Halikko muuttui halloween-kyläksi

Jaa juttu somessa!

 

Salon Halikossa on parhaillaan kunnon halloween-tunnelma. Jos lupa tulee, kurpitsajuhla päätetään sunnuntaina 25. lokakuuta ilotulitukseen. 

Rannikon puutarhan mansikkamaan reunalle, osoitteeseen Vanha Turuntie 19, on on tuotu tuhansia kurpitsalyhtyjä, joiden karmivien ilmeiden kovertamisesta ovat vastanneet puutarhan työntekijät. Samaan aikaan lyhtyjä palaa koko ajan 1 500 kappaletta, mutta yhteensä niitä on tehty 6 000. 

– Tämä on nyt kolmas vuosi, kun järjestämme tämän tempauksen. Idea lähti Kynttilä-Tuotteen tulipalosta. Halusin jotenkin ilahduttaa heitä, ja sain idean, että voisimme laittaa tien varteen kurpitsalyhtyjä. Työntekijät innostuivat ideasta ja tekivät lyhtyjä lopulta niin paljon, että niitä vietiin myös Ohikulkutien liittymiin, puutarhan yrittäjä Esa Rannikko taustoittaa. 

Tänä vuonna kaikki lyhdyt ovat mansikkamaan reunalla. Mansikkamaalle niistä on aseteltu teksti: Tervetuloa Rannikon halloween 2020! Lisäksi kurpitsoista ollaan kasattu Halikon kirkon ja vesitornin miniatyyrit, joiden esikuvat näkyvät valaistuina horisontissa. 

– Ennen kaikkea tämä on hyvän mielen tempaus, mutta samalla haluamme tehdä kotimaista kurpitsaa tunnetuksi. Tällä hetkellä lähes kaikki elintarvikekurpitsa tuodaan Suomeen ulkomailta, Rannikko kertoo. 

Lyhtyjen hedelmäliha on jaettu henkilökunnalle ja kompostoitu. Jatkojalostusta vasta mietitään. 

– Ollaan me ajateltu, että jatkossa voisi vaikka paahtaa kurpitsan siemeniä ja tehdä hedelmälihasta pikkelssiä, Rannikko jatkaa. 

Kurpitsalyhdyt ovat keränneet ihmisiä paitsi lähialueilta myös kauempaakin. Tiistaina vieraita tuli muun muassa Jyväskylästä ja Hangosta, keskiviikkona Säkylästä ja Siuntiosta. 

– Lyhdyt saavat palaa sunnuntain ja maanantain väliseen yöhön asti. Ja jos saamme luvan, järjestämme sunnuntai-iltana ilotulituksen, Rannikko sanoo. 

– Lupaan jäädä eläkkeelle sitten, kun halloween-lyhty on Suomessa yhtä suosittu kuin joulukuusi! hän naurahtaa.

 

Janica Vilen

Jaa juttu somessa!