Vakka-Suomen Mobiililuotsi-hanke palkittiin Suomen maaseutupoliittiseksi helmeksi!

Jaa juttu somessa!

 

Vakka-Suomen palveluita yhteen kokoava Mobiililuotsi-sovellus palkittiin Maaseutupolitiikan neuvoston Maaseutupolitiikan helmi -palkinnolla Maaseutugaalassa Kurikassa perjantaina 30. syyskuuta. Leader Ravakan rahoittamalla ja Ukipolis Oy:n toteuttamalla hankkeella luotu Mobiililuotsi auttaa ihmisiä valtakunnallisten, kunnallisten ja kaupallisten palveluiden pariin ja esimerkiksi uusien harrastusten äärelle.

Tammikuussa 2022 käyttöön otettu Mobiililuotsi suunniteltiin alun perin alueelle tulevien maahanmuuttajien ja uusasukkaiden tarpeisiin, mutta siitä hyötyvät myös paikalliset asukkaat ja matkailijat. Sovellusta voi käyttää tällä hetkellä suomeksi, englanniksi ja ukrainaksi.

Tarve Mobiililuotsin kaltaiselle palvelulle hahmotettiin jo Ukipoliksen Asukasluotsaus-hankkeessa. Hankkeen kautta tuettiin erityisesti Uudenkaupungin autotehtaan rekrytointien myötä alueelle muuttaneita uusasukkaita kotiutumaan Vakka-Suomeen.

– Lähdimme heti siitä ajatuksesta, että näin merkittävää hanketta ei lähdetä tekemään vain yhdelle seudulle, sen on oltava hyödynnettävissä ja monistettavissa niin valtakunnallisesti kuin
kansainvälisestikin. Nyt on minkä tahansa kaupungin tai kunnan helppo tuoda ne omat palvelut esille hyödyntäen tässä pilotissa luotua pohjaa. Tämä tunnustus on osoitus, että lähdimme oikealle tielle, Katariina Torvinen Ukipolis Oy:sta sanoo.

Mobiililuotsi-sovelluksen teknisestä toteutuksesta on vastannut turkulainen CYF Digital. Sovellus on tehty kunnianhimoisesti ja rakennettu heti mm. EU:n datastandardien mukaisesti.

– Keskeinen tietolähde on kuntien päivittämä palvelutietovaranto. Sovelluksessa hyödynnetään myös muita avoimen datan lähteitä, automaatiota ja se kytkeytyy valtakunnalliseen AuroraAI-
tekoälyverkkoon. Kaikki nämä mahdollistavat nopean skaalautumisen eri kuntiin ja seutuihin. Visuaalisen ilmeen suhteen esimerkiksi värejä voidaan muuttaa eri kuntien tarpeisiin, Susanna Lahtinen CYF Digitalista sanoo.

Maaseutugaalassa palkittiin maaseuturahaston parhaita hankkeita

Maaseutugaalassa palkittiin EU-ohjelmakauden 2014–2022 parhaita hankkeita, joita on rahoitettu EU:n maaseuturahastosta Leader-ryhmien ja ELY-keskusten kautta. Vaikuttavimpia hankkeita ja yritystukia hyödyntäneitä yrityksiä palkittiin kolmessa eri kategoriassa. Lisäksi jaettiin Maaseutupolitiikan neuvoston Maaseutupoliittinen helmi -palkinto sekä palkittiin yleisöäänestyksen voittaja. Finaalissa oli mukana viisitoista hanketta.

– Mobiililuotsi-hanke on tuonut yhteen eri toimijoita tuottamaan lisäarvoa yli sektori- ja kuntarajojen, sekä laaja-alaisesti osallistaen. Se on tuonut yhteen eritaustaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä, ja luonut konkreettisen alustan hyvän elämän ja sujuvan arjen rakentamiseksi. Se on edistänyt uusien asukkaiden vastaanottamista, avointa yhteisöllisyyttä, kototutumista ja sosiaalista kestävyyttä. Hanke on myös pystynyt vastaamaan nopeasti vaihtuviin tarpeisiin ja luonut mallin myös muille alueille ja kansainvälisestikin hyödynnettäväksi, Maaseutupolitiikan neuvosto perusteli Mobiililuotsin voittoa.

Mobiililuotsi on finalistina myös koko EU:n laajuisessa Rural Inspiration Awards -kilpailussa, jossa palkitaan Euroopan parhaat maaseudun kehittämishankkeet. Suomesta on finaalissa mukana yhteensä viisi kehittämishanketta tai yritysinvestointia. Voittajat julkistetaan 6.10.2022.

Maaseudun kehittäminen on osa EU:n yhteistä maatalouspolitiikkaa. Vuosina 2014–2021 maaseuturahastosta rahoitettiin yli 7 000 hanketta, ja 5 600 yritystä hyödynsi yritystukia. Lisäksi
maaseuturahastosta rahoitetaan esimerkiksi maatalouden ympäristötoimenpiteitä ja tilojen investointeja. Koko Suomen maaseudun kehittämiseen varattu rahoituskehys kaudelle 2014–2022 on noin miljardi euroa.

TUTUSTU LISÄÄ:

Vakka-Suomen Mobiililuotsi auttaa kotoutumaan ja kotiutumaan

Jaa juttu somessa!