Paimion Joulukuja avattiin 30. kerran! Katso video!

 

Paimion keskustassa sijaitseva Postinkuja on muuttunut Joulukujaksi jo 30. kerran. Sekä kuja että sen varrella olevat talot on koristeltu tunnelmallisin jouluvaloin ja koristein, joita saa käydä ihailemassa omatoimisesti milloin tahansa. Joulukuja loppuu Paimionjoen rannalle, josta pääsee kävelemään Paimion Jokipuistoon vaikka kuntoilemaan tai pulkkamäkeen, jos lunta riittää. 

Aiempina vuosina Joulukujan avajaiset ovat olleet suuri yleisötapahtuma, mutta tänä vuonna pikkujoulurauha julistettiin vallitseva koronatilanteen vuoksi Youtubessa. 

Pikkujoulurauhan julistukseen lukee videolla Jonna Kimari.

– Olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut viettää lapsuuteni tällä kujalla ja saanut nähdä kujan valot ja lämpimän tunnelman jokaisena vuonna. Sukupolvet ovat Postinkujalla vaihtuneet, mutta jokainen asukas on aina ilolla halunnut luoda tämän pyyteettömän tapahtuman tuodakseen valoa ja joulumieltä teille kaikille, hän sanoo videolla. 

Klikkaa tästä katsomaan Joulukujan asukkaiden videotervehdys: