Paimiolainen Perkkiön tila ja sadat muut avaavat ovensa Lähiruokapäivänä 10.9.

Jaa juttu somessa!

 

Perkkiön tila Paimiosta on yksi yli 250 toimijasta, jotka osallistuvat valtakunnalliseen Lähiruokapäivään lauantaina 10. syyskuuta avaamalla ovensa yleisölle. Lähiruokapäivä järjestetään jo seitsemättä kertaa ja Perkkiön tila on ollut mukana alusta saakka.

Lähiruokapäivän aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua erilaisten tuottajien toimintaan sekä ostaa tuoreita raakaaineita suoraan tekijöiltä ympäri Suomen. Eri kohteissa kävijöillä on mahdollisuus tutustua muun muassa paikan eläimiin, koneisiin, tuotannon prosesseihin, pihapiiriin, lähiruokaan, makujen maailmaan sekä maaseudun elämyksiin.

Tapahtumarikkaan vuoden jälkeen toivotaan, että saisimme piristystä syksyyn ja paljon kävijöitä Lähiruokapäivänä, toteaa Tony Kajander Perkkiön tilalta.

Myynnissä on tilan omia laidunpossun lihatuotteita, kuten palvia ja makkaraa sekä mahdollisesti myös lammasmakkaraa. Tapahtumapäivänä aukeaa myös tilan nuoren väen oma kahvio, josta voi ostaa kahvia ja leivonnaisia. Terassikahvit voi nauttia possujen touhuja seuraillen. Tapahtumassa pääsee tutustumaan myös muihin tilan eläimiin, kuten lampaisiin ja viettämään elämyksellistä päivää maaseudulla sekä tekemään lähiruokaostoksia suoraan tilalta.

–Kannattaa ehdottomasti lähteä tutustumaan tiloille, että näkee mistä se ruoka oikeasti tulee etenkin näinä historiallisina aikoina, Kajander kannustaa.

Lähiruokapäivä on oikea maaseudun avointen ovien tapahtuma, joka on omistettu kotimaiselle ruoantuotannolle. 

Lue lisää osoitteesta ostatilalta.fi

Jaa juttu somessa!