Mansikan suoramyynti vanhasta navetasta saatiin alkuun Leader-tuella

Jaa juttu somessa!

 

Mansikkapaikka Marttila tuottaa ja myy omalla tilalla viljeltyjä tuotteita, kuten mansikkaa, hernettä perunaa ja vadelmaa. Tila sijaitsee Pöytyällä ysitien varrella. Yrittäjät Rami ja Pirkko-Liisa Marttila (artikkelikuvassa) kertovat, että tilan pihamaalla on myyty mansikkaa jo lähes 30 vuotta. Suurin osa vierailijoista on vakioasiakkaita, mutta hyvän sijaintinsa ansiosta tilamyymälä houkuttelee myös ohikulkijoita.

Mansikan viljelyssä tulee tänä vuonna täyteen 40 vuotta, sillä Ramin isä aloitti viljelyn vuonna 1978. Kesällä juodaan ainakin juhlavuoden kakkukahvit, suunnittelee Pirkko-Liisa Marttila.

Vuonna 2016 Rami ja Pirkko-Liisa päättivät kunnostaa pihapiirissä sijaitsevan vanhan navetan tilamyymäläksi. Myymälän kunnostukseen myönnettiin rahoitusta maaseuturahastosta Leader-yhdistys Jokivarsikumppaneiden kautta. Hankkeessa koko navetta remontoitiin täysin uuteen uskoon. Tällä hetkellä rakennus kätkee sisäänsä kylmiöt tuoreiden marjojen säilytykseen, myymälätilan ja varaston. Myymälän erikoisuus on takaseinällä oleva pieni ovi.

– Monet ihailevat juuri tuota ovea. Siihen liittyy huvittava juttu, sillä juuri tuo ovi on ollut tämän navetan sontaluukku, selostaa Pirkko-Liisa.

Hirsinavetta pelastettiin viime hetkellä, sillä rakennuksen katto oli päässyt huonoon kuntoon. Yrittäjät selvittivät erilaisia vaihtoehtoja ja navetan purkutöistäkin on olemassa tarjous. Onneksi purkuun ei kuitenkaan päädytty, sillä kunnostettu rakennus sopii hyvin perinteiseen maalaismaisemaan. Vanhat hirret ovat näkyvillä myymälässä ja kunnostuksessa on yhdistetty taidokkaasti vanhaa ja uutta.

Kunnostuksen alkutaipaleella yrittäjät huomasivat onnekseen, että rakennuksen hirret olivat moitteettomassa kunnossa. Hirret olivat aaltopeltien alla peitossa, joten niiden kuntoa ei tarkkaan tiedetty. Rakennuksen kattotuolit ovat alkuperäiset, mutta kattotiilet ovat uudet.

Myymälätila oli alun perin liian matala, joten rakennuksen alapuolella olevaa kalliota jouduttiin räjäyttämään, jotta huonekorkeus saatiin normaaliksi.

Tilamyymälä on auki päivittäin kesällä juhannuksesta elokuulle saakka. Myynnissä on omien tuotteiden lisäksi myynnissä paikallisten tuottajien elintarvikkeita ja käsitöitä.

 

Mansikkapaikka Marttila

Yritys myy tuottamiaan viljeltyjä tuotteita. Päätuote on mansikka, jota on viljelty tilalla vuodesta 1978.

Yritys työllistää sesongin aikaan noin 40 henkilöä, josta suuri osa on paikallisia nuoria ja opiskelijoita.

Yritys on saanut EU:n maaseuturahaston tukea Leader-yhdistys Jokivarsikumppanien kautta tilamyymälän kunnostamiseen.

 

Teksti ja kuvat: Anssi Ketonen

Jaa juttu somessa!