Maaseudun kehittäminen jatkuu ilman katkoja – Rahoitusta tarjolla tuttuun tapaan sekä yrityksille että hanketoimijoille!

Jaa juttu somessa!

 

Euroopan Unioinin maaseuturahaston kuluva ohjelmakausi päättyy tämän vuoden loppuun, mutta rahoitus jatkuu entiseen malliin. Uusi kausi alkaa vuonna 2023, ja sen valmistelu on parhaillaan käynnissä. Ohjelmakausien väliin tulee kahden vuoden mittainen siirtymäkausi, jonka aikana käytetään uuden rahastokauden varoja, mutta rahoituspäätöksissä noudatetaan nykyisen kauden sääntöjä ja tavoitteita. 

Erilaisille hankkeille voi siis hakea rahoitusta nykyiseen tapaan myös vuosina 2021–2022. Hankkeiden toteuttamisaika ja maksaminen voivat jatkua vuoteen 2025 asti. Myös maaseudun yritysten toimintaa rahoitetaan nykyisillä toimenpiteillä vuoteen 2022 asti. Viljelijätukia koskevat säädökset ja ohjeet annetaan keväällä 2021 sen jälkeen, kun ohjelmamuutos on hyväksytty maaseutuohjelman seurantakomiteassa ja muutoksille on saatu komission hyväksyntä. Nykyiset Leader-ryhmät jatkavat nykyisten paikallisten strategioidensa toteutusta myös siirtymäkaudella.

Siirtymäkauden aikana toimintaa tuetaan myös maaseuturahaston elvytysvaroilla.

– Maaseutuohjelman rahoitus jatkuu siis seuraavat kaksi vuotta vanhoilla tutuilla aluestrategioilla sekä Ely-keskuksessa että Leader-ryhmissä. Meidän alueellisessa ohjelmassa on perusperiaatteena, että 2/3 tuista on yritystukia ja 1/3 hanketukia, kommentoi Varsinais-Suomen Ely-keskuksen maaseutukoordinaattori Jarmo Lamminen. 

Ilmastonmuutoksen hillintä korostuu tulevalla rahoituskaudella 

Tulevassa maatalouspolitiikan uudistuksessa korostuvat erityisesti EU:n vihreän kehityksen tavoitteet, ilmastonmuutoksen hillitseminen ja siihen sopeutuminen, eläinten terveys ja hyvinvointi sekä uusien viljelijöiden saaminen alalle. Osaamisen kehittäminen, yhteystyö, digitalisaatio ja innovaatiot sekä investoinnit ovat tärkeitä. Alkutuotannon kannattavuuden turvaaminen, maaseudun kehittäminen ja riskienhallinnan kehittäminen ovat myös uudistuksen painopisteitä.

Seuraava ohjelmakausi tulee jatkumaan vuoden 2027 loppuun ja sen valmistelu kulkee nimellä CAP27. Suomen kansallista strategiaa tulevalle ohjelmakaudelle valmistelee neljä Maa- ja metsätalousministeriön asettamaa työryhmää: hallintomalliryhmä, maatalousryhmä, maaseuturyhmä ja markkinointiryhmä.

Jaa juttu somessa!