Yhteisöllinen LALE-hanke on tuonut Uuteenkaupunkiin ja Laitilaan kulttuurisensitiivistä perhetoimintaa – “Hanke on onnistunut erinomaisesti”

Jaa juttu somessa!

 

MLL Varsinais-Suomen piiri ry:n toteuttama LALE-hanke pitää sisällään muun muassa perhekahvilatoimintaa, eri kulttuureihin tutustuttavia kokkikerhoja ja suomen kielen opetusta.

Uudenkaupungin Ipana-Messissä riittää vilinää keskiviikkoisin klo 14–19, kun käynnissä on LALE-hankkeen pidennetty perhekahvila. Keittiön pöydän äärelle on kokoontunut vanhempia opiskelemaan suomea, ja viereisessä huoneessa heidän lapsensa leikkivät kahden lastenhoitajan kanssa. Perhetoiminnan koordinaattori Johanna Franska MLL Varsinais-Suomen piiristä kertoo, että toiminta on vetänyt mukaan paljon perheitä.

– Kyllä se näkyy, että ihmiset kokevat toiminnan tärkeäksi. On paljon perheitä, kursseja ja lastenhoitajia, mutta menon ja meiningin keskellä yhteisöllisyys on keskiössä ja kaikki ovat tyytyväisiä.

Vanhemmuus yhdistävänä tekijänä

LALE-hanke alkoi vuonna 2022, sillä MLL Varsinais-Suomen piiri halusi tarjota Uudenkaupungin ja Laitilan perheille kulttuurisensitiivistä toimintaa. Molemmissa kaupungeissa tällaiselle toiminnalle oli tarvetta, sillä Uudessakaupungissa on Franskan mukaan paljon työperäistä maahanmuuttoa ja Laitilassa taas on esimerkiksi paljon ukrainalaisia.

– Hanke toimii “me olemme kaikki vanhempia” -kärjellä, sillä kaikkia osallistujia yhdistää vanhemmuus eikä kulttuuri. Vanhemmat osallistuvat toimintaan yhdessä lastensa kanssa, Franska sanoo.

Yksi hankkeen tavoitteista oli järjestää toimintaa Suomeen muuttaneille perheille ja kotona oleville vanhemmille. Tärkeää oli myös, että monenlaiset perheet kokevat itsensä tervetulleiksi mukaan. Tähän tavoitteeseen vastaavat perhekahvilat, joita järjestetään Uudessakaupungissa keskiviikkoisin ja Laitilassa perjantaisin. Varsinkin Uudessakaupungissa perhekahvilat ovat olleet hyvin suosittuja.

– Lisäksi pidämme Makuja maailmalta -kokkikerhoja kerran kuussa molemmilla paikkakunnilla. Siinä jonkin kulttuurin edustajan vanhempi tuo reseptin ja kertoo omasta kulttuuristaan, kun perheet tekevät ruokaa yhdessä. Sitten syödään ja myös siivotaan yhdessä. Kokkikerhot ovat olleet oikea menestystarina meillä, Franska kertoo.

Kokkikerhoissa on kokattu muun muassa ukrainalaista, intialaista, suomalaista, slovakialaista ja perulaista ruokaa.

Kolme lasta leikkii leikkihuoneessa.
Uudenkaupungin perhekahvilassa on tarjolla kaikenlaisia leluja, joilla lapset saavat leikkiä.

Tavoitteet saavutettu jopa moninkertaisesti

Perhekahviloiden ja kokkikerhojen lisäksi LALE-hankkeen tavoitteisiin kuuluu suomen kielen opetusta. Se on toteutunut yhteistyössä Vakka-Suomen kansalaisopiston kanssa, joka on järjestänyt suomen kielen kursseja perhekahvilan yhteydessä.

– Perhekahviloissa pidetään huoli siitä, että yhdessä myös puhutaan suomea. Sitä ei tehdä vain kurssilla vaan jutellaan muutenkin yhdessä.

Myös tavoite kahden lastenhoitajan palkkaamisesta suomen kielen kurssien ajaksi toteutui: piiri on palkannut seitsemän eri ukrainalaisnuorta kyseiseen tehtävään. Hanke on myös mahdollistanut viestintämateriaalien luomisen useilla kielillä ja vapaaehtoisten määrä on kasvanut.

– Esimerkiksi uusia vapaaehtoisia oli tavoitteena saada kahdeksan. Nyt heitä on ollut mukana toiminnassa jo 35.

Piirin vuodenvaihteessa tekemästä hankkeen vaikuttavuuskyselystä selviää, että esimerkiksi Laitilassa 84 prosenttia vastaajista ja Uudessakaupungissa 54 prosenttia koki kotiutuneensa hyvin. Lisäksi esimerkiksi Laitilassa 83 prosenttia vastaajista kokee ammattihenkilöstön ohjauksen ja vertaistuen madaltaneen kynnystä ottaa oma elämäntilanne puheeksi.

– Lapsilta kysyttiin myös palautetta. Heidän vastauksista näkyy, että heillä on turvallista olla omia itsejään ja heille on tärkeää tutustua uusiin ihmisiin leikkien lisäksi.

Lastenhoitaja istuu lattialla kahden taaperon kanssa ja leikkii heidän kanssaan.
Perhekahviloissa on paikalla myös palkattuja lastenhoitajia, jotka antavat vanhemmille mahdollisuuden keskittyä suomen kielen kurssiin.

Monikulttuuriselle toiminnalle tarvetta myös hankkeen jälkeen

LALE-hanke jatkuu vielä kuluvan vuoden loppuun. MLL Varsinais-Suomen piiri haluaisi kuitenkin jatkaa monikulttuurista toimintaa paikallisyhdistysten vapaaehtoisten kautta Uudessakaupungissa ja Laitilassa, sillä molemmilla paikkakunnilla on isot monikulttuuriset verkostot. Myös osallistujat haluaisivat toiminnan jatkuvan hankkeen jälkeenkin.

– Kokkikerhoista on esimerkiksi puhuttu, että ne voisivat jatkua myös ensi vuonna. Selvitämme myös, että pystyykö kansalaisopisto jatkamaan suomen kielen kursseja. Olemme lisäksi kyselleet hankkeen kautta tavoitetuilta yli 30 vapaaehtoiselta, että olisiko heillä innokkuutta jatkaa vapaaehtoisena toiminnassa.

Kuitenkin ennen hankkeen päätöstä edessä on vielä lukuisia perhekahviloita ja kokkikerhoja, joissa sukelletaan uusien kulttuurien maailmoihin ruuan kautta. Johanna Franska summaakin hankkeen positiivisella nuotilla.

– Moni tavoite on toteutunut yli odotusten, ja sanoisin, että hanke on sujunut erinomaisesti.

 

LALE-hanke

Toteuttaja: Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry

Rahoittaja: Maaseudun kehittämisyhdistys Ravakka ry

Kokonaisrahoitus: 62 171,80

Julkinen rahoitus: 49 737,44

Tukiprosentti: 80,00 %

 

Jaa juttu somessa!