Haloo maaseudun järjestämät koulutukset saavuttivat suuren suosion

koristekuva.

 

Eri aiheista pidetyt etäkoulutukset olivat maksuttomia osallistujille. Corellian asiantuntijoiden vetämien koulutusten aiheet vaihtelivat tekoälystä Microsoftin työkaluihin.

Lokakuun starttasi WordPress-koulutus, joka pidettiin keskiviikkona 4. lokakuuta. Kouluttajana tilaisuudessa toimi Corellian Kari Selovuo, joka johdatti osallistujat WordPressin lisäosien ja teemojen maailmaan.

3 vinkkiä WordPressin käyttöön:

  • Jokainen WordPress-sivusto on sisällöntuotannoltaan omanlaisensa, vaikka niiden kaikkien alustana onkin WordPress
  • Voit testata, opetella ja hullutella vapaasti kaikkea WordPressiin liittyvää erillisessä Local-sovelluksessa
  • Muista pitää huolta WordPress-sivustosi saavutettavuudesta ja tietoturvasta

Seuraavalla viikolla vuorossa oli Tekoälyn käyttö viestinnän työkaluna -koulutus, joka oli lokakuun koulutuksista selkeästi odotetuin suuren ilmoittautuja- ja osallistujamäärän perusteella. Corellian Juha Laamanen kertoi osallistujille mitä keinoäly ylipäätään on, mitä käyttömahdollisuuksia sillä on ja miten esimerkiksi Chat GPT toimii. Lisäksi hän kävi läpi keinoälyn lainsäädäntöön liittyviä puolia.

3 vinkkiä tekoälyn käyttöön:

  • Tekoäly vaatii ohjausta eikä sen luomaan tietoon voi täysin luottaa
  • Tekoäly ei tee mitään ilman ihmistä, mutta muuttaa työtapoja esimerkiksi viestinnässä
  • Tekijänoikeuden syntymiseen tarvitaan lähtökohtaisesti ihmisen panos

Kolmas koulutus  järjestettiin syyslomaviikolla. Koulutuksen veti edellisen viikon tapaan Corellian Juha Laamanen, joka esitteli Canvan mahdollisuuksia videoiden editoinnin suhteen.

3 vinkkiä videoiden editoimiseen Canvalla:

  • Voit editoida Canvassa lyhyitä videopätkiä kuten some- ja ohjevideoita
  • Audion editointiin ei kummoisia työkaluja
  • Canva on monille jo tuttu entuudestaan ja myös helppokäyttöinen

Lokakuun viimeinen koulutus järjestettiin maanantaina 23.10. Aiheena oli Microsoftin työkalujen soveltaminen viestinnän tarpeisiin ja kouluttajana toimi Corellian Sampo Korkeila. Kolmen tunnin tilaisuuden aikana käytiin läpi Korkeilan laatimat vinkit Microsoft Wordin, PowerPointin ja Excelin käyttöön viestinnässä.

Yleinen vinkki Microsoftin työkalujen käyttöön on saavutettavuuden muistaminen, eli muista aina pitää huolta asiakirjojesi helppokäyttöisyydestä.

Kiinnostavat aiheet tavoittivat paljon osallistujia

Koulutukset tavoittivat kiitettävästi ihmisiä: osallistujia kaikissa tilaisuuksissa oli yhteensä lähes 250! Suosituin oli tekoäly-koulutus, johon osallistui yli 70 ihmistä ja toiseksi suosituin Microsoftin työkaluihin perehtyvä koulutus yli 60 osallistujalla. Canva- ja WordPress-koulutukset eivät kuitenkaan jääneet kauas, sillä molempiin osallistui yli 50 ihmistä.

Tilaisuudet olivat avoimia kaikille aiheista kiinnostuneille, ja ihmisiä ilmoittautuikin mukaan koko Suomen alueelta. Aiheet valikoituivat Haloo maaseudun viestintäverkostosta nousseiden toiveiden perusteella, ja niin ne kuin Corellian kouluttajat keräsivätkin paljon kiitosta osallistujilta.

Haloo maaseutu järjestää neljä koulutusta lokakuussa – ilmoittaudu mukaan!

koristekuva.

 

Koulutusten aiheina ovat muun muassa tekoälyn käyttö viestinnässä ja videoiden editointi Canvassa.

Haloo maaseutu! -viestintähanke järjestää neljä eri Teams-koulutusta lokakuun aikana. Koulutukset ovat aiheesta riippuen kestoltaan 1,53 tuntia pitkiä. 

Koulutusten aikataulu:

  • 4.10. klo 912 WordPress-alustan hyödyntäminen tehokkaasti, kouluttajana Corellian Kari Selovuo
      • Ilmoittautuminen tähän koulutukseen on päättynyt.
  • 13.10. klo 910.30 Tekoälyn käyttö viestinnän työkaluna, kouluttajana Corellian Juha Laamanen
      • Ilmoittautuminen tähän koulutukseen on päättynyt.
  • 19.10. klo 1314.30 Videoiden editointi Canvassa, kouluttajana Corellian Juha Laamanen
      • Ilmoittautuminen tähän koulutukseen on päättynyt.
  • 23.10. klo 1316 Microsoftin työkalujen soveltaminen viestinnän tarpeisiin, kouluttajana Corellian Sampo Korkeila
      • Ilmoittautuminen tähän koulutukseen on päättynyt.

Ilmoittaudu mukaan koulutuksiin yllä olevien lomakkeiden kautta. Voit osallistua yhteen, kahteen tai vaikka kaikkiin koulutuksiin oman tarpeesi mukaan. Koulutuksen Teams-linkki ja mahdolliset lisäinfot lähetetään kaikille ilmoittautuneille viimeistään edellisenä päivänä.

Maksuttomat koulutukset ovat avoimia kaikille aiheista kiinnostuneille.