Etätyötaidot haltuun! Vinkkejä tehokkaaseen työskentelyyn työpaikan ulkopuolella

Kannettava tietokone, kahvikuppi ja kasvi pöydällä.

Haluaisitko vinkkejä etätyöskentelyn tehostamiseksi tai apua työssä jaksamiseen etätyöaikana? Tiedätkö, miten järjestetään hyvä webinaari? Ovatko uusimmat työvälineet jo käytössäsi ja osaatko ottaa niistä hyödyn irti? Haloo maaseutu! -viestintähanke järjesti maksuttoman etätyötaitoihin keskittyvän verkkokoulutuksen kaikille Varsinais-Suomen maaseudun kehittäjille ja maaseutuverkoston toimijoille. Koulutuksen pitivät etätyön asiantuntijat ja verkkopedagogit Anita Hartikainen ja Marja Ahola. Varsinainen koulutus järjestettiin keskiviikkona 16.12.2020 Zoomissa, ja osa siitä on katsottavissa myös jälkikäteen Haloo maaseudun Youtube-kanavalla. Lisäksi koulutusmateriaalit ovat katsottavissa edelleen tämän linkin kautta.

 

Etätyötä voi sujuvoittaa huolellisella suunnittelulla ja selkeillä käytännöillä. Palaveriaikaa tulee tarvittaessa rajoittaa ja tietoturva-asiat huomioida etäkokouksia järjestettäessä.


Koronapandemian vaikutuksesta suuri osa suomalaisista siirtyi yhdessä yössä etätöihin. Etätyön tekemistä ei ollut aikaa harjoitella, joten toimivat käytännöt opittiinkin työpaikoilla lennossa. Kotoa käsin työskentely tuo uusia haasteita sekä jaksamiselle että työyhteisön kehittämiselle, mutta parhaimmillaan se voi kuitenkin olla antoisaa ja jopa tehokkaampaa kuin toimistolla työskentely. Etätyön asiantuntijoiden ja verkkopedagogien Anita Hartikaisen ja Marja Aholan mukaan etätyön helpottamiseksi työpaikoilla olisi hyödyllistä sopia kotoa käsin työskentelylle ja verkkopalavereille selkeät säännöt ja käytännöt.

– Kynnys palavereiden järjestämiseen on madaltunut, minkä vuoksi palavereita on nykyään kalenterissa todella paljon. Palavereiden järjestäminen on etänä helpompaa, sillä kenenkään ei tarvitse lähteä pois kotoa niihin osallistuakseen, kertoo Anita Hartikainen, joka tekee parhaillaan myös verkossa tapahtuvasta vuorovaikutuksesta väitöskirjaa.

Monet ovatkin sitä mieltä, että päivät täyttyvät nyt helposti palavereista. Siksi ne kannattaakin suunnitella mahdollisimman sujuviksi määrittelemällä selkeät kokouskäytänteet ja kokouksen tyypin hyvissä ajoin ennen kokousta. Osallistujille tulisi ilmoittaa etukäteen, mitä heiltä odotetaan – esimerkiksi tuleeko kameran olla päällä, ja pohjautuuko kokous keskustelulle ja osallistumiselle vai pelkästään kuuntelulle. Yleisenä sääntönä on, että kokoukseen osallistumisen tulisi olla helppoa ja miellyttävää.

– Keskustelu ja kameroiden auki pitäminen helpottaa vuorovaikutusta ja työntekijöiden jaksamista hirvittävän paljon. Kokouksen sääntöjen määritteleminen on tärkeää siksi, että osallistuja osaa valmistautua keskusteluun. On myös hyvä kertoa aluksi, mikäli tarkoituksena on vain kuunnella ja kannustaa osallistujia lähtemään esimerkiksi ulos kävelylle palaverin aikana, kertoo Hartikainen.

– Tähän voisin vielä lisätä, että kun ruudulla ei tapahdu mitään, kiusaus tehdä jotain muuta samaan aikaan kasvaa. Multitaskaus on pitkän päälle rasittavaa, sanoo Marja Ahola, joka niin ikään työskentelee verkkopedagogina ja etätyön asiantuntijana.

Etäpalavereiden osallistumislinkit on myös hyvä laittaa samaan kalenteriin tai samaan tiedostoon, jotta niiden etsimiseen ei kulu turhaan aikaa. Hartikaisen ja Aholan mukaan huomaavaista on myös lähettää kaikille osallistujille noin puoli tuntia ennen kokousta uudestaan linkki palaveriin.

Palaveri kannattaa aina suunnitella huolellisesti ja välineet testata etukäteen, jotta itse palaverin kesto pysyisi mahdollisimman lyhyenä ja sisältö napakkana.

– Joissain työyhteisöissä on esimerkiksi sovittu, että noin 60 prosenttia työajasta saa olla korkeintaan palavereita, jolloin loppu työaika jää sähköposteihin vastaamiselle ja muille työtehtäville, kertoo Ahola.

Tietoturva-asiat ja työergonomia etänä työskentelyn kulmakiviä

On myös tärkeää määritellä, millaista informaatiota verkon välityksellä saa käsitellä. Joissain työpaikoissa tietoturvakysymykset ovat tärkeämpiä kuin toisissa, jolloin esimerkiksi Zoomia ei tulisi tietoturvasyistä käyttää. Jos kokous nauhoitetaan, tulisi jokaisen osallistujan aina tietää, mihin tarkoitukseen nauhoite on tarkoitettu ja mihin se päätyy.

– Esimerkiksi mitään hallituksen kokousta en lähtisi Zoomin kautta pitämään, kertoo Marja Ahola.

Ahola korostaa myös, että esimerkiksi sairauspoissaoloista ilmoittamiseen tulisi olla selkeät käytännöt myös verkon välityksellä.

– Tulee pohtia onko tietoturvallista lähettää sairauspoissaoloja koskevia tietoja esimerkiksi WhatsAppissa, vai olisiko siihen joku muu keino, sanoo Ahola.

Työn siirryttyä toimistolta kotiin, on tullut ajankohtaiseksi miettiä myös työpisteen ergonomiaa: tuleeko kotiin hankkia esimerkiksi moottoroitu pöytä tai ergonominen hiiri? Aholan ja Hartikaisen mukaan työergonomiaan panostaminen kannattaa, sillä se vaikuttaa suoraan omaan ja myös työtoverien jaksamiseen ja hyvinvointiin.  Pöydän ja hiiren lisäksi esimerkiksi erillinen mikrofoni verkkopalavereita varten voi olla kannattava hankinta, sillä äänen ja kuvan laatu vaikuttavat merkittävästi työmukavuuteen. 

– Mikrofonin käyttö on työtovereiden huomioonottamista, sillä se estää myös paljon hälyääniä, joita kotona voi taustalta kuulua, sanoo Ahola.

Mitä taitoja etätyössä tarvitaan?

Vaikka etätyötä tehdään usein yksin kotoa käsin, on silti hyvä pysyä säännöllisesti yhteydessä esimieheen ja muihin työtovereihin. Siihen tarvitaan Aholan mukaan oma-aloitteisuutta ja aktiivista otetta. Myös itsensä johtaminen on tärkeää etänä työskennellessä, mutta sitäkin tärkeämpää on hallita työssä käytettävät ohjelmistot ja välineet hyvin. Mitä pienempi ohjelmien määrä on, sitä helpompaa niitä on hallita.

– Käytettävien välineiden ja ohjelmien määrä olisi hyvä rajata tarpeeksi pieneksi, sillä jos ohjelmien määrä on kovin suuri, kuluu pelkästään niihin kirjautumiseen jo valtavasti aivokapasiteettia, kertoo Ahola.

Anita Hartikaisen mukaan taas ennen työkulttuurin murrosta monet työnantajat eivät laskeneet webinaareihin osallistumista oikeaksi työajaksi ja velvoittivat tekemään webinaarin aikana myös muita töitä. Etätyön yleistyminen on kuitenkin auttanut monia laajentamaan verkostojaan ja kansainvälistymään tehokkaammin verrattuna aikaan, jolloin etätyön tekeminen ei ollut yleistä.

– Verkossa kokoontumisesta saa paljon sosiaalisia kontakteja ja sellaista hyvää, mitä ei muuten saisi. On kurjaa, jos verkossa toimiminen edelleen arvotetaan huonommaksi kuin niin sanotut oikeat työt ja työntekijöitä painostetaan multitaskaamaan palavereiden aikana, sanoo Hartikainen.

Aholan mukaan toisten tiimien sopeutuessa verkkotyöskentelyyn hyvinkin jouhevasti joissain työkulttuureissa suorastaan kamppaillaan käytäntöjen siirtämisessä verkkoon. Tämä on usein johtanut pitkien luentomaisten palavereiden pitämiseen, mikä ei Aholan mukaan ole pidemmän päälle hyvä ratkaisu. Nyt vasta niin sanotun verkkoväsymyksen iskiessä, monilla työpaikoilla aletaan miettiä osallistuvia käytänteitä, joilla palaveriaikaa saataisiin lyhennettyä ja kokouksista tehtyä sujuvampia.

–  Omassa työyhteisössä olisikin hyvä miettiä, milloin palaverit ovat tarpeellisia ja mitä varten niitä järjestetään. Työporukan kanssa voisi käydä läpi, miten hyvällä suunnittelulla voi vähentää palavereiden aiheuttamaa kuormitusta. Esimerkiksi palaveriaikaa voi rajoittaa siten, että palaverit saavat kestää vain 45 minuuttia, tai että enintään 60 prosenttia työajasta saa koostua palavereista, summaa Ahola.




Nina Maunuaho

Varsinais-Suomen paras jouluruokaresepti on valittu: Tänä vuonna joulupöydän kruunaa peurariimi!

Lihaviipaleita.

 

Mynämäellä toimivan Riistapajan peurariimiresepti on voittanut kilpailun Varsinais-Suomen parhaan jouluruokareseptin tittelistä. Lisäksi finaaliin pääsi kaksi reseptiä Salon alueelta: Birkkalan luomuspelttitilan joulupuuroresepti ja Karviaisten tilan Voima-Papu taatelikakku. Nappaa kaikki kolme reseptiä talteen jutun lopusta!

Riistapajan peurariimi on maukas, juhlava ja murea – eli täydellinen lisä tämän vuoden joulupöytään. Karpaloilla, Mimiksen köynnöskrassilla ja rosmariinilla sekä suolalla ja sokerilla maustettu riimi on helppo valmistaa ja hurmaa varmasti myös jouluvieraat. 

– Peurariimin viereen lautaselle kannattaa ottaa jotain melko mietoa ja neutraalia, kuten keitettyä perunaa. Juomaksi sen kanssa voisi sopia vaalea olut, ideoi tuomaristo, johon kuului Länsi-Suomen Maa- ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Janita Kylänpää, Suomen Artesaaniruoka ry:ssä mukana oleva kotitalousopettaja ja ruoka-alan yrittäjä Eija Lamsijärvi sekä Leader-toiminnassa mukana oleva matkailualan ammattilainen ja lähiruuan puolestapuhuja Jouko Parviainen. 

Tuomaristoa ilahdutti peurariimissä myös reseptin muunneltavuus. Esimerkiksi Mimiksen yrteistä ei mainita reseptissä tarkkoja määriä. 

– Jos vähän vähentäisi rosmariinia ja lisäisi krassia, niin samalla reseptillä voisi tehdä kesäisemmän peurariimin juhannuspöytään, Eija Lamsijärvi toteaa. 

Peurariimireseptin yhtenä plussana on vielä se, että sen voi valmistaa hyvissä ajoin ennen tarjoilua. Lihaa maustetaan jääkaapissa mielellään vuorokausi, minkä jälkeen se pakastetaan. Näin ollen jouluaatolle jää siis pelkkä leikkaus ja kattaus – sekä tietysti herkuttelu. 

Jouluruokakilpailun tuomaristossa olivat Jouko Parviainen, Eija Lamsijärvi ja Janita Kylänpää.

Riistapajan yrittäjät Saara ja Ville Kalluinen olivat otettuja tuomariston valinnasta. He ovat tehneet peurariimiä useilla eri resepteillä, joten kilpailuun osallistunut resepti on hiottu huippuunsa kokeilemalla.

– Kun vaihdoimme yrtit Kotipellon puutarhan Mimis-yrtteihin, riimistä tuli täydellinen, kehuu Saara Kalluinen. 

Jos haluaa muokata reseptiä vielä aikuisempaan makuun, voi kokeilla lisätä mukaan konjakkia. 

Riistapajalla ei ole varsinaista myymälää, mutta lauantaina 19. joulukuuta he pitävät joulumyyntipäivän, jolloin ovet ovat auki klo 11–15 osoitteessa Yläneentie 175, Mynämäki. Sen jälkeen ostoksille pääsee erikseen sovittaessa niin pitkään kuin lihaa riittää.

Täydellinen joulupuuro!

Joulupuuro spelttihelmistä.

Finaalissa mukana ollut Birkkalan tilan luomuspelttihelmistä valmistettu joulupuuro on tuomariston mukaan puurojen aatelia: Siinä on hyvä suutuntuma ja niin paljon makua, ettei siihen tarvitse lisätä sokeria eikä kanelia – ja silti se onnistuu tuomaan joulun kielelle. Tuomaristo keitti puuron punaiseen Kiehu-maitoon, joka ei pala niin herkästi pohjaan. Sen maidon kanssa lopputulos oli niin kermainen, ettei edes voinokaretta tarvinnut lisätä.

– Mahtava kotimainen vaihtoehto riisipuurolle, tätä meillä keitetään tänä jouluna, innostuu Jouko Parviainen.

Gluteeniton ja vegaaninen versio taatelikakusta 

Taatelikakku härkäpapujauhoista.

Karviaisten tilan Voima-Papu taatelikakku ilahdutti tuomaristoa erityisesti siksi, että resepti oli samaan aikaan jouluinen, vegaani ja gluteeniton, mutta silti siinä oli lisäaineina vain sooda ja leivinjauhe, eli kohotusaineet. Plussana tuomaristo mainitsee sen, että taatelin maku tulee hyvin esiin. Härkäpapu maistuu ja tuoksuu taikinassa, mutta valmiista kakusta sitä ei enää tunnista. 

– Vähän kuitenkin lähtisin vielä leikkimään reseptillä, jotta kakusta tulisi kosteampi, toteaa Janita Kylänpää.

Kilpailun järjesti Haloo maaseutu! -hanke, joka viestii maaseudun kehittämisestä Varsinais-Suomessa. Kilpailu järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, ja tavoitteena on tehdä kilpailusta vuosittainen jouluperinne. 

Varsinais-Suomen parhaan jouluruokareseptin tittelistä kilpailun finaalissa kisasivat Karviaisten tilan Voima-Papu taatelikakku, Birkkalan tilan joulupuuro luomuspelttihelmistä ja peurariimi Riistapajan tapaan.

 

Riimipeuraa Riistapajan tapaan 

Ainekset:

400 g peuran sisä- tai ulkofileetä 

2–3 rkl karkeaa suolaa 

1 rkl sokeria 

Mimiksen köynnöskrassia 

Mimiksen rosmariinia 

Karpaloita  

Valmistusohje:

Sekoita mausteet ja yrtit. Hiero seos hyvin lihan pintaan ja kääri liha kelmuun. Anna maustua jääkaapissa vähintään yön yli, mieluummin vuorokausi. Pakasta lihaa 4–5 tuntia ja leikkaa kohmeisesta lihasta ohuita  viipaleita.  Jos käytät isoa ulkofileetä, sen voi leikata pitkittäin puoliksi. Mausteiden määrät ovat viitteellisiä, kaikkia mausteita saa olla reilusti lihan pinnalla. 

 

Joulupuuro Birkkalan Spelttihelmistä

Ainekset:

1 l maitoa (tai vettä)

2 dl Birkkalan Spelttihelmiä

0,5 – 1 tl suolaa

Valmistusohje:

Liedellä

Kuumenna maito kiehuvaksi. Sekoita joukkoon spelttihelmet. Hauduta puuroa hiljalleen kannen alla noin 40-50 min välillä sekoittaen. Mausta puuro suolalla.

Uunissa

Voitele korkeareunainen uunivuoka hyvin. Pane Spelttihelmet vuoan pohjalle ja ripottele pinnalle suola. Kaada maito vuokaan. Peitä vuoka. Kypsennä puuroa 125 asteessa n. 3 tuntia. Puuroa on hyvä sekoittaa muutaman kerran paiston aikana. Uunipuuron paiston loppuvaiheessa voit ottaa kannen pois ja nostaa uunin lämpötilaa 150 asteeseen, näin saat uunipuuroon kauniin ruskean pinnan.

 

Voima-Papu taatelikakku (GL ja Vegan)

Keitä soseeksi:

  • 1 pkt taatelia 250 g
  • 1,0 dl sokeria
  • 3 dl vettä
  • Lisää vielä soseseen 1,5–2,0dl vettä

Sekoita kuivat aineet:

  • 3,5 dl Voima-Papu härkäpapujauhoja
  • 1 tl sooda
  • 1 tl vanilijasokeria
  • 1,5 tl leivinjauho
  • 1 rkl psylium

Öljyä kaksi pikkuvuokaa ja kuoruta korppujauho / gluteeniton jauho / sokeri tai mikä on sopiva sinulle. Paista 40–45 minuuttia, 170 astetta ilman kiertoilmaa.

Varsinais-Suomen Älykkäät maaseudut -webinaari järjestetään 16.2.2021

 

Millainen on Varsinais-Suomen maaseutu nyt? Entä vuonna 2030? Valtakunnallisen maaseutuverkoston Älykkäät maaseudut -kiertue rantautuu Varsinais-Suomeen 16. helmikuuta, jolloin on tavoitteena yhden aamupäivän aikana ottaa haltuun Varsinais-Suomen maaseudun tulevaisuus!

Varsinais-Suomen Älykkäät maaseudut -webinaari järjestetään tiistaina 16. helmikuuta kello 8–12. Ilmoittautuminen on nyt avattu, mutta ohjelma julkistetaan vasta tammikuussa. 

Luvassa on mielenkiintoisia puheenvuoroja varsinaissuomalaisen maaseudun ja saariston kehittämisestä sekä siitä, millaiseksi maaseutu koetaan nyt. Tilaisuuden aikana eetteriin pääsee myös aito varsinaissuomalaisen maaseudun ääni. 

Paikallisten puheenvuorojen lisäksi webinaarissa kuullaan myös isosta kuvasta, eli EU:n yhteisen maatalouspolitiikan kansallisista tavoitteista, kun esittelyvuorossa on CAP27-strategiasuunnittelun uusimmat kuulumiset suoraan Maa- ja metsätalousministeriöstä. 

Maaseutuverkoston luotsaama Älykkäät maaseudut -kiertue käynnistyi helmikuussa 2020. Suurin osa Suomen maakunnista on jo kierretty, mutta ensi vuoden alussa pidetään vielä Kaakkois-Suomen tilaisuus 21. tammikuuta sekä sokerina pohjalla Varsinais-Suomen webinaari 16. helmikuuta.

Ilmoittaudu jo nyt mukaan tämän linkin kautta!

Paimion Joulukuja avattiin 30. kerran! Katso video!

Talvinen katumaisema.

 

Paimion keskustassa sijaitseva Postinkuja on muuttunut Joulukujaksi jo 30. kerran. Sekä kuja että sen varrella olevat talot on koristeltu tunnelmallisin jouluvaloin ja koristein, joita saa käydä ihailemassa omatoimisesti milloin tahansa. Joulukuja loppuu Paimionjoen rannalle, josta pääsee kävelemään Paimion Jokipuistoon vaikka kuntoilemaan tai pulkkamäkeen, jos lunta riittää. 

Aiempina vuosina Joulukujan avajaiset ovat olleet suuri yleisötapahtuma, mutta tänä vuonna pikkujoulurauha julistettiin vallitseva koronatilanteen vuoksi Youtubessa. 

Pikkujoulurauhan julistukseen lukee videolla Jonna Kimari.

– Olen ollut siitä onnellisessa asemassa, että olen saanut viettää lapsuuteni tällä kujalla ja saanut nähdä kujan valot ja lämpimän tunnelman jokaisena vuonna. Sukupolvet ovat Postinkujalla vaihtuneet, mutta jokainen asukas on aina ilolla halunnut luoda tämän pyyteettömän tapahtuman tuodakseen valoa ja joulumieltä teille kaikille, hän sanoo videolla. 

Klikkaa tästä katsomaan Joulukujan asukkaiden videotervehdys:

Vanha maatilakeskus Piikkiössä muuttui kahden taiteilijan työtilaksi ja kodiksi

Jani Lehto studiossa.

 

Piikkiöön kesällä 2020 valmistunut Böhle Studios äänittää niin mainoksia kuin taidettakin. Ensimmäisenä työnä uudesta studiosta valmistui ääniraita interaktiiviseen taideinstallaatioon, joka oli elokuussa esillä Helsingin keskustakirjasto Oodissa. Parhaillaan televisiossa pyörii Piikkiössä äänitettyjä vitamiinimainoksia ja lisäksi Lehdolla on aina käynnissä myös omia kulttuuriprojekteja. 

Audiovisuaalisen viestinnän ammattilainen Jani Lehto perusti ensimmäisen yrityksensä Turun Aurakadulle korttelin päähän Kauppatorista vuonna 2002. 

– Silloin Aurakadulla oli useampia mainostoimistoja, joten sijainti oli hyvä. Ihmiset pääsivät nopeasti naapuritaloista tekemään vaikka radiomainosta. Studio näytti aika samalta kuin nykyinenkin – paitsi että se oli matalassa kellarissa, jossa oli huono ilma, Lehto taustoittaa. 

Vuonna 2015 kaupungissa koko elämänsä asunut Lehto sai kipinän maaseutuasumisesta. 

– Avopuolisoni on myös luovan alan tekijä. Turussa maksoimme oman asuntomme kulut ja lisäksi molempien työtiloista vielä erikseen. Lähdimme etsimään maaseudulta sellaista tilaa, jossa meistä kumpikin voisi työskennellä kodin yhteydessä. 

Lehdon puoliso Elli Vuorinen työskentelee animaatioiden parissa. 

Uusi koti löytyi Piikkiöstä, vanhasta maatilakeskuksesta, hiljaisesta ja rauhallisesta ympäristöstä.

– Studion olen rakentanut vanhaan navettaan, joka on rakennettu alun perin 40-luvulla lehmiä varten. Sitten 60-luvulla sitä on laajennettu maatalouskoneille ja 2020-luvun remontti teki tilaa kulttuuriyrittäjyydelle. On ekologisessakin mielessä mahtavaa, että vanhoja rakennuksia pystytään hyödyntämään uuteen käyttötarkoitukseen, Lehto kommentoi.  

Parasta uudessa studiossa on kuitenkin se, että se on kodin kanssa samassa pihapiirissä.

– Se mullistaa tämän koko homman. Ennen piti usein odotella töissä, että asiakas hyväksyy jonkun työn ennen kuin pystyi jatkamaan. Nyt voin mennä odotellessa vaikka hakkaamaan halkoja tai ajamaan nurmikkoa. Tai vastaavasti, jos asiakas päättää illalla, että haluaa jonkun pienen muutoksen, niin voin kipaista studiolle tekemään sen. Tämä on sata kertaa joustavampi tapa toimia yrittäjänä, kehuu Lehto. 

Jani Lehdon Böhle Studios on erikoistunut työskentelemään äänten parissa. Studiolla tehdään niin mainoksia kuin taidettakin.

Varsin Hyvältä investointitukea

Böhle Studios valmistui kesäkuussa 2020. 

– Äänieristettyjen tilojen rakentaminen on aika mutkikasta ja kaikki on tehty itse alusta loppuun. Paitsi sähkötyöt toki piti tilata ulkopuolelta.

Jani Lehto sai studionsa rakentamiseen investointituen Leader Varsin Hyvältä.

– Olin kyllä kuullut maaseuturahoituksesta ennenkin, mutta minulla oli sellainen käsitys, että sen hakeminen on jotenkin hankalaa ja byrokraattista. Sitten näin Varsin Hyvän esittelypisteen Piikkiö Päivillä ja sain sieltä niin hyvää neuvontaa, ettei hakemisessa lopulta ollutkaan mitään hankalaa. 

16 000 euron investointiin myönnettiin lopulta 20 prosentin tuki. Uuden studion myötä yrityksen liikevaihto on lähtenyt huomattavaan kasvuun. 

Lisäksi investoinnilla saattaa hyvinkin olla myös työllistävä vaikutus Varsinais-Suomen maaseudulle. Tällä hetkellä lähes kaikki Lehdon ääninäyttelijät tulevat Helsingistä, mutta haussa on jatkuvasti uusia ääniä tv- ja radiomainoksiin. Lisäksi hänellä on neuvottelut käynnissä lasten tv-sarjan äänistä.

– Tällä alalla on nyt hyvät kasvunäkymät. Esimerkiksi podcastien ja äänikirjojen suosio on kovassa kasvussa, ja tv-sarjoja dubataan koko ajan enemmän, joten puhetta tarvitaan. Saa olla yhteydessä, jos ala kiinnostaa, hän vinkkaa. 

Ennen kaikkea kulttuuriyrittäjä

Vaikka Jani Lehdon työkalenteri on tällä hetkellä melko täynnä mainostöitä, hän ajattelee itseään ennen kaikkea kulttuuriyrittäjänä. 

– Yrittäjyyteni on lähtenyt liikkeelle siitä, että olen halunnut tehdä musiikkia omista taiteellisista lähtökohdistani. Olen tehnyt ääniä videotaiteilijoille ja lyhytelokuviin. Ensisijaisesti myyn osaamistani äänessä ja musiikissa, hän määrittelee. 

Maaseutu on Lehdon mielestä oiva paikka nykyajan kulttuuriyrittäjälle. 

– Esimerkiksi Oodin taideinstallaatio tehtiin niin, ettei taiteilija käynyt täällä kertaakaan. Kulttuurialalla moni työ hoituu nykyisin helposti etäyhteyksillä, jolloin ihmisten sijainti ei ole niin merkityksellinen. On mahtavaa asua täällä kaikessa rauhassa sen sijaan, että tunkisi joka aamu kehätielle. 

On maaseudussa kuitenkin kehitettävääkin. 

– Parempi joukkoliikenne helpottaisi sekä asumista että yrittämistä täällä. Jos maaseudun haluaa pitää elinvoimaisena, sitä pitää ajatella viihtyisänä elinympäristönä eikä pelkästään vaikka ruuantuotanto- tai yritysalueena. Eihän kukaan tule maaseudulle yrittämään, jos ei voi tulla samalla tänne asumaan. 

Navettaan rakennetussa studiossa on erikseen pienempi puhenauhoitushuone.

Janica Vilen

Etätyötaidot haltuun! Verkkokoulutus Varsinais-Suomen maaseutuverkoston toimijoille 16.12.

 

Haluaisitko vinkkejä etätyöskentelyn tehostamiseksi tai apua työssä jaksamiseen etätyöaikana? Tiedätkö, miten järjestetään hyvä webinaari? Ovatko uusimmat työvälineet jo käytössäsi ja osaatko ottaa niistä hyödyn irti? 

Haloo maaseutu! -viestintähanke tarjoaa maksuttoman etätyötaitoihin keskittyvän verkkokoulutuksen kaikille Varsinais-Suomen maaseudun kehittäjille ja maaseutuverkoston toimijoille keskiviikkona 16.12. klo 13–14.45 Zoomissa.

Paremmiksi etätyöläisiksi meitä kouluttavat etätyön asiantuntijat ja verkkopedagogit Anita Hartikainen ja Marja Ahola. 

Kouluttajille suunnattuja ennakkokysymyksiä voi lähettää perjantaihin 11.12. klo 12 mennessä Haloo maaseutu! -hankkeelle, osoitteeseen janica.vilen@haloomaaseutu.fi.

Tervetuloa linjoille!

Linkki koulutukseen:

https://gimara.zoom.us/my/gimara

Meeting ID: 440 612 191

Loimaan ja Härkätien 4H-yhdistysten nuorisoa aktivoiva Leader-hanke tavoitti yli 4000 ihmistä

Kolme nuorta poseeraa näyttäen käsimerkkejä.

 

VALMISTA NUOREN IDEASTA -hankkeen alussa syksyllä 2018 4H:n työntekijät ajattelivat, että pian järjestetään musiikkitapahtumia ja laneja, mutta toisin kävi. Nyt päättyvässä hankkeessa nuoret järjestivät muun muassa Cosplay-tapahtuman, kepparileirin, joulukaupan ja kakkukurssin sekä projektin, jossa tutustuttiin maahanmuuttajataustaisiin nuoriin!

Loimaan ja Härkätien (Marttila, Koski Tl, Aura, Pöytyä ja Tarvasjoen alue Liedosta) 4H-yhdistysten yhteinen Leader-hanke VALMISTA NUOREN IDEASTA tulee päätökseen tämän vuoden lopussa. Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry:n tukeman hankkeen tavoitteena oli aktivoida 13–28-vuotiaita maaseudun nuoria järjestämään mielekästä toimintaa itselleen ja muille nuorille. Hanke onnistui yli odotusten. Tapahtumia oli järjestämässä yhteensä 165 nuorta. Erilaisia projekteja oli yhteensä 30, ja niiden sisällä järjestettiin 52 tapahtumaa. Tapahtumat tavoittivat yhteensä 4 427 ihmistä.

Sari Palomäki-Raitala (vas.) ja Eeva Kattelus Loimaan 4H:sta sekä Tuovi Löytynoja Härkätien 4H:sta on tyytyväisiä hankkeen tuloksiin. Härkätien 4H-yhdistys viettää ensi vuonna 50-vuotisjuhliaan. Loimaan 4H on puolestaan perustettu jo vuonna 1932.

Tuovi Löytynoja Härkätien 4H:sta sekä Eeva Kattelus ja Sari Palomäki-Raitala Loimaan 4H:sta ovat hankkeeseen tyytyväisiä. Nuoret tarttuivat toimeen innokkaasti ja saivat projektinsa maaliin yllättävänkin itsenäisesti.

– Esimerkiksi Kettulinnassa järjestettyä kepparileiriä varten varasin vain tilan ja nuoret tekivät kaiken muun itse. Siinä oli sellainen muutaman nuoren porukka vetämässä leiriä kahtena vuonna. Vaikka hanke nyt loppuu, he ovat luvanneet järjestää leirin myös seuraavana vuonna, kehuu Tuovi Löytynoja. 

Hankevaroista ollaan voitu maksaa tapahtumien tilavuokria ja ohjaajapalkkioita, mutta osassa hankkeista nuoret ovat hankkineet itse myös rahoituksen. 

Kepparileiri järjestettiin kahtena edellisenä kesänä Kettulinnassa Auran ja Tarvasjoen rajalla.

Uusia nuoria mukaan!

4H-toiminnassa on Loimaan ja Härkätien alueilla pääosin alakouluikäisiä, sillä jatkuva toiminta painottuu pitkälti kerhoihin ja leireihin. Hankkeen kautta tavoitettiin paljon myös uusia ja täysi-ikäisiä nuoria. Esimerkiksi Loimaalla järjestetty maahanmuuttajataustaisten nuorten naisten projekti osallisti suurimmaksi osaksi nuoria aikuisia. 

– Siinä oli mukana paljon Loimaan evankelisen kansanopiston opiskelijoita, joista monet asuvat viikonloput muualla. Tämän projektin kautta he löysivät mielekästä tekemistä ja uusia ystäviä. Tapasimme monta kertaa ja ohjelma koottiin mukana olleiden nuorten naisten toiveiden pohjalta. Oli muun muassa leivontaa ja liikuntaa. Esimerkiksi somalitytöt eivät voi käydä uimahallissa yleisten aukioloaikojen puitteissa, mutta saimme varattua uimiseen yksityisvuoron, kertoo Sari Palomäki-Raitala. 

Paikallisia nuoria ei saatu mukaan niin paljon kuin oli toiveissa, mutta sen sijaan Mellilän Martat innostuivat projektista. Martat opettivat nuorille muun muassa karjanpiirakoiden leipomista ja saivat itse tutustua esimerkiksi turkkilaisen leivän leipomiseen. 

Mellilän Martat pääsivät opettamaan maahanmuuttajataustaisille naisille muun muassa kakkujen ja karjalanpiirakoiden leipomista.
Vastaavasti suomalaiset pääsivät kokeilemaan turkkilaisen leivän leivontaa.

Eeva Kattelus kertoo Loimaalta toisen hyvän esimerkin. 

– Pieni joukko nuoria järjesti Loiconin eli Loimaan Cosplay -tapahtuman, johon tuli 50 kävijää. Se oli hieno tapahtuma, jossa oli paljon upeita asuja. Alun perin nuoret olivat harmissaan, kun heidän harrastustaan ei oikein maalla ymmärretty ja joitain jopa kiusattiin koulussa sen vuoksi, Kattelus taustoittaa. 

Tapahtuma hälvensi ennakkoluuloja ja sai muutkin innostumaan Cosplayn maailmasta. Cosplay tulee sanoista costume play ja tarkoittaa harrastusta, jossa ihmiset pukeutuvat erilaisiksi hahmoiksi esimerkiksi sarjakuvien, pelien tai animen maailmasta. Monet Cosplay-harrastajat ompelevat itse pukuja ja lisäksi maskeeraavat ja näyttelevät, sillä asujen lisäksi ilmeet ja eleet ovat osa kokonaisuutta. 

– Tapahtuman yhteydessä oli myös työpaja, jossa valmistettiin asuihin proppeja, eli varusteita, ja lisäksi nuoret järjestivät asujen valokuvausta. Nuoret saivat projektiinsa 1 000 euroa Mahis-rahaa ja kokonaisuus oli todella onnistunut, kehuu Kattelus. 

4H tarkoittaa harkintaa, harjaannusta, hyvyyttä ja hyvinvointia. Niitä arvoja toteuttivat myös monet nuorten tässä hankkeessa järjestämät tapahtumat, kuten esimerkiksi Loicon – Loimaan Cosplay-tapahtuma.

Yrittäjyys kiinnostaa

4H-yhdistysten perustoimintaankin kuuluu nuorille suunnattua työllistämistoimintaa ja lisäksi 4H:lla on oma 4H-yrittäjyysmalli nuorille. Myös tässä hankkeessa osa nuorista onnistui luomaan taloudellisesti kannattavaa toimintaa. 

– Muutaman nuoren joukko perusti Auraan kahdeksi kesäksi torikahvilan, joka oli viikottain auki. Ja samalla porukalla on nyt jo kolmatta vuotta joulukauppa Auran keskustassa osoitteessa Turuntie 3. Siellä on myynnissä 22 eri toimittajan tuotteita ja lisäksi nuoret pitävät siellä kahvilaa. Siitä on tullut heille ihan taloudellisesti kannattavaa toimintaa, joka varmaan jatkuu hankkeen jälkeenkin, kertoo Tuovi Löytynoja. 

Joulukauppa on taas auki Auran keskustassa 20.12. asti.

Hankkeiden kautta uusia painotuksia

Loimaan ja Härkätien 4H-yhdistykset ovat ennenkin toteuttaneet Leader-hankkeita. 

– Hankkeet ovat siitä hyviä, että niiden kautta meillä on aina mahdollisuus keskittyä jonkin aikaa johonkin tiettyyn teemaan. Ennen tätä hanketta meillä oli esimerkiksi NUORET DUUNIIN -hanke, joka keskittyi työllistymismahdollisuuksiin, kertoo Löytynoja. 

VALMISTA NUOREN IDEASTA -hankkeen kokonaiskustannus oli 92 283,80 euroa, josta Varsinais-Suomen jokivarsikumppanit ry:n myöntämän julkisen tuen osuus oli 73 827,04 euroa. Yksityistä rahaa hankkeessa oli 14 266,76 euroa ja lisäksi hankkeessa tehtiin talkoita 4 190 euron edestä.

Sarkamuseolla järjestetyllä kakkukurssilla lapset oppivat tekemään näyttäviä täytekakkuja.
Nuku ulkona -perhetapahtuma keräsi elokuun lopussa useita osallistujia telttoihin Kosken Myllyrantaan. Yöpymisen lisäksi tapahtumassa oli muun muassa heijastinpolku ja ruuanlaittoa nuotiolla.
Tubettajien piknik-risteilyllä saatiin aikaan upeita videoita.

Janica Vilen

Leader Ykkösakselin hallituksen pj. Johannes Alaranta: Tämä raha sataa alueelle moninkertaisesti takaisin!

Johannes Alaranta.

 

Johannes Alaranta on valittu jatkokaudelle Ykkösakselin puheenjohtajaksi. Hän kokee Leader-rahoituksen maaseudun elinvoiman kannalta todella merkitykselliseksi sekä tukea saavien yritysten ja yhdistysten että koko alueen ja ennen kaikkea tuettujen toimenpiteiden kautta työllistyneiden yksilöiden näkökulmasta.

Perniön aluekappalaisena työskentelevä Johannes Alaranta on toiminut pian kuusi vuotta Leader Ykkösakselin hallituksessa ja neljä vuotta sen puheenjohtajana.

– Parasta tässä on se, kun näkee, mietin paljon avustuksilla voi saada aikaan. Jos myönnämme vaikka 20 000 euron avustuksen jonkun pienen yrityksen investointiin, niin eihän se ole missään suhteessa siihen hyödyn määrään. Tämä raha sataa alueelle moninkertaisesti takaisin lähes poikkeuksetta. Puhumattakaan siitä, mikä arvo siitä on niille ihmisille, jotka työllistyvät investoinnin ansiosta, Alaranta kuvaa Leader-toimintaa.

Hyviä esimerkkejä yritysrahoituksen toimivuudesta Salon alueella ovat Alarannan mukaan esimerkiksi Kirakan kalkkunatila Perniössä, Cafe Vinssi Förbyssä ja Petun Kartanon kahvila Särkisalossa. Cafe Vinssi työllisti tänä kesänä jo kuusi ihmistä.

– Olen yleensä kesällä prätkän kanssa kiertänyt katsomassa niitä kohteita, joita olemme rahoittaneet. Se on hieno tunne, kun näkee konkreettisesti, mitä rahalla on saatu aikaan, Alaranta sanoo.

Vuosina 2021–2022 yritysten perustamistukea voi hakea Ely-keskuksen lisäksi myös Ykkösakselista. 

– Ne ovat pieniä rahoja, joiden myöntämistä me osaamme täällä paikallisesti paremmin arvioida. Ja yrittäjienkin on helpompi lähteä hakemaan tukea meiltä kuin Elyltä, Alaranta kertoo päätöksen taustoista. 

Aktiiviset ihmiset luovat elinvoimaa maaseudulle

Yrityshankkeiden lisäksi Leader-ryhmät myöntävät rahaa muun muassa yhdistysten investointeihin ja kehittämishankkeisiin. 

– Esimerkiksi Perniön rukoushuoneet olisivat homehtuneet paikoilleen ilman Leader-tukea. Ne ovat kyläyhdistysten käytössä ja esimerkiksi kattojen korjaus on niin älyttömän kallista, etteivät yhdistykset olisi mitenkään voineet lähteä korjaamaan niitä omin varoin. Lisäksi täällä on tehty luontopolku talkoilla. Siihen riitti pieni investointi, kun kaikki työ tehtiin talkoilla. Sitten täällä on laitettu Leader-rahalla kuntoon esimerkiksi Perniön ja Särkisalon urheilukentät, Alaranta listaa. 

– Itselleni kaikkein merkityksellisimpiä hankkeita ovat pienten yleishyödyllisten yhdistysten tekemät projektit, jotka vaikuttavat maaseudulla monien elämään. Moni yhdistystoimija tekee talkoita melkein kuin työkseen. 

Yhteensä Ykkösakselin alueella ollaan kuluvalla ohjelmakaudella 2014–2020 tehty jo 58 884 tuntia talkoita. Ja osa talkoista on vielä raportoimatta.

Leader-varat tulevat maaseutuohjelmasta, jonka tarkoitus on luoda maaseudulle kasvua, kehitystä ja hyvinvointia. Rahoituksesta 42 % tulee EU:lta, 38  % valtiolta ja 20 % kunnilta. 

Suomalaiset natkuttavat usein, että EU vie meidän kaikki rahat. Mutta tätä kautta me voimme saada sitä rahaa takaisin, jos olemme itse aktiivisia. Ja niitä rahoja voidaan käyttää yhteiseen hyvään. 

Ongelma on kuitenkin ollut se, etteivät tavalliset yhdistystoimijat välttämättä tiedä maaseudun kehittämisrahojen olemassaolosta. Tai sitten niiden hakemista jännitetään EU-kytköksen vuoksi. 

– Monella on ollut se käsitys, että hakuprosessi on niin byrokraattinen, ettei siitä tavallinen ihminen selviä. Mutta meillä on toimistossa huippuammattilaiset, jotka auttavat hakemusten tekemisessä. 

Hallituksissakin tehdään vapaaehtoistyötä

Leader-toiminta perustuu siihen, että paikalliset ihmiset tietävät itse parhaiten, miten omaa kotiseutua tulisi kehittää. Siksi rahoituspäätöksetkin tehdään paikallisten kesken. Leader-ryhmien hallitusten valinnassa noudatetaan kolmikantaperiaatetta, jonka mukaan kolmasosa hallituslaisista on maaseudun asukkaiden edustajia, kolmasosa yhdistysten ja yritysten edustajia ja kolmasosa julkisen sektorin edustajia.

– Tämä on hyvä ja avoin systeemi, johon ei sotketa politiikkaa!

Varsinaisista kokouksista hallituslaiset saavat pienen palkkion, mutta suurin osa työstä tehdään hallituksessakin talkoilla. 

– Suurin työ on hankehakemuksiin tutustumisessa ja niiden pisteyttämisessä. Nyt hakemuksia on ollut paljon ja rahoitus alkaa olla tältä ohjelmakaudelta käytetty, joten ensimmäistä kertaa ollaan minun aikanani sellaisessa tilanteessa, että meillä on hyviä hakemuksia jonossa odottamassa rahoitusta.

Leader Ykkösakseli toimii kahden maakunnan alueella: Salossa, Lohjalla, Karkkilassa ja Vihdissä. Tällä ohjelmakaudella hankehakemuksia on tullut eniten juuri Salosta. 

Elämän edellytykset kuntoon

Johannes Alaranta on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Ennen kuin heidän perheensä muutti Perniöön, hän ehti asua muun muassa Brysselissä työskennellessään parlamentin virkamiehenä. 

– Mitä isommissa kaupungeissa olen asunut, sitä varmemmaksi olen tullut siitä, että haluan asua maaseudulla. Ja sitten päästäänkin siihen, että maaseudulla pitää olla sille elämiselle edellytykset. Kun muutimme Perniöön kymmenen vuotta sitten, täällä oli vielä oma poliisi, Kela ja kaikki muutkin palvelut. Kuntaliitoksen myötä syrjäalueet ovat alkaneet kurjistua. Esimerkiksi Särkisalosta alkoi väki muuttaa pois heti, kun kauppa lähti. Kunnolliset kaupat, koulut ja terveyspalvelut pitää olla, jotta maaseutu pysyy asuttuna, hän linjaa. 

On Salon seudulla kuitenkin myös positiivisia esimerkkejä maaseudun vetovoimasta. 

– Matildaan on muuttanut paljon taiteilijoita. Heti kun siellä tulee talo kaupaksi, niin joku hippi sen Helsingistä ostaa. Tänä kesänä Matildaan saatiin paikallisbussiyhteys Salon keskustasta ja lisäksi sinne ollaan suunniteltu vesibussikyytejä, mutta tällaisia buumeja pitäisi hyödyntää vielä paljon paremmin. 

Matilda (Mathildedal) on Perniössä Teijon kansallispuiston kupeessa Matildanjärven rannalla sijaitseva ruukkikylä, joka nousi suureen suosioon pari vuotta sitten. 

 

Ykkösakselin hallituksessa on yhteensä 12 varsinaista jäsentä ja 12 henkilökohtaista varajäsentä. Hallituksen varsinaisia jäseniä ensi vuonna ovat maaseudun asukkaina Taina Lehtisalo (uusi), Minna Leppäaro, Kai Nousiainen ja Heidi Saukkola. Yhdistyksiä edustavat Jyrki Hakkarainen, Riitta Luhtala, Anu Nilsson (uusi) ja Outi Rönn. Julkisen sektorin edustajia ovat puheenjohtaja Johannes Alaranta, Katja Etolin, Marjaana Mänkäri ja Antti Seppä. Varajäseniä ovat Ari Aalto (uusi), Birgit Aittakumpu (uusi), Juha Hillebrandt, Anja Jackobson, Mika Kalliaisenaho, Janne Kettunen, Markku Koskinen, Säde Lassila, Soile Petrell (uusi), Simo Vesa (uusi) ja Kaj Westberg. Yhden varajäsenen paikka jäi avoimeksi. Varajäsenet voivat osallistua kokouksiin ja toimintaan varsinaisten jäsenten lisäksi.

 

Janica Vilen

Varsinais-Suomen Leader-hankkeissa ollaan tehty tällä kaudella jo yli 100 000 tuntia vapaaehtoistyötä

 

Lauantaina 5. joulukuuta vietetään kansainvälistä vapaaehtoistoiminnan teemapäivää. Leader-toiminta kannustaa omalta osaltaan vapaaehtoistyöhön maaseudulla, sillä suurimmassa osassa hankkeista omavastuuosuuden hankkeen budjetista voi korvata talkootyöllä. 

Varsinais-Suomen alueella on tehty erilaisten Leader-hankkeiden sisällä vuosina 2014–2020 yhteensä jo 104 236,5 tuntia talkootyötä. Leader-ryhmän rahoittaman hankkeen omavastuuosuuden voi hankkeesta riippuen korvata joko osittain tai kokonaan talkootyöllä. Leader-ryhmät laskevat talkootyön arvon niin, että ihmisen tekemästä talkootyötunnista saa 15 euroa ja koneen tekemästä talkootyötunnista 30 euroa. Leader-projekteissa ahkeroineiden vapaaehtoisten työpanos on tuonut Varsinais-Suomeen siis yhteensä 1,56 miljoonaa euroa. 

Osa kuluvan ohjelmakauden talkootyötunneista on vielä raportoimatta ja lisäksi hankkeissa tehdään usein paljon myös sellaisia talkootöitä, joita ei raportoida Leader-ryhmille, joten todellisuudessa tuntimäärä on vielä virallisen tilaston lukua suurempi.

Esimerkiksi tämän vuoden kesäkuussa valmistuneen Liedon Parmaharjun urheilutalon remontin eteen tehtiin yli 5 000 tuntia talkoita ja Halikossa Salakallion leirintäalueen uuden kerhotalon eteen 4 700 tuntia.

Lisäksi vapaaehtoistyötä tehdään paljon myös Leader-ryhmien hallituksissa.

Wirmon Marttojen kautta paljon vapaaehtoistyötä Leader-projekteissakin tehnyt mynämäkeläinen Maija-Lotta Vauramo on parhaillaan ehdolla Vuoden vapaaehtoiseksi. Hänen mukaansa vapaaehtoistyössä tärkeintä on kiittäminen.

– Kyllähän sen oman työnsä tuloksen aina näkee, mutta se konkreettinen kiitos on tosi tärkeä. Sen avulla jaksaa taas tarttua seuraavaan projektiin, Vauramo kiteyttää.

Leader-ryhmistä Ykkösakseli toimii myös Uudenmaan puolella ja Ravakka Satakunnan puolella. Tässä tilastossa on mukana vain Varsinais-Suomen puolella tehdyt talkoot.

Paikallista kehittämistä

Leader-toiminta perustuu siihen, että paikalliset ihmiset tietävät itse parhaiten, miten omaa kotiseutua tulisi kehittää. Leader-ryhmät myöntävät rahoitusta yrittäjien, yhdistysten ja muiden yhteisöjen hankkeille. Tarkoituksena on hyödyntää paikallista asiantuntemusta ja osaamista oman alueen parhaaksi.

Valtakunnallisesti Leader-ryhmien käytössä on ollut julkista rahoitusta Suomen maaseutuohjelman kautta ohjelmakaudella 2014–2020 yhteensä 300 miljoonaa euroa. Rahoituksesta 42 % tulee EU:lta, 38  % valtiolta ja 20 % kunnilta.

Päätökset rahoitettavista kohteista tekevät Leader-ryhmien hallitukset, jotka koostuvat paikallisista ihmisistä: julkisen tahon edustajista, yhdistystoimijoista ja maaseudun asukkaista.

Siirtymäkausi alkaa tammikuussa

Erilaisille maaseutua kehittäville hankkeille voi hakea rahoitusta oman alueensa Leader-ryhmästä tai Varsinais-Suomen Ely-keskuksesta nykyiseen tapaan myös vuosina 2021–2022.

Euroopan Unioinin maaseuturahaston ohjelmakausi 2014–2020 päättyy pian, mutta rahoitus jatkuu entiseen malliin. Uusi ohjelmakausi alkaa vuonna 2023, ja sen valmistelu on parhaillaan käynnissä. Ohjelmakausien väliin tulee kahden vuoden mittainen siirtymäkausi, jonka aikana käytetään uuden rahastokauden varoja, mutta rahoituspäätöksissä noudatetaan nykyisen kauden sääntöjä ja tavoitteita.

Myös maaseudun yritysten toimintaa rahoitetaan nykyisillä toimenpiteillä vuoteen 2022 asti.

Teksti: Janica Vilen

Artikkelikuvat: ©maaseutuverkosto

Mynämäkeläinen Maija-Lotta Vauramo ehdolla vuoden vapaaehtoiseksi

Maija-Lotta Vauramo tiskialtaan äärellä.

 

Kansalaisareena palkitsee kansainvälisen vapaaehtoistoiminnan päivän kynnyksellä perjantaina 4. joulukuuta jo seitsemännen kerran Vuoden vapaaehtoisen. Yleisöäänten perusteella finaaliin pääsi kymmenen ehdokasta, joista yksi on Wirmon Marttojen kautta Leader-projekteissakin ahkeroinut Maija-Lotta Vauramo. 

Mynämäkeläinen Maija-Lotta Vauramo on aina tehnyt paljon vapaaehtoistyötä. Jo lapsena hän marttaili innokkaasti oman isoäitinsä kanssa, mutta varsinaisesti hän kertoo vapaaehtoistyönsä alkaneen kehitysvammaisten parista. 

– Opiskelin sosiaalialaa ja sitä kautta päädyin avustajaksi esimerkiksi sellaiselle armeijahenkiselle vammaisjärjestöjen järjestämälle leirille ja sen jälkeen tukihenkilöksi, hän muistelee nuoruuttaan.  

Parin kauden ajan Vauramo oli mukana kunnallispolitiikassa, ja lisäksi hän on toiminut vapaaehtoisena seurakunnassa.

– Tykkään ideoida uutta ja järjestää kaikenlaista. Seurakunnassa olen ollut mukana järjestämässä monenlaisia tapahtumia, hän kertoo. 

Vauramoa ollaan kiitelty seurakunnan vapaaehtoistyössä ennen kaikkea pirteästä ja avoimesta otteesta. Hänen tekemänsä matalan kynnyksen tempaukset ovat tavoittaneet myös niitä, joille, seurakunta on muuten jäänyt etäiseksi. 

Myös teatteria tuli kokeiltua naapurikunnan puolella Nutturlan Makasiiniteatterissa  ennen kuin hän löysi nykyisen harrastuksensa eli marttailun pariin. 

– Tämä on sellainen harrastus, joka vie helposti mukanaan. Meillä on niin mahtava porukka, että on kiva tehdä kaikenlaista. Marttailun nimissähän voi järjestää oikeastaan ihan mitä tahansa maan ja taivaan väliltä, jos vain itse ottaa vastuun. Ja kyllä ne muut yleensä aina innostuvat mukaan, Vauramo iloitsee. 

– Esimerkiksi tänä syksynä saattoi käydä niin, että menin omin päin lupaamaan, että Wirmon Martoilla on Mynämämäen joulutorilla Tiernapoikaesitys. Kun sitten Facebookkiin kirjoitin muille martoille, mitä on tullut luvattua, 18 ihmistä ilmoittautui vapaaehtoiseksi.

Kun joku projekti on kesken, Vauramolla saattaa kulua vapaaehtoistyön parissa enemmän tunteja kuin palkkatyössä. Välillä kotityötkin jäävät vapaaehtoistöiden jalkoihin. Silti hänen mukaansa vapaaehtoistyö antaa aina enemmän kuin ottaa. 

– Marttojen kautta olen saanut paljon uusia ystäviä – eri-ikäisiä ja muualta muuttaneita, eli sellaisia, joihin en olisi muuten ikinä törmännyt, hän toteaa. 

Kotiväki onneksi ymmärtää Vauramon harrastuneisuuden ja välillä he marttailevatkin koko perheen voimin. 

Vuoden vapaaehtoiseksi ehdolla olevaa Maija-Lotta Vauramoa kuvaillaan kilpailun esittelytekstissä aktiiviseksi ikiliikkujaksi, joka rakastaa kaikkea yhteisöllisyyttä lisäävää toimintaa. Hän ottaa toiminnassa mielellään paljon vastuuta ja hoitaa hommat kutsuen muutkin mukaan tekemään.

Leader Ravakka vapaaehtoisten apuna

Wirmon Marttojen viimeisin ponnistus, eli Yhteisötila Tuuki, syntyi Leader Ravakan avustuksella. Mynämäen käsi- ja taideteollisuus oppilaitoksen entisiin tiloihin rakennettu yhteisötila avattiin lokakuussa. 

– Kun nuorilla on nuokkari, niin meillä keski-ikäisillä on nyt keskari, Vauramo veistelee. 

– Täällä on hyvät keittiöt, joihin voi tulla kokkaamaan ja esimerkiksi ompelukoneita ja saumureita, joilla voi tulla tekemään käsitöitä. Tai sitten voi lukea lehtiä tai viettää aikaa muiden kanssa. Keittiöitä käytetään meidän ruokakursseilla, joita varten ollaan aikaisemmin vuokrattu koulun keittiötä.

Leader Ravakka myönsi hankkeelle 9 700 euron tuen. Lisäksi yhteisötilan eteen tehtiin yhteensä 1 431 tuntia talkoita, joilla katettiin hankkeen omavastuuosuus (5 500 euroa).

– Meitä marttoja oli talkoissa yli 50, mutta marttojen lisäksi oli toki paljon muitakin  vapaaehtoisia. Koko projekti pilkottiin niin pieniin palasiin, että kaikki halukkaat pääsivät osallistumaan. Yksi kävi jonain päivänä siivoamassa ja toinen seuraavana päivänä kokoamassa kalusteita. Yleensä ihmiset karttavat talkoita, kun pelkäävät, että joutuvat ottamaan vastuulleen liian ison kakun. On paljon helpompi tarttua johonkin yhteen tehtävään. 

Yhteisötilaa ja siellä olevia tarvikkeita voivat käyttää muutkin yhdistykset ja yhteisöt, eikä käytöstä peritä vuokraa. Tilassa on koko ajan pöydät ja tuolit 30 hengelle, mutta lisää saa pystytettyä tarvittaessa. Ylläpidosta ja varauskalanterista aiheutuvia kustannuksia katetaan yhteistötilan kummiyritysten avulla. 

Toinen Wirmon Marttojen Leader Ravakalta rahoitusta saanut hanke oli kansainvälinen ruokaprojekti, joka tehtiin yhteistyössä romanialaisten kanssa. Romaniasta on ollut pieni porukka Mynämäellä tutustumassa suomalaisiin perinneruokiin ja Wirmon Martat ovat puolestaan käyneet vastaavalla reissulla Romaniassa. 

– Saimme maistaa monien eri alueiden perinneruokia ja pääsimme käymään myös viinitiloilla ja ruokatapahtumissa. Hanke oli kaikin puolin todella antoisa!

Yhteisötila Tuukin sisustus on yhdistelmä uutta ja kierrätettyä sekä marttojen luovia keksintöjä. Esimerkiksi liesituulettimien tilalle LVI-alalla työskentelevä Vauramo kehitteli ilmastointikanavien osista omatekoiset huuvat.
Yhteisötila Tuukin portaikkoon ollaan koottu kuvia menneistä tapahtumista.

Vapaaehtoistyön merkitys korostuu maaseudulla

Maija-Lotta Vauramo on kasvanut Mynämäellä ja todennut, että jos maaseudulla jotain haluaa, niin sen eteen pitää itse toimia. 

– Ei tänne kukaan meille tuo tapahtumia tai kursseja. Kyllä ne pitää itse järjestää. Tärkeintä täällä maaseudulla on tehdä yhteistyötä. Marttayhdistyksiäkin on täällä kahdeksan, kun niitä on aikanaan perustettu joka kylään. Tietysti kannattaa tehdä asioita yhdessä ja kutsua avoimesti kaikki mukaan toimintaan. 

Wirmon Marttojen kaikki toiminta on avointa kaikille, mutta jäsenmaksun maksaneet saavat alennusta esimerkiksi kurssimaksuista. 

Vauramo kokee, että tärkein asia vapaaehtoistyössä on kiittäminen. 

– Kyllähän sen oman työnsä tuloksen aina näkee, mutta se konkreettinen kiitos on tosi tärkeä. Sen avulla jaksaa taas tarttua seuraavaan projektiin. 

Leader-toiminta kannustaa omalta osaltaan vapaaehtoistyöhön maaseudulla, sillä suurimmassa osassa hankkeista omavastuuosuuden hankkeen budjetista voi korvata talkootyöllä. Ravakan alueella on tehty talkoita vuonna 2014 alkaneella ohjelmakaudella yli 35 000 tuntia. 

Leader Ravakan toiminta-alueeseen kuuluu Eurajoki, Laitila, Mynämäki, Pyhäranta, Rauma, Uusikaupunki ja Vehmaa. Toimintaa ohjaa EU-rahoitteinen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma. 

Viime vuonna Marttojen 100-vuotisjuhlien aikaan Wirmon Martat askartelivat SankariMartan, jonka ulkomuoto muistuttaa erehdyttävästi Maija-Lotta Vauramoa.

 

Janica Vilen

*Juttua muokattu 3.12. klo 15.30 Tuukin talkootuntimäärän osalta.