Energiaremontin kokenut Ihoden Kirikallio tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet ympärivuotiseen käyttöön

Jaa juttu somessa!

 

Urheiluseura Ihoden Kiri remontoi viime talven aikana Kirikallion juhlatilaansa energiatehokkaammaksi, jotta talo saadaan entistä monipuolisempaan ympärivuotiseen käyttöön. Seuran aktiivit toteuttivat remontin sekä Kirikallion ympäristössä kulkevan frisbeegolfradan laajennuksen Leader-hankkeilla.

Pyhärannan Ihoden Varhokylässä sijaitseva Kirikallio on menneiltä vuosikymmeniltä monille tuttu tanssipaikka. Suuri sali toimii nykyisin yksityisten juhlien pitopaikkana. Lisäksi Kirikalliolla on järjestetty esimerkiksi keikkoja, lastentapahtumia, kirpputoreja, lavista ja muita ryhmäliikuntatunteja. Kirikallion tiloja ovat käyttäneet myös paikalliset yhdistykset ja motoristit tapaamisiinsa.

Remontilla talo saadaan ympärivuotiseen käyttöön. Tilojen vuokraus ei aiemmin kannattanut talvella, sillä lämmitykseen tarvitut rakennuspuhaltimet ja säteilylämmittimet söivät sähköä niin paljon. Remontin jälkeen Kirikalliolla on ehditty järjestää jo paljon erilaisia kokouksia.

– Lämmitetty tila lisää paikan käyttömahdollisuuksia. Emme halua tästä vain yhden asian paikkaa, vaan että talolla olisi mahdollisimman monipuolista käyttöä, Ihoden Kirin puheenjohtaja Ville Aerila sanoo.

Ville Aerila Ihoden Kiristä Kirikallion kokoustilassa.
Ville Aerila Ihoden Kiristä Kirikallion kokoustilassa.

Seura sai rakennuskustannuksiin tukea Leader Ravakalta. Isoin osa töistä tehtiin talkoilla. Talon toisessa päädyssä sijaitsevan pienemmän 60 henkeä vetävän salin seinien ja katon eristyksiä lisättiin sekä ikkunat uusittiin. Suora sähkölämmitys korvattiin ilmalämpöpumpulla. Tila koki myös täyden pintaremontin ja sai uutta kokoustekniikkaa.

– Selkeästi huomasi jo kevättalvella, että lämpöä ei tarvinnut pitää koko ajan päällä, kun eristykset olivat huomattavasti paremmat ja lämpö pysyi sisällä. Kesän helteillä taas oli sopivan viileää sisällä, kun ennen täällä on ollut todella kuuma, Aerila kertoo.

Talon sähkölasku oli ennen useita satoja euroja kuukaudessa, vaikka lämpöä pidettiin jatkuvasti päällä ainoastaan vessoissa ja keittiössä. Toiveena ovat pienemmät sähkölaskut ja isompi käyttöaste.

– Nyt voimme ohjata rahat lasten urheiluharrastuksiin eikä sähkölaskun maksamiseen, Aerila toteaa.

Ville Aerila ja Pekka Siivonen Ihoden Kiristä Kirikallion kokoustilassa.
Ville Aerila ja Pekka Siivonen Ihoden Kiristä Kirikallion kokoustilassa.

Remontissa myös uusittiin yksi wc-tila esteettömäksi ja talon edustalle ollaan asentamassa vielä pyörätuoliramppia. Ville Aerila (vas.) ja Pekka Siivonen esittelivät hienoa vanhaa televisiota, joka pääsi osaksi uutta sisustusta.

Remontti pohjaa Kirin perusajatukseen monipuolisten harrastusmahdollisuuksien tarjoamisesta kaikille. Ihoden Kiri panostaa useamman urheilupaikan ylläpitoon ja rakentaa uutta aina tarvittaessa. Seura muun muassa jäädyttää talvisin ulkojään rakentamaansa tekonurmipohjaiseen kaukaloon ja huoltaa tekemäänsä beach volley -kenttää. Suosituin laji Ihodessa on yleisurheilu, johon lähes kaikki kylän lapset ottavat osaa.

– Haluamme mahdollistaa monen lajin harrastamisen pienessä kylässä. Meille on tärkeää varsinkin, että lapset pääsevät kokeilemaan erilaisia lajeja, Ville Aerila sanoo.

Kirikallio kyltti puussa

 

KIRIKALLION FRISBEEGOLFRATA TARJOAA HYVIÄ KOKEMUKSIA KAIKENTASOISILLE

Syyskuun puolivälissä Kirikalliolla kävi melkoinen kuhina, kun vietettiin laajennetun frisbeegolfradan avajaiskisoja. Kilpailijoita saapui paikalle pitkälti yli toista sataa. Parikisan ilmoittautuminen oli jo ennakkoon täynnä ja yksilökisaan otti osaa yli neljäkymmentä kilpailijaa. Perjantaina käytiin ennakkoon perhekisa.

– Tämä taitaa olla ennätys Kirikallion urheilukisoissa pariinkymmeneen vuoteen, Aerila tuumaa.

Nuorisoa frisbeegolfradalla.
Nuorisoa uudella frisbeegolfradalla.

Laajennettu rata on herättänyt mielenkiintoa ja heittäjiä on tullut runsaasti lähialueilta ja vähän kauempaakin. Kirikallion rata sopii hyvin monentasoisille heittäjille aloittelijasta kokeneempaan.

– Esimerkiksi yksi raumalainen perhe kertoi, että he tulevat tänne, koska tämä on lähialueen aloittelijaystävällisin rata. Toisaalta meillä oli tässä juuri eräs SM-tason heittäjä, joka kehui kovasti rataa, frisbeegolf-hankkeen vastaava ideanikkari ja puuhamies Pekka Siivonen kertoo.

Mies heittää frisbeegolfia metsäradalla.

Ihoden Kiri sai Leader Ravakalta tukea frisbeegolfradan laajentamiseen 9-väyläisestä täysmittaiseksi vähintään 18-väyläiseksi radaksi. Frisbeegolfia itse kuusi vuotta harrastanut Siivonen kuitenkin innostui suunnittelemaan radasta 19-väyläisen Lokalahden yhtä pitkän radan innoittamana. Korien asennus, heittopaikojen rakennus ja maaston raivaus tehtiin talkootyönä.

– Nyt pystymme järjestämään täällä kisoja ja radalle mahtuu enemmän heittäjiä, kun se on 19-väyläinen, hän sanoo.

Pekka Siivonen osoittaa missä kiekon lentoradan tulisi olla mandoportin kohdalla Kirikallion frisbeegolfradalla.

Siivoselle oli tärkeää, että radalla saa hyviä kokemuksia lajista ja joitain väyliä onkin muutettu käyttäjien toiveiden mukaisesti. Radasta 12 väylän osuus on helppokulkuista ja soveltuu perheille.

– Tästä on pyritty saamaan hyvänmielen rata. Väylät ovat lähekkäin ja ne ovat lyhyitä. Haastetta on haettu esimerkiksi mandoportilla ja korotetulla korilla.

Radan varteen on vielä tarkoitus lisätä istumapaikkoja. Suunnitteilla on myös talvikisat. Helppokulkuinen 12 väylän osuus on lähes kokonaan valaistu ja pystytään talvellakin ylläpitämään.

Kirikallion frisbeegolfradan kartta ja maaseuturahoituksen kyltti.

 

Teksti ja kuvat: Iida Pakkanen

Jaa juttu somessa!