taideyhdistys ry: Dataprojektorin, valkokankaan ja taidetarvikkeiden hankinta.
  19. Varsinais-Suomen jousimetsästäjät ry: Jousimetsästyksen välinehankinnat.
  20. Urheiluseura Nousiaisten Alku ry: Maastopyöräreitistön raivaaminen ja merkitseminen Nousiaisten Valpperin maastoon, vanhan (10 km) ja uuden osuuden (10 km) raivaus ja siltojen tekeminen sekä laavun rakentaminen.
  21. Maarian kyläyhdistys ry, Turku: Hankitaan sähköpyörä kärryllä, sähköpiano, viisi akustista kitaraa sekä teline ja äänentoistolaite mikrofonilla.
  22. SF-Caravan Naantali ry: Hankitaan SF-Caravan Naantalin hallinnoimalle Salorannan yleiselle uimarannalle kaksi kanoottia ja sup-lautaa, sekä näille säilytyskatos.
  23. Partiolippukunta Maarian Tähkät ry: Biokäymälä ja ruokakatos lippukunnan tontille Nousiaisiin. 
  24. Nutturlan Makasiiniteatteri ry: Nousiaisten työväentalon keittiön maalaus ja lattian lakkaaminen, tiskikoneen hankinta, valaistuksen ja lämpöpatterien uusiminen sekä pimentävien verhojen hankkiminen.

Paimioon tulossa kaksi MOBO-suunnistusrataa!

Kuva metsäpolusta ja kivestä, joiden takana pilkottaa Paimion parantola.

 

Leader Varsin Hyvän teemahanke HobbyLeader tukee harrastustoimintaa maaseudulla. Teemahankkeen kautta rahoitetaan kaikkiaan 24 toimenpidettä yhteensä 62 800 eurolla. Yksi tukea saaneista yhdistyksistä on Paimion Rasti, joka tekee Leader-varoilla mobiilisuunnistusratoja. Lisäksi Paimioon on tulossa HobbyLeaderin tuella muun muassa karting-autoja, koirapuiston aitaus ja kamerakalustoa Kevolan observatoriolle. 

Paimion Rasti on saanut Leader Varsin Hyvän teemahankkeesta tukea mobiilisuunnistusratojen (MOBO) rakentamiseen. Ratoja on tulossa tämän kesän aikana Paimion parantolan metsään ja Rivonmäelle. MOBO-radat ovat käyttäjille maksuttomia matalan kynnyksen omatoimiratoja, joilla suunnistamiseen tarvitaan vain älypuhelin. Ilmaisen mobiilisovelluksen lataamalla saa puhelimeensa kartan ja kompassin. Metsään pystytettäviin rastitolppiin tulee lähileimausominaisuus puhelimen tunnistamien NFC-tarrojen avulla.

– Parantolan rastit ovat pienellä alueella, jossa parantola toimii koko ajan maamerkkinä ja helpottaa suunnistamista. Ajatus on, että suunnistaessa voi samalla nauttia rauhassa parantolan kangasmetsien ainutlaatuisesta ympäristöstä, kertoo Paimion Rastin puheenjohtaja Pertti Arola. 

Rivonmäen reiteistä lyhin on kilometrin mittainen ja pisin neljä kilometriä. Pisimmällä radalla on vähän tiukempia rasteja, eli haastetta riittää myös sellaisille suunnistajille, jotka lähtevät liikkeelle kuntoilumielessä. 

Paimion Rasti tekee MOBO-ratojen eteen arviolta 61 talkootyötuntia. 

Paimiossa MOBO-radat ovat ensimmäiset laatuaan, mutta naapurikunnissa niitä on ollut jo jonkin aikaa. Yksi rata löytyy Piikkiön Linnavuoren retkeilyalueelta. Sauvossa on kaksi rataa: Kirveskalliolla ja Ahtelassa. 

Etualalla Pertti Arola Paimion Rastin paidassa ja takana parantolan julkisivu.
Paimion Rastin puheenjohtaja Pertti Arola Paimion parantolalla. Paimion Rasti on 350 jäsenen suunnistusseura. Seura on ollut kaksi kertaa järjestämässä maailman suurinta suunnistustapahtumaa Jukolan viestiä. Syyskuussa 2021 seuralla on edustus suunnistuksen nuorten MM-kisoissa sekä tyttöjen että poikien sarjoissa.

MOBO-radat käytettävissä koulusuunnistukseen

Paimion MOBO-radat valmistuvat tämän kesän aikana, ja syksystä alkaen niitä voi hyödyntää myös koulujen liikuntatunneilla. 

– Nyt suunnistamaan voi lähteä milloin tahansa, kun aina on radat ja rastit valmiina. Tämä helpottaa paljon koulusuunnistusta. Parantolan radan lähellä on Hanhijoen koulu, Rivonmäelle taas pääsee helposti Kriivarin ja Vistan kouluilta, eli radat palvelevat isoa porukkaa, Arola sanoo.

Lisäpalvelu parantolan kävijöille

Parantolan MOBO-ratojen uskotaan tukevan myös parantolan muuta toimintaa, jota kehitetään koko ajan. Suunnistusrata voi osaltaan houkutella Alvar Aallon arkkitehtuurin perässä Paimioon tulevia turisteja tutustumaan myös metsään, joka on aikanaan tarjonnut mielenrauhaa tuberkuloosiparantolan potilaille.

Suunnistuksen lomassa voi bongata parantolan metsistä vaikka Lemmenlammen tai vastavalmistuneen Parantolan polun varrella olevan laavun. Luontopolusta vastaa Parantolan metsät ry, joka sekin sai hankkeeseensa Leader-tukea Varsin Hyvältä. 

Mobiilisuunnistustolppa maastossa.
Piikkiön Linnavuoren MOBO-radalla on käytössä QR-koodit, mutta Paimion ratojen rastitolppiin tulee lähileimausominaisuus puhelimen tunnistamien NFC-tarrojen avulla.

62 800 euroa harrastustoiminnan hyväksi

HobbyLeader-teemahankkeen kautta myönnettiin tukea 24 eri toimenpiteeseen yhteensä 62 800 euroa. Tuettujen investointien tavoitteena on kehittää harrastusmahdollisuuksia kulttuurista urheiluun ja muihin aktiviteetteihin sekä edistää maaseudun asukkaiden aktiivisuutta, yhdessä tekemistä ja hyvinvointia. 

Yksittäisten toimenpiteiden kustannusarviot ovat 1 000 – 5 000 euroa. Teemahankkeen toimenpiteille myönnettävä tuki on 75 % kokonaiskustannuksista, mutta omarahoitusosuuden voi korvata kokonaisuudessaan talkootyöllä. Toimenpiteiden tulee olla valmiita lokakuuhun 2022 mennessä.

Teemahankkeen tarkoitus on rahoittaa sellaisia investointeja, jotka ovat liian pieniä itsenäisiksi Leader-hankkeiksi. Tavallisessa Leader-hankkeessa julkisen tuen osuus tulee olla vähintään 5 000 euroa, jolloin hankkeen kokonaiskustannus on aina vähintään 7 000 euroa. Yleishyödyllisten Leader-hankkeiden haku on käynnissä jatkuvasti. Turun seudulla toimivan Leader Varsin Hyvän rahoituskehys vuosina 2021–2022 on 700 000 euroa. 

 

Lista kaikista HobbyLeader-hankkeen tukemista toimenpiteistä:

  1. Paimion Rasti ry: Mobiilisuunnistusradat Paimion Parantolan lähimetsiin ja Rivonmäkeen.
  2. Peimarin Koirat ry, Paimio: Koirapuiston aitaus.
  3. Turun Ursa ry: Allsky-kameran, objektiivin ja kontrollerin hankinta Kevolan observatoriolle Paimioon.
  4. South West Karting Fin ry, Paimio: Kahden kartingauton ja moottorin hankinta.
  5. Paimion musiikkiopiston tuki ry: Hankitaan sähköinen kosketinsoitin tarvikkeineen, langaton äänentoistosetti ja vahvistin/kaiutin -yhdistelmä Sauvoon.
  6. Peimari United: Jalkapallon kenttävarusteiden hankinta.
  7. Sauvon Urheilijat ry: Laavun rakentaminen Suojalan ulkoilualueelle.
  8. Sauvon Elävän Kulttuurin Seura ry: Kulttuurikeskuks Vahtisten vanhan koulun valotekniikan parantaminen, mikrofonien hankinta ja näyttämön kattaminen ns. tanssimatolla.
  9. Piikkiön Kehitys ry: Piikkiön Kehityksen kerhotalon parkkipaikan laajennus.
  10. Tuorlan tähtitieteellinen seura ry, Kaarina/Piikkiö: Rakennetaan visuaalinen Aurinkokunta -reitti Tuorlan alueelle.
  11. Rusko Riding Team ry: Isojen peilien hankkiminen ratsastusmaaneesiin.
  12. Raision Rinkka ry: Vuokrattavien lumikenkien hankinta.
  13. Nousiaisten perhepäivähoidon vanhempainyhdistys ry: Kuljetettava puuhaperäkärryn hankinta perhepäivähoitajien käyttöön sekä lainattavaksi esim. lasten tapahtumiin.
  14. Nousiaisten kotiseutuyhdistys ry: Opasteiden asentaminen kunnan keskustasta Nousiaisten kotiseutumuseolle, opastaulu museoalueelle ja rakennuskohtaiset opasteet.
  15. Ruskon Pallo-67 ry: Sähköisen tulostaulun hankinta Ruskon hiekkatekonurmikentälle.
  16. Eläkeliiton Taivassalon yhdistys ry: Tietokoneen ja projektorin sekä liikuntavälineiden hankinta ryhmätoiminnan kehittämiseksi.
  17. Liedon Teatteri ry: Tietokoneen, vahvistinmikserin, säilytyskalusteiden sekä lipunmyynnin ja kahvion varusteiden hankinta.
  18. Raision seudun taideyhdistys ry: Dataprojektorin, valkokankaan ja taidetarvikkeiden hankinta.
  19. Varsinais-Suomen jousimetsästäjät ry: Jousimetsästyksen välinehankinnat.
  20. Urheiluseura Nousiaisten Alku ry: Maastopyöräreitistön raivaaminen ja merkitseminen Nousiaisten Valpperin maastoon, vanhan (10 km) ja uuden osuuden (10 km) raivaus ja siltojen tekeminen sekä laavun rakentaminen.
  21. Maarian kyläyhdistys ry, Turku: Hankitaan sähköpyörä kärryllä, sähköpiano, viisi akustista kitaraa sekä teline ja äänentoistolaite mikrofonilla.
  22. SF-Caravan Naantali ry: Hankitaan SF-Caravan Naantalin hallinnoimalle Salorannan yleiselle uimarannalle kaksi kanoottia ja sup-lautaa, sekä näille säilytyskatos.
  23. Partiolippukunta Maarian Tähkät ry: Biokäymälä ja ruokakatos lippukunnan tontille Nousiaisiin. 
  24. Nutturlan Makasiiniteatteri ry: Nousiaisten työväentalon keittiön maalaus ja lattian lakkaaminen, tiskikoneen hankinta, valaistuksen ja lämpöpatterien uusiminen sekä pimentävien verhojen hankkiminen.

 

Janica Vilen

Varsin Hyvä tarjoaa rahoitusta yhdistysten investointeihin! Haku on nyt auki!

 

Turun seudulla toimiva Leader Varsin Hyvä käynnistää teemahankkeen, jossa tuetaan harrastuksiin liittyviä investointeja maaseudulla. 1 000 – 5 000 euron tuen voi saada muun muassa harrastusvälineiden hankintaan tai harrastustilojen kunnostamiseen – nyt myös kulttuuripuolella!

Leader Varsin Hyvän HobbyLeader-teemahanke jakaa rahaa harrastamisen edistämiseen omalla alueellaan eli Liedossa, Maskussa, Naantalissa, Nousiaisissa, Paimiossa, Ruskolla, Sauvossa ja Taivassalossa sekä Kaarinan, Raision ja Turun maaseutualueilla. 

– Haku alkaa 1. tammikuuta ja kestää 18. huhtikuuta asti. Hallitus kokoontuu 6. toukokuuta päättämään rahoitettavat investoinnit, hankeneuvoja Eeva Mettala-Willberg kertoo aikataulusta. 

HobbyLeader on Varsin Hyvän kolmas teemahanke, jolla rahoitetaan rekisteröityjen yhdistysten maaseutua piristäviä pieniä investointeja. 

– Teemahankkeiden tarkoituksena on rahoittaa sellaisia investointeja, jotka ovat liian pieniä itsenäisiksi Leader-hankkeiksi. Tavallisessa Leader-hankkeessa julkisen tuen osuus tulee olla vähintään 5 000 euroa, jolloin hankkeen kokonaiskustannus on aina vähintään 7 000 euron luokkaa, selventää Mettala-Willberg. 

Aikaisemmista teemahankkeista HobbyLeader poikkeaa siinä, että nyt rahoitetaan harrastuksiin liittyviä investointeja myös kulttuurin saralla. 

– Kahdessa edellisessä teemahankkeessa ollaan keskitytty ulkoiluun ja liikuntaan. Leader-rahalla ollaan tehty muun muassa luontopolkuja ja laavuja. Nyt rahaa voi hakea myös kulttuuriharrastuksiin liittyviin investointeihin, esimerkiksi teatterin tekniikkaan tai kulttuuriopasteiden tekemiseen, Mettala-Willberg ehdottaa. 

HobbyLeader-teemahankkeen kautta rekisteröidyt yhdistykset voivat toteuttaa omia ideoitaan maaseudun kehittämiseksi. Hankeneuvoja Eeva Mettala-Willberg hoitaa paperityöt ja yhdistykset saavat keskittyä käytännön työhön. Kuvassa ollaan Paimion Museonmäellä, jossa on parhaillaan käynnissä Leader-hanke, jonka tavoitteena on tuoda esille alueen kulttuurihistoriaa ja perinnerakennuksia.

HobbyLeaderin kautta rahaa on jaossa yhteensä 42 500 euroa. Sillä summalla voidaan rahoittaa ainakin kahdeksan toimenpidettä, mutta Varsin Hyvän väki uskoo, että toteutettavien toimenpiteiden määrä tulee olemaan lähemmäs 20. 

– Aikaisemmissa teemahankkeissa moni on hakenut sellaisia reilun tuhannen euron tukia. Tonnikin on jo monelle yhdistykselle iso raha, Mettala-Willberg sanoo. 

Teemahankkeen toimenpiteille myönnettävä tuki on 75 % kokonaiskustannuksesta, mutta omarahoitusosuuden voi korvata kokonaisuudessaan talkootyöllä. Toimenpiteiden tulee olla valmiita lokakuuhun 2022 mennessä.

HobbyLeaderin kautta tuettavien investointien toivotaan esimerkiksi parantavan maaseudun palveluntarjontaa ja vapaa-ajan aktiviteetteja, edistävän hyvinvointia ja terveyttä, lisäävän maaseudun viihtyisyyttä ja vetovoimaa, torjuvan yksinäisyyttä ja syrjäytymistä tai aktivoivan ihmisiä mukaan oman asuinalueensa kehittämiseen ja yhdessä toimimiseen. Kaikenlaisia ideoita otetaan vastaan. 

– Kannattaa olla minuun yhteydessä ennen hakemuksen jättämistä, niin voin neuvoa sen tekemisessä. Teemahanke on siitä mukava, että siinä jokainen toteuttaa oman toimenpiteensä, mutta minä vastaan raportoinnista Ruokaviraston sähköiseen Hyrrä -järjestelmään. Siksi tämä on helppo ensi askel kokeilla Leader-toimintaa. Jos sitten innostuu, niin voi myöhemmin hakea vaikka ihan omaa hanketta, Mettala-Willberg vinkkaa. 

HobbyLeader-teemahankkeesta ja hakemuksen tekemisestä voi lukea lisää Varsin Hyvän sivuilta. Lisäksi asiasta järjestetään infotilaisuus Teamsissa torstaina 26. tammikuuta klo 18–19. Liittymislinkki Teams-tilaisuuteen löytyy samalta Varsin Hyvän sivulta HobbyLeadrien ohjeiden alta.  

 

Janica Vilen