100-vuotiaassa koulutalossa sijaitseva PetriS Chocolate uudistuu jatkuvasti

Nina Sirén Ihana Puodissa.

 

Petri ja Nina Sirén uskovat kotimaiseen käsityöhön ja laadukkaimpaan mahdolliseen suklaaseen. Yritys on keväällä siirtänyt tuotantonsa Porvoosta Saloon, Halikon Design Hilliin, ja lisäksi heidän suklaakahvilansa Mathildedalin vanhassa koulurakennuksessa laajenee taas täksi kesäksi.

PetriS Chocolaten tuotteita pääsi maistamaan Mathildedalissa ensi kerran vuonna 2017, kun Nina Sirén päätti tulla kesäksi vanhaan ruukkikylään pitämään pop up -kauppaa. Sinä kesänä Mathildedalin vanha kyläkoulu oli myynnissä – ja siitä se ajatus sitten lähti. 

– Olimme asuneet pitkään Fiskarsissa ja sen jälkeen kaksi vuotta Porvoossa. Mietimme jo lasten koulunkin vuoksi, että ei kai me taas voida muuttaa, mutta sydän veti tänne, muistelee Siren. 

Lopulta perhe muutti vanhan koulurakennuksen yläkertaan ja remontoi alakertaan tilat suklaakahvilalle, Ihanalle puodille sekä bed and breakfast -toiminnalle. 

– Aluksi ajattelimme, että Petri voi hyvin ajaa Porvooseen töihin, mutta käytännössä idea osoittautui mahdottomaksi. Viime vuoden heinäkuussa Petri ei ehtinyt kertaakaan käydä kotona ja sen jälkeen päätimme siirtää tuotannon tänne. Avasimme kuitenkin sattumalta suumme oikeassa paikassa oikeaan aikaan, Sirén muistelee. 

Se oikea paikka oli Halikossa moottorien varrella sijaitseva Design Hill, jonka yrittäjä Tony Pelander oli juuri laajentamassa tiloja ja tarjosi heille paikkaa uudistuvasta Design Hillistä.

– Ajoimme kotiin ja mietimme asiaa matkan ajan. Tästä kotipihasta sitten jo soitimme, että tartumme tarjoukseen. 

Nyt Design Hillissä on upea 70-neliöinen suklaastudio ja myymälä. Yrityksen koko tuotanto siirrettiin sinne kevään 2021 aikana, joten nyt koti ja tuotantotilat ovat saman kunnan sisällä, mutta Mathildedalissa oleva talo sai jäädä ennalleen. 

– Ratkaisu oli hyvä jo senkin vuoksi, että ei tämä vanha rakennus olisi pidemmän päälle kestänyt sellaista tilojen käyttöä.

Design Hillin uuteen toimipisteeseen palkattiin kolme uutta kondiittoria ja yksi muutti yrityksen mukana Porvoosta. Porvoon vanhaan kaupunkiin jäi suklaakauppa ja Ihana Puoti. 

Design Hillin suklaastudiossa toteutuu myös yrityksen pitkäaikainen haave: nyt asiakkaat näkevät lasin läpi, miten suklaata valmistetaan käsityönä. Näytöstilojen rakentamiseen on haettu tukea maaseuturahastosta. 

Maitosuklaata, valkosuklaata, rubiinisuklaata… Jokaiselle oman maun mukaan!

Uudistukset jatkuvat

Koronavuosi on tuonut mukanaan mahdollisuuden tarkastella yritystoiminnan suuntaa. Jo seitsemän vuotta toiminnassa ollut verkkokauppa on koronan myötä saanut kunnolla ilmaa siipiensä alle ja Mathildedalinkin toimipistettä kehitetään.

– Päätimme lopettaa bed and breakfast -toiminnan ja laajentaa Ihanaa Puotia ja suklaakahvilaa entisiin majoitushuoneisiin. Tällä tavoin voimme olla auki ympäri vuoden ja minulle jää paremmin aikaa päätuotteemme markkinointiin, kertoo Sirén. 

Talviaikaan ovet ovat auki perjantaista sunnuntaihin ja ainakin viime talvi oli Mathildedalissa vilkas, sillä hyvä lumitilanne toi paljon laskettelijoita naapuriin Meri-Teijolle. Monet vanhemmat jättivät perheen nuoret rinteeseen ja tulivat itse siksi aikaa tutustumaan Mathildedaliin. 

Ensi kesänä suklaakahvilassa on sisällä jo 40 asiakaspaikkaa ja puutarhassa vähintään saman verran. Suklaaherkkujen lisäksi kahvilasta saa lounasaikaan keittoja, salaatteja ja  leipiä.

– Etsimme myös koko ajan uusia jälleenmyyjiä. Tässä ajassa ei enää haluta laittaa kaikkia munia yhteen koriin, Sirén toteaa. 

Ihana Puotiin Nina Sirén tuo itse ulkomailta esimerkiksi saippuoita ja lisäksi myynnissä on muun muassa kotimaista käsityötä.

Praliinit, kakut ja keksit kärkenä

PetriS Chocolate on tunnettu ennen kaikkea praliineistaan: pienistä pyöreistä suklaakonvehdeista, joissa on ohut kuori ja paljon täytettä. Suomalaisten asiakkaiden suosikkimaku on paahdettu valkosuklaa, jota taas ei muualla Euroopassa syödä juuri lainkaan. Nina Sirén itse valitsee praliininsa mauksi mieluiten vadelmaa, veriappelsiinia tai sitruunaa. 

– Niissä on ihana hapokkuus ja aromikkuus. Meidän suklaat eivät muutenkaan ole ollenkaan niin makeita kuin vaikka belgialaiset. 

Yhden praliinin hinta on 1,60 euroa ja työvaiheita sen valmistukseen saattaa olla seitsemän: suklaan valaminen, täyttäminen, jähmettyminen, sulkeminen ja mahdollisen värin suihkutus kolmeen kertaan. Tällä hetkellä värit ovat vallalla suklaatrendeissä. Kirkkaat värit yhdistettynä luonnonmukaiseen tuotantoon tarkoittaa sitä, että työvaiheita tulee lisää, kun värit pitää suihkuttaa moneen kertaan. 

Praliinien lisäksi valikoimassa on suklaakakkuja, -keksejä ja esimerkiksi suklaalla päällystettyjä pähkinöitä. Valikoimassa pysyviä tuotteita on jo yli sata ja lisäksi kymmeniä kunkin sesongin mukaisia kausituotteita. Joulu on suklaan suurin sesonki, sen jälkeen tulee pääsiäinen.

– Petri tekee parhaillaan uutta reseptiikka, jonka avulla meidän kaikki tuotteemme ovat pian gluteenittomia. Suurin osa on jo nyt, mutta kekseihin vaihdetaan vielä salolainen härkäpapujauho!

Kaikki tuotteet on suunniteltu eettisyys, paras mahdollinen laatu, käsityöläisyys ja luonnonmukaisuus edellä. Kaakaopapuja ei Suomessa kasva, mutta muuten yritys pyrkii hyödyntämään mahdollisimman paljon kotimaisia ja lähellä tuotettuja raaka-aineita. Suklaata tulee useammasta maasta – aina grand cru -laatua. Madagaskarilta tulee marjaisimmat maut ja Venetsuelasta pehmeimmät. Alkuperämaan sijaan makuun vaikuttavat kuitenkin enemmän kasvuolosuhteet ja käsittely. 

Suomalaisuus tulee esiin muun muassa marjojen käytössä, mutta muuten PetriS Chocolate luottaa ranskalaiseen suklaaperinteeseen. Koneistukset taas on ostettu Italiasta. 

– Euroopassa suklaapuodit kaatuvat nyt koronan vuoksi saappaat jalassa, mutta täällä tilanne on onneksi parempi. Suklaata ollaan saatu koko ajan normaalisti, mutta esimerkiksi pakkauksia ei meinattu syksyllä löytää, Sirén sanoo. 

Kuvassa praliineja ja Mendiants-suklaakiekko, johon on lisätty kuivattuja hedelmiä, pähkinää, marjoja ja suolaa. Mendiants on ranskaa ja tarkoittaa kerjäläisiä – tuote vastaa samaan tarpeeseen kuin Suomessa köyhät ritarit.

100-vuotias koulutalo kiinnostaa

Sirénien kotitalo valmistui Mathildedalin koulutaloksi vuonna 1921. Syksyllä on luvassa siis talon 100-vuotisjuhlat. 

– Haaveilen isoista puutarhajuhlista, mutta emme ole vielä suunnitelleet oikeastaan mitään, kun emme tiedä tulevan kesän koronarajoituksista. Juhlien suunnitteluun voisi pyytää myös kyläläisiä mukaan. Täällä on paljon asukkaita, jotka ovat aikanaan käyneet koulua tässä talossa, Sirén kertoo. 

Koulutoiminta loppui talossa 60-luvulla. Sen jälkeen talossa on pidetty vanhainkotia ja sen jälkeen pyöritetty majoitus- ja kahvilatoimintaa. 

Ilmakuva rakennuksesta.
Sirénien kotitalo valmistui Mathildedalin koulutaloksi vuonna 1921.

Janica Vilen

 

LUE MYÖS:

Mathildedalin Keskuspuisto. Kuvassa vasemmalla Adventure Golf, keskellä kioskirakennus ja oikealla padel- ja tenniskentät.

Mathildedalin Keskuspuisto otettiin ilolla vastaan!

Adventure Golfin, kahden tenniskentän, yhden padel-kentän ja palvelurakennuksen muodostama kokonaisuus keskellä kylää ilahduttaa sekä asukkaita että matkailijoita.

Sinut on haastettu! Lähde viettämään Unelmien liikuntapäivää Leader-rahoituksella kehitettyihin kohteisiin!

 

Tänään 10. toukokuuta Suomessa vietetään Unelmien liikuntapäivää, joka haastaa kaikki suomalaiset liikkeelle. Varsinais-Suomi on täynnä koronaturvallisia ulkoliikuntakohteita, joita on kehitetty kosolti myös Leader-rahoituksella. 

Leader-ryhmät ovat vuosina 2014–2020 tukeneet yhteensä 125 liikuntakohteen rakentamista, kunnostamista tai laajentamista Varsinais-Suomessa. Rahallista tukea näihin kohteisiin on myönnetty yhteensä 3 374 000 euroa. 

Viime vuosina Leader-rahoitusta on liikuntapuolella haettu eniten luontopolkujen ja reitistöjen kehittämiseen. Yhteensä 31 polkua voi tänäänkin lähteä tallaamaan maaseuturahaston ansiosta. Luontopolkujen lisäksi liikuntahankkeista nousevat esiin kuntoportaat ja frisbeegolfradat. Leader-tuella tehtiin vuosina 2014–2020 Varsinais-Suomeen yhteensä yhdeksät kuntoportaat ja kahdeksan frisbeegolfrataa. 

Leader-rahoitusta voi hakea jatkuvasti. Varsinais-Suomessa on viisi Leader-ryhmää: Turun seudulla toimiva Varsin Hyvä, Salon seudulla toimiva Ykkösakseli, saaristossa toimiva I samma båt – Samassa veneessä, Vakka-Suomessa toimiva Ravakka ja Loimaan seudulla toimiva Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit. Pääsääntöisesti Leader-ryhmät tukevat hankkeita, joiden kokonaisbudjetti on yli 10 000 euroa. Sitä pienempiä liikuntahankkeita ollaan kuitenkin rahoitettu paljon osana Leader-ryhmien omia teemahankkeita. 

Leader-ryhmien lisäksi maaseuturahaston tukea myöntää Ely-keskus, jonka rahoittamia hankkeita ei ole laskettu mukaan em. lukuihin. 

Unelmien liikuntapäivää vietetään tänä vuonna kuudetta kertaa. Vaikka varsinaisia tapahtumia ei koronan vuoksi järjestetä, liikuntapäivään voi silti osallistua meistä jokainen – kukin omalla tahollaan vastuullisesti turvavälit huomioiden. Tänään siis haastetaan koko Suomi liikkumaan! Osallistu kampanjaan jakamalla kuva tai tarina omasta liikuntakokemuksestasi sosiaalisessa mediassa tunnisteella #unelmienliikuntapäivä.

Tässä muutamia vinkkejä liikuntakohteista, joita on kehitetty maaseuturahoituksella:

 

Vehmaan kivityöhistoria tutuksi Tummamäen luontopolulla!

Tummamäen luontopolulla pääsee tutustumaan Vehmaan seudun pitkään kivityöhistoriaan. Vanhalla louhosalueella mutkitteleva luontopolku tarjoaa vaihtelevia maisemia rääpekivikasoista vehreään metsikköön – tauolle taas voi pysähtyä louhosmontun rantaan rakennetulle grillikatokselle.

Salon Märynummelle talkoiltiin monipuolinen virkistyskeidas 

Salossa Märynummen kylässä ollaan toteutettu useampi Leader-hanke viime vuosien aikana. Nykyään suureen suosioon nousseella virkistysalueella voi esimerkiksi uida ja saunoa, vaeltaa, pelata frisbeegolfia, petanquea ja rantalentopalloa sekä treenata ulkokuntosalilla.

Mynämäelle skeittaamaan ja skuuttamaan!

Mynämäen Mietoisten kylään Tavastilan koulun viereen rakennettiin maaseuturahaston tuella ensin ulkopeliareena ja sen jälkeen vielä heti suureen suosioon noussut skeittiparkki, jonka esteet on suunniteltu niin skeittaajille, skuuttaajille kuin BMX-pyöräilijöille.

Helsinginrantaan uimaan tai Louhospolulle!

Helsinginrannan uimapaikka Taivassalossa on kuin piilotettu helmi Tylpänrauman rauhallisella rannalla. Maaseuturahaston tuella talkootyönä tehty ranta kerää nykyisin ihmisiä yhteen muun muassa saunomaan tai vaikka muinaistulien yötä viettämään. Uimarannan kunnostushankkeen puitteissa alueelle tehtiin myös 700 metrin mittainen Louhospolku, joka esittelee alueen historiaa.

Mynämäen Asmandia kutsuu melomaan, patikoimaan tai pelailemaan

Asmandiassa on 7 km patikoitavaa. Asemanseudun Kylät ry:n kanoottien avulla osan matkasta voi kulkea Mynäjokea pitkin meloen. Monin paikoin reitistöllä voi myös pyöräillä. Alueella on myös laavu, näköalalava sekä lentopallo- ja petanquekentät, frisbeegolfrata ja monitoimikenttä.

Liedon Parmaharjulla voi nauttia lenkin lomassa eväät hamppukodassa

Liedon Parmaharjulta löytyy 1,6 kilometrin, 6 kilometrin ja 9 kilometrin mittaiset luontopolut. Polkureitistön alkupäähän on rakennettu hamppukota – sekin Leaderin tuella. Kota on kaikkien retkeilijöiden vapaassa käytössä.

Kustavin koirapuistossa voi ulkoilla yhdessä lemmikin kanssa

Kustavin koirapuistossa on ilo ylimmillään, kun Saariston Koirakamut kokoontuvat treffeille. Koirapuisto sijaitsee Vähämaankujan toimintapuistossa, jossa on lisäksi leikkipuisto, rantalentopallokenttä, frisbeegolf-rata, kuntopolut, ulkokuntosali ja tenniskenttä.

Mathildedalin Keskuspuisto. Kuvassa vasemmalla Adventure Golf, keskellä kioskirakennus ja oikealla padel- ja tenniskentät.

Mathildedalin Keskuspuisto otettiin ilolla vastaan

Adventure Golfin, kahden tenniskentän, yhden padel-kentän ja palvelurakennuksen muodostama kokonaisuus keskellä kylää ilahduttaa sekä asukkaita että matkailijoita. Toukokuun ajan Keskuspuisto on auki viikonloppuisin ja kesäkuun alusta joka päivä.

Reilan luontopolku hurmaa maisemillaan

Reilan kyläyhdistys on rakentanut Reilan rannoille, Armeijan vanhalle harjoitusalueelle noin 3 kilometrin mittaisen luontopolun. Vaikka ollaan merenrannalla, paikoin maisema vaikuttaa sitä, kuin oltaisiin Lapin erämailla. Luonnoltaan monipuolinen alue on kivenheiton päässä Selkämeren kansallispuistosta.

 

Lisää vinkkejä maaseuturahaston avulla kehitetyistä ulkoilukohteista löytyy Tee se Suomessa -sivustolta!

Lisätyllä todellisuudella leikittelevä UkiAR opastaa Uudenkaupungin historian pariin

Näyttötallenne puhelimesta. Virtuaalinen piikatyttö Pakkahuoneen rannassa.

 

Uudessakaupungissa lanseerattiin kesällä 2020 lisätyn todellisuuden sovellus UkiAR, joka tutustuttaa käyttäjänsä Uudenkaupungin historiaan – ja vähän nykypäiväänkin. Leader Ravakan tuella tuotettuja opastuksia katsottiin ensimmäisen puolen vuoden aikana 18 000 kertaa. 

UkiAR on käyttäjilleen täysin maksuton lisätyn todellisuuden sovellus, jonka lataamalla pääsee tutustumaan Uudenkaupungin historiaan. Sovelluksen kartalla on 14 pistettä ympäri kaupungin keskustaa. Kun kävelee pisteen kohdalle, mobiililaitteen ruudulle ilmestyy virtuaalinen piikatyttö 1800-luvulta, joka kertoo kyseisen paikan historiasta. Oppaana toimiva piikatyttö esittelee myös vanhoja valokuvia kyseisiltä paikoilta, jotta sovelluksen käyttäjä voi verrata, mikä kaikki on vuosikymmenten varrella muuttunut ja mikä on vastaavasti pysynyt ennallaan. 

Pisteitä löytyy erityisesti torin ympäriltä ja Rantakadun varrelta. Kierroksella kuullaan esimerkiksi Kalarannan, torin, vierasvenesataman ja Pakkahuoneen historiasta. Kierroksen aikana selviää, miten nykyisin Zakun Voimalana tunnettu tilausravintola liittyy Uudenkaupungin kirkon urkuihin ja miten viime vuodet Ravintola Pookina palvellut rakennus on 1500-luvulla piilottanut sisälleen salakapakan. 

– UkiAR kertoo tarinoiden kautta paljon kaupungin historiasta, mutta myös liike-elämän kehittymisestä ja Uudenkaupungin roolista kauppapaikkana. Sovelluksessa on mukana esimerkiksi Uudenkaupungin Sanomat, joka on ilmestynyt täällä yli 130 vuotta, kertoo UkiAR-hankkeesta vastannut Heidi Jaakkola Ukipolis Oy:stä.

Sovelluksen 14 pistettä muodostavat viisi eri polkua, joita voi lähteä seuraamaan. Jaakkola itse on tutustunut kohteisiin polku kerrallaan, mutta halutessaan pisteet voi kiertää saman päivän aikana vaikka kaikki.  

– Sovelluksessa on myös pelillinen elementti. Piikatytön esittelemät kuvat kerääntyvät sovelluksessa olevaan kuvagalleriaan, josta voi seurata, mitä kaikkea on jo nähnyt ja mitkä kuvat on vielä keräämättä. Kuvia on yhteensä 34, vinkkaa Jaakkola. 

Ukipolis Oy:n projektipäällikkö Heidi Jaakkola kokeilee UkiAR-sovellusta Pakkahuoneen rannassa.

Yhteistyössä museo, yritykset ja kaupunkilaiset

Sovellus toteutettiin kahden eri hankkeen avulla: toisessa luotiin sisältö ja toisessa sovellus. Sovelluksen on toteuttanut turkulainen yritys CTRL Reality, joka on erikoistunut lisätyn todellisuuden ja virtuaalitodellisuuden sovellusten toteuttamiseen. Leader Ravakka tuki sovelluksen hankintaa 50 % osuudella ja loppuosa rahoituksesta tuli mukana olevilta yrityksiltä. Mukana on ollut myös Uudenkaupungin Yrittäjät ja Kauppakamari. 

Sisällöntuotanto taas tehtiin kehittämishankkeessa, jossa Uudenkaupungin museo oli tärkeä yhteistyökumppani, samoin paikalliset matkailuoppaat. 

– Museolta saimme kuvat käyttöön ja lisäksi paljon asiantuntija-apua tarinoiden kertomiseen. Historia-asiantuntijana CTRL Realitylla on toiminut Lauri Viinikkala, jonka juuret ovat Uudessakaupungissa. Lisäksi järjestimme kaikille avoimia työpajoja, joissa ihmiset saivat kertoa omia ajatuksiaan ja toiveita siitä, mitkä paikat valitaan mukaan sovellukseen, Jaakkola taustoittaa. 

Äänensä oppaana toimivalle piikatytölle on antanut Irmeli Laaksonen, joka toimii myös perinteisenä oppaana matkailutoimistossa. 

Oppaana toimiva piikatyttö on sovellusta varten luotu hahmo, jolla ei ole historiallista esikuvaa, mutta hänen kertomansa tarinat ovat totisinta totta! Tarinat alkavat 1800-luvun lopulta ja etenevät kohti tätä päivää. Kalarannassa pystyy vertaamaan, mikä maisemassa on muuttunut vuosien saatossa.

Koronaturvallinen opastus kiinnostaa

UkiAR-opastuksia avattiin ensimmäinen puolen vuoden aikana jo 18 000 kertaa, joista 8 000 pelkän heinäkuun aikana. Kun sovellusta alettiin suunnitella, tultiin nopeasti siihen tulokseen, että se ei vie asiakkaita museolta tai matkailuoppailta, vaan tarjoaa mahdollisuuden tutustua kaupungin historiaan omatoimisesti kellonajasta riippumatta. Sovellus palvelee ennen kaikkea matkailijoita, jotka vaikka Pakkahuoneen kuuluisia munkkeja syödessään voivat samalla avata sovelluksen ja kuunnella tarinaa siitä, miten nykyisen Pakkahuoneen kohdalla oli aiemmin tullihuone. 

Sovellusta alettiin suunnitella jo ennen kuin koronasta tiedettiin mitään. Korona myös sotki sovelluksen lanseeraussuunnitelmat. UkiAR:n ympärille suunnitellut tapahtumat piti perua, mutta käyttäjiä ajatellen sovellus saatiin valmiiksi juuri oikeaan aikaan. Ihmiset saivat omatoimista ja kiinnostavaa tekemistä juuri silloin, kun museot ja monet matkailupalvelut olivat kiinni.

Sovelluksessa on tekstitys suomeksi ja englanniksi. Sovelluksen voi ladata älypuhelimeen tai tablettiin. Kaikki uusimmat mobiililaitteet tukevat hyvin lisättyä todellisuutta, mutta vanhoilla laitteilla sovelluksessa saattaa ilmetä ongelmia. 

Koska sovellusta voidaan päivittää jatkuvasti, se kestää aikaa myös paikallisten puhelimissa. Ideoita uusista opastuskohteista otetaan vastaan edelleen. 

 

Janica Vilen

Loimaalla pannaan olutta paikallishistoriaa kunnioittaen

Loimaan Panimon toimitusjohtaja Niina Vesanen esittelee Tyrnä-olutta

Vuonna 2018 perustettu Loimaan Panimo haluaa olla mukana muokkaamassa suomalaista alkoholikulttuuria suuntaan, jossa määrän sijaan korostetaan tuotteiden laatua. Perheyrityksessä panostetaan helposti lähestyttäviin maanläheisiin tuotteisiin ja arvostetaan kotimaisia raaka-aineita. Paikallinen olutkulttuuri ei ole loimaalaisille uusi asia, sillä panimo perustettiin lähes sata vuotta sitten toiminnassa olleen alkuperäisen Loimaan Panimon perinteitä kunnioittaen.

Hulmin teollisuusalueella Loimaalla sijaitsevassa teollisuushallissa tuoksuu mallas ja humala. Loimaan Panimon vasta remontoituun panimorakennukseen kuuluu valmistustilojen lisäksi pieni myymälä, jonka lasiseinän takaa asiakkaat voivat seurata oluen valmistusta.  Panimo perustettiin virallisesti vuonna 2018, mutta ensimmäiset oluet tulivat markkinoille vasta vuoden 2019 kesällä, kun tarvittavat laitteet oli hankittu ja tilat laitettu kuntoon. Vaikka panimo on suhteellisen uusi tulokas Suomen pienpanimokentällä, on se jo saanut jonkin verran jalansijaa suurempien toimijoiden joukossa erityisesti olutfestivaaleilla, joille se ahkerasti osallistuu.

Juhannuksen tienoilla avattiin, ja siitä mentiinkin sitten melkein suoraan Jyväskylän Olutsatama-festivaaleille. Saatiin heti kolme ensimmäistä tuotettamme sinne esille, kertoo yrityksen toimitusjohtaja Niina Vesanen.

Idea panimon perustamiseen lähti halusta jatkaa oluen panemisen perinteitä Loimaalla. Vuonna 1927 seudulle perustettiin alkuperäinen Loimaan Panimo, jonka nimi vaihtui viiden toimintavuoden jälkeen Loimaan Oluttehtaaksi. Toiminta Loimaalla kuitenkin lopetettiin vuonna 1970, kun panimo yhdistyi Auran Panimon kanssa.

– Heidän jalanjäljissään päätettiin perustaa tämä panimo Loimaalle elävöittämään paikallista kulttuuria, sanoo Vesanen.

Vanhan Loimaan Panimon puinen olutkori
Muovisen kaljakorin satavuotias esi-isä, johon mahtui aikanaan 25 pulloa olutta. Koriin on painettu myös alkuperäisen Loimaan Panimon puhelinnumero.


Leader-tuki apuna perheyrityksen alkuinvestoinneissa

Vesasella tai hänen perheenjäsenillään ei ollut ennen yrityksen perustamista lainkaan kokemusta oluen panemisesta. Yrityksen alkutaipaleella olutta keittivät vierailevat panimomestarit, jotka myös opettivat Vesasen perheelle oluen valmistamista. Yrityksen pyörittämisen lomassa Niina Vesanen on kuitenkin ehtinyt opiskella alaa.

– Suoritin Lepaan viinitilalla elintarvikejalostuksen ammattitutkinnon. Valmistuin vuoden vaihteessa alkoholipuolen koulutuksesta, jossa tein oluesta, tislaamisesta ja likööristä näytön, kertoo Vesanen.

Toiminnassa oli aluksi mukana myös kaksi muuta henkilöä, mutta he jäivät pois, ja nyt kyseessä on pelkästään perheyritys. Pääasiassa yrityksessä työskentelevät Vesanen ja hänen poikansa Ari-Veikko. Vesasen mies Keijo häärää yrityksessä lähinnä vapaa-ajalla iltaisin ja viikonloppuisin, ja tradenomiksi opiskeleva tytär puolestaan suunnittelee yrityksen markkinointia ja viestintää.
Loimaan Panimolle myönnettiin toiminnan alkuvaiheessa Jokivarsikumppanit ry:n Leader-tukea noin 4000 euroa. Rahaa haettiin pääasiassa tilojen remontointia ja laitehankintoja varten.

– Oli positiivinen yllätys, että saatiin Leader-tukea toiminnan aloittamiseen. Siitä oli jonkin verran apua laitteiden hankinnassa, kertoo Niina Vesanen.

Loimaan Panimon vanhoja lasipulloja
Panimon myymälätilassa on esillä alkuperäisen Loimaan Panimon vanhoja lasipulloja. Jo lähes sata vuotta vanhat esineet ovat löytyneet pääasiassa kirpputoreilta.


Raaka-aineita paikalliselta tuottajalta

Etenkin toiminnan alkuvaiheessa Loimaan Panimo pyrki panostamaan helposti lähestyttäviin tuotteisiin. Viime aikoina he ovat kuitenkin alkaneet Vesasen mukaan “hifistelemään” ja lisänneet valikoimaansa erikoisiakin tuotteita. Valikoimaan kuuluu tällä hetkellä vaaleiden pintahiivaoluiden ja lagereiden lisäksi myös tummia oluita, kuten vahva ja aromikas Tyrnä. Se on suodattamaton tumma imperial stout, joka kypsytetään vanhoissa viskitynnyreissä. Panimon hittituotteeksi Vesanen nimeää kuitenkin edelleen Loivan, vaalean pintahiivaoluen.
Vesanen on myös hiljattain päässyt kehittämään ensimmäisen oman reseptinsä: kurkku-lime sourin eli hapanoluen.

– Koe-erä onnistui hyvin ja nyt odotankin, milloin pääsen keittämään siitä ison satsin, intoilee Vesanen.

Oluessa mausteena käytettävät tuoreet kurkut Vesanen sai paikalliselta toimijalta. Vesasen mukaan he ostavat esimerkiksi maltaat aina kotimaiselta toimittajalta ja pyrkivät muutenkin suosimaan tuotteissaan mahdollisimman paljon suomalaisia raaka-aineita. Oluen valmistuksen sivutuotteena syntyvä mäski taas annetaan eläinten rehuksi lähistöllä sijaitsevalle maatilalle.

Tyrnä-stoutia käymässä vanhoissa viskitynnyreissä. Tynnyreiden lämpötila on pidettävä jatkuvasti noin 15 asteessa.


Arvoina paikallisuus ja laatu

Loimaan Panimon oman myymälän lisäksi tuotteita voi ostaa muun muassa Alkosta, ravintoloista ja seudun ruokakaupoista. Lisäksi panimo valmistaa pieniä eriä oluita asiakkaiden toiveiden mukaisesti erilaisiin juhliin, kuten esimerkiksi häihin ja syntymäpäiväjuhlille. Juhliin voi panimolta vuokrata myös hanalaitteiston, baaritiskin ja jopa koko henkilökunnan.

Vesasen mukaan panimotoiminta vaikuttaa myönteisesti alueen elinvoimaisuuteen ja tuo Loimaata esille positiivisessa valossa.

– Kun käydään tapahtumissa, niin meillä on aina esillä iso logo, jossa lukee Loimaan Panimo. Sitä kautta tehdään Loimaata tunnetuksi, kertoo Vesanen.

Myös oluiden nimeämisessä hän käyttää inspiraationa paikallista murretta. Tyrnä esimerkiksi tarkoittaa Loimaan murteella vahvaa tai tukevaa.

Eräs Loimaan panimon arvoista on paikallisuuden lisäksi halu olla muokkaamassa suomalaista alkoholikulttuuria uuteen suuntaan. Se tarkoittaa Vesasen mukaan käytännössä sitä, että juodaan hyviä tuotteita maut edellä.

– Voitaisiin hakea inspiraatiota esimerkiksi viinikulttuurista. Eli ei se määrä, vaan laatu, nauraa Vesanen.

Tulevaisuuteen Loimaan Panimo panostaa lähinnä uusimalla tuotevalikoimaansa. Pian he oluiden lisäksi alkavat valmistaa myös juomasekoituksia eli hiilihapotettuja mehusta ja alkoholista valmistettuja juomia. Ensimmäinen tuote, marjamehua sisältävä long drink Kraakku, on jo saatu pullotettua.

Loimaan Panimon tuote Voima-IPA
Voima-IPA on ollut yrityksen valikoimissa alusta saakka.



Nina Maunuaho

Harrastuksia, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä! AKTIIVISTA ELÄMÄÄ KOTIKULMILLA -webinaari 11.5.

 

Leader Varsin Hyvä järjestää tiistaina 11. toukokuuta klo 18–19.30 webinaarin otsikolla Harrastuksia, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä! AKTIIVISTA ELÄMÄÄ KOTIKULMILLA. Tule mukaan kuulemaan Leader-hankkeiden tuloksista ja vaikutuksista, ideoimaan uutta toimintaa, keskustelemaan ja miettimään uusia yhteistyömahdollisuuksia.

Tilaisuuden teemoina ovat vapaaehtoistyö, kädentaidot, kulttuuri ja puutarha. Alustajina toimivat Leader-hankkeita toteuttaneet tahot.

Porukalla paras -hankkeesta tulee kertomaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin järjestöpäällikkö Katja Rippstein. Hankkeen tavoitteena oli käynnistää kulttuurisensitiivistä sukupolvitoimintaa. Toiminta vähensi yksinäisyyttä ja lisäsi osallistumisen mahdollisuutta, jossa kieli, sukupuoli tai ikä eivät ole osallistumisen esteenä. Hankkeen kivijalan muodostivat erilaiset tapahtumat, retket ja vierailut.

Kiertävän käsityöneuvonnan esiselvitys -hankkeesta kertoo puolestaan Tiina Aaltonen, Taito Varsinais-Suomen toiminnanjohtaja. Kiertävällä käsityötoiminnalla tarkoitetaan käsityöneuvonnan ja materiaalimyynnin jalkautumista pois kasvukeskuksista ja kiinteistä toimipisteistä. Kaikille avoimen toiminnan kohderyhmiksi määriteltiin ikääntyvä vanhusväestö ja pienten lasten vanhemmat. Hankkeen aikana tuli selväksi, että tarvetta palvelulle on. Mahdollisia yhteistyökumppaneita olisivat mm. maaseudulla toimivat yhdistykset ja alueen kunnat.

Varsin hyvät vanhat pelakuut -hankkeesta kertoo Luonnonvarakeskuksen tutkija Tiina Aaltonen. Hankkeen tavoitteena on etsiä uudenlaisia keinoja säilyttää perinnepelargoneja elävinä ja osana suomalaista huonekasvikulttuuria jakamalla tietoa perinnepelargonien kasvattamisesta sekä eri lajikkeiden ominaisuuksista ja historiasta. Hankkeesta viestitään valtakunnallisesti tavoitteena edistää perinnepelargonien säilymistä ja käyttöä yleisesti Suomessa. Hankkeessa toteutetaan kymmenen tapahtuman sarja ja kootaan ja julkaistaan 50 perinnepelargonin lajike- ja historiatiedot harrastajien, museotoimijoiden, kauppapuutarhojen ja muiden kiinnostuneiden käyttöön.

Hanke-esimerkkien lisäksi tilaisuudessa esitellään Leader-rahoitusta, jolla voidaan tukea hanketoimintaa maaseudulla.

Tilaisuus on suunnattu erityisesti uutta toimintaa kaipaaville ja suunnitteleville yhdistyksille, mutta on avoin ja maksuton kaikille aiheesta kiinnostuneille.

ILLAN OHJELMA

18.00 Tilaisuuden avaus, Pia Poikonen, toiminnanjohtaja, Leader Varsin Hyvä
18.10 Porukalla paras! -hanke, Katja Rippstein, järjestöpäällikkö, MLL Varsinais-Suomen piiri ry
18.30 Kiertävän käsityöneuvonnan esiselvitys -hanke, Tiina Aaltonen, toiminnanjohtaja, Taito Varsinais-Suomi
18.50 Varsin hyvät vanhat pelakuut, Maarit Heinonen, tutkija, Luonnonvarakeskus (Luke)
19.10 Leader-rahoitusta hanketoimintaan, Eeva Mettala-Willberg, hankeneuvoja, Varsin Hyvä
19.30 Tilaisuus päättyy

LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN VIIMEISTÄÄN 10.5. 

Eeva Mettala-Willberg, p. 040 580 8868

eeva.mettalawillberg@varsinhyva.fi

Webinaari järjestetään Teams-yhteydellä. Saat linkin kokoukseen ilmoittautumisen yhteydessä.

Varsinais-Suomea kehitettiin maaseutuohjelman kautta 65,8 miljoonalla eurolla vuosina 2014–2020

 

Maaseutuohjelman avulla tuettiin maaseudun kehittämistä Varsinais-Suomessa vuosina 2014–2020 yhteensä 65,8 miljoonalla eurolla! 

Suomi saa Euroopan Unionin maatalouden kehittämisen maaseuturahastosta tukea omien maaseutualueidensa kehittämiseen. Varsinais-Suomessa maaseuturahaston tukea myöntävät Varsinais-Suomen Ely-keskus sekä viisi Leader-ryhmää: Turun seudulla toimiva Varsin Hyvä, Salon seudulla toimiva Ykkösakseli, saaristossa toimiva I samma båt – Samassa veneessä, Vakka-Suomessa toimiva Ravakka ja Loimaan seudulla toimiva Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit. 

Vuosina 2014–2020 Ely-keskuksen kautta maaseuturahaston tukia ohjattiin maakuntaan 48,6 miljoonaa euroa ja Leader-ryhmien kautta 17,2 miljoonaa euroa. Yhteensä maaseutuohjelman kautta ollaan siis kehitetty Varsinais-Suomen maaseutua 65,8 miljoonalla eurolla. Tuo raha on jakautunut  yhteensä 936 eri hankkeeseen: 470 yleishyödylliseen hankkeeseen ja 466 yritystukeen. 

Maaseuturahaston tuki kannustaa investoimaan ja talkoilemaan

Maaseuturahaston tuella katetaan aina vain osa hankkeen kustannuksista. Leader-ryhmät ovat laskeneet, että heidän tukemiensa hankkeiden ja yritystukien omarahoitusosuus oli 11,6 miljoonaa euroa. Leader-hankkeiden myötä maakuntaan on siis investoitu yhteensä 28,8 miljoonaa euroa. 

Ely-keskuksen myöntämien yritystukien omarahoitusosuus on jopa 108 miljoonaa euroa. 

Rahallisen avun lisäksi erityisesti yritystuilla on toinenkin positiivinen vaikutus: Kun asiantuntijat arvioivat investoinnin niin kannattavaksi, että sille voidaan myöntää tukea, myös yrittäjä itse saa rohkeutta omarahoitusosuuden kattamiseen ja perusteellisen selvityksen investoinnin hyödyistä esimerkiksi lainahakemusta varten. 

Yleishyödyllisissä hankkeissa maaseuturahaston tuki taas kannustaa tekemään talkoita, sillä omarahoitusosuutta pystyy kattamaan myös talkootyöllä. Leader-ryhmien tukemissa hankkeissa tehtiin vuosina 2014–2020 yhteensä yli 100 000 tuntia talkoita.

Työ paremman maaseudun hyväksi jatkuu!

Työ maaseudun kehittämiseksi jatkuu edelleen. Uutta ohjelmakautta valmistellaan alkavaksi vuonna 2023. Siihen asti toimitaan vielä ohjelmakauden 2014–2020 säädöksillä, mutta uusilla varoilla. 

Varsinais-Suomen Ely-keskus on saanut kuluvalle vuodelle 5,12 miljoonan euron myöntövaltuuden maaseutuohjelman hanke- ja yritystukiin. Leader-ryhmät jakavat Varsinais-Suomeen tämän ja ensi vuoden aikana yhteensä 3,7 miljoonaa euroa. Lisäksi EU:sta odotellaan parhaillaan elpymisvaroja, joita on varattu maaseudun kehittämistarpeisiin valtakunnallisesti yhteensä 50 miljoonaa euroa. Rahoitusvaroja ei jaeta alueittain, vaan tarveperusteisesti. On siis hakijoiden aktiivisuudesta kiinni, miten varat jakautuvat maakuntien välillä.

Prittanan Puodin kesäkausi avataan 23.–25. huhtikuuta räsymattomarkkinoilla ja rompetorilla

 

Prittanan Puodin avajaisia vietetään 23.–25. huhtikuuta pihalle pystytettyjen räsymattomarkkinoiden ja rompetorin merkeissä. Kahvila avataan koronarajoitukset huomioiden ja sisällä puodissa on tuttuun tapaan myynnissä paikallisia käsitöitä ja luonnonvaratuotteita. 

Prittanan Puoti on pieni ja idyllinen puoti maaseudun rauhassa maisemareittien varrella Salon Perttelissä. Puodista löytyy paikallisia käsitöitä ja luonnonvaratuotteita, muun muassa palashampoota, saippuaa, makusiirappeja ja sienisuolaa. Kahviossa tarjoillaan yrittäjä Sari Kalevon loihtimia herkkuja.

Prittanan Puodin kesäkausi polkaistaan käyntiin huhtikuun viimeisenä viikonloppuna 23.–25. huhtikuuta. Pihalle pystytetään kunnon räsymattomarkkinat. Myös yrittäjän puoliso Tero Kalevo kantaa kortensa kekoon – eli romppeensa ulos autotallista. Rompetorilla myydään muun muassa vanhojen autojen osia ja monenlaista muuta vanhaa tavaraa, jota Tero on keräillyt vuosien varrella.

Avajaistapahtuman jälkeen Prittanan Puoti palvelee toukokuun ajan torstaista lauantaihin ja kesäkuusta alkaen torstaista sunnuntaihin. Rompetoreja on luvassa kesäaikaan aina lauantaisin. Lisäksi puodilla järjestetään myös monenlaisia kursseja, esimerkiksi kasvi- ja sienivärjäyksestä sekä kompostoinnista.

Prittanan Puoti avattiin joulun alla 2020 Leader Ykkösakselin tuella.

60-luvun Messerschmitt on edelleen ajokunnossa ja liikennekäytössä. Pariskunta käy sen kanssa toisinaan esimerkiksi Salon iltatorilla. Tero Kalevon rompetorilla myydään muun muassa vanhojen autojen osia.

Maaseutuohjelmasta tukea yritysten perustamiseen ja investointeihin!

 

Varsinais-Suomen Ely-keskus on saanut kuluvalle vuodelle 5,12 miljoonan euron myöntyövaltuuden Maaseutuohjelman hanke- ja yritystukiin. Lisäksi elpymisvaroja odotellaan kesäksi, ja Leader-ryhmät myöntävät oman osuutensa tuista.

Varsinais-Suomen Ely-keskus on saanut tälle vuodelle 5,12 miljoonan euron myöntövaltuuden kohdennettavaksi maaseudun hanke- ja yritystukiin. Ely-keskuksen käyttämän kaupunki-maaseutuluokituksen perusteella Suomen pinta-alasta 95 % on maaseutua. Varsinais-Suomessa maaseutuyrityksiksi luetaan kaikki muut paitsi Turun ja Salon ydinkeskustassa sijaitsevat yritykset.

Tukia myönnetään Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukaisiin toimenpiteisiin. Uutta ohjelmakautta valmistellaan alkavaksi vuonna 2023. Siihen asti toimitaan vielä ohjelmakauden 2014–2020 säädöksillä. Varsinais-Suomen maaseudun kehittämissuunnitelmassa korostuu maaseudun elinkeinojen kilpailukyvyn parantaminen. 

Siirtymäkauden 2021–2022 myöntövaroista on tavoitteena käyttää kolmannes kehittämishankkeisiin ja kaksi kolmannesta yritystukiin. Yritystukimuotoja on kolme: perustamistuki, investointituki ja investoinnin toteutettavuustutkimus. Yritystuen suuruus on pääasiassa 20 % tai korotetusti korkeintaan 35 %. Lisäksi haettavissa on hankerahoituksen puolelle lukeutuva yritysryhmähanke, jossa tukitaso on 75 %

Maaseudun yritystuet tarjoavat siis mahdollisuuksia monenlaisille yrityksille – toiminnan aloittamiseen, kehittämiseen ja uudistamiseen. Tuilla tavoitellaan maaseudulle lisää elinvoimaa. Sama yritys voi saada tukea useammankin kerran, jos vain edellytykset täyttyvät. Tuki ei kuitenkaan saa vääristää kilpailua. 

Elpymisvaroja tulossa maaseudulle 50 miljoonaa euroa

Kesäksi on odotettavissa myös niin sanottuja elpymisvaroja, joita on varattu maaseudun kehittämistarpeisiin valtakunnallisesti yhteensä 50 miljoonaa euroa. Rahoitusvaroja ei jaeta alueittain, vaan tarveperusteisesti. On siis hakijoiden aktiivisuudesta kiinni, miten varat jakautuvat maakuntien välillä.

