Nuori Yrittäjä -tukea tarjolla saariston nuorille

Jaa juttu somessa!

 

Oletko joskus haaveillut yrittäjyydestä? Leader I samma båt – Samassa veneessä tukee saariston nuorten yrittäjyyshaaveita 1 000 euron suuruisilla starttirahoilla myös kesällä 2023.

I samma båt – Samassa veneessä -Leader-ryhmä avaa taas Nuori Yrittäjä -rahoituksen haettavaksi. Tuki on 1 000 euroa ja se on tarkoitettu Paraisilla, Kemiönsaarella tai Kustavissa toimiville, korkeintaan 25-vuotiaille nuorille, jotka haluavat kokeilla kesän aikana oman yrityksen pyörittämistä. Hakuaika alkaa 3. helmikuuta ja päättyy 3. maaliskuuta. 

– Omassa yrityksessä saa olla oman itsensä pomo! Nuori Yrittäjä -rahoituksen avulla voi luoda itselleen oman kesätyön, kannustaa Nelli Salonen, Leader-ryhmän hanketyöntekijä.

Tukea on tarjolla kahdeksalle nuorelle ja etusijalla ovat uudet hakijat. 1 000 euron tukea voi hyödyntää esimerkiksi yrityksen alkuinvestointeihin, kirjanpitäjän palkkioihin tai vaikka maksupäätteen ja työvälineiden hankintoihin. 

Edellisinä vuosina Nuori Yrittäjä -tuilla on perustettu esimerkiksi kesäkahviloita, ompelimo ja vene- ja autopesupalvelu. Kesällä 2021 Leader-ryhmä toteutti yhden nuoren yrittäjän kanssa pilotin, joka onnistui niin hyvin, että seuraavana kesänä Nuori Yrittäjä -tuki avattiin haettavaksi useammalle nuorelle. 

Kesällä 2022 Nuori Yrittäjä -tuen saivat:

  • Suli-Suli Jäätelökahvila Iniössä (Julia Vihinen ja Susanne Sipinen)
  • Kauppamuseon lahjatavarakauppa Houtskarissa (Enni Könönen ja Sebastian Fagerlund)
  • Olivers Chili Korppoossa (Oliver Söderblom)
  • Gulf of Nagu Nauvossa (Elias Båge ja Hugo Pulla)
  • Jelmina Design Kemiössä (Jenny Ginlund)
  • MiVi Beauty Nauvossa (Julia Adolfsson)
  • Kaffe Knopen Rosalassa (Linnéa Lans)
  • Turboathe Paraisilla (Simon Lindström ja Artur Pahlman)

Suurin osa tukea saaneista nuorista piti todennäköisenä, että yritystoiminta jatkuu myös tulevaisuudessa jossain muodossa. Leader-ryhmän hankeneuvoja Hanna Hermansson pitää Nuori Yrittäjä -konseptia toimivana juuri saaristossa. 

Tällä alueella yrittäjyys on tärkeä toimeentulon lähde ja on hyvä tutustua siihen aikaisessa vaiheessa, hän kommentoi.

Lue lisää ja jätä oma hakemuksesi osoitteessa: Sameboat.fi/nuoriso.

Serkukset suosittelevat kokeilemaan yrittäjyyttä

Jäätelökahvilan myyntiluukku ja hinnasto.
Suli-Suli jäätelökahvila Iniön torilla sulatti sekä paikallisten että matkailijoiden sydämet.

Serkukset Julia Vihinen ja Susanne Sipinen perustivat kesällä 2022 Iniön torille jäätelökahvilan nimeltä Suli-Suli. 

– Pidimme kahvilaa juhannuksesta elokuun puoliväliin asti ja kaikki meni todella hyvin! Olimme yllättyneitä, miten helposti kaikki järjestyi. Meidän kahvilasta tuli nopeasti sekä paikallisten että matkailijoiden kohtaamispaikka ja saimme paljon positiivista palautetta, kertoo Vihinen. 

Vihinen opiskelee viestintää ja Sipinen puolestaan valtiotieteitä. 24-vuotiaat serkukset ovat kuitenkin tehneet kesätöitä jo useampana vuonna ravintola-alalla. 

– Nyt saimme tehdä asiat juuri niin kuin itse halusimme ja yrittäjänä kesä oli taloudellisesti paljon kannattavampi kuin kesätyöntekijänä. Viime kesänä saadun kokemuksen perusteella voisimme hyvin olla vaikka ihan täysipäiväisiä yrittäjiä. Suosittelemme lämpimästi muitakin kokeilemaan, Vihinen kommentoi. 

– Nuori Yrittäjä -tuki oli meille korvaamaton apu. Tukea käytettiin kahvikoneen hankintaan ja muihin tarvittaviin alkuinvestointeihin. On kivaa, että tällaisia tukia on tarjolla, hän jatkaa. 

Serkukset tekivät kesän aikana tiivistä yhteistyötä alueen muiden yrittäjien kanssa ja osallistuivat myös paikallisiin tapahtumiin. Kokemus oli niin positiivinen, että he aikovat jatkaa toimintaa myös ensi kesänä.

 

Lisätietoja Nuori Yrittäjä-rahoituksesta:

Nelli Salonen, Nuoriso Leader -hanketyöntekijä

Hanna Hermansson, hankeneuvoja

 

Unga i skärgården kan söka Ung Företagare-bidrag

Jaa juttu somessa!