Kuivaa polttopuuta kolmessa päivässä – yrittäjä teki toiminnasta ympärivuotista

Jaa juttu somessa!
Puukuivaamo on rakennettu vanhaan hakeperävaunuun. Yrittäjä Arttu Anttila on ollut tyytyväinen investointiin.

 

Mynämäellä sijaitseva PuuTila Oy on yritys, joka tuottaa kuivattua polttopuuta asiakkailleen. Yrittäjä Arttu Anttila sai idean polttopuiden myymisestä päästyään armeijasta. Nyt yritys on myynyt pääasiassa koivuklapia kolmen vuoden ajan. Toistaiseksi Arttu pyörittää yritystä sivutoimisesti isänsä Marko Anttilan kanssa. Päätoimisesti Arttu työskentelee metsäkoneenkuljettajana.

Yritys on jatkuvasti kehittänyt polttopuiden valmistuksen tehokkuutta ja myyntiä. PuuTilan uusin investointi on kuivaamo, jonka avulla kuivaa polttopuuta voidaan valmistaa ympäri vuoden. Nyt polttopuiden myynti työllistää myös talvella.

Aluksi puuta kuivatettiin kesän ajan pellolla auringon alla. Keväällä urakka oli suuri, sillä kaikki klapit piti tehdä valmiiksi pellolle kuivumaan. Ajatus kuivaamosta syntyi, kun kuivat polttopuut myytiin loppuun aina tammikuun tienoilla. Yritystoiminta piti saada ympärivuotiseksi.

Nyt on kuivattu vuoden verran polttopuuta kuivaamon avulla. Hyvin tuo on toiminut ja helpottanut työmäärän jakamista. Nyt ollaan voitu ostaa raaka-ainetta tasaiseen tahtiin ja kuivaa polttopuuta on jatkuvasti myytävänä. Suurta varastoa ei tarvitse enää pitää, vaan puuta kuivataan uusien tilausten mukaan. Nyt kuivuri käy noin kerran viikossa, kertoo Arttu Anttila.

Kuivaa klapia muutamassa päivässä

Kuivaamo on tehty vanhaan hakeperävaunuun. Perävaunu on tosin käynyt läpi suuren muodonmuutoksen. Muun muassa pohja on vahvistettu ja vaunu on kauttaaltaan lämpöeristetty. Polttopuut lastataan yläkautta ja kuivuri tyhjennetään vaunussa olevan pohjakuljettimen avulla. Kuivaamoon mahtuu yhteensä 36 kuutiota klapeja. Koivuklapien kuivaus kestää erästä riippuen noin kahdesta kolmeen päivää.

Kuivaamo on pyörien päällä, joten tarvittaessa vaunua voidaan siirtää traktorilla toiseen paikkaan. Kuivaamossa voi kuivata myös haketta, joten vaunun voi myös vetää traktorin perässä metsään ja hakettaa täyteen.

Anttila päätti hakea kuivaamoon investointitukea maaseuturahaston kautta. Tuki haettiin lopulta Leader-yhdistys Ravakan kautta. Kuivaamon toteuttamiseen tuli yhteensä 20 prosentin investointituki, johon nuori yrittäjä on tyytyväinen.

Loppujen lopuksi hankeen toteuttaminen oli vaivan väärti. Kyllä voin suositella maaseuturahaston tukimahdollisuuksien selvittämistä myös muille yrittäjille. Melkoista hakemuksen viilaamistahan se kyllä oli.  Ilman Ravakan apua hakemus ei olisi varmaankaan ikänä mennyt läpi. Näin jälkikäteen ei harmita, mutta täytyy myöntää, että suuri työ tehtiin ilman takeita rahoituksen toteutumisesta. Olisihan se harmittanut, jos rahoitus olisikin suuren työmäärän jälkeen hylätty, summaa Anttila

Polttopuuyrittäjä pitää yrityksen sijaintia maaseudulla vain hyvänä asiana. Maaseutualueelle myönnettävä investointituki on myös yksi maaseudulla toimimisen positiivinen asia.

Maalla saa rauhassa touhuta ja tehdä. Raaka-aineen hankinta on helpompaa, kun yritys toimii maaseudulla. Koivu ostetaan tästä lähialueelta. Rakka-aineen kuljetuskustannukset olisivat suuremmat, jos yritys toimisi kaupunkialueella.

Anttila kertoo, että yrityksen tulevaisuuden menestys on lähinnä itsestä kiinni.

Tekemisen tehostamisen ja järkeistämisen tarve on jatkuva. Ei lopu ikinä tehostamisen paikat tässä hommassa. Mahdollisuudet polttopuiden kanssa on lähes rajattomat.

 

Teksti ja kuvat: Anssi Ketonen, haloomaaseutu.fi

 

Jaa juttu somessa!