Salon kurpitsaviikoilla on tänä vuonna 60 000 kurpitsaa!

Jaa juttu somessa!

 

Rannikon puutarhalla on taas Halloween-tunnelma parhaimmillaan. Haloo maaseudun haastattelussa Suomen kurpitsakeisari Esa Rannikko.

Halikossa sijaitsevan Rannikon puutarhan vuosittainen kurpitsatempaus on laajentunut koko Salon kaupungin yhteisiksi kurpitsaviikoiksi, joita vietetään tänä vuonna 10.–23. lokakuuta. Mansikkamaan reunalle tehty kurpitsapuisto on auki ympäri vuorokauden, mutta henkilökunta on paikalla klo 10–23. 

Kurpitsapuisto sijaitsee osoitteessa Vanha Turuntie 19. Tänä vuonna alueella on aikaisempaa enemmän parkkitilaa ja lisäksi kurpitsahullua kansaa kuljetetaan viikonloppuisin paikalle maksuttomilla bussikyydeillä, jotka lähtevät Halikon Prisman pihalta. 

Paikalla on joka päivä tuhansia kurpitsalyhtyjä ja lisää tuodaan sitä mukaa, kun ihmiset ostavat niitä matkamuistoiksi. Jokainen puistossa oleva kurpitsa on ostettavissa. Puutarhan yrittäjä Esa Rannikko kertoo, että kurpitsapuistoon tuodaan kahden viikon aikana noin 60 000 kurpitsaa. 

Oikealla mies pitelee lohikäärmekurpitsaa kädessään.
Lohikäärmekurpitsat ovat tämän vuoden hitti. Kuvassa Esa Rannikko esittelee kurpitsaa Ylen lähetyksessä.

Idea kurpitsatempaukseen lähti viisi vuotta sitten naapurissa olleen Kynttilä-Tuotteen tulipalosta. 

– Halusin jotenkin ilahduttaa heitä, ja sain idean, että voisimme laittaa tien varteen kurpitsalyhtyjä. Työntekijät innostuivat ideasta ja tekivät lyhtyjä lopulta niin paljon, että niitä vietiin myös Ohikulkutien liittymiin, hän taustoittaa. 

Ensimmäisen vuoden jälkeen tapahtuma on kasvanut koko ajan. Kurpitsoja on joka vuosi enemmän ja myös niiden ulkomuoto kehittyy jatkuvasti. 

– Ennen tuli sellaista massatuotantoa Kiviset ja Soraset -meiningillä. Nyt parhaat kovertajat voivat viettää yhden kurpitsan parissa 2,5 tuntia. Meillä on töissä pari ukrainalaista naista, joiden tekemät lyhdyt ovat jo suorastaan taideteoksia, Rannikko kehuu.

Valkoisia koverrettuja kurpitsoja.
Rannikon tilan valkoisia kurpitsoja kutsutaan ulkopuolisten kuullen dinosauruksen muniksi, sillä lajike halutaan pitää salassa.
Kurpitsa koverrettuna auton näköiseksi.
Autoteemaisia kurpitsojakin on esillä useampia.

Tempauksen taustalla työskentelee kaikki Rannikon puutarhan 138 työntekijää ja lisäksi noin 30 muuta ihmistä – esimerkiksi puutarhan vanhoja työntekijöitä ja kesäapulaisia. 

– Kesän perusteella näytti siltä, ettei viikkoa pystytä edes järjestämään työvoimapulan vuoksi, mutta lopulta kävikin niin, että tänne oli oikein tunkua. Tämä on niin erikoinen tapahtuma, että se hyvä tunnelma ja ilo tarttuu myös työntekijöihin ja se on ihan omanlaisensa kokemus päästä osaksi tätä touhua. 

Nainen valikoi kurpitsaa myyntipöydältä.
Markkinatunnelmaa kurpitsapuistossa.

Tänä vuonna kurpitsaviikoilla on mukana myös Salon kaupunki, Halikon Yrittäjät ja monia muita tahoja. Keskiviikkona 12. lokakuuta Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaiset olivat paikalla kertomassa toiminnastaan. 

Kaksi naista seisoo kontissa, jonka seinässä lukee: Vaihda kallis elämä rikkaaseen.
Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntijat Henna Kyyrä ja Janita Kylänpää Salon kaupungin infopisteellä.

– Ensimmäinen viikko alkoi vähän hiljaisena ja sateisena, mutta keskiviikkona homma lähti taas rokkaamaan. Yleensä kävijämäärät kasvavat päivä päivältä, kun kävijöiden kuvat alkavat levitä ympäri Suomea.

Ihmiset ottamassa kuvia kurpitsojen kanssa.
Kurpitsapuistossa otetut kuvat leviävät kovaa vauhtia esimerkiksi Instagramissa.

Tänä vuonna lanseerattiin myös Perniön Lihan kanssa yhteistyössä tehty uusi tuote: kurpitsamakkara.

– Ihmiset ovat olleet siitä ihan hullaantuneita. Olemme tehneet koverrettujen kurpitsojen sisuksista kurpitsapyrettä, jota on makkarasta 20 %, Rannikko kertoo. 

Lisäksi myynnissä on monenlaisia leivonnaisia ja esimerkiksi kurpitsapitsaa. Valmiiden lyhtyjen lisäksi tapahtumassa myydään myös kokonaisia kurpitsoja. Rannikko suosittelee tekemään niistä vaikka kurpitsakeittoa tai kurpitsasämpylöitä.

– Kurpitsaa voi käyttää vaikka mihin! Aina, jos reseptiin sopii porkkana, niin kurpitsa sopii siihen yhtä hyvin. Siemenet voi soseuttaa joukkoon tai kerätä erikseen. Ne ovat paahdettuina tosi hyviä ja terveellisiä.

Possuksi koverrettu kurpitsa.
Kurpitsapossu!

Kurpitsalyhdyt kestävät hyvinä yleensä useamman viikon, sitä pidempään mitä kuivempi on sää.

– Olemme vuosien varrella kehittyneet myös tässä asiassa. Nyt olemme tukeneet hattuja esimerkiksi hammastikuilla ja tehneet sellaisia ilmareikiä, että lyhdyt pysyvät hyvinä pidempään. 

Rannikon tavoitteena on, että kurpitsalyhdyt ovat jonain päivänä Suomessa suositumpia kuin joulukuuset. Ja toki toiveissa on, että kurpitsan käyttö lisääntyy myös ruokapöydässä.

– Tavoite vaatii aika rajuja markkinointitoimia, mutta käyttö kasvaa kuitenkin joka vuosi. Tässä on onneksi vielä monta sivua kääntämättä! Viime vuonna jo kysyntää olisi ollut vientiinkin, mutta kurpitsat loppuivat kesken. Tänä vuonna toimitusvarmuus on parempi. Kaikkia kokoja löytyy 40 kiloon asti. 

Kurpitsoja korrikärryissä. Kyljessä teksti #rannikonpuutarha

Musta puu, jonka oksilla kurpitsoja.

Linnunpelätin, jonka päänä on kurpitsalyhty.

Puussa teksti #rannikonpuutarha.

Jaa juttu somessa!