Leader Ravakka kerää jälleen maaseudun kehitysideoita MiniFarmi & Kukkamessut -tapahtumassa Uudessakaupungissa

Jaa juttu somessa!

 

Leader Ravakka on jälleen mukana MiniFarmi & Kukkamessut -tapahtumassa lauantaina 20. toukokuuta. Osallistuminen on jo perinne Ravakalle, sillä kehittämisyhdistys on ollut mukana tapahtumassa jo sen ensimmäisestä kerrasta alkaen. 

Toiminnanjohtaja Ulla Kallio kertoo, että yhdistykselle on tärkeää jalkautua ihmisten pariin.

– Minifarmissa tavoitamme ihmisiä, joille toimintamme ei ole tuttua. Pääsemme juttelemaan heidän kanssaan ja keräämään informaatiota. Tapahtumassa tavoitamme myös näytteilleasettajat, jotka voivat myös saada meiltä rahoitusta, hän sanoo.

Viime vuonna Ravakan messupisteellä esimerkiksi lapset pääsivät piirtämään unelmiensa kotiseudun. Tänä vuonna kaikki messupisteen ohjelmaan osallistuvat saavat mukaansa pienen palkinnon.

Kaksi lasta piirtää, mies istuu heidän takanaan.
Ravakan ympäristöneuvoja Timo Vaahtoranta jututtamassa unelmiensa kotiseutua piirtäviä lapsia vuonna 2022.

– Toivomme, että ihmiset pysähtyvät juttelemaan ja kertovat toiveistaan oman kotiseutunsa suhteen. Samalla he kuulevat, mitä meillä on tarjota. Minifarmissa on ylipäätään paljon ohjelmaa lapsiperheille, niin toivottavasti ihmisiä on paljon liikkeellä.

Leader Ravakka kehittää maaseutua Vakka-Suomessa Uudenkaupungin, Vehmaan, Mynämäen, Laitilan ja Pyhärannan kunnissa sekä ja Satakunnan puolella Raumalla. Tänä vuonna käynnistyneellä rahoituskaudella jaettavissa on 4,8 miljoonaa euroa.

– Tällä kaudella uutena painopisteenä meillä on matkailu. Siitä on tullut jo paljon kyselyitä ja toiveita. Myös lähiliikunta ja retkeily ovat kiinnostaneet. Innostusta selkeästi on, ja nyt vain odotamme, että rahoituksien haut aukeavat luultavasti syksymmällä, Ulla Kallio kertoo.

Ihmiset kävelevät käsikkäin.
Vuoden 2022 Minifarmi-tapahtuma keräsi paljon porukkaa.
Jaa juttu somessa!