Elpymisvaroista voidaan tukea esimerkiksi bio- ja kiertotalouden hankkeita sekä mahdollisesti laajakaistainvestointeja, joita ei olla pystytty tähän mennessä tukemaan Varsinais-Suomessa. 

Leader-ryhmät yhteistyössä

Ely-keskuksen lisäksi maaseudun hanke- ja yritystukia myöntävät paikalliset Leader-ryhmät. Varsinais-Suomessa on viisi Leader-ryhmää: Turun seudulla toimiva Varsin Hyvä, Salon seudulla toimiva Ykkösakseli, saaristossa toimiva I samma båt – Samassa veneessä, Vakka-Suomessa toimiva Ravakka ja Loimaan seudulla toimiva Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit. Ryhmät rahoittavat monipuolisesti elinkeinojen, palvelujen ja kylien kehittämistä omilla maaseutualueillaan. Vuosina 2021–2022 ne tulevat jakamaan maaseudun kehittämiseen Varsinais-Suomessa yhteensä 3,7 miljoonaa euroa. Myöntövaltuudesta 45 % on käytettävissä tänä vuonna ja 55 % ensi vuonna. 

Maaseutuohjelman hanke- ja yritystuet ovat haettavissa ympäri vuoden Hyrrä-järjestelmän kautta. Ennen hakemuksen jättämistä kannattaa olla yhteydessä joko Ely-keskuksen tai oman alueensa Leader-ryhmän hankeneuvojiin. Ely-keskus tekee päätöksiä valintajaksoittain ja Leader-ryhmät yleensä kuukausittain. 

Leader-ryhmien tukemat hankkeet voivat olla 10 000 – 180 000 euron suuruisia. Sitä suuremmat hankkeet haetaan Ely-keskuksesta. 

 

Ely-keskuksen yritystukien tulevat valintajaksot:

  • 1.3. – 30.4.2021
  • 1.5. – 31.7.2021
  • 1.8. – 31.10.2021
  • 1.11. – 31.1.2022

Lisätiedot yritystukien myöntämisestä:

  • Sirkka Rantala, yritysasiantuntija puh. 0295 022 742
  • Mia Vienne, yritysasiantuntija puh. 0295 022 756
  • Markku Alm, yritys- ja energia-asiantuntija puh. 0295 022 542

 

 

 

Kuvat: ©maaseutuverkosto

Jurmo Inn laajentaa ravintolatoimintaansa täksi kesäksi!

Jurmo Innin päärakennus.

 

Ravintolayrittäjänä Jurmon saarella kannattaisi aina nukkua käsi ulkona ikkunasta. Jos on tuulinen aamu, voi kääntää kylkeä, jos taas on tyyni sää, kannattaa varautua siihen, että lounasaikaan nälkäisiä veneilijöitä riittää. Parhaillaan kotimajoitusta ja ruokaa tarjoavan Jurmo Innin pihapiiriin rakentuu uusi ruokasali, jolla vastataan ravintolapalveluiden kasvavaan kysyntään. 

Paraisten kaupunkiin kuuluvalla Jurmon saarella asuu 10 ihmistä. Vapaa-ajan asukkaita on 60 ja lisäksi taianomaisella saarella käy vuosittain noin 20 000 vierailijaa. Se asettaa painetta pienen saaren ainoalle ravintolalle Jurmo Innille. Kauniina kesäpäivänä nälkäisiä turisteja voi helposti tulla toista sataa ja tähän mennessä yrittäjä Tiina Johansson on ruokkinut heidät oman kotinsa keittiössä ja terassilla. 

Ensi kesänä kotimajoitusta ja ruokapalveluita tarjoavan Jurmo Innin asiakkaat pääsevät syömään uuteen ruokasaliin. Jurmo Innin päärakennuksen viereen rakentuu parhaillaan noin 30 hengen ruokailutila.

– Ruokailijoita tulee joka vuosi enemmän ja enemmän. Viime heinäkuussa meillä oli yli 1 000 syöjää, kertoo Tiina Johansson. 

Jurmo Innillä on itsellään kahdeksan majoituspaikkaa, ja yhteensä saarella on noin 40 vuodepaikkaa. Lisäksi saarelta löytyy Metsähallituksen telttailualue ja myös monet veneilijät pysähtyvät syömään Jurmoon.  

– Ja ryhmiä käy paljon. Erityisesti eläkeläiset ovat tärkeä ryhmä kotimaan matkailussa, Johansson lisää.

Kesällä Jurmo Innissä on seisova pöytä päivittäin kello 12–18. Aamiaista ja illallista saa tilauksesta. Seisovassa pöydässä on vaihtelevasti kotiruokaa, mutta esimerkiksi illalliseksi voi tilata perinteisen saaristolaispöydän. Ravintolassa on A-oikeudet. 

Tiina Johansson vietti lapsuutensa kesät Jurmossa isovanhempiensa luona ja päätti jo silloin, että joskus tulee se aika, kun hänen ei enää tarvitse palata syksyn tullen mantereelle. Nyt hän on asunut Jurmossa vakituisesti 20 vuotta.

Investointitukea maaseuturahastosta

I samma båt – Samassa veneessä -Leader-ryhmä tukee Jurmo Innin investointia 35 prosentin osuudella. Silti rakennushanke on yrittäjältä iso ponnistus.

– Joidenkin arvioiden mukaan rakentaminen on saaressa 30 % kalliimpaa kuin mantereella, toisten arvioiden mukaan jopa 50 % kalliimpaa. Ja onhan se ihan selvä asia, kun matkat ovat pitkiä. Esimerkiksi sähköasentajaa tarvitaan vain parin tunnin ajan, mutta muutamassa eri vaiheessa, joten joka vaihetta varten pitää matkustaa, Johansson avaa saaristorakentamisen haasteita. 

Tällä hetkellä Jurmoon kuljetaan M/S Baldurilla Nauvon vierasvenesatamasta ja matka kestää nelisen tuntia. Kesällä Jurmoon pääsee Pärnäisistä, jolloin matka taittuu hieman nopeammin. 

Investointi parantaa kuitenkin koko saaren mahdollisuuksia ottaa turisteja vastaan. Satamassa on kesäisin kahvila ja ruokaa pystyy tekemään myös itse vuokramökeissä ja telttailualueen nuotiopaikalla, mutta yhä enemmän turistit haluavat istua valmiiseen pöytään. 

Jurmo Innin nykyinen rakennus valmistui yhdeksän vuotta sitten, mutta jo sitä ennen Johanssonilla oli pienimuotoista yritystoimintaa. Nyt rakennuskanta laajenee uudella ruokasalilla.

Pienellä saarella mielenkiintoinen historia

Tasan 200 km päässä sekä Helsingistä että Tukholmasta sijaitseva Saaristomeren helmi houkuttelee turisteja ennen kaikkea mielenkiintoisen historiansa ja ainutlaatuisen luontonsa vuoksi. Tarinoiden mukaan Jurmo on aikanaan ollut merirosvojen pesäpaikka, minkä vuoksi Kustaa Vaasa määräsi koko saaren poltettavaksi 1500-luvulla. Tämän polton kerrotaan muokanneen maiseman sellaiseksi kuin se nyt on: avoimeksi ja karuksi. Saaressa vapaana laiduntava karja ja nykyään myös alpakat ovat jatkaneet maisemointityötä omalta osaltaan. Suurimmaksi osaksi maata peittää matala katajakasvusto ja kanervanummi, joiden lisäksi siellä on nykyisin myös istutettua mäntymetsää.

Jurmon saari kuuluu Salpausselän päätemoreeniin, mikä selittää pitkulaisen muodon. Saari myös kasvaa koko ajan, sillä se kohoaa merestä noin neljä senttiä vuodessa. 

– Maisemien lisäksi täällä käydään paljon myös surffaamassa ja bongaamassa lintuja. Lintujen pesimisaikaan kesällä toinen puoli saaresta on suljettu. Ja on täällä myös 150 harvinaista kasvia. Lista niistä löytyy Metsähallituksen sivuilta, kertoo Johansson. 

Uimaan pääsee molemmilla puolilla saarta: toisella puolella on hiekkaranta ja toisella kallioranta. Saunavuoron voi varata mökkejäkin vuokraavalta Klas Mattssonilta. Matkailukaudella satamassa oleva Metsähallituksen Luontotupa tarjoaa tietoa saaren historiasta, luonnosta ja eläimistä. 

Jurmon satama.
Vuonna 1846 rakennettu kappeli on yksi Jurmon nähtävyyksistä. Pappi käy paikalla kerran vuodessa, mutta kyläläiset saattavat kokoontua kappeliin myös keskenään vaikkapa laulamaan joululauluja. Muita nähtävyyksiä ovat hautausmaa ja tuulimylly.
Metsähallituksen Luontotupa tarjoaa tietoa saaren historiasta, luonnosta ja eläimistä.
Jurmon korkein kohta Kapellbacken yltää vain noin 17 metriä merenpinnan yläpuolelle. Kapellbacken on vanha kappelin paikka. Saaresta löytyy myös toinen vanha kappelin paikka ja neljä muuta munkinkehää: kivikehää, joiden tarkoitusta ei tiedetä.
Jurmon ainutlaatuinen luonto on herättänyt turistien mielenkiinnon.
Tältä penkiltä näkee hyvin, kun hylkeet tulevat Jurmon edustalle.
Yhteysalusliikenne Jurmoon alkoi vuonna 1964. Laivamatka on maksuton.
Jurmo Innissä yövytään aidoissa saaristotunnelmissa ja käytetään ulkohuussia. Sähköt saatiin vuonna 1996, mutta edelleenkään saaressa ei koreilla puitteilla, minkä vuoksi myös hinnat ovat maltilliset. Varauskalenteri on täynnä aina monta kuukautta eteenpäin.

Janica Vilen

 

Lue myös:

Itämeri kuntoon askel kerrallaan!

Jurmon kiinteä imutyhjennyslaite osoittautui loistavaksi investoinniksi

Leader-ryhmät jakavat Varsinais-Suomen maaseudun kehittämiseen 3,7 miljoonaa euroa vuosina 2021–2022

 

Varsinais-Suomen Leader-ryhmät tarjoavat rahoitusta maaseudun kehittämiseen, esimerkiksi yritysten investointeihin ja yhdistysten yleishyödyllisiin kehittämishankkeisiin. Vuosina 2021–2022 jaettavissa on yhteensä 3,7 miljoonaa euroa. Haku on auki, ja päätöksiä aletaan tehdä huhtikuussa. 

Varsinais-Suomessa on viisi Leader-ryhmää: Turun seudulla toimiva Varsin Hyvä, Salon seudulla toimiva Ykkösakseli, saaristossa toimiva I samma båt – Samassa veneessä, Vakka-Suomessa toimiva Ravakka ja Loimaan seudulla toimiva Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit. Ryhmät rahoittavat monipuolisesti elinkeinojen, palvelujen ja kylien kehittämistä omilla maaseutualueillaan. Vuosina 2021–2022 ne tulevat jakamaan maaseudun kehittämiseen Varsinais-Suomessa yhteensä 3,7 miljoonaa euroa. 

Leader-toiminta perustuu siihen, että paikalliset ihmiset tietävät itse parhaiten, miten omaa kotiseutua tulisi kehittää. Siksi myös rahoituspäätökset tehdään paikallisesti Leader-ryhmien hallituksissa, joissa on edustajia kunkin alueen julkisesta sektorista, yhdistyksistä ja asukkaista. 

Suomessa toimii kaikkiaan 54 Leader-ryhmää. Ryhmillä on yhteensä jaettavissa 69,4 miljoonaa euroa vuosina 2021–2022. Rahoituskehyksestä EU:n maaseuturahaston osuus on 42 %, valtion osuus 38 % ja kuntien osuus 20 %. Maaseuturahaston ja valtion osuuden myöntää maa- ja metsätalousministeriö. Ryhmillä on lisäksi erikseen toimintaraha, jonka turvin muun muassa tarjotaan neuvontaa ja apua hakemusten tekemiseen. 

Leader-ryhmien rahoittamat hankkeet ja yritystuet keräävät myös merkittävän määrän yksityistä rahoitusta ja talkootyötä, esimerkiksi ohjelmakaudella 2014–2020 Varsinais-Suomessa tehtiin eri Leader-hankkeissa yhteensä yli 100 000 tuntia talkootyötä. 

Tulevan EU:n rahoituskauden valmistelu vuosille 2023–2027 on parhaillaan käynnissä. Vuosina 2021–2022 jatketaan kuitenkin vielä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014–2020 toimeenpanoa olemassa olevilla säännöillä ja strategioilla, mutta uusilla siirtymäkauden varoilla. 

Leader-tukea voi hakea jatkuvasti. Siirtymäkauden 2021–2022 hankkeista aletaan tehdä päätöksiä huhtikuussa. Siirtymäkaudella myönnettyjen hankkeiden tulee valmistua vuoden 2024 loppuun mennessä.

Leader-ryhmien lisäksi myös Ely-keskukset myöntävät tukea maaseudun kehittämiseen. Sekä Ely-keskusten että Leader-ryhmien myöntämiä maaseuturahaston hanke- ja yritystukia haetaan sähköisesti HYRRÄ-palvelun kautta. Tukea ei myönnetä yrityksen tai yhdistyksen toiminnan ylläpitämiseen, vaan ennen kaikkea uuden toiminnan kehittämiseen, esimerkiksi investointeihin, joilla on kerrannaisvaikutuksia koko alueen hyödyksi.

Varsinais-Suomen maaseudulle suuntautuva Leader-ryhmien rahoituskehys vuosina 2021–2022:

Leader Ravakka: 1 087 000 euroa

(Laitila, Mynämäki, Pyhäranta, Uusikaupunki, Vehmaa)

Leader I samma båt – Samassa veneessä: 736 000 euroa

(Kemiönsaari, Kustavi, Parainen)

Leader Varsin Hyvä: 700 000 euroa

(Turku, Kaarina, Lieto, Masku, Naantali, Nousiainen, Paimio, Raisio, Rusko, Sauvo, Taivassalo)

Leader Ykkösakseli: 700 000 euroa

(Salo)

Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit: 490 000 euroa

(Aura, Koski TL, Loimaa, Marttila, Oripää, Pöytyä, Somero, Tarvasjoki)

Yhteensä: 3 713 000 euroa

Leader Ravakka ja Leader Ykkösakseli toimivat kumpikin kahden maakunnan alueella: Ravakka osin Satakunnan puolella ja Ykkösakseli osin Uudenmaan puolella. Ravakalla on jaettavissa yhteensä 1,67 miljoonaa ja Ykkösakselilla 1,75 miljoonaa euroa koko alueelleen